Tunturiopas

Eilen luettiin radiossa jotain, mitä olen kirjoittanut Peter von Baghista. En jäänyt kuuntelemaan. Sitä vastoin jäin miettimään, tiedänkö miehestä jotain sellaista, minkä sietäisi nyt sanoa.

Henkilön tunsin kuten kaikki muutkin, asioiden ja yhteyksien kautta. Jos ystävät ovat ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti uskovat toisilleen salaisuuksia tai ainakin käyvät toisissaan kylässä, sitä emme olleet. Hän tiettävästi kyllä istui porukoissa, myös Kosmoksessa, vaikka ei ollut missään tapauksessa mikään kapakkakuningas, mutta itse en ollut niissä joukoissa.

Elokuvakerhojen eli aluksi Arkiston ja AFK:n 60-luvun vaiheista on kirjoitettu ja muutamia puuhamiehiä on vielä elossa.

Mutta kaksi asiaa on mielessä päällimmäisenä. Petterissä oli se Suomessa hiukan harvinainen piirre, että hän oli iloinen, ilakoiva ihminen. Se tyrmistytti joitakin. Meillä on täällä perinne, että ainakin taide on totinen asia, jonka kanssa ei pidä pelehtiä.

Luin jostain, että hän olisi hankkinut terävällä kielellään vihamiehiäkin. Enpä tiedä. Eikö se kuulu asiaan, että elokuvan rakastaja tölvii kyynikkoja ja muita liikemiehiä?

Tuo ”rakastaja”, sanan ”amatööri” alkuperäinen merkitys, tarkoittaa tässä ihmistä, jolla on poikkeuksellinen kyky vaikuttua. En oikein osaa pitää mahtavana sellaista ihmistä, jonka en ole nähnyt kalpenevan katsomossa, ja itkevän.

Valitettavasti en muista teosta, vaikka arvaisin Bachin motettia Der Gott hilft jne., enkä esittäjiä, mutta Ensti Pohjola, lääkäri ja muusikko, joka puhui aina hiljaisella äänellä ja sävyisästi, kuiskasi kolme kertaa peräkkäin ”voi jumalauta” viimeisen äänen häivyttyä. Se oli vaikuttimista.

Ei tuo niin harvinaista ole. Arkielämässä kuulee joskus saman, mielihyvän purkauksen, jossa sanojen väliset tauot kertovat kaiken ”ei – voi – olla – totta”.

Petteri oli tunturiopas. Kuin tunturiopas, joka näyttää tietoa ja jakaa iloa.

Toivon että hänen toimintansa ansiosta tulee toisia nyt, hänen mentyään, sellaisia jotka antavat paljostaan.

Nykyisin on koulutettuja oppaita, jotka elävät siitä tehtävästä. En ole ollut reissussa heikäläisten kanssa. Tarkoitan tässä edellistä sukupolvea eli ihmisiä, jotka saattoivat ihan houkutella kotoa asti toisia matkaansa ja sitten vetivät porukkaa asettumatta koskaan katsojan ja tunturin väliin.

Korkeat asiat, siis myös korkeat maastonkohdat, vaativat vaivaa ja hikeä. Näkemään useimmat ihmiset oppivat opettamalla, mutta katsominen vaatii kouliintumista. Oppi ja esimerkki auttavat. Sanat vaihtelevat lausujasta ja kuulijasta riippuen, mutta joskus, sata metriä ennen huolellisesti mietittyä paikkaa, opas nostaa sormeaan ja suipistaa suutaan. Elleivät opastettavat huomaa, opas saattaa sanoa:” Nyt turpa kiinni.”

Tuo lause onkin käytännöllisen teologian syvimpiä viisauksia, ja sitä käytetään useissa maailmanuskonnoissa. Kun jumala puhuu, ihminen vaietkoon.

Petteri oli nuorempana aika ajoin kova hölisemään. Siksi ja oman kovakorvaisuuteni takia ymmärsin vasta 25 vuotta myöhemmin, että japanilainen Ozu on Hyvin Merkittävä. Voi olla että olimme sivuuttaneet keskustelussa Kurosawan, koska häntä kaikki ymmärtävät ihailla, ja olin itse vaahdonnut varmaankin Mizoguchista, luultavasti Shin Heike Monogatarista (Uusi tarina kaani Tairasta), johon Petteri lisäsi tuon Ozun. Olin nähnyt jotain Ozua – tavallisen oloiset japanilaiset kyykkivät lattialla jupisten itsekseen. En siis ollut katsonut kunnolla tai ainakaan ymmärtänyt näkemääni.

Ymmärsi se Petteri peijakas jo aikakausia sitten, että yksi elokuvan keskeinen elementti on ilma. Vähän niin kuin vanha japanilainen talo – mittasuhteet määräävät, paljonko seinien välissä ja katosta lattiaan on ilmaa, ja se on täysin ratkaisevaa. Ja se, mitä ikkunasta näkyy. Hyvä elokuva on kuin tunturi, ilmava.

Tunturiopas tietää, mitä kautta kohteelle on tultava, ja joskus hän saattaa kävelyttää ylimääräisiä lenkkejä, jotta valokulma olisi otollinen.

Olen ollut useita kertoja paikalla, kun opastettava puhkeaa puhumaan ja sanoo tunturioppaalle kaunopuheisesti: ”Kiitos!” Antiikin ”Korkeasta tyylistä” pitäisi oikeastaan kääntää ”Korkeudesta” (peri hypsos).  – Terveisiä sinne.