Teknokirjallisuus

Löysin aineiston, joka ehkä vastaa kysymykseen, miten tietotekniikka on vaikuttanut ajatteluun ja siis kirjoittamiseen.

Kysymys on hyvin tärkeä. Nyt on muisteltu 20 vuoden takaista laivaonnettomuutta. En ehkä olisi suoraan muistanut, että tuskallinen pelastuslauttojen ja uivien uhrien etsiminen oli käsityötä. Pimeässä ja myrskyssä se oli siis sattumanvaraista. Digitaalisia paikantamislaitteita ei ollut. Tuohon aikaan myös langaton puhelin oli suuri harvinaisuus.

Hyvin aiheellisesti on muisteltu toistakin suuronnettomuutta, niin sanottua pankkikriisiä, SKOP kaatui 1991 ja 1994 Kansallis-Osake-Pankki järjesti vakavaraisuutensa tukemiseksi osakeannin mutta katosi kartalta 1995. Valtiovarainministerinä oli tänään muistiinpanojaan julkaissut Iiro Viinanen.

Mikä oli äkillisesti kehittyneiden tietoliikenneyhteyksien vaikutus pankkikriisiimme, se on vielä aika avoin kysymys. Mikä on sen vaikutus tämän hetken kriiseihin, se on vielä avoimempi kysymys.

Näihin suuriin ongelmiin vastaamiseen minulla ei ole edellytyksiä. Mutta kun minulla on päivittäisenä työnäni tämä digitaalisen arkistoni järjestäminen, joudun tekemäni selvän ja valitettavasti rahaa tuottamattoman sopimuksen takia järjestelemään muun muassa julkaistuja kirjoituksiani, joita on aivan liian paljon. Näyttää todella siltä, että niitä painettiin pelkästään Helsingin Sanomiin jopa yli sata vuodessa.

Ja tässä on tuo aineisto tietotekniikan vaikutuksista, omia kirjoituksia ja aivan oman nenän alla. Julkaistujen kolumnienkin saaminen ilmestymisjärjestykseen on käsityötä. Kaikeksi onneksi olin nimennyt vuodesta 1990 tiedostot aina logiikalla ”hs020190”.

Vielä 1989 tekstit on toimitettu lehteen paperilla. Olen skannannut ne kaikki. Sitten sain käyttööni laitteen, jonka nimitys oli ”mopo”. Se oli puhelinverkkoon yhdistettävä mikro. Niitä oli oikeastaan vain tärkeämmillä toimittajilla, mutta luultavasti Pekka Tarkka ja Reetta Meriläinen junailivat minullekin sellaisen. Mutta sen muistan tarkasti, että siirryttyäni Kaliforniaan 1996 lähetin kirjoitukseni sähköpostin liitteinä. Vielä tarkemmin muistan, miten suuri vaiva oli saada yhteys toimimaan. Tietokone oli IBM:n läppäri.

Löysin 1994 kirjoittamani kolumnin, jossa selvittelin lukijalle tietoverkon eli Internetin käyttöä. Kehotin lukijoita hankkimaan yhteyden, vaikka arvioin, ettei tästä Internetistä kovin paljon iloa olisi. Olin itse käyttänyt BBS-yhteyksiä, mutta selain – Mosaic – muutti paljon.

Noissa kirjoituksissa kiivailen CD-romin puolesta ja kehun miten eräskin hyvin kallis levy sisältää kaiken keskeisen roomalaisen kirjallisuuden. Sain sen levyn Jorma Kaimiolta jotenkin ylimääräisenä bonuksena. Kirjoituksissa mainitsemani levyjen hinnat, esimerkiksi Microsoftin Encarta ja Bookshelf, tuntuvat järkyttävän kalliilta, nykyrahassa 200 – 400 euroa levy. Mainitsen Encyclopaedia Britannican hienon CE-version, joka herätti suuria lupauksia.

Eräässä jutussa esitän ennustuksen, että jonain päivänä Kansalliskirjasto toimittaa markkinoilla levyt kansallisista tietokannoista. Myönnän, etten oikein muista tuota, vaikka ainakin tämän blogin takia käyn käytännössä joka päivä katsomassa linneanetistä jotain Fennican tietoa, esimerkiksi Koskenniemen esseekokoelman tarkkaa nimeä, vuodelta 1931. Tarkoitan siis osoitetta https://fennica.linneanet.fi/vwebv/searchBasic?sk=fi_FI

Jokapäiväisessä perhe-elämässä Google on käytetyin. ”Oliko toi miten vanha? Entäs Loiri?” Wikipedia on jatkuvasti auki ja käytössä. Tuskin muistan, miten vielä muutama vuosi sitten varoiteltiin, ettei sitä pitäisi käyttää, kun se on muka niin huono. Pidin pari päivää sitten luennon, jossa yksi aihe oli amerikkalainen työsuhdeteos (Work for hire). Mielestäni olisi rikollista mennä pitämään yliopistotason luentoa tarkistamatta aiheesta Wikipediaan kirjoitettua. (Englanninkielisessä tekijänoikeutta ja patenttioikeutta käsittelevät tekstit ovat yleensä hyviä.)

Tähän aamuun asti olin luullut, että tietokone ja tietoverkot vaikuttavat kirjoittaessani käsittelytapaani. Kun nyt yhdistän tässä edellä hahmotellun muihin näiden päivien puuhiini, käsillä on ajatus, joka jossain määrin järkyttää minua itseäni. Miten se lukijaan vaikuttaa, sitä en tiedä.

Tämä tekniikka, lyhyesti ICT, vaikuttaa dramaattisesti aiheenvalintaan ja siis kirjoitusten sisältöön, vähemmän muotoon. Olisin kuvitellut, että eräät asiat ovat nyt niin helppoja, esimerkiksi nulikkamainen päähänpistoni laittaa tämän kirjoituksen kuvaksi Antrean muinaisverkon löytöpaikka (prof. Virolaisen suvun kotikonnulta). Kaksikymmentä vuotta sitten tuollaista kuvaa olisi etsinyt koko toimitus, eikä luovutetun Karjalan karttoja ollut käytännössä missään – niitähän ei saanut olla maassa Moskovan rauhansopimuksen tulkinnan johdosta, ja siksi ne olivat kirjastoissa aika hyvässä piilossa.

Siten tuokin kuva on uudemman suomalaisen sananvapauden symboli. […]