Kuunteleeko kukaan

Kuka muu jaksaa seurata, miten joukko poliitikkoja käyttää televisiossa kokonaisen tunnin todistaakseen, että he eivät halua eivätkä osaa puhua asiasta?

Missä on Joenpellon Vanhan Juliinin hauta? Voisin viedä sinne kukkia. Romaanisarjan mukaan Juliini kuului lukemattomiin lautakuntiin ja valtuustoon eikä käyttänyt puheenvuoroja paitsi äärimmäisen hulluuden otettua vallan, jolloin hän yleensä poistui.

Miksi siitä on jo 40 vuotta kun poliitikko viimeksi käänsi selkänsä ja poistui studiosta kesken lähetyksen? Muistaakseni se oli Harri Holkeri ja ohjelman nimi oli Sirkus Pasila. Häneltä kysytty taisi olla silloin suosittu törkeä provokaatio.

Marraskuun viimeisen päivän aamuna pääministeri kauhistui. Toinen ministeri, sellainen Kekkonen, soitti ihan noin vain aamulla ja vaati, että valtioneuvosto kokoontuisi välittömästi, vaikka ei ollut virka-aika. Ei tainnut olla esittelylistaakaan laadittuna. Ryssä oli tullut rajan yli. Oli vuosi 1939. Myöhemmin päivällä havaittiin, että toimenpide ja siihen liittyneet teot olivat omiaan levittämään russofobiaa.

Vuodenajan päiväkirjoja lukiessa kohtaa kerran toisensa jälkeen tämän saman ilmiön. Samaan aikaan kun toisten henki ja kaikki maanpäälliset omaisuudet ovat hyppylaudalla, joku jossain näreikössä laskee näkkileipiä, ja lähettyvillä on joku toinen miettimässä kirjallista valitusta tai selvityspyyntöä siitä, että useat leipälevyt olivat huolimattoman kuljetuksen johdosta kulmasta murtuneet.

Viinasen ja Tuomiojien kirjoista käy kyllä ilmi myös se, miten hanakasti kirjoittajat itse syyllistyivät samaan.

Erään vastauksen tarjoaa kolmas kirja, Keskisarjan kirja Tolvajärven taisteluista, josta siitäkin lähemmin tuonnempana. Keskisarjan kuuluisien sotaeverstien toiminnasta esiin tuoma on hyvin havainnollista ja terveellistä tietoa varsinkin niille, joilla on sotahistoriasta kovin kaavamainen mielikuva. Suuri sankari saattoi toden totta juosta pitkin Hämeensilta tavoitellakseen kourilleen otetta äskeisestä alaisestaan, joka ”ei ollut arvollinen kantaman Suomen armeijan kunniakasta asepukua”. Eräässä kirjassa selostetussa tapauksessa tämä pidempäänkin jatkunut veriviha osoittautui erehdykseksi – väärä henkilö.

Kovassa tilanteessa, edellisissä esimerkeissä Talvisodassa tai pankkikriisissä, mielipuolisuus saa joskus vallan sellaisistakin ihmisistä, jotka ovat olleet melkein täysijärkisen kirjoissa rauhallisemmissa oloissa.

Tämä ei ole mitenkään uutta. Esimerkkejä on loputtomasti. Mutta näkökohta on mielenkiintoinen. Juuri psykoottinen käyttäytyminen, etenkin todellisuudentajun menettäminen vammauttavan rasituksen seurauksena, saattaa olla syvin syy epätavallisen suurenmoisiin suorituksiin.

Kouluesimerkki: Paasikivi olisi tuskin yltänyt suurenmoisiin suorituksiinsa, sellaisiin kuin vuosina 1944-1947, ellei hän olisi ollut niin holtiton ihminen kuin oli. Toinen esimerkki on Snellman. Olen haeskellut lukeakseni Raija Orasen Aurora Karamzinin elämäkertaa. Televisiossa hän kertoi – kerrankin – miten mahdoton tyyppi Snellman oikeasti oli. Kirjasta varmistaisin, onko kerrottu oikein, että Johan Vilhelm oli yhtä pitelemätön sekä ajaessaan asioita virheellisin perustein että ollessaan oikeassa.

Nyt olen kirjoittamalla rauhoittanut mieleni. Maan talous on vaikeassa tilassa. Työpaikkoja pitäisi luoda. Keskustelijat keskustelevat kalastuksesta, eivät siis kalastelusta, ja siitä, onko soilla edettävä näin vai noin. Televisionkatsojana voin olla vain kiitollinen. Hetkittäin sitä antautuu uskomaan, että päättäjät toimisivat järkevästi ja puhuisivat asiaa. Niin se ei ole koskaan ollut. Puhetta mahtuu maailmaan. Ilmamolekyylit asettuvat omia aikojaan aloilleen puheen tauottua. Teot merkitsevät, eivät puheet.

Toisin kuin puheella kirjoituksella on joskus vaikutusta. Kotijumalani on lyyrikkokollega (Hipponaks), joka antiikin tarinan mukaan kirjoitti kerran niin hyvä (kolijambisen) runon, että vastaanottaja sen luettuaan meni ja hetkeäkään hukkaamatta hirttäytyi.

Menen viemään äitiä hammaslääkäriin. Se on paikka, jossa eivät puheet auta. Toissapäiväinen käynti oli rankka. Tänään on luvassa helpompaa. Mutta yleisenä ilmoituksena velkojille ja vihamiehille kirjoitan tässä ja nyt niitä näitä, koska kesän ja syksyn jatkunut lehtien ja etenkin kukkien valokuvaaminen on kostautunut. Jalassa on taas ruusu eli streptokokkitulehdus. Ei muuta kuin uusi penisilliinikuuri, joka vetää veteläksi eli juuri sopivaan mielentilaan ihmettelemään esimerkiksi televisiokeskusteluja niinä aikoina, jolloin viisauskirjallisuus on pantava jäähylle, jotta iipädi ehtii hiukan jäähtyä. Tulevaisuus on ruusuinen.