Retkeni Ruoholahteen

Helsingin Ruoholahti tunnetaan Velj. Uddin lautatarhasta ja siitä, että mummoni asuu talossa numero 16 ja Tari pikkupoikani kutosessa tai kahdeksaisessa samalla tontilla jolta käsin Väinö Tanner Näki kaupungin kasvavan, ja Sadan markan villoista on pari säästetty.

Edellä oleva kuvaus ei saata tuntua kovin pätevältä. Se on kielellinen versioni valokuvaamisen muistista.

Porukkaa jonkin talorähjän edessä… Kuva räjähtää merkitykselliseksi, jos tiedetään, että yksi kuvista erottuvista hahmoista onkin Armi Kuusela tai I.K. Inhan maisteriveli ja että kuva on maailman ensimmäinen selfie.

A.Osw. Kihlmani selfie löytyy osoitteesta

 http://www.kirjasto.oulu.fi/lapinkuvat/kuola87/13

Kihlman, myöhemmin Kairamo, oli yksi maan ehdottomasti mahtavimmista miehistä maailmansotien välisenä aikana, Kansallispankin ja Kajaani-yhtiön ja ties minkä ylintä johtoa. Nuorempana hän oli vetänyt Suurta Kuolan retkeä kasvitieteen dosentin ominaisuudessaan. Hänestä on nyt laaja elämäkertateos. Minä olen löytänyt kaivattua, aikaisemmissa kirjoissa sivuutettua tietoa afäärifennomaaneista mutta myös – eräretkeilystä. Tämä helsinkiläinen herraspoika, jolta kerrankin humalaiset koltat varastivat saappaat keskellä Kuolan niemimaata, pisteli kerrankin kylmän rauhallisesti jalan 250 kilometriä runsaassa viikossa, valokuvasi, keräsi 241 putkilokasvia ja kirjoitti kuutta päiväkirjaa sekä viestejä Mammalle kotiin ja terkkuja isälle (joka oli nuorena pappina ollut Malmbergin ja Paavo Ruotsalaisen hasukamraati, kunnes kyllästyi).

Kyllä, lukijani, nyt mainittu henkilö oli siis Nokian Kari Kairamon (Kari Antero Oswald Kairamo) isoisä.

Tässä kirjoituksessa sivuan häntä ohimennen kysyäkseni, miten lukijat suhtautuisivat apurahahakemukseen, jossa pyytäisin stipendiä valokuvaajan palkkaamiseen retkelleni Helsingin Ruoholahteen 19.8.2014? – Suurella Kuolan retkellä 1886 Kihlman opetti Ramsaylle ja Palménille Strassbourgissa itse opettelemaansa valokuvausta. Ainakin siitä erin kaikki, toisin sanoen myös C.G.E. Mannerheim, pitivät valokuvaamista selviönä esimerkiksi Ratsastaessaan halki Aasian. Mainittu Mannerheim, jonka tunnemme muistakin yhteyksistä, teki erinomaisen hyvää jälkeä, kuten matkalta julkaistu komea kirja osoittaa.

Asiani on pohjaltaan metatieto.

Sarvaksen Risto oli oppilaitani Korkeakoululla eikä sitä edes kiivaasti kiistä. Ensin hän selvitteli juristin (Aura S.) kanssa patenttivaatimusten tulkintaa tietojenkäsittelyalan keksinnöissä. Sitten hänkin siirtyi tutkimaan ilmiöitä, jotka ennen pitkää saivat nimityksen ”sosiaalinen media”. Hän on nyt keskeisesti tekijänä mukana Helsingin Juhalviikkojen #snapshot –näyttelyssä, joka avataan nyt Suomen valokuvataiteen museossa

http://www.helsinginjuhlaviikot.fi/tapahtuma/snapshot/  

http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/nayttelyt/nyt/event/72/221---snapshot-2182014-1812015

Menkää nyt kuulkaa katsomaan. Sinne Kaapelitehtaan siipirakennukseen on helppo kulku. Sarvas ja muut ovat alustaneet ja provosoineet esille nähdäkseni kaikki kuvaamisen kulttuurin ja tekniikan polttavat kysymykset. Näyttely on luonnollisesti hyvin ammattitaitoisesti koottu. Se on yksi niitä harvoja paikkoja, joihin on syytä mennä kakaroiden kanssa ja ottaa mukaan myös murrosikäinen kummityttö. Siellä on kaikkia kiinnostavaa.

Teknologian esittely menee kovin usein vouhottamiseksi. Riski on kuitenkin otettava. Itse käyttäisin kansanrunoudentutkimuksen oppiaineesta johdettua nimitystä ”kansanvalokuva”.

Kun nyt kirjoittaa esimerkiksi blogissa kameroista, aina jonkun kiven alta ryömii hiljan hengiltä kuristetun ammattikunnan – valokuvaajien – edustaja, joka ei halua olla tietävinään, että viime vuosien aikana valokuvat ovat lähteneet liikkeelle albumeista. Näyttelyssä on eräskin järkyttävä kohde, pieni tunturi printattuja valokuvia, yhden päivän anti Flickristä tai jotain. Vielä järkyttävämpi on seinällinen ihmisten Instagramilla ja vastaavilla lähettämiä valokuvia. Todellista kansantaidetta. Sekä autot että ihmiset kuvataan samasta kulmasta, samalta etäisyydeltä.

Edes ammattivalokuvaajien ei pidä paheksua. Ihmisten puhelinkeskusteluja on vähän vaikeampi esittää näyttelyssä ja viedä museoon. Mutta luuleeko kukaan, että nuo puheet ovat erikoisen painavia? Kun ihmiset dokumentoivat itseään ja valtiot vakoilevat tätä, metatieto (tiedot kuvasta ja siinä esitetystä) alkaakin yllättäen tuntua tärkeältä. Ja muistakaamme, Sarvasta siteeraten, Louis Daguerre ja George Eastman, siis valokuvan ja jokamiehen valokuvan (Kodak) kehittäjät olivat ensi sijassa liikemiehiä.