Susitaival, hukka

Tällainen L.J. Niinistö on julkaissut väitöskirjan, joka on saatavissa myös e-kirjana (Elisa). Aihe on everstiluutnantti Paavo Susitaival (1896 - 1993). Tämä oli aikoinaan maankuulu aktivisti ja oikeistomies, joidenkin silmissä sankari, useiden mielestä jossain määrin päästän vialla tai peräti sekapäinen, kaikkien mielestä hyvin askarruttava hahmo. Talvisodassa hän suoriutui rykmenttiä suuremman ryhmän komentajana Suomussalmen Juntusrannan ja Alasalmen suunnassa erinomaisesti ja jatkosodan alussa samoin, kunnes joutui riitoihin kenraali K.A. Heiskasen kanssa.

Huikean pitkän elämänsä lopulla Susitaival näki jopa Neuvostoliiton, ikuisesti vihaamansa ryssän, katkeran kaatumisen. Hän arvioi ennustaneensa sen oikein viimeistään vuonna 1918…

Susitaival oli aina oikeassa, ainakin omasta mielestään. Vielä 1980-luvulla hän vakuutteli, että valinnoissaan hän ei nähnyt katumista, ei siis Mäntsälän kapinassa eikä Tattarisuon sotkun väittämistä ministerin, maaherran ja muiden vapaamuurarien ilkityöksi. Kysymys oli ihmisen ruumiinosien löytymisestä Malmilta; asialla olivat oman tunnustuksensa mukaan eräät salamenojen harjoittajat, joita voi luonnehtia täysin tärähtäneiksi.

Sekä Susitaipaleella että Heiskasella oli kyky riitaantua lähes jokaisen vastaantulijan kanssa. Miten Heiskasesta silti tuli puolustusvoimien komentaja, ei ole tiedossani.

Niinistön teos on väitöskirjaksi keskinkertainen. Itse en pidä historian alan akateemisissa töissä musta- enkä valkomaalauksesta, vaikka se on niin tavallista. Niinistö näkee vaivaa selittääkseen asioita parhain päin.

Susitaipaleen veli oli AKS:n pyhimys Bobi Sivén, jonka itsemurhaluotia säilytettiin Akateemisen Karjala-Seuran lipun päärmeessä. Suur-Suomelle vannottaessa pideltiin sitä kädessä. Itsemurhan ilmoitettiin johtuneen Tarton ”häpeärauhasta”. Mistä poikien isän itsemurha 1918 johtui, se ei selviä tästäkään kirjasta. Sitä vastoin aineksia perheenjäsenten henkisen tasapainon arvioimiseen on runsaasti. Poika, hovioikeudenneuvos, oli pätevä mies.

Tuo on tämän kirjoituksen toinen aihe. Mielestäni on surullista ajatella, että ylioppilasnuorison parhaimmisto – sellaisena AKS:n jäsenistö usein esitetään, ei aivan perusteettomasti – helli silloin ja myöhempien vuosien näkökulmasta mielipuolista ajatusta Vienan ja Aunuksen liittämisestä Suomeen, mitä väestö itse suurimmaksi osaksi vastusti. Tuo tarkoitusperä oli hiiren vikinää: kuristan naapurista norsun paljain käsin. Ajatuksen syntyessä ei ollut sellaista Saksaa, jolta olisi saatu apua, eikä Englanti, Susitaipaleen mielestä Euroopan pahin roistovaltio, ollut osoittanut varsinaista mielenkiintoa, vaikka tuki muutaman vuoden Venäjän valkoisia.

Susitaipaleelle ja muutamille muille oli ongelma, etteivät he liioin hyväksyneet ”epäkansallista” Mannerheimia. Tämä oli todellisuudessa ryssäläinen, joten häntä oli vastustettava. Kun vanhat ”vaskistit” eivät liioin mieltyneet Hitlerin joukkoon, osittain siksi, että nämä eivät pitänet heitä kunnon arjalaisina, asetelma oli hankala. Mussolini oli heille Euroopan toivo. Tässäkään Susitaival ei nähnyt vanhoilla päivillään virhearviointia. Berlusconin yhteydessä kyllä tulee jotenkin välillä mieleen juuri Mussolini. Ja mitä kansankiihottamiseen tulee, nykyisillä populisteilla olisi Susitaipaleesta paljon opittavaa.

En kunnioita toisen vakaumusta enkä ajattele, että kukin tulee autuaaksi omalla uskollaan. Jotkut joutuvat jo eläessään helvetiin omalla uskollaan, ja toimittavat sinne toisia.

Nuorten ja keski-ikäisten suomalaisten pitäisi tietää, että myös Suomessa on ollut jihadisteja, Pyhän Sodan kävijöitä, jolle mikään keino ei ole liian alhainen suuren tarkoituksen edistämiseksi.

Tämä ajatus veti hiljaiseksi lukiessani akateemikko Matti Kuusen elämäkerran. Siitä ei jää pientäkään epäilyä, etteikö Kuusen todellisuudentaju olisi ollut tuota samaa luokkaa, ja hänessä oli, toki aivan toisella tasolla, aktivistien uhmakasta härnäämisen halua vaikka kuinka. Muuttiko Matti Kuusi maailmankatsomustaan kuten nuorempi veljensä Pekka, siitä ei ole varmaa tietoa. Luultavasti muutti. Mutta tuollaisia, huimalla älykkyydellä lyötyjä ihmisiä on kovin vaikea arvioida.

Asiasta ei ole tietoa, mutta kyllä herrat olivat 30-luvulla samalla asialla. Kuusi rummutti hautojen hämärästä sotaretkille oletettuja merjalaisia ja muromalaisia, koska hän arveli ns. suomensukuisten kansojen menneisyyttä suurenmoiseksi, tosin vailla todisteita. Susitaival kasvoi voimaliittolaisen isän ja aivan saman henkisen äidin kodissa ja kysyi Niinistön kirjan mukaan lapsena, täytyykö iltarukouksessa rukoilla myös ryssien puolesta. Vanhemmat sanoivat että täytyy – että Jumala puhdistaisi heidän sydämensä. Pikku-Paavo kai mietti toimitusta, kukaties niin kuin viemärin puhdistamista ja ilahtui: ”Sittenhän he kuolevat!”