24. heinäkuuta 2014

Kauniit





Sellaistakin heinäkuun kirjoittelua näkyi, että onko edullinen ulkonäkö ihmiselle eduksi.

”Kaunis” ei ole millään tavoin historiaton asia.

Tässä yhteydessä ajattelen esimerkiksi nuoria naisia, jotka ovat niin kauniita, että jos he sattuvat asemalle, junakin pysähtyy jarrut huutaen ja junamiehet ryntäävät katsomaan.

Minulla on ollut ilo tuntea tällaisia ihmisiä ja nähdä näitä tapauksia.

Hyvin kauan sitten aioimme naapurin miesten kanssa ilmoittautua kertaamaan peruskoulun ala-asteen ensimmäistä kurssia, kun olimme nähneet opettajan. Ei meitä huolittu. Bolognan yliopistossa luennoi lakia 1300-luvulla Novella d’Andrea, tosin tuuraten isäänsä. Aikalainen, Christine de Pisan, kertoo asiasta. Hänen sanotaan olleen ensimmäinen nainen, joka elätti itseään kirjoittamalla. Mutta tämä Bolognan luennoija oli kirjoittajan mukaan niin tavattoman kaunis, että katederin eteen oli viritettävä verho. Nuoret herrat eivät osanneet keskittyä kanonisen oikeuden sääntöihin. Fantasiakuvia tuosta opetustilanteesta näyttää löytyvän hakukoneella.

Francois Villon kirjoitti keskiajallaan runon menneisyyden kaunottarista, ”Ballade des Femmes de temps jadis”. Brassens sävelsi ja levytti sen. Myös laulu on hyvin kaunis.

Joissakin tilanteissa kaikkein katkerimmin nuoren naisen kauneuteen suhtautuvat äidit. Vakiotarina sateenvarjon näköisistä ikäneidoista, jotka keljuilevat sieville naisille työpaikoilla, ei ole syntynyt aivan tyhjästä. Kai sellaisesta on muillakin muistikuvia? Mutta tuo joidenkin äitien kummallinen asenne saattaisi olla sääty-yhteiskunnan perua. Ei se yhteiskuntamalli ole vieläkään kokonaan kadonnut, vaikka säädyt ovat muuttuneet säädyttömiksi.

Naisen oli erittäin sopimatonta ”olla ollakseen”. Olen itsekin tuntenut koko joukon ihmisiä, joilla on ollut maallinen tai taivaallinen tarve varoa koskaan kiittämästä omia lapsiaan. Asennetta on perusteltu raamatunlauseilla, vaikka minun silmääni sellaista uskonkappaletta ei ole sattunut. Niin suuri osa tapakristillisyyttä on asianomaisen omista käsityksistä huolimatta karkeinta taikauskoa. Hurskaiksi luullut ja kirkollisina pidetyt asenteet pönkittävät vain omaa mikrovallankäyttöä. Kuolemansynti ylpeys tarkoittaa kilpailemista Jumalan kanssa ja evankelisesti lähimmäisenrakkauden laiminlyömistä. Puhe on siis rakkauden kaksoiskäskystä, jonka on sanottu olevan uskontomme ytimiä, ei peiliin katselemisesta.

Kuten tunnettua, henkistä jyräämistä usein tehokkaampi keino on sellainen depressiivisyys, joka tavoittelee toisia ihmisiä vangikseen. Kun henkiset piirteet esiintyvät niin usein mahdottoman tuntuisesti sekä plus- että miinusmerkkisinä, toisten ihmisten, kuten omien kauniiden lasten jatkuva henkinen mukiloiminen saattaakin olla merkki asianomaisen väkivallantekijän omista ongelmista.

Sitä on turha moittia, että edullisen oloiset ihmiset oppivat käyttävään avujaan hyväkseen kohtuullisessa määrin. Vähän nauratti, kun joku virkatuomarikin oli saatu kertomaan, että vaikuttaa se kauniskasvoisuus tuomioihinkin. Muistan lautamiehen, saattoi olla oikein herastuomari, joka yleensä kuittasi tehtävänsä kihlakunnanoikeuden lautakunnassa murahtelemalla että ”linnaan vaan”. Tuli sitten tuomittavaksi tyttö, vai olisiko ollut nuori nainen, jolla käsitys oikeasta ja väärästä olivat menneet pahan kerran sekaisin. Hän oli mahdottoman kova varastelemaan, etenkin kauppaliikkeistä ja varsinkin vaatetavaraa. Lisäksi hän oli erittäin kaunis, sitä etelänmaalaista lajia, suuret silmät ja korpinkiiltoinen tukka. Tämä vanha lautamies veti itsensä suunnilleen solmuun suostutellessaan puheenjohtajaa, joka olin minä. Tässä tapauksessa ei minkäänlainen rangaistus muka ollut tarpeen, tai jos nyt aivan pakko oli, aivan häviävän pieni. Se tyttö oli kai näpistänyt muun ohella rintaliivitkin, merkkiä Peter Pan.

Valitettavasti en muista, miten tuo asia ratkaistiin, mutta uskoakseni sellaisena kuin se olikin, rutiinijuttuna. Sitäkään en saa päähäni, tuotiinko näpistykset tosiaan tuohon aikaan käräjille asti. Ehkä siinä oli sitten muutakin, eri tekoja.

Kauneusihanteet muuttuvat. Taidehistoriasta muistamme Rubensin eri barokkiajan reippaasti ylipainoiset sulottaret ja vastaavasti Holbeinin ja kumppanien 1500-luvun alun anorektiset Venukset. Ja ilmiön ikuisuutta kuvastaa mahdollisesti vanhin mahdollisesti sellaisenaan säilynyt runomuotoinen teos, Ilias. Sen kuulijoilla ja lukijoilla ei ole ollut vuosituhansiin vaikeuksia uskoa, että Troijan sotaa käytiin silloisten kansakuntien kesken kymmenen vuotta naisesta, joka oli kerrassaan mahdottoman kaunis. Mutta senkin tarinan taustalla on karvas opetus – jumalat voivat tulla kateellisiksi…

Poikavuosieni yleinen kauneusihanne oli Gilda, siis Rita Hayworth. Kuljin kotiini elokuvateatterimme mainosikkunan ohi. Kyllä siinä hidastivat kulkuaan niin pappi kuin lukkarikin, ja rohkeimmat vaihtoivat lukulasit ja harppasivat katsomaan likeltä. Viisaammat menivät saman tien katsomaan lipunmyyjää.


32 kommenttia:

  1. -Kansalla on sellaiset johtajat kuin kansa ansaitsee. Se on totta, mutta totta on myös, että sellainen kansa millaiset johtajat.

    -Rumat ne vaatteilla koreilee, sanoo Suomen nuoriso itsenäisyyspäivän iltana tv:n ääressä

    VastaaPoista
  2. Jos oikein muistan, Kemppisellä oli ammoin aihepiiristä iso juttu HS:ssä valokuvaesimerkkeineen. Mieleen on jäänyt (ehkä referoituina muualta) luonnehdinnat Greta Garbosta ("omenaisen kaunis") ja Lauren Bacallista ("rumista kaunein").

    Olisi joskus hauska jaksaa miettiä syvemmin asiaan liittyvää käsitepilveä: naista voidaan sanoa jotenkin eri tarkoituksissa mm. kauniiksi, sieväksi, hauskannäköiseksi, piirteiltään säännölliseksi tai komeaksi. Luulen että miehessä komeus on sama kuin kauneus naisessa, mutta muuten käsitteistö on toinen.

    Proust (homo...) kirjoitti jättämään kauniit naiset miehille, joilla ei ole mielikuvitusta. Onneksi mono, jota ei kuvasta kehuisi, voi olla magneettinen livenä. Kuvankauniit naiset ovat epäkäytännöllisiäkin: salpaavat hengen (tunnen sellaisia, sanoisin valitettavasti) ja herättävät mustasukkaisuutta katseellaan.

    The King's Singersin varhaisia hittejä 1970-luvulla oli calypso-juttu Ugly women, jonka kertosäe oli selkeä: From the logical point of view, marry a woman uglier than you.

    VastaaPoista
  3. "There never was a woman like Gilda", kuului mainoslause.

    VastaaPoista
  4. Minulla ei ole epäilystäkään, että kauneus on eduksi kaikialla ja kaikessa paitsi kasvatuksessa. Nimittäin pienestä saakka avoimesti kauneiksi nimitetyt useammin kuin muut voivat "pilaantua" ihmisenä. Mutta muuten - kauneus toimii alitajuisesti ja en voi siihen mitään, että huumorintajuinen kaunis nainen naurattaa enemmän kuin huumorintajuinen toisenlainen. Ja onhan sekin selvä, että jos etsimme vuoteemme aina kaunista naista jos mahdollista, emme sulje silmiämme myös muihin ammatteihin ihmisiä etsiessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sänkyihimme etsimme tietenkin kauniita naisia. En tiedä onko sellaista sanaa suomeksi kuin vuote, mutta jotenkin tuntui oikein kirjoitaa se, kun viroksi sänky on voodi :)
      meilläkin säng on murteessa sänky

      Poista
    2. Kyllä suomessa on "vuode" (johtuu sanasta vuota). Se on vähän runollisempi kuin ruotsista saatu "sänky", mutta kelpaa kyllä muuallakin kuin runoissa. Mieluummin vuodesohva kuin sänkysohva.

      Poista
    3. Olisiko se näin: Sänky on huonekalu. Vuode on se missä nukutaan, tavallisesti vuode pedataan sänkyyn, mutta retkioloissa vaikka lattialle. Kun otetaan vuode ja käydään, ei koko sänkyä raahata mukana.

      AW

      Poista
  5. En ole aivan varma osaanko kuvitella minkänäköinen on sateenvarjon näköinen nainen (tai ihminen), mutta se oli niin hyvin sanottu että se pysäytti minut aivan kuten "pilvi housuissa" kertoman mukaan pysäytti Majakovskin.

    Itsekin olen sateenvarjon - siis sellaisen joka on unohdettu nurkkaan tai johon vain kiinnittää yhtä vähän huomiota kuin sateenvarjoon joka ei ole onnekkaasti kohdannut ompelukonetta ruumiinavauspöydällä - näköinen, joten kauneus on aina ollut lähellä sydäntäni mutta ah niin kaukana.

    Miehenä kokee aivan normaaliksi sen että on etenkin nuoria naisia joiden kohdalla liikenne seisahtuu mutta häkellyttävimpiä kokemuksia ovat olleet ne kun hälinä kasarmituvassa tai kokoushuoneessa lakkaa samassa kun sisään astuu ylimaallisen kaunis mies.

    Joskus nuorempana olisi halunnut edes joskus olla sen näköinen että voisi olla varma siitä että illan päätteeksi voisi halutessaan kävellä käsikynkkää kenen tahansa kanssa, mutta toisaalta olen välttynyt siltä todella kauniiden ihmisten, etenkin naisten, ongelmalta että heissä nähdään ensimmäisenä, toisena ja kolmantena pelkkä kauneus.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakuunapataljoonassa oli joitakin erittäin komeita kouluttajia, aliupseereja, jotka tiesivät olevansa hyvännäköisiä. Sitä korosti ratsuväen perinteisesti tyylikäs asu takapuolen nahkapaikkoineen.
      Nämä henkilöt eivät olleet niitä kaikkein mukavimpia esimiehiä.

      Poista
    2. Sanapari pilvi housuissa oli itsellenikin aikanaan outo, se pysäytti kuin Majakovskin. Ei hajuakaan mistä kysymys. Myöhemmin venäjänkieliseen kirjallisuuteen perehtynyt esimieheni kertoi, että kääntäjällä ei ollut suomen kieli mennyt putkeen. Vain suomenruotsalaiset tajusivat vähän, mistä on kysymys. Oikea käännös olisi ollut jotain "housuihin pukeutunut pilvi" tai "housupukuinen pilvi". Vrt. ´Vastaani leijaili pilvi housuissa´ / ´Vastaani leijaili housupukuinen pilvi´. Kuten useimmiten, keskusteluun on rakentunut itsestään sisään se, että kauneus asuu valkoisessa naisessa. Käykää Keniassa. Siellä tuli mieleeni Jevtusenkon tuskailu: miksi en ehdi katsoa jokaista vastaantulevaa naista... Kenia oli täynnä hameeseen pukeutuneita enkeleitä, vanhimmasta nuorimpaan, ei maalauksia tai kohotuksia. Ei voi kuvata, eikä verrata koskaan valkoihoiseen naiseen. Haanpään ajatuksin: he kävelivät ylväästi viattomana tietämättä kauneudestaan enempää kuin niityllä ateroiva karja tietää nisiensä valkeasta ravinnosta.

      Poista
  6. Blogstin kirjoituksen pääsisältönä on ilmeisesti väittää - rivien välissä tietenkin - että kuvien esittämät ihmiset olivat kauniita.

    VastaaPoista
  7. Kauneus on todellakin kaikki kaikessa. Jos työpaikkaa hakee kaksi naista, kumpikin yhtä päteviä, toinen kaunis, ja toinen ruma, niin paikan saa aina se kauniimpi. Tansseissa kauniilla ihmisillä käy aina parempi flaksi. Kaunis nainen pärjää aina maailmassa, ilman mitään ammattia. Rikkaisiin naimisiin on helppo mennä.

    Sarjamurhaajatkin saavat aina lemmenkipeitä viestejä himokkailta naisilta. Haluavat mukamas "pelastaa" nämä poloiset, jotka ovat sortuneet rikoksen poluille. Mutta tämäkin pätee vain komeisiin, ja puoleensavetäviin sarjamurhaajiin. Rumat saavat lusia elinkautisiaan ylhäisessä yksinäisyydessään. Heille on yksi lysti.

    Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kemppinenkin on ahkerasti julkaissut kuvia kauniista äidistään. Jos hän olisi ruma, niin kuvia olisi varmasti vähemmän. Mikäs siinä. Kauniita ihmisiä on aina kiva katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten ei. Eräässä Simonkadun talossa olivat taannoin toisessa firmassa kaikki naiset kauniita, toisessa ei. Tästä olivat molempien miespuoliset yksimielisiä, joskin vain toisen kateellisia. jtapio

      Poista
  8. Kävivätkö jumalat tosiaan kateellisiksi Iliaassa? Minusta Iliaan jumalallinen dynamiikka on primitiivisempää. Siellä osa jumalista riitelee toisten kanssa ja kuolevaiset ovat lähinnä pelinappuloita. Myöhemmän kreikkalaisen draaman käsitys hybriksestä ja nemesiksestä on taka-alalla. Tokihan voisi pitää Akilleen tekemää Hektorin ruumiin häpäisyä osoituksena hybriksestä, mutta tätä illalla seuraava kohtaus Priamoksen kanssa ei ole mitenkään tyypillistä hybriksen valtaaman, omaan tuhoonsa kulkevan miehen käytöstä. Akilleella on vain huono mäihä, kun lapsena hänen tekemisensä kovaksi oli jäänyt kesken kantapään osalta. Tämä kohtalo ei ole puhdasverinen nemesis, kateellisten jumalten antama rangaistus, sillä Akilleella on koko ajan joukko jumalia puolellaan.

    VastaaPoista
  9. Minun tyttäreni Saaga oli nuorena niin nätti (isäänsä tullut, heh heh) että jos hän katsoi kelloa, sekin seisahti. (Ainakin jos oli koiraspuolinen kello.) - Saaga, jos luet tätä... niin no niin. Muistatko, kun sinut aikoinaan valittiin kaikkien aikojen kauneimmaksi Miss Jyväskyläksi... ja soitit seuraavana päivänä mulle että "puhelin eilen yhden herra Makusen kanssa ja se sanoi että musta tehtäis uus Miss Suomi... Isä, mitä mää teen?" Sanoin hänelle että minä en sano tähän yhtään mitään. (huokaus) Seuraavana päivänä Saaga soitti ja sanoi "isä, em mä semmosiin kisoihin lähde". - Rakastan Saagaa! Ei sev väliä että hän on nätti, mutta kun on myös fiksu. (äitiinsä tullut)

    VastaaPoista
  10. Miksi teinityttöjen rintaliivimerkki oli Peter Pan? On minullakin sellaiset ollut, myöhemmin sain Patriciat.
    Mutta Peter Pan? Poika, joka ei halunnut aikuiseksi?
    En minä tätä 50 vuotta sitten ihmetellyt...

    VastaaPoista
  11. Kauniin naisen pitää olla todella kollo ja melkoisesti pöllöö, jos hänestä ei miehet huolehdi. Kauniit naiset ovat päässeet kautta historian melko helpolla vaatimattomiin kanssasisariinsa verrattuna. Kiva kesällinen keskustelun aihe !

    VastaaPoista
  12. Ad Omnia: - kun joku osasi epäillä mutta tulkitsi väärin, jutun kuvien sanoma on "nuorena ihminen on kaunis". Kuvan nainen on 16 v. ja vänrikki 18.

    VastaaPoista
  13. Gilda, hm. Kyllä Tarja H. sentään oli poikaa!

    VastaaPoista
  14. Kyllä äitisi näyttää olevan vanhempanakin kaunotar. Esimerkiksi kuvassa, jossa hän pesee ikkunoita, hän on "liikenteenpysäyttäjätyyppiä".
    https://www.flickr.com/photos/49734369@N00/8167793696/


    Hän sai kuitenkin kukoistaa rauhassa kodin suojissa lapsijoukkonsa keskellä. Työpaikoilla hänellä olisi saattanut olla kaikenlaisia kateudesta ja hankalista ihailijoista johtuvia ongelmia. Monesti lapsi ei tajua olevansa kaunis, sillä siitä on visusti vaiettu hänen seurassaan, "jotta hän ei menisi pilalle", ylpistyisi. Jotkut Hollywood-tähdet ovat kertoneet, että heillä oli nuorena rumuuskompleksi!

    VastaaPoista
  15. Pakinoitsija Origo kirjoitti kerran, että älä ota rumaa vaimoksi, koska se on heti uskoton, jos joku sälli sille vähänkin lirputtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni kakku päältä kaunis vaik´on sillkkoa sisältä!

      Poista
    2. Mitäpä sillä väliä kunhan saa oman osansa. Parempi osuus kauniista kuin monopoli rumasta.

      Poista
  16. Don Giovanni oli tasapuolinen naisten suhteen, rakasti niin laihaa, pulskaa kuin kaunistakin. Martti Suosalon esittämä Caroline Giovanni näytelmässä Kiviä taskussa näyttää mitä kauneus voi tuottaa. Kauneus yksinomaan on tylsää, kaipaan aina pientä säröä. PS: Kiitos blogikirjasta Kemppiselle, oli mielenkiintoista kesälukemista.

    VastaaPoista
  17. Kun todellinen kauneus ja henkinen kypsyys osuu yhteen ja samaan olomuotoon, ympäristö on vaikeuksissa.
    Jo aikaa sitten asiantuntijaksi ilmaantui tälläinen tapaus. Pakka oli sekaisin esityksen jälkeen koko yleisöllä.
    Kävi niin, että ulkomailla messuilla eräs paikkakuntalainen kuultuaan edustamani yrityksen
    kysyi tunnenko tämän henkilön, ja pyysi välittämään terveisensä.
    Palautetta kirjoittaessani olin tietysti unohtanut käytetyt laatusanat.
    Katsoin sanakirjasta; charming, fascinsting, mitä vielä..kaikki tuntui sopivilta; mitä siis laittaa.
    Kirjoitin koko ongelmani, mutta viime hetkellä havahduin.
    Nyt mies, iisisti. Muutoin olet todellisissa vaikeuksissa.
    Siis, vain terveiset, kaikki muu pois.
    Sigh.

    VastaaPoista
  18. Moni kaunis nainen suhtautuu terveen skeptisesti ulkonäköpinnallisuuteen ja arvostaa elämän painavampia arvoja. Kauneus on katoavaista, ja jos sen varaan rakentaa, on seurauksena tragedia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pidä paikkansa kun hyödyntää sen ajoissa avioliittoon ja huolehtii, ettei aviohtoa tehdä.

      Poista
  19. Puheenaiheeseen ottaa kantaa Katherine Hepburn: "Kun ulkoinen kauneus katoaa, on tarkasti pidettävä huolta siitä, että se katoaa sisäänpäin."

    VastaaPoista
  20. Työskentelen naisvaltaisessa yrityksessä. Jos taloon tulee kaunis ja nuori nainen, niin äläkkä ei ole vielä mahdoton, mutta jos tulee kaunis ja keski-ikäinen, niin jo pillastuvat muut, ei niin kauniit keski-ikäiset naiset. Selkään "puukotus" voi olla neutraalina yrittävänä olevalle miehelle karmeaa kuunneltavaa. Eräs nainen joskus tokaisi, kun oli otettu töihin hänen mielestään jo liian monta kesätyttöä, että pian on naiset ilmiriidoissa jos tyttöjen määrä vielä lisääntyy. Näin ollen olen suhtautunut aina hieman skeptisesti Antti Tuurin lauseeseen: "Pohjanmaalla on viisaus vanhoissa naisissa". Tai sitten miehet ovat täällä tavallistakin pöyröömpiä.

    VastaaPoista
  21. Katseltiin jo alle koulukäisinä isonveljen kanssa ViewMaster-kuvia Hollywood-kaunottarista (kylläkin myös muista aihepiireistä, mm tulivuorista ja Brysselin maailmannäyttelystä, jonne isä lupasi viedä meidät - jäi toteutumatta). Mieltä jäi silloin askarruttamaan uima-altaan reunalla rennosti istuvan Ava Gardnerin uimapuvun syvä uurre: mitä sieltä näkyikään. Siinä oli yksi alkuperäisimmistä naisihanteistani!

    VastaaPoista
  22. Terve Kemppi!
    Hyvä oli lukea kahden viikon paussin jälkeen kaikki postaukset ja kommentit! Taso on pysynyt kelpoisena. Tuo kauneus... liittyy myös lihavuuteen. Sotien jälkeen ihmiset olivat laihoja, kauniita. Et Sinäkään toki kauneuden takia laihduttanut, vaan terveyden, elinijän, mutta kauniimmaksi tulit kuitenkin... komeammaksi! (2000- luvun alussa olit kyllä tolkuton pullukka!) Mitään homo-eroottista ei tässä toivoakseni ilmene. Onko esim. Tom of Finlandilla yhtään lihavaa miestä kuvissaan?
    terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  23. "Naisen oli erittäin sopimatonta 'olla ollakseen'”.

    Joka haluaa ymmärtää asenteen kuunnelkoon radio 1:sta Volter Kilven "Kirkkomatkan" luentaa: oi sitä kateuden pihinää.

    VastaaPoista