Kesähelvetti

Minulla on ollut monta kesäparatiisia, kuten tämä kuvan esittämä, mutta kesä on vaarallinen vuodenaika. Vivaldin neljä vuodenaikaa olivat kevät, syksy, kevät ja syksy. Vaikka tahtoisi olla tarkkana, sitä helposti putoaa kesään, joka on helposti helvettiä.

Differentiaalilaskentaa eivät ehkä keksineet Leibniz ja Newton, vaikka tällaistakin väitetään. Sen keksi Dante.

Sukupolvea aikaisemmin Tuomas Akvinolainen oli selvittänyt tuonpuoleisen elämän: saamme nähdä Jumalan ja elämme ikuisesti Jumalan kanssa.

Käsitys ei vastaa hiukkasfysiikan havaintoja.

Muuttumisominaisuuksia tarkastellaan esimerkiksi derivoimalla funktio. Retkeilyssä on käsillä matkan ja ajan funktio. Siirrytään jostain pisteestä toiseen. Kuolema oli piste, ajatuskunnasta riippuen joko alku tai loppu. Dante kuvasi kuolemanjälkeistä vaellusta, jossa helvetin ja taivaan välillä oli kiirastuli. Vaelluksen kestäessä vaeltaja muuttui.

Tämä oli uusi oivallus, ja maastoon siirrettynä, kartalle mallinnettavana ajatus on, ettei retkeilijä ole perille saapuessaan enää sama kuin lähtiessään. Varhainen sovellus oli pyhiinvaellus. Typerykset ovat käyttäneet tuota nimitystä häpäistäkseen muun muassa Lapin retkeilijöitä, jotka eivät syystä tai toisesta täytä heidän kirpeitä kriteereitään. Ainakin Linkolan pojat käyttivät tätä herjaa; ehkä he olivat kuulleet Platonista ja tämän ajatuksesta, että lähteille pääsevät vain valaistuneet sielut (jotka osaavat geometriaa), mutta eivät lattajalkaiset pillikintut. Ihmiset eivät koskaan väsy keksimään tunnusmerkkejä, jotka osoittavat heidät itsensä toisia paremmiksi.

Joel Lehtonen oli suomalaisen kesämökkikulttuurin keksijä. Pekka Tarkan Lehtosen elämäkerran toinen osa on vielä hiukan parempi kuin arvaisikaan. Känisevään Lehtoseen sopii hurjan hyvin Tarkan narahteleva matalakirkollisuus. Taustalla on tietenkin hellittämätön tutkimustyö ja aihepiirin syvällinen hallinta.

Lehtonen jopa asui Haagassa huvilassa, joka on edelleen paikallaan ja asumiskäytössä. Kesän asuntoja on ollut aina kaikilla paimentolaisista ja faaraoista porvareihin ja aatelismiehiin. Helsingin seutu – jopa tämä Kirkkonummi – on täynnä ”villoja”, joita Suomen valtio laillisesti varasti venäläisiltä vuoden 1918 jälkeen. Isoisäni oli yksi ostajista. Terijoen taloja myytiin pois kuljetettaviksi. Talotyypin tunnus on ehkä mansardikatto ja kuisti eli vilpola.

Lehtosen kesähuvilat olivat Inha (”Putkinotko”) Säämingissä ja Lintukoto Keuruulla. Teoksessa ”Kuolleet omenapuut” erottuu taustalta oikea eksotiikka. Lehtonen, mokoma, todella kävi Tunisiassa, näki ja koki. Kirjakauppias Muttinen kokee Saimaalla Lyygiansa kanssa täyden kesän, joka kesti vajaan päivän. Novellin henkilö ja kirjoittaja-kertoja vihjailevat useasti Horatiuksesta ja hänen Tusculumistaan – perinteisen kesäasunnon prototyypistä. Oli muuten Catulluksellakin Sirmio, Garda-järvellä.

Kesähuvila on paikka, jossa sulaudutaan kaikkeuteen (paratiisi). Suomalainen perimä, josta Aapeli Muttinen ei ehkä olisi välittänyt ilman aikakauden elintarvikepulaa, sisältää myös kiirastulen. On kitkettävä ja kätkettävä, hoivattava ja höylättävä, sidottava ja sahattava. Joutenololle rakennetaan terassi tai laituri, mutta niiden käyttäminen on käytännössä kiellettyä. Heti kun ne valmistuvat, niitä on alettava korjata.

Luulin jo kirjoittaneeni liikaa kesämaista. Anssi O., siis se pirkkaniksipoika, kehui meloneensa Evijärven seudulla ja lähetti täksi aamuksi valokuvan, joka vei minulta vähäksi aikaa holtin. Noin hyvin ovat Tuula ja Simo pitäneet paikkaa!

Tuo on se Evijärven huvila, jonka epätavallisen ahkerasti laadittu vieraskirjakin minulla on serkkuni Sakarin kerran skannaamana, ja se alkaa juhannuksesta 1948, Tuula on syntynyt -49 ja Sakari vasta seuraavana vuonna, eli tuo lautarakenteinen, alkujaan eristeetön ja siis pirullisen kylmä viritys on vanhempi kuin he. Itse jätin sille ehkä jäähyväiset viettämällä siellä koululuokkani kanssa lakkiaisia vuonna 63, jotka olivat muistaakseni onnistuneet. Mutta hypittiin siellä yhden veljeni häitäkin.

Muut makasivat kapokkipatjoilla, mutta mummullani, joka kuoli jo vuonna viisikymmentä, oli seslonki. Oli hänen häjy kiivetä kipeillä jaloillaan sinne. Portaissa tuoksui bensiini, koska komerossa säilytettiin jerrykannua Uki-sedän prutkua ja Taatan Juunssonia (Johnson) varten. Ja lamppuöljyä, sillä eihän siellä mitään sähkö ollut. Tuo paikka ei ole muistissani paratiisi eikä kiirastuli, vaikka muistan kyllä Jumalan, sillä pelkäsin ukkosta kuultuani, että jossain kylän talossa oli kuollut vasikka tai emäntä salamaniskuun, mutta paranin siitä pelosta, kuten olen parantunut muistoista ymmärrettyäni, että parhaita tuulentupia ovat ne todelliset.