Valmistautuminen

Tämä kirjoitus on tarkoitettu muiden ohella toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohannin ja ehkä Asko Schreyn sekä Kirkkonummen kunnanjohtaja Tarmo Aarnion tietoon. Parikin merkittävää taustahenkilöä, jotka ovat tekemisissä myös sijoitustoiminnan kanssa, lukee tämän joka tapauksessa.

Otsikko on lyhennys vanhan virsikirjan jaksosta ”Valmistautuminen kuolemaan”. Rippikoulua käydessä virsikirjan selaaminen oli sallittua ajankulua. Tuo väliotsikko tuntui epäasialliselta. Nyt se tuntuu hyvin asialliselta.

Oma, henkilökohtainen kuolema, on tämän hetken kulttuurin Suuri Kielletty. Sitä sivutaan korkeintaan perinteisin kaavailmaisuin, joihin ei ole tarkoituskaan vastata. Mutta on aika murtaa tämä Urho Kekkonen –syndrooma. Tarkoitan siis kulttuuripiirrettä, että vanhaksi tullut henkilö jatkaa tehtävissään pidempään kuin pystyisi ja että ympäristö pitää yllä yhteistä valhetta.

Tiedän Kirkkonummella maa-alueen, joka näyttäisi olevan erittäin sopiva laajennetun asumisen kehittämiseen. Sen myymisestä perustettavalle yhtiölle voisi keskustella.

Palvelutalot on ratkaisu, mutta aika alkeellinen ja jäykkä. Pääkaupunkiseudullakin ne ovat erittäin kalliita. Kolme tuhatta euroa kuukaudessa ei välttämättä riitä. Kotihoitoa harjoittavat kunnissa ihmiset, joiden ammattitaitoa ja osaamista ihailen kovasti. Myös tuo kotiin hoitaminen alkaa tulla liian kalliiksi, tässä tapauksessa sekä veronmaksajille että avustettaville ja välillisesti heidän omaisilleen.

Kirjoitin ”laajennettu asuminen”, koska entisessä Teknillisessä Korkeakoulussa eli nykyisessä Aalto-yliopistossa jouduin professorina silloin tällöin tekemisiin myös ”laajennetun todellisuuden” (augmented reality) kanssa. Nykyinen suomennos on ”lisätty todellisuus”, mutta sillä tarkoitetaan tavallisesti läpikatsottavaa näyttöä eli tietokonegrafiikan keinotekoisen todellisuuden ja koetun todellisuuden sekoittamista.

Tutkittava kysymys on tämä: voisiko kevyin kustannuksin pitää – kaltaiseni – vanhat ihmiset omissa kodeissaan noin 7 vuotta nykyistä kauemman. Koska oma tilastollinen kuolinaikani on juuri tuon ajan päässä. Syntymävuoteni 1944 mukaan viimeinen käyttöpäiväni on jo selvästi ohi.

Väitän että älytalot ja teknisesti tuetut ympäristöt tapaavat kaatua kalleuteen ja se taas johtuu liiasta monimutkaisuudesta. Omaa ympäristöäni selviteltyäni väitän, että toistaiseksi riittäisivät kännykät ja pari olemassa olevaa autoa ja tarvittaisiin muutama huonosti koulutettu, vähän yli 20-vuotias nuori, ihannetapauksessa pari tai rekisteröity pari, joka voisi asua täällä. Ja sitten saisi olla pieni määrä antureita ja toimilaitteita.

Viimeksi mainituista viehättävin on WC:n vesisäiliöön asennettava anturi, joka hälyttää, ellei vessaa ole vedetty vuorokauteen. Pää puhki matolla makaava osaisi arvostaa sellaista. Se käsi jossa ehkä on turvaranneke, ei kukaties ole käytettävissä.

Yksinäisyys on suuri ongelma. Hieman pienempi ongelma on oman rauhan puute. Näiden asioiden sovittaminen yhteen ei onnistu helposti. Sitä olisi tutkittava ja ajettava sisään.

Meillä oli täällä kauan sitten yhteisiä ratkaisuja, jotka onnistuivat. Paras oli kahden, ajoittain kolmen perheen yhteinen kotiapulainen. Olimme siis erittäin nuoria, alle 30:n, töissä käyviä, ja lapsia oli. Edelleen toimii yhteinen pesukone, vaikka kaikilla on tietysti myös omat, ja yhteinen sauna, jossa käyn nyt vain minä ja yksi naapuri. Rouvat valvovat vanhanaikaiseksi käynyttä lämmitystä (öljy) ja soittelevat tarvittaessa huoltomiehille. Ruohon leikkaamine ja isompi kärrääminen on juuri muuttumassa ongelmaksi. Autoja olen tuijotellut. Perusreissut ovat kilometri kauppaan ja neljä kirkolle. Taksi ei ole paras vaihtoehto.

Vihjaamani tukitoimien todellisen tarpeen kartoituksen ja mielenkiintoisen tontin lisäksi väittäisin, että minua kannattaisi kuunnella. Olen ollut nyt yli 20 vuotta ainakin viikoittain tekemisissä laitosten kanssa, syöpäosastosta terveyskeskukseen ja erilaisiin vanhankoteihin ja palvelutaloihin ja myös avustanut laajasti eräänlaisena omaishoitajana. Kun haimme paikkaa vanhemmillemme, kävimme läpi koko pääkaupunkiseudun tarjonnan. Mielestäni esimerkiksi Esperi Caren tarjonta on 70 – 77 –vuotiaita, maksukykyisiä asiakkaita ajatellen vajavainen. Ja mielestäni tällainen olisi mitä suurimmassa määrin kuntaa kiinnostava asia. Pientaloja, yhteisiä taloustiloja – ei välttämättä nykyisille vaan samaa tilannetta lähestyville. Laajennettu koti.