Vesi

Golf-virta on Yhdysvaltojen ja Naton lahja Euroopalle,  todellinen Pohjois-Atlantin liitto. Siperian rannan kuvista näkee, millaista täällä muuten olisi.

”Ilmastonmuutos” on sopiva kiivailun aihe, koska harva vaivautuu edes miettimään, mistä on kysymys. Sana ”ilmasto” yhdistää monta ilmiöryhmää, joista eräät ovat hyvin vaikeita laskea. Mutta iskulauseena – me täällä järvinemme ja entisine soinemme olemme jääkauden lapsia.

Viittaus koskee siis viimeisintä jäätiköitymistä, jota saa sanoa Veiksel-jääkaudeksi. Se alkoi antaa periksi pari kymmentä tuhatta vuotta sitten.

Vesi, erityisesti makea vesi on kaiken elämän ehto maapallolla. Jää, erityisesti arktinen jää, on uskomaton suolanpuhdistamo. Jäästä sulaa ja pilvistä sataa (suhteellisen) makeaa vettä. Jokin osa siitä on kauan pohjavetenä. Suuri osa palaa kiertoon. Suolaisen veden ikävä puoli on tunnettu. Sitä ei voi juoda eikä sillä voi kastella.

Maapallon vesistä 2,5  prosenttia on makeaa eli vähäsuolaista. Ehkä 2 prosenttia näistä vesistä on jäänä ja lumena. Lopusta suurin osa on Afrikan järvissä ja Baikalissa, jota Venäjä näyttäisi nyt tarmokkaasti tuhoavan. Tuskin siellä kuitenkaan päästään Neuvostoliiton saavutuksiin. Kuvassa (Wikipedia) on Aral-järvi 1989 (vasemmalla) ja 2008 (oikealla). Jos joku haluaisi kuvituskuvan ”reaalisosialismi”, ehkä tämä kelpaisi?

Nälviminen on hiukan tyhmää. Tiettävästi Kreikka ja Portugali kärsivät vakavasta pohjaveden vähenemisestä, ja varsinkin Espanja on ruiskuttanut makean vetensä tomaateille ja golfkentille. Viimeksi kuluneen neljännesvuosisadan raivonnut tapa käsitellä kaikkea taloutena ja uskotella, että raha on hyvä mittari, ovat vieneet huomionvinoon. Makea vesi on niukkuustuote. Makea vesi ja Golf-virta, jonka elämään veden suolaisuus ja siis tiheys – paino – vaikuttaa paljon, ovat Pohjoismaiden tulevaisuus.

Vesimäärältään Vänern on maapallon 27. Edellä ovat Laatokka ja Ääninen. Saimaakin sijoittuu.

Historian yleisesityksiin on tullut lopuksi ”ympäristö”. Hätäinen lukija erehtyy luulemaan, että kysymys olisi sittisontiaisten suojelusta. Kysymys on muun muassa siitä, miksi pronssi- ja rautakauden korkeakulttuurit rapautuivat ja painopiste siirtyi pitkiksi ajoiksi Pohjanmeren rannoille. Kysymys vedestä ja kastelusta on eritäin selvästi myös Kiinan historian avain. Riisi viljelyn kohteena oli kummallinen keksintö. Kiinalaisten vesi-insinööritaidot olivat 1500-luvulla, jolloin siellä tapahtui vaikeasti selitettävä seisahdus, jotain aivan muuta ja paljon suurenmoisempaa kuin Euroopassa.

Oppikirjoissa mainitut ruuti, paperi ja seteliraha eivät merkinneet niin suuria verrattuna sulkuportteihin ja niihin tarvittaviin pumppuihin. Ensin niitä oli rakenneltu pikkuruisina riisipelloille. Aikojen kuluttua maassa oli uskomaton kanavajärjestelmä, jonka turvin vesistöjä voitiin kulkea ylävirtaan.

Egyptin historia on suoraviivainen. Joki virtasi pohjoiseen, vallitsevat tuulet puhalsivat etelään. Jokilaaksojen kulttuurit, vanhoissa kirjoissa Kaksoisvirtojen maat, kukoistivat ja sitten suolaantuivat ja liettyivät. Myyttien paratiisina tai Eedenin yrttitarhana muistaman alueen muuttuminen nykyisen Irakin kaltaiseksi hiekkavainioksi on makean veden historian lyhyt kurssi.

Seuduilla joilla ruis ja vehnä tulivat ensin käyttöön niin että kehitettiin korjuun kestäviä, jyviä karistamattomia lajikkeita, eivät ole enää viljelymaita.

Saksan nykyinen suuruus on merkittävästi Reinin perkaamisen ja koko Pohjois-Saksan kuivattamisen ansiota. Ukrainan sodan keskeinen tausta on joet – ”mustanmullan alueet” vetivät puoleensa jo hunneja, avaareja, madjaareja ja tietenkin mongoleja.  Nyt ne näyttäisivät vetävän puoleensa moskoviitteja.

Maanteitten ja ilmakäytävien historiallinen merkitys on osittain kielteinen. Jokien ja järvien vertaaminen valtimoihin tai itseensä vereen ei ole liioittelua. Merkitys ei ole 1900-luvun hengessä suora käyttö – vettä pulloon ja kaupoille. Ilmaston laatu ja maaperän kosteus ovat paljon suurempia ja pitkäkestoisempia asioita.

Tässä mielessä tämän hetken peräkylät, tämäkin järvenranta metsäpitäjässä, on innostava näky ja luottamusta herättävä tulevaisuuden tekijä. Nuoruudestaan huolimatta Suomen tasavalta on tosin saanut aikaan paljon. Kemi- ja Oulujoen rakentamisen traagisin uhri ei ollut merilohi, vaan vesi. Vanhentuneen ajatuksen mukaan vapaata ja villiä vettä ei voinut oikeastaan omistaa, vaan sen sai käyttöönsä ahnein, kuten Kemiyhtiö tai valtio. Tekoallas ei ole lainkaan sama asia kuin järvi. Ja mitä teollisuuden energiaan tulee, ehkäpä todellakin lastemme ja heidän lastensa polttoaine on vesi, siis veden vety.

Yhteyttä selvään kauppatavaraan eli metsään ei oikein hahmotettu. Siinä missä sotasaksalaisten väitetään pelänneen metsiä, suomalaiset ovat pelänneet soita juurikaan käsittämättä niiden tähdellistä merkitystä ekosysteemissä. ”Ekosysteemi” ei ole koliseva muotisana. Ekosysteemi on luonnon moottori. Sen ytimessä on fotosynteesi eli yhteyttäminen, jossa energia tulee auringosta ja materiaali on hiilidioksidia ja – vettä. Tuloksena on glukoosia ja happea.

Hauska kasku systeemien oikullisuudesta liittyy muuten veden tiheyteen ja viime kädessä kemiaan. Vesi on painavampaa nesteenä kuin jäänä. Ellei näin olisi, elämä maapallolla olisi luultavasti ollut kelvoton yritys. Kun seuraavan kerran tuijotatte sinänsä arveluttavia jääpaloja juomassanne, omistakaa yksi kiitollinen ajatus sille tosiasialle, että jää kelluu. Ellei se kelluisi, emme kelluisi mekään.