Palanut, bränd

Elämässä, politiikassa ja kaupassa huonoon huutoon joutuminen on se iso asia. Tutkijat ja konsultit esittelevät brändin eli julkiskuvan eli maineen pelkällä plusasteikolla. Missä on miinus?

Ammattilaiset osaavat oikein hyvin tuon huonon maineen muuttamisen hyväksi. Hyvin monien lähteiden mukaan ”Ford” merkitsi aikoinaan erittäin huonoa autoa, jollaisen ajaminen oli häpeäksi. Oman elämäni ajalta Moskvitsh oli vähän samanlainen, vaikka siihen liittyi sovittava piirre – muita ei saanut, ja aika oli sellainen, että välttävä oli hyvin monessa asiassa hyvin järkevä valinta.

Eräät kirjoittajat sanovat, ettei bolshevismi eikä siis kommunismi ollut todellisuudessa vaara Euroopalle 1920-luvulla eikä ehkä sen jälkeenkään. Toisen maailmansodan päätyttyä ”kommunismi” tarkoitti todellisuudessa Neuvostoliiton valtion etuja ja oikeuksia. Ideologiaa tuotettiin runsaasti, mutta saa kysyä, oliko sillä ratkaisevaa merkitystä. Joku viisas sanoi, että valta kasvaa kiväärin piipusta.

Kielteinen brändi kehittyy ehkä tunnistettavien mekanismien mukaan. Niistä kuuluisin on ”viholliskuva”. Naapuri kerää omia voimiaan rakentamalla toisesta naapurista mahdollisimman kamalan mielikuvan ja ryhtymällä sitten hyökkäilemään tuota kuvaa vastaan.

Itsenäisen Suomen historiassa on monin kohdin epäselvää, onko puhe valtioon ja kansaan kohdistuva ”ryssäviha” vai kommunisminvastaisuus. Ainakin Venäjän sisällissodan ajan, noin vuoteen 1924, kaikille oli epäselvää, millaista neuvosto-kommunismi todellisuudessa on. Se oli täysin epäselvää myös Leninille ja hänen Stalinilleen.

Ajatus on tietenkin tuttu. Puheet ovat toista, teot toista. Voi olla että maailmassa on tätä nykyä liikaa sanoja. Puhetta ei oikeastaan voi olla liikaa, sillä se ei ole hiilidioksidia eikä siten kuormita ympäristöä. Tuuli vie turhat puheet. Mutta liukenevatko sanat veteen?

Mediaa seuratessa, tietokonetta selatessa asiasta jää hiukan epävarmaksi.

Eri yhteyksissä on tullut mieleen, että ilmiö havaitaan ja nostetaan tarkasteltavaksi silloin kun se on juuri mennyt ohi. Muotiaiheet olisivat siis juuri vanhentuneita aiheita. Eikö muoti muuten tarkoitakin jäljittelyä, jotain sellaista, minkä toiset ovat jo keksineet?

Peter von Baghista tulee huomenna televisiosta dokumentteja. Hänen toimintaansa ja työtään on muistettu kiitettävästi. Kysymys: vieläkö meillä on elokuva-arvosteluja ja elokuvan esseistiikkaa? Onko luultavaa, että Petteriä nuorempi ihminen profiloituisi kansankunnan silmissä elokuvan ja viihteen asiantuntijaksi ja esittelijäksi? Tämä on eri kysymys kuin se, tuleeko toista samanlaista.

Taisin mainita istuneeni lounaalla Pekka Tarkan kanssa hiljakkoin. Saan aiheen kysyä, onko maassa vielä kirjallisuusarvostelijoita? Luen itse joka päivä kirjaesittelyjä ja kirjoittelen niitä itsekin, mutta se on eri asia. Televisio, jopa Yle, on siirtynyt jo muutamia vuosia sitten esittelyihin, joita on hiukan vaikea erottaa reklaamista eli myynninedistämisestä.

Konserttimusiikista ei tarvitse kysyä. Käsitykseni mukaan tämä puoli on erittäin hyvässä tilassa, ja lisäksi esitellään ja arvioidaan levyjä.

Omassa sairaassa mielessäni arvostelu eli kritiikki sisältää analyysia eli sellaista tietoa, joka ei aivan ensimmäisenä tule kenen tahansa mieleen, ja lisäksi se sisältää varsin usein arvoarvostelman. Kirjoittaja selittää, mihin elokuvan tai kirjan tekijä on hänen nähdäkseen pyrkinyt, ja kertoo arvionsa, onko tuo päämäärä tavoitettu.

Tämä on tasan toinen asia kuin ”tykkääminen” tai fanittaminen. Tykkäsin kaalimuhennoksesta, jota äsken pistelin. Ruokalajina se hipoo esikuvallista. Arvostelua en yrittäisi asiasta laatia.

Eri aihepiirien esittelyt ovat arvokkaita ja työtä säästäviä. Ajattelen esimerkiksi The Economistin harjoittamaa käytäntöä. Mutta pelkään, että verkkoympäristö on keskeinen rämettäjä. Edelläkävijä Amazon julkaisee esimerkiksi kirjojen lehtiarvosteluista niin pieniä pätkiä, ettei niistä saa mitään käsitystä. Lukija-arvostelujen meri on vellova ja rannaton.

Hyvin vanhan vitsin mukaan arvostelijoille, siis ajoittain kielteisen brändin rakentajille, ei pystytetä patsaita. Se ei ole totta. Pystytän patsasta Koskenniemelle arvostelijana, mutta myös Eino Leino olisi muistettava. Kritiikki voisi olla tulevaisuuden ala.