Teknokirjallisuus III

Sanomalehtien virkaveljiä ovat huumekauppiaat ja terroristit. Sanomalehdillä tarkoitetaan tässä myös koukuttavia verkkojulkaisuja.

Väline on elämys, jollaisia saa heroiinista, tai näkyvyys, joka taataan julkisilla teloituksilla.

Välineellä ehkä pyritään johonkin. Ennen oli puolueiden lehtiä. Ehkä ne tavoittelivat puolueelle kannatusta. Ei erehdy, jos olettaa, että yleensä tavoitteena on raha tai valta. Tietoverkoissa tavoitteena on sinun rahasi, johon halutaan päästä käsiksi, tavalla tai toisella.

Eilen ja tänään minulle on tarjottu verkkosivuilla seksiä Kantvikista. Reitti on varmaan hakukoneesta ”Kirkkonummen kunta”. Olen eräistä syistä selvitellyt peruskoululaisten koulukyytiä täällä kotikunnassani. Täkäläistä Kantvikin seutua tuntien arvelisin, että reitti veisi maksullisiin verkkopeleihin, joita en ole koskaan kokeillut. Näyttäisi siltä, että niitä on paljon. En äkkiä usko, että näillä kulmin kyettäisiin vaivalloisen ja vähätuottoisen seksibisneksen markkinointiin.

Ylen verkkosivulla sanotaan, että suomalaiset ovat harvinaisen hyväuskoista kansaa. Tuota vastaan ei halua väittää. Puhe on verkkopetoksista, jotka siis yleistyvät jatkuvasti. Joskus annetaan ymmärtää, että nuo operaatiot olisivat yleensä hyvin hienostuneita ja vaikeita torjua. Niin ei ole. Ne ovat yleensä hyvin alkeellisia ja useinkin arkijärkeä käyttäen torjuttavissa.

Omien tekstien järjestely on saanut minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että verkosta haetaan aivotonta huvitusta. Hetken huimausta en osaa lukijoilleni tarjota. Kerran keräsin oikeudellisia lehtikolumneja kirjaksi. Nytkin ne näyttävät sisältävän näkökohtia, jotka eivät ole vailla kaikkea mielenkiintoa. Kirja ei mennyt lainkaan kaupaksi.

Tärkeää ei ole, mitä sanotaan, vaan missä. Tämä ei ole kyynisyyttä. Sittarissa ei yleensä tiedetä, millaisia sovittimia heillä on hyllyissä. Luultavasti heillä on juuri se palikka, jota sinä tarvitset, eikä maksakaan juuri mitään. Verkon keskustelupalstalla olevaa tietoa ei tietenkään kannata uskoa. Tekniikan Maailman tieto on luultavasti tosi, koska lehden on murehdittava mainostajiaan ja lukijoitaan.

Ihmisen moraalisen rakenteen kolme tukipilaria olivat Raamattu. Lakikirja ja puhelinluettelo. Kaikki ovat nyt käytännössä kadonneet. Papit ovat asia sikseen. Heillä on paperille painetun raamatun lisäksi hullunkuriset kaulukset. Kun kuitenkin on niin, että edes Lenin ei kyennyt kirjoittamaan monta sivua käyttämättä Raamatun kielikuvia tai suoria lainauksia, teos on tarpeellinen. Se on mielenkiintoinenkin. Suosittelen.

Raamatunlause haetaan nykyisin hakukoneella, ja aina löytyy. Vihkikaavan ”suurin kaikista on rakkaus” antaa myös ilman sanaa ”kaikista” lähteen ja linkin 1. Korinttolaiskirjeeseen.

Puhelinluettelo on osoittautunut lähes tarpeettomaksi. Tietämieni tutkimusten mukaan ihmiset ”keskimäärin” soittavat noin kymmeneen puhelinnumeroon. Ne ovat siis kaikki kännykässä, vaikkei niitä olisi poimittu osoitekirjaan. Jos valmistelee merkkipäiviä, kuten eräät, operaattoreiden maksulliset palvelut ovat hyviä, nimittäin jos haluaa välttämättä lähettää kutsuja myös kirjekuoressa. Tarvitaan osoite.

Ennen keräsin hovioikeuden istuntoihin lakitekstejä. Toiset eivät tehneet niin, koska oli Lakikirja. Se ilmestyi joka toinen vuosi, sitten joka vuosi. Sen väliin pisteltiin asetuskokoelmia (nykyinen säädöskokoelma), jossa lakeja oli muutettu.

Useimmat ikäisenä ja vanhemmat tuomarit olivat täysin riippuvaisia Suomen Laki I –teoksesta, jota julkaisi lakimiesliitto. Hyvin monet kantoivat tuota hyvin painavaa nidettä oikeuspaikoille. Asianajotoimistot harrastivat kömpelön kulmikkaita salkkuja, jotta asiakirjojen lisäksi lakikirja mahtuisi mukaan.

Kuin pappi Raamatusta lakimiehen tavat ja taito näkyivät heti kyvystä käyttää lakikirjaa. Oli joskus vaikea olla ulvahtamatta ihastuksesta, kun katsoi, miten kollega löysi yhdellä sormen tökkäyksellä oikean kohdan ja viidessä sekunnissa oikean tekstin. Jos heiltä kysyi, paljonko kello on, he katsoivat lakikirjasta – ja se oli hyvä. Määräaikojen lisäksi on paljon muitakin asioita, joita ei pidä yrittää muistaa ulkoa. Mielikuviin isävainajastani liittyy vihreä lakikirjan eripainos ”Verolait”.

En enää uskalla käyttää lakikirjaa. Tuossakin mainitsemassani koulukyytiasiassa katson aina verkosta. Myös tekijänoikeuslain! Myös ne pari pykälää, jotka olen itse kirjoittanut. Itse asiassa varsinkin ne. Ja tämä on henkinen muutos. ”Nettiriippuvuudesta” motkottavat eivät taida muistaa, mitä kaikkea ei saa muistaa. – On minullakin hyllyssä kunniamuistona pari nidettä Tekniikan käsikirjaa, jossa on mm. laskukaavat eri teräslaatujen lujuuksille.