15. syyskuuta 2014

Hybridisota



Hybridisodan idea kehitettiin Santa Monicassa Rand Corporationissa alkaen 1946. Ajatuksen teoreettinen tausta on tuolloin kehitetty peliteoria. Se oli ehkä ensimmäinen kerta, kun määritellyin säännöin etenevää iteratiivista prosessia laskettiin epätasapainoisen ja sitten myös epätäydellisen informaation ehdoin.

Ala ja ajattelutapa on myöhemmin levinnyt hyvin laajalle. Venäläiset ovat olleet vanhastaan eteviä matematiikassa. Peliteoriasta on eräitä kahvipöytään sopivia yleistyksiä. Oikeasti tuon alan tietoa käytetään joka sekunti ainakin automatisoidussa tradingissä ja muussa pörssitoiminnassa.

Kiinnostunut lukija, joista kuvassa eräs, löytävät vaivattomasti aiheesta lähempiä tietoja. Eräät alan osaajat (Kahneman) ovat saaneet laajalti nimeä.

V. Putinin ajattelutapaa on luonnehdittu myös opportunismiksi eli aallolla ratsastamiseksi. Luultavasti kysymyksessä on kuitenkin iteratiivisuus. Tuo tietokoneiden muotiin tuoma sana tarkoittaa toistamista. Suurin osa meistä on tottunut järkeilemään, pahimmassa tapauksessa aloittaen ”johtavista periaatteista”. Tulos on usein järjellinen mutta käyttökelvoton.

Iteraatiossa toistaminen toteutuu niin, että edellinen toimi eli askel määrää aina seuraavaa. Makkaran (Venäläinen metvursti, Lidlin erikoistarjous) viipalointia yhtä paksuihin paloihin voisi yrittää jakamalla pötkön ensin kahtia, sitten molemmat palat kahtia, sitten kaikki palat kahtia ja niin edelleen. Tulos voi olla parempi kuin pelkkä silmämäärä. Makkaranpätkän keskikohdan arvioiminen ei ole ylivoimaista.

Käsite ei ole turhaa koreilua. Ero ”harjoitteluun” on jatkaminen edellisestä vaiheesta. Iteraatio-sanaan sisältyy latinan ”matka”. Kun on pysähdytty, ei aloiteta alusta, vaan siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Näin ajatellen Putinin toimintatapa eroaa ilahduttavasti edellisistä maailmansodista, joissa vuodesta toiseen yritettiin uudestaan sitä samaa, mikä oli viimeksi epäonnistunut, kuten esimerkiksi rintamahyökkäystä vahvasti linnoittautuneita vastaan.

Mieleen tulee kemisti, joka keksittyään aikoinaan hyvällä onnella jotain (syfilikseen tehoavan lääkkeen) ryhtyi kokeilemaan samaa keinoa muuttaen järjestelmällisesti lähtökohtana olevien molekyylien rakennetta. Lääkekemistit pyysivät ja saivat väriaineteollisuudelta valmiiksi rakennettuja molekyylejä ja kehittivät sinappikaasun, jota sitten alettiin käyttää Ypres’n taistelussa. Siitä puolestaan kehitettiin eräs ensimmäisistä sytostaateista, syöpälääkkeistä. Ajatus oli iteraatio. Kehitetään kymmenen tuhatta ainetta ja sitten kokeillaan, tehoaako niistä joku.

Näen hybridisodassa kaiun informaatioteorian perusoivalluksesta. Tänään kirjoitellaan, että Venäjä levittää kaikenlaisia perättömiä tietoja kätkeäkseen omat tarkoitusperänsä ja horjuttaakseen pahoja vastustajiaan eli EU-maita ja USA:ta.

Tuo on varmastikin totta. Luultavasti olisi vielä tärkeämpää ymmärtää, että Venäjä kokeilee järjestelmällisesti kaikkia mahdollisia keinoja löytääkseen voittavan strategian. Siten informaation sisällöllä ei ole varsinaisesti merkitystä, eivätkä tosi ja epätosi esitä minkäänlaista osaa.

Mielenkiintoisesti nyt ollaan tilanteessa, jossa viestin esittäjä merkitsee enemmän kuin viestin sisältö. Sosiaalinen media – myös blogit – on erikoisasemassa. Uskottavuuden rakentamiseen menee kymmenen vuotta.

Minulta on kysytty joskus, mitä järkeä on kirjoittaa ilmaiseksi ”itsenäistä” blogia. Vastaan aina: tämä. Siis nyt käsillä oleva tilanne. Ainakin osa lukijoista ymmärtää, että tässä kirjoitettu ja tästä ilmenevät erehdykset ja virheet ovat lähtöisin kirjoittajasta, eivät Moskovasta.

Uskottava ei tarkoita sama kuin tosi tai oikea. Tässä yhteydessä se tarkoittaa lukijan arvelevan, että kirjoittaja on (milloin on) vakavissaan ja on vilpittömästi pyrkinyt esittämään asioita sellaisina kuin ne ymmärtää.

Joten Putinin sodan päämäärä on oma arvaukseni, talous. Miehittäminen, jota Putinin edeltäjät harrastivat, on hyvin kallista. Neuvostoliiton loppuvaiheessa sovellettu ”kävelevä vankila”, jossa jokainen ihminen (valtio) on itse oma vanginvartijansa, on paljon fiksumpi ajatus. Pelolla hallitseminen on sekin kallista. Ihminen jaksaa pelätä vain aikansa ja saattaa ruveta kuitenkin pullikoimaan.

Venäjältä ei voi laskea vertailukelpoisia lukuja kansantaloudesta. Arvaukseni on, että lisää varoja ollaan hankkimassa. Ja jos ei ole, täytyy varastaa.

29 kommenttia:

  1. Asiasta hiukan syrjään: omien lastenlasteni esittely somessa on ehdottomasti kielletty. Siihen on perustelutkin.
    Olisin iloinen oikeusoppineesta kannanotosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tunne Facebookin järjestelyjä, mutta usein amerikkalaisten kiellot tarkoittavat todellisuudessa vahingonkorvausvastuun siirtämistä, tuossa tilanteessa siis asiakkaalle.

      Suomi ja Eurooppa ovat eri veneessä, koska meillä toimitaan paljon asetuksilla hallinnon ja keskushallinnon määräyksillä.

      Suomen kielellä Suomessa toimittaessa olen neuvonut kaihtamaan nimiä valokuvien yhteydessä. Taas toisaalta olen lähtenyt siitä, että kuolleiden ihmisten (sukulaisten) kuvat ovat eri asemassa.

      Tässä vastatessani ajattelen vain tavallisia kuvia, en sisällöltään mahdollisesti loukkaavia.

      Poista
    2. Niin, anonyymit kommentoijat ja anonyymit kuvatukset.

      Poista
  2. Tämä Herra Kemppisen teksti on kuin omasta päästäni mutta paremmin koulutettu. Melkein juuri näin minäkin Putinia tulkitsen. Mä uskon, että sellainen käsitys pätee erityisesti just Putinin kohdalla, on idiosynkrasinen sille pienelle joukolle joka nyt on Venäjällä vallassa. Erityistä on hänen kohdalla vielä se, että jos verrataan häntä aiempiin tsaareihin, hän seuraa tarkkaan kyselyjen tuloksia Venäjällä. Melkein niin paljon, että välillä haisee vähän jopa demokratialta. Paha on se, että väkijoukko Venäjällä ei toivo ulkopoliittisesti kauniita asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä mahtaa olla Kemppisen ennätys kuulantyönnössä?

      Poista
    2. Itse olen alta parikymppisenä työntänyt naisten kuulaa vähän yli 16 metriä Miesten kuulaa en saanut kuin noin 12 metriä, koska ruuminrakenne ja elopaino eivät riittäneet kuulantyönnössä parempiin tuloksiin. Tekniikan opettelin hyvin.

      Oppikoulussa meillä oli koulun mestaruuskisoissa kolmiottelu 100m, pituus ja kuulantyöntö. Yhtenä vuonna voitin koulun mestaruuden.

      En osannut aikoinaan koulua käydä. Kaikki tuntui jotenkin niin vastahakoiselta touhulta. Yliopistossa olin aivan h-moilasena, että WTF. Valmistuin kuitenkin, vaikka koville otti.

      Poista
    3. Olen ollut kolmen viime vuoden aikana yhteensä kuukauden Pietarissa, ja siellä on näyttänytkin demokratialta. Ihmiset ovat vapautuneita, iloisia ja hyvin ystävällisiä meitä kielitaidottomia ulkolaisia tallustelijoita kohtaan. Venäläiset lapset ja teini-ikäiset ovat siististi pukeutuneita, kilttejä ja hyvinkasvatettuja, antavat istumapaikan vanhemmille ihmisille busseissa, raitiovaunuissa ja metrossa.
      Venäläisillä on ollut lyhyt "onnen aika". Ikävä juttu, jos se on nyt ohi, sillä varmaankin vain pieni änkyräsakki on niitä, jotka suhtautuvat vihamielisesti ulkomaalaisiin.

      Poista
    4. Joo, hyvin pieni se on, vain noin 20 miljoonan ihmisen porukka.

      Poista
    5. Anonyymit, jos kaikki venäläiset ovat pahoja, kaikki amerikkalaiset ovat pahoja, kaikki ruotsalaiset ovat pahoja, koko EU on paha--. Onko mitään hyvää? Vain Suomiko? Aika eristäytyneinä silloin eletään.

      Toisaalta tuntuu monesti siltä, että joillekin suomalaisille vain kommunistiset valtiot kuten Neuvostoliitto ovat olleet hyviä. Sellaista menoako edelleen ihailette? Ei mitään ole Suomessa kehuttu todellakaan niin paljon Suomessa kuin sitä?

      Poista
  3. Putinin puolue sai 70% kriministien äänistä Krimillä. Sanovat Tukholman syndroomaksi kun kaapatut rakastuvat kaappaajaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kriministi tuo mieleen entisen ulkoministerin joka vierailullaan tervehti sikäläisiä asukkaita: Hello, you criminals!

      Poista
    2. Kyllä,
      Putinin puolue sai paljon prosentteja.
      Sitävastoin vaalitarkkailija sai kuonoonsa kun yritti estää äänien väärentämistä.

      Se on temokratia kun pelaa.

      Poista
    3. Pidetään nyt mielessä, että enemmistö krimiläisistä on venäläisiä - vaikka tämä ei oikeutakaan valtaamaan sitä.

      Poista
  4. Olen jäänyt katselemaan uutiskuvissa esiintyvää Putinia. Tulee mieleen kaltoin kohdeltu koulukotipoika. Hän ei katso ihmisiä suoraan silmiin, katse väistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaleikki,
      eri valtioiden päämiesten kuvat rinnan
      ja kysymys kuuluu:
      "Keneltä ostaisit
      a) talon
      b) auton
      c) koiran
      "

      Mielessäni hämmästellyt vähäiset kommentit,
      tähän asti.

      Poista
    2. Selvä tiedustelumiehen ele, silmäthän voivat paljastaa jotain...

      Poista
  5. Suomen tavoite tässä sodassa on täydellisen tuhon välttäminen. Kaikki muu on itseasiassa "voitto". Venäläiset ovat täysin tuhonneet kaikki suomensukuiset kansat alueellaan. Mitä nyt muutama umpiryssä harrastelee ugrilaisuutta, muttei osaa esmes kieltä, kuten Ville Haapasalon videoista käy kivasti ilmi. Se että Virolaiset pystyivät säilyttämään identiteettinsä miehitettynä on hämmästyttävä "täydellinen voitto toisesta maailmansodasta".

    Valitettavasti suomalaisuutta vastaan käyvät taistoa monet muutkin kuin venäläiset. Li Anderssonin jengi ei näytä ymmärtävän että ruotsalais-germaanien kulttuuri seisoo paljon tukevammalla väestöpohjalla ja on vähemmän ainoalaatuista. Ruotsista kopioitu "rajat pois ja kaikki maahaanpyrkijät sisään"-ideaali johtaisi nopeasti maailman viimeisen itsenäisen suomalaisalueen täydelliseen tuhoon.

    VastaaPoista
  6. Mikäli venäläistä metvurstia lähestytään iterointimenetelmällä ja tavoitteena on vaikkapa voileivällä käytettävä paksuus, meillä on iteraatiomenetelmää käyttäen lopulta, kuitenkin ennen tavoiteltuun lopputulokseen pääsemistä, monilukuinen määrä hankalasti, oikeastaan käytännössä mahdottomasti, puolitettavia kappaleita. Menetelmä on hyvä, mutta kohteeseen sopimaton ja kohde on hyvä, mutta menetelmään sopimaton.

    Pyydän anteeksi.

    VastaaPoista
  7. Viipaloidaan salamia, kuten Lenin matkalla Saksan kautta Tampereelle, tai suomalaisten heimoretket Aunukseen. Olikohan Kemppisen isoisä räjäyttämässä Pietarin vesilaitosta?

    VastaaPoista
  8. Mitä metvursteihin tulee, hämmästykseni oli perin suuri, kun sateenkaari-brandin alla olevan kotimaisen laadun paketin sisältö oli kautta linjan hyvin vaaleaa, varmaankin kovin ihrapitoista. Herää kysymys, ovatko kaikki hevoset jo teurastamon sijasta joutuneet hevosottolautakunnan listoille odottamaan poliittisen tilanteen seuraavaa siirtoa. Hevonenha kulkee kaksi askelta eteen ja yhden sivulle tai kaksi sivulle ja yhden eteen tai taakse tilanteesta riippuen.

    VastaaPoista
  9. Kolumnisti hävinnyt oman hybridisotansa vapaan lännen medialle. Eipä sitä edes tainnut koskaan huomata käyneensäkään.

    Eikös tuo Putinin sieluelämään keskittyminen ole jo niin kulunutta.

    VastaaPoista
  10. Miksihän on niin vaikeaa hyväksyä sitä, että Venäjä ihan mikromittakaavassa tekee sitä mitä USA on tehnyt iät ajat. USA kukisti Saddam Husseinin ja nyt tilalle syntyy Islamic State. Miksi valtioiden ei voida antaa kehittyä luonnollisesti. Syy on kai selvä: on päästävä rosvoamaan heti. Venäjän motiivit ovat ymmärrettäviä, Venäjä tarvitsee Ukrainasta jotain neukkuaikaisen työnjaon seurauksena. Pekka Tarkkahan mainitsi ohjukset. Ukraina on sentään Venäjän naapuri, Obamalla ei taida olla mitään aitoa mielenkiintoa kaukaiseen pikkuvaltioon, niin innottomalta hän vaikuttaa tv-esiintymisissään. Hube

    VastaaPoista

  11. Ydinvoiman vastustajat turvaisivat hevosvoimaan ja lapiokäsivarren koukistusvoimaan. Myös hoksnokkaa kelpaisi soveltaa. Napsittaisiin rusinat nostalgian pullasta -saataisiin tuoksuistakin kodikkaimat samalla kertaa. Tätä ei voi vastustaa. Hirmuenergialla jollaisten kokoontumisajoa kuvotusta tuntien katselin vaihteeksi eilen Fredrikin torilla, ei maailma korjaudu.Kuinka monta turhaa kohta taas paikattavaa revintätyötä silläkin kaupunkiaukiolla on meluttu pölytetty rumaannutettu 2010-luvulla.

    Kun painepumput pannaan vesitorneja suljettaessa särkemään vesijohdot jms., tihutyö -esivallan toimesta- jatkuu ja uusiutuu. Mitään valmista, ei lepoa, ei saada.Ja ladataan lisää voimaa -dieseliä atomia gigaälyä. Ainut missä ollaan pitkäjänteisiä on koronmaksujaksojen venyttäminen. Lainat ovat 20-30 vuotisia ja elinkautisia ja ylisukupolvisiakin.

    Rahaa,sen verrokkeja ja Wall Streeetin paikallisrahaa globaaliin agenttiverkkoonsa tehtaillaan massamäärin. Ihan suljettujakin pankki-eläkepooli-entisten assetien arvopaperistamista omassa hedgefundverkossa- ja kokokomeuden kirjavoittojen kirjaamista ja tilittämistä kansanrahaksi swapattuna pelimiesten omille tileille,tehdään initioitujen kesken ja rikastamiseksi. Ulkomailla sentään sanotaan asiat puhki ja kyllähän Esko Seppänen meilläkin sen minkä läävästä irti saa.

    London Review of Booksissa -jota ei enää ole tarjolla Akateemisessa- kirjoittaa John Lancaster.Hän on tässä korkeakulttuurisessa piirissä selvittänyt nykytalouden (= arvo-,oikeus- syytinki- ja rasitepapereiden, rahanluontiprivilegioitujen yksitysomisteisten pankkien, ja homman takaavan Valtion ja sen Keskuspankin asioita). Jos siis pääset vierailemaan Lontoon Cambridgen herraklubeihin, niin varo sanojasi. Siellä tuntevat nykymaailmankin. Uusi tätä semantiikkaa kivasti puhkova henkevä kirjoitus on Lancasterilta New Yokerissa 4.8. Vielä eilen oli kirjakaupan hyllyssä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  12. Opettaja: Kun pihvi leikataan kahteen osaan kolme kertaa, kuinka monta palasta saadaan?

    Eeva viittaa.

    Opettaja: No, Eeva tietää, entä muut?

    Oikea vastaus löytyi kun saivat aikaa päätellä.

    Opettaja jatkaa: kun samainen pihvi leikataan neljästi, entäs silloin, silloin saadaan... ?

    Pekka tummalla äänellä, poski pulpetilla: Emmie tiijä numeroista mutta jottai rokanohvin ja jauhelihan väliltä. Meleko tyhmää se silti on.

    Iikka


    VastaaPoista
  13. Ennen linkin jakamaa dokumenttia en ollut kuullutkaan RANDista. Linkillä ei ole 10v uskottavuushistoriaa. Onko dokumentti aito vai propagandakoneiston rustaama? Miten siihen pitäisi suhtautua, kun tuntuu että kaikki valehtelevat. Olenko nyt trolli?

    https://twitter.com/LeRuscino/status/509630859901931521/photo/1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt Randissa. Se sijaitsi ainakin silloin Santa Monica motarin kyljessä. Laitos ei ollut salainen, mutta kybersota - informasatiosota - oli sen keskeisiä alueita, ja rahoittaja oli liittovaltio tai puolustusvoimat suoraan.

      Verkkosivujen ja hakukoneiden mukaan tilanne on ennallaan. Laitos esitellään ajatushautomoksi (think-tank).

      Firmassa lähellä on ollujt alan suurimpia nimiä, kuten John von Neuman ja John Nash.

      Poista
    2. Tää on sen trollitehtaan kommentteja...

      Poista
  14. Tässä jo kauan, luettuani erilaisten älyn jättiläisten ja kai tässäkin blogissa yleensä keskimääräistä ikääntyneempien "keskustelijoiden" ajatuksia eri tahojen tarkoituksista maailmanpolitiikassa, on tullut mieleeni, että olihan jo em porukan aikakin päästä Kekkosen ajan kamalasta asiallisuudesta (jota hänen porukkansa lähinnä odotti sivistyneiltä, eikä puuttunut kansan parissa ilmeneviin vanhan, kai oikeutetunkin, kaunan/vihan purkuihin) itään päin.

    Länttähän on ainakin toista vuosisataa noissa piireissä asiallisesti arvostettu suurista teoistaan globaalin demokratian edistämisissä.

    Kun se kunnioittava tunne isien ja äitien uroteoista sodan jälkeen sekoittui pian sisäpolitiikkaan, niin luulisi että jo nyt kuitenkin oltaisi matkan päässä kaikesta siitä, mitä on tullut vain vihassa tai orjamielessä sanotuksi niinä "vaaran" vuosina ja ajateltaisiin enemmän kuin JKP ja UKK kansainvälisistä suhteista ja yritettäisiin olla asiallisia myös kansojen eri tavalla valittuja ja joskus jopa valitettuja johtajia kohtaan.

    Mutta kyllä ivamukaelmia ja pilkkaa rajojenkin yli on tietysti rauhan aikana sallittava, sodan aikaanhan se on pakollista.

    VastaaPoista
  15. "Joten Putinin sodan päämäärä on oma arvaukseni, talous. Miehittäminen, jota Putinin edeltäjät harrastivat, on hyvin kallista. "

    Rohkenen olla ei mieltä: Putin toimii vanhanaikaisella - ts 1970-80 KGB-miehen - logiikalla, jossa ainoa riittävä turvallisuus muodostuu miehittämällä ja jossa taloudellisilla arvoilla ei ole merkitystä päätöksenteossa, koska valtio omistaa kaiken.

    Pidän nykykriiseissä kaikkein vaarallisimpana ajattelutapaa, jossa omat arvot ja toimintatapa projisoidaan vastapuoleen. Pitäisi tiedostaa vastapuolen arvot ja toimintatapa - hyväksyipä niitä tai ei - ja sitten löytää oikea reagointitapa.

    VastaaPoista