Suomen Sotaveteraaniliitto ry:n liittojuhla, Oulu 12.6.2014.Antti Herlin

Antti Herlinin luvalla torstainen puhe, josta on julkaistu vain selostuksia.

"Arvoisat sotaveteraanit, hyvät kuulijat,

On suuri kunnia seistä edessänne tänään. Kiitän tästä mahdollisuudesta. Kuulun ikäluokkaan joka on nähnyt Suomessa vain rauhan ajan. Minulla ei ole kokemusperäistä tietoa siitä kuinka sota-aikana eletään, kuinka kärsimykset voitetaan. Sotavuonna 1943 kirjoitti nouseva poliitikko Urho Kekkonen kansakunnan kasvavasta sodan paineen siedosta seuraavasti: ” ...vihdoin tullaan siihen ajankohtaan jolloin sodan tulos ei enää ensisijassa riipukaan kansan  aineellisesta vastustuskyvystä, miehistä ja aseista ja kaikesta siitä, mitä näiden voimassapitäminen vaatii, vaan kansan, siviiliväestön niinkuin sotaväenkin, moraalista, kyvystä kestää murtumatta näköpiirin ulkopuolella olevaan loppuun saakka. Tämä moraali merkitsee samaa kuin että ei väsytä, ei kyllästytä, ei herpaannuta, ei turruta, ei käydä penseiksi, ei tympeennytä, ei menetetä hermoja, ei kadoteta uskoa, sanalla sanoen: että jaksetaan kestää. Ja mikäli mahdollista: että jaksetaan kestää iloisella mielellä”. Tässä ilmeisesti onnistuttiin kun nyt olemme täällä. Tässä kohdassa voisi myös todeta, että tuo ohjeistus olisi pätevä nyky Suomessakin.

Sotavuosiemme vihollinen on taas otsikoissa, Venäjän-Ukraina kriisi on nostanut maamme turvallisuuspoliitikan keskusteluun. Viime viikonloppuna tasavallan presidentti Sauli Niinistö järjesti turvallisuuspoliittiikkaan keskittyneen keskustelutilaisuuden Kultarannassa. Niinistön mukaan Yhdysvallat voi vähentää sotilaallista sitoutumistaan Euroopassa. Tällöin eurooppalaisilla mailla, myös Suomella, pitäisi olla käsitys siitä, miten puolustus hoidetaan pääosin omin voimin. Yksi ei muutu. Meillä on pitkä maaraja Venäjän kanssa. Niinistö ymmärtää tämän. Hän on meneillään olevasta kriisistä huolimatta pitänyt yhteyttä Venäjän johtoon. Suomi siis toisaalta edellyttää unionilta yhtenäistä Venäjä-politiikkaa ja toisaalta haluaa itsekin tulkita sitä. Tämä on maamme johtajille tarkka paikka. Suomettua emme enää halua mutta suhteet Venäjään on tietenkin pidettävä hyvinä. Tarvitaan siis selkärankaa, jonka varassa Suomi voi omia etujaan vaalien tehdä ratkaisuja muuttuvissa tilanteissa. Uskon johtajiemme tähän kykenevän.

Mutta palataan 70 vuoden takaisiin aikoihin.

Suomen saavutukset toisessa maailmansodassa olivat eurooppalaisessa mittakaavassakin huomattavat. Kymmenen vuotta sitten pidetyssä jatkosodan päättymistä juhlistavassa tilaisuudessa Helsingin säätytalolla totesi silloinen presidentimme Tarja Halonen avauspuheessaan, että suomalaisten torjuntavoitto kesä-heinäkuun aikana pysäytti massivisen suurhyökkäyksen, joka oli käynnistetty kesäkuun 9 päivänä 1944 Karjalan kannaksella. Vaikka rauhanehdot säilyivät suomalaisten kannalta kohtuuttoman raskaina loppuun asti, Neuvostoliiton, Ison-Britannian sekä muiden liittoutuneiden kanssa solmittu välirauha sinetöi maamme itsenäisyyden säilymisen. Suomi säilyi siltä kohtalolta, joka kohtasi melkein kaikkia muita Euroopan valtioita. Sota ei kulkenut koko maan yli eikä Suomea koskaan miehitetty. Maailmansodan jatkumisesta huolimatta voitiin pitää vapaat eduskuntavaalit jo maaliskuussa 1945. Kaikki tapahtui demokraattisesti silloisen perustuslain mukaan.

Näin siis Presidentti Halonen 10 vuotta sitten.

 Kun olin lapsi 1950- ja -60-luvuilla tuntui viimeinen sota olevan kaukana historiassa, olihan sen päättymisestä kulunut jo toistakymmentä vuotta.

Pienestä lapsesta sodan käyneet miehet tuntuivat kovin vanhoilta ja kylmän sodan sekä uhkaavan Neuvostoliiton varjossa ei Suomen sotamenestyksestä eikä esimerkiksi äskenmainitusta kesän 1944 ratkaisevasta torjuntavoitosta suuremmin puhuttu.

Elimme aikaa, jota nyt avoimesti kutsutaan suomettumisen ajaksi. Suomettumisen ajassa oli hyvät ja huonot puolensa. Huonoihin voidaan tietysti lukea ylenpalttinen ja itsetuntoa syövä nöyristely Neuvostoliittoa kohtaan mutta hyviäkin puolia voidaan löytää.

Tärkeimpänä hyvistä puolista on ilman muuta mainittava itsenäisyyden säilyminen aikana, jolloin Neuvostoliitto etsi kaikin tavoin keinoja saadakseen aikaan Suomessa vallankuomuksen ja sen jälkeen liittää maamme kiinteästi ns. itäblokkiin.

Edelleen, hyvät kauppasuhteet poliittisten suhteiden ohessa tarjosivat paljon työtä ja hyvinvointia suomalaisille. Kauppasuhteet luotiin paljolti sotakorvausten sinänsä raskaina aikoina.

Mm. isoisäni Heikki Herlin kertoi, että sota-ajan hän kesti ilman vatsahaavaa mutta sotakorvausaikana hän sen sai.

Noina aikoina luodut suhteet kuitenkin olivat perustana idänkaupalle ja siten myös maamme hyvinvoinnin huomattavalle kehitykselle 1900 luvun jälkipuoliskolla.  Tavaran toimitus Neuvostoliittoon oli yleensä myös kannattavaa.

Esimerkiksi Koneella oli käytännössä monopoli Neuvostoliiton merkittävien rakennusten hissitoimittajana sekä haasteellisten projektien nosturitoimittajana. Koneen kohdalta voi myös todeta, että tämä kauppa oli yksi mahdollistaja Koneen laajentumisessa länteen, Neuvostokaupan katteilla ostettiin toimintaa länsieuroopasta.

On paljon muitakin esimerkkejä:  Kone, Wärtsilä ja Valmet toimittivat Neuvostoliittoon nostureita ja nostolaitteita, niiden perintönä on Suomessa nyt kaksi maailman johtavaa nostolaiteyritystä, Cargotec ja Konecranes. Useiden paperikonevalmistajien jäljiltä Suomessa toimii yksi maailman suurimmista alan yrityksistä, Valmet. Laivanrakennus on tällä hetkellä vaikeuksissa mutta idänkaupalla on roolinsa Wärtsilän dieselmoottorien historiassa. Tänään Wärtsilä on maailman johtavia alallaan. Vielä kannattaa todeta, että kolme suomalaista rakennusyritystä, Lemminkäinen, SRV ja YIT jatkavat idänkaupan perinteitä olemalla huomattavia rakentajia Venäjällä. Tässä muutamia mainitakseni.

Arvoisat kuulijat. Maamme historiaa tutkineet tietävät, että olemme aina olleet vapautta rakastava mutta myös perusolemukseltamme suvaitsevainen kansakunta. Sotien jälkeinen aika opetti meille vielä lisää suvaitsevaisuutta. Vanhan sanonnan mukaan pakko on paras muusa, meille opetettiin kuinka on tultava toimeen eilispäivän vihollisen kanssa: on pakko koska naapuruus jatkuu ja rauha on ihmiselle paras olotila. Vaikka suvaitsevaisuus saattoi olla osin väärin perusteltua, niin lasken sen kuitenkin sotien jälkeisen ajan positiivisiin piirteisiin.

Suomi taisteli todellakin kolme sotaa toisen maailmansodan yhteydessä, talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan. Jotkut teistä ottivat osaa noihin kaikkiin kolmeen.

Taistelu käytiin ensisijaisesti tietenkin itsenäisyyden säilyttämisen vuoksi mutta on hyvä myös muistaa ketä vastaan taisteltiin. Vastassa oli kaikille kolmella kerralla järjestelmä joka poikkesi suomalaisesta: aluksi totalitaarinen kommunistinen Neuvostoliitto, sitten äärinationalistinen, kansallissosialistinen Saksa, jonka kanssa olimme aseveljinä sotineet jatkosotaa.

Jo sodan aikana, vuonna 1943, totesi nimimerkki Pekka Peitsi, siis Urho Kekkonen seuraavaa neuvostoprpagandasta: ”Nimenomaan pyritään meille uskottelemaan, että taistelumme Saksan liittolaisena on sinetöinyt kansanvaltaisen valtiojärjestyksemme tuhon, jos Saksa voittaa sodan. Tällainen vihollispropaganda vetää aivan oikeasta narusta. Se lähtee siitä tosiasiasta, että Suomen kansa, joka talvisodassa puolusti itsenäisyyttään ja vapaata valtiojärjestystään neuvostodiktatuuria vastaan, tuntee nytkin taistelevansa sekä itsenäisyytensä, että myös perityn oikeusjärjestyksensä puolesta”. 

Edelleen, Suomen Marsalkka Mannerheim toteaa muistelmiensa esipuheessa aseveljeydestä seuraavaa: ”Mutta me emme taistelleet Saksan ja sen ideologian puolesta. Kummassakin puolustussodassamme taistelimme oman oikean asiamme puolesta: säilyttääksemme oikeuden elää omaa elämäämme itsenäisenä kansakuntana omien länsimaisten inhimillisen yhteiselämän ihanteittemme mukaisesti”.

Todellakin, niin Saksan kuin Neuvostoliitonkaan järjestelmän arvomaailmaan ei kuulunut yksilön vapaus eikä suvaitsevaisuus. Päinvastoin, molemmat syyllistyivät uskomattomiin hirmutekoihin jopa omia kansalaisiaan kohtaan. Niitä kansalaisiaan, joiden katsottiin olevan sopimattomia valtaa pitävien ihanneyhteiskuntaan. 

Mielestäni nuo sodat käytiin todellakin myös vapauden ja suvaitsevaisuuden puolesta ääriliikkeitä vastaan.

Tämä on syytä pitää mielissämme juuri nyt.

Hyvät kuulijat, vaikka äänestysprosentti pari viikkoa sitten käydyssä EU-vaalissa oli alhainen, niin meidän on oltava huolissamme maamme ja maanosamme kehityksestä.  Ääriliikkeiden äänimäärät annetuista äänistä olivat monissa maissa suuremmat kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. 

Avoimesti rasistiset yksilöt saivat paljon ääniä Suomessakin, muutamissa muissa Euroopan maissa tilanne on paljon vakavampi.

”Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin” on vanha suomalainen sananlasku, jota äitini isä,  akateemikko Kustaa Vilkuna mielellään käytti. Sananlasku ohjaa meitä olemaan omanarvontuntoisia mutta itsekriittisiä. Yhtä tärkeänä se velvoittaa myös antamaan arvoa lähimmäisellemme.

Hyvät sotaveteraanit,  minun Suomeni, jonka vapaudesta teitä vielä kerran kiitän ja jossa haluan asua, kunnioittaa tuota vanhaa viisautta. Siinä Suomessa pidetään huolta vähäosaisista. Siinä Suomessa saavat eri taustaiset ihmiset elää pelkäämättä eikä se ole yhden totuuden maa. Sen poliittinen järjestelmä saattaa aika ajoin vaikuttaa tehottomalta ja moni asia tuntuu menevän huonoon suuntaan. Mutta kuulijat, viimeksi mainittu on hinta siitä, että Suomessa otetaan kaikki kansalaiset huomioon ja tämä hinta kannattaa maksaa. Paljon maailmaa kiertäneenä on minun helppo todeta Kenraali Adolf Ehrnroothin sanoin: Suomi on paras maa suomalaiselle asua.

 Kiitän tarkkaavaisuudesta."