Syöpä ja CGP57148

[jatkoa…]
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525697460
http://www.amazon.com/Emperor-All-Maladies-Biography-Cancer-ebook/dp/B003UYUP58/ref=sr_1_2?s=digital-text&ie=UTF8&qid=1411181714&sr=1-2&keywords=mukherjee

Pages	592
ISBN	978-1-4391-0795-9 978-0-00-725092-9

Tilanne ei ole muuttunut ratkaisevasti, mutta eräissä sairauden muodoissa lääkehoito (esimerkiksi Gleevec) on tehonnut eritäin hyvin. Sen myötä aktivoivat entsyymit, inhibiittorit ja vasta-aineisiin vaikuttavat proteiinit  ovat tulleet uudella tavalla tärkeiksi.

Mukherjeen kirja on puolipakollista luettavaa myös niille harvoille ihmisille, jotka ovat joutuneet työssään tekemisiin lääkeaineiden ja terapeuttisten menetelmien patentoimisen kanssa. Kysymyksessä ovat suunnattoman suuret rahat. Farmakologian patentit ovat tietysti aina olleet vaikeita muille kuin kemian osaajille. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut melkein epätoivoiseksi, koska kemia ei riitä. On oltava syvällistä tietoa fysiikasta, tietojenkäsittelyn teoriasta ja matematiikasta.

Tekeillä on ihmisen genomin eli kaikkien geenien DNA:n avaamista mittaamattomasti suurempi urakka, kaikkien syöpään liittyvien solujen eli onkogeenien kartoittaminen. Niistä tehdään ”kartasto”, The Cancer Genome Atlas. Mutaatioiden selvittäminen auttaa jatkuvasti kehittämään täsmäaseita. Lääketeollisuus on jo kymmenen vuotta siirtynyt myös synnynnäisesti tai muusta syystä virheellisen geneettisen koodin korjaamiseen.

Erittäin vaikea kysymys on epigenetiikka. Jokin osa syövän aiheuttajista nukkuu vahinkoa aiheuttamatta, mutta jokin tapahtuma – yleensä ei tiedetä mikä – saattaa yllättäen aktivoida perityt aineet. Tämä ala on vielä hyvin uusi. On mahdollista, että se tuottaa tietoa myös allergioista ja lukuisista muista ympäristöön ja ravintoon liittyvistä ongelmista.

Edellä mainitun lääkkeen kehittäjät eivät saaneet työnantajaansa, sveitsiläistä lääkealan suuryritystä, rahoittamaan jatkotyötään eivätkä hakemaan patenttia, koska tähtäimessään olevaan syöpään ei kuollut tarpeeksi ihmisiä, vain tuhat vuodessa.

Kuinka ollakaan, tehtaan väki muutti mielensä, kun uusi menetelmä osoittautui hyväksi myös suurempiin syöpäsairauksiin. Ja tietenkin markkinoille alkoi tulla rinnakkaisvalmisteita, ja siinä sitten kysyttiin patenttisuojaa.

Kirjassa kuvataan tutkimusten varainhankintaa. Yhdysvalloissa tällainen rahoitus on korkean tason poliittinen ase. Huomion kiinnittäminen siihen kääntää huomion muista ikävistä asioista, kuten sodista. Mutta erittäin runsas rahoitus näyttää aiheuttavan erittäin suurta joustamattomuutta. Sellainen ei edistä asioita. Ilmiö, joka tulee ensimmäisenä mieleen syövän dynamiikkaa miettiessä, on adaptiivinen ja itsekonfiguroituva verkosto. Tiettyyn määrään jopa matkapuhelinverkosto on sellainen. Se on kuitenkin pelkkää ironiaa, että myös matkapuhelimissa puhutaan verkon soluista. Samoin puhutaan nykyisin syöpätutkimuksessa ja niiden solmuista. Verkon kaatuminen on yhtä kuin onnistunut hoito. DNA:n informaatio on yhtä kuin protokolla. Mutaation tulos on yhtä kuin viesti.

Palloilulajien ammattilaiset suosivat lastensairaaloita, etenkin syöpäsairaaloita ja varsinkin leukemiaa. Tämäkin tarina kerrotaan Mukherjeen kirjassa. Taustalla oli chicagolainen mainosmies ja hänen valtavan lahjakas lobbari-vaimonsa. Ensimmäinen kohde oli lasten leukemia ja esimerkkitapausta soveltaen keksitty potilas, ”Jimmy”. Baseball-tähtiä ei tarvinnut taivutella mukaan.

Nykyisin monet urheiluseurat ilmoittavat, mikä on seuran ”favorite charity”, eli hyväntekeväisyyden suosikkikohde. Meillä Suomessa lastensairaala ylitti kaikki odotukset. Siitä ei ole tietoa, oliko tässäkin takana ylivertainen markkinointiosaaminen. Toivottavasti.

Ja ei huolta. Tupakan ruma tarina kerrotaan niin kuin asia on. Ensimmäinen ryhmä, joka keksittiin tilastollisen seuraamisen kohteeksi, oli Englannin lääkärit, jotka raportoivat odottamattoman nöyrästi tupakointitottumuksistaan. Tutkijat liittivät ajan kuluessa tietoihin kuolinsyyt ja –ajat. Muistan muuten itsekin, miten lääkärimme sytytti Nortin toisensa jälkeen tutkiessaan minua, joka olin pieni ja saanut sydänvian. Kenenkään mieleen ei siihen aikaan tullut ihmetellä.

Susan Sontag kuoli syöpään kärsittyään sen monista muodoista. Hän oli esseistinä maailman huippua. ”Sairaus vertauskuvana” (1991) ei kirjan nimenä kerro kokonaan Sontagin oivallusta. Sairaus on metafora.

Runoudessa metafora ilmaisee jotain, mille ei ole kieltä. Tämä on hieno ajatus. Kullakin ajalla on ”omat” sairautensa, kuten romantiikan aikakajudella keuhkotauti, syfilis ja juoppohulluus. Luulen kirjoittaneeni 1990-luvulla, että syöpä on elimistön mielisairaus. Enää en ole varma tuon kielikuvan osuvuudesta. Ehkä syöpä on elimistön omin kieli tai kielen – solujen – poeettinen puoli, ylirunsaus, liikahedelmällisyys, superviestintää.