Julmana juuri

Yleissivistävyyden vuoksi mainitsen vielä Niall Fergusonin.

Luin 2003 Hesariin kirjoittamani arvostelun ja yhteenvedon hänen kirjastaan ”Julma sota” (The Pity of War). Kirjoitus oli mielenkiintoinen ja sisälsi monta uutta ajatusta ja näkökohtaa. Tältä siis tuntui eilen.

Toisin sanoen päässäni on suisto. Muistini liettyy vuosikymmenessä niin pahanpäiväiseksi, etten suoralta kädeltä saati seisovilta jaloilta muista asiaa enkä omienkaan ajatusteni kulkua. Muisti ei olekaan kirjasto eikä varasto, ei kuiva eikä lämmitetty. Muisti on eläin. Se kasvaa, rappeutuu ja kuolee.

Tuota Fergusonia kannattaa varoa. Hän on tätä uutta rotua, moitteettomat opinnot Oxfordissa suorittanut, asialliset, suorastaan oivalliset perusjulkaisut (Rotschildien pankkiirisuvusta; ”Paperi ja rauta”, teollisuutta ja kauppaa Hampurissa suuren inflaation aikakaudella), ja sitten professuuri Harvardissa.

Kun tarjolla on tosiasioita eli siis tavallisesti pitkästyttäviä ja hankalasti toisiin tosiasioihin kutoutuvia ilmiöryhmiä, ja hauska mutta perätön letkaus, hän valitsee empimättä jälkimmäisen.

Lisäksi hän on yksi näistä brittien ADHD-professoreista, jotka hyppivät ja mellastavat työkseen televisiossa ja syöksyvät sieltä BBC:n radiopuolelle suoltamaan esitelmän oikeusjärjestelmän murentumisesta.

Sävyni on hyökkäävä. Ehkä syy on se, että meillä Suomessa ei ole vastaavaa. Kun jotkut – ajattelen kumminkin tässä Suomen historiaa – ryhtyvät omintakeisiksi, ajatuksen seuraaminen voi olla päättäväisellekin lukijalle todella vaikeaa.

Mitä Putin nyt suunnittelee? – Tämä on mielestäni erittäin tärkeä kysymys. Kun vastaus saattaa sisältää sellaista, mikä vaikuttaa hyvin monien elämään, hyvin monien pitäisi miettiä sitä. Asiantuntijat, esimerkiksi diplomaatit ja sotilaat, ovat ilmaisseet Suomessa kiitettävän avoimesti, että eivät he tiedä.

Järjenvastaisia ajatuksia tarjoillaan yleisölle joka päivä. Se on hyvä. Jotkut asiat, minulle esimerkiksi Yhdysvaltain sisällissota ja Ensimmäinen maailmansota, ovat syvästi järjenvastaisia tapahtumasarjoja. En lakkaa miettimästä järjellisiä syitä järjettömyyteen. Entä jos kerran keksittäisiin sosiaalinen virus, joka lamauttaa lyhyessä ajassa lukemattomien ajatustoiminnan…?

Fergusonin teeseistä en taida pitää ainuttakaan totena. Niiden pohtiminen on paikallaan, koska ne ovat runollisia. Tällä tarkoitan että Plutarkhoksesta, tai mahdollisesti Thukydideksestä ja Herodotoksesta alkaen taiteellisesta lahjakkaat kirjoittajat ovat saaneet aikaan vaikuttavampia teoksia kuin tutkijat. Suomessa esiemerkiksi Haavikon ja Meren Suomen historiat sisältävät kaikenlaisia päättömyyksiä, mutta niiden lukeminen on ihastuttavaa ja niin virkistävää. Missä muuten viipyvät uudet painokset tai vähintäänkin e-kirjat?

Ferguson ajattelee, ettei keisarillinen saksa ollut erikoisen militaristinen valtio, ainakaan verrattuna Ranskaan ja Englantiin, eikä se liioin aloittanut sotaa eikä tarkoittanut suursotaa. Vika oli oikeastaan Englannin, jolla olisi ollut hyvä syy rauhassa rikastua imperiumistaan ja säästää se neljännes kaikkein kyvykkäimmistä nuorista, jotka nyt kuolivat ennenaikaisesti. Järkevästi toimien Saksa olisi pikku hiljaa perustanut EU:n kaltaisen järjestön eivätkä bolshevismi, natsismi ja fasismi olisi koskaan saaneet kannatusta.

En osannut silloin kymmenen vuotta sitten ottaa Fergusonin ajatusta kopiksi. Eli: tuossa kontrafaktuaalisessa (tosiasioitten vastaisessa) tilanteessa Tanska ja etenkin Ruotsi saksalaisuuden hartaimpina kannattajina olisivat olleet hyvin vahvoilla, eikä Suomenkaan olisi tarvinnut tehdä sitä erehdystä, että itsenäistyi.

Ajatuksilla leikittelyn hyödyttömyys on helppo osoittaa, vaikka vitsi on hyvä. Voi myös korostaa, että Paasikivi, Mannerheim ja Ståhlberg eivät olleet millään muotoa itsenäisyysmiehiä eivätkä puoltaneet esimerkiksi jääkäriliikkeen toimintaa, vaan suhtautuivat, etenkin kaksi ensin mainittua, Ruotsiin hyvinkin lämpimästi.

Viitsi lysähtää kysymykseen kahdesta sekasortoisesta suurvallasta. Itävalta-Unkari ja Venäjä olisivat todennäköisesti romahtaneet omiin, mahdottomiin ongelmiinsa. Tosin Venäjän keisarikunnalla oli valoisiakin näköaloja ja ennen sotaa mainiot taloudelliset kasvunäkymät.

Mutta toisin kuin Ferguson, eräs pelkistetymmin akateeminen tutkija (Geohhrey Wawro) on juuri julkaissut tutkimuksen, jonka keskeinen teema saattaisi olla kuuluisa ”Schlamperei” eli kuninkaallinen ja keisarillinen hälläväliä-tyyli. Sormi osoittaa Itävalta-Unkaria, ja tutkija osoittaa ilkeästi vain englantia lukevalle maailmalle lähes oudon itärintaman mielettömyyden, joka tavallaan ylitti jopa sen, mitä länsirintamalla saatiin aikaan.