Suomen kulkuneuvot

Itse olen hidasoppinen. Myös minun suussani ”kokemus” tarkoittaa laiskuutta. Ei jaksa ajatella eikä viitsi kyseenalaistaa.

Noin vuodesta 1948 ja toden teolla vuodesta 1958 olen tottunut siihen, että jos on asiaa vaikka Evijärvelle, sinne mennään autolla. Tuo tarkoittaa ”omalla autolla”. Sen lyhyen ajan, jonka vietin ajokortin haltijana isoisieni mailla, totuin siihenkin, että käytettävissä olivat kaikki autot, joiden avaimet löytyivät, eivät kuitenkaan korjaamolle tuodut. Olen käynyt tansseissa kuorma-autolla (Bedford) mutta traktorilla (Fordson Major) muistaakseni en.

Taannoin ymmärsin, ettei kahta autoa kannata pitää. Asiaa auttoi eräiden vippaskonstien huomaaminen ja päätöstä tuki muutaman laskelman tekeminen. Tätä nykyä kaikki ajonsa kannattaisi tehdä taksilla. Pokka ei kuitenkaan kestä Äidin luona käymässä niin että jättäisi taksin odottamaan tai rupeaisi soittamaan uutta – käynti kestää joskus 15 minuuttia, joskus tunnin ja 15.

Laskelmassa on otettava huomioon pääomakustannukset. Itse pidän tapanani pettää itseäni uskottelemalla, ettei henkilöautoni maksa mitään, koska siitä ei eräässä mielessä ole velkaa. Kun vertailee omaa autoa Suomen Kulkuneuvoihin, on se ostohinta ja ylläpidon kustannukset otettava huomioon. Päässälaskussa pääkaupunkiseudulla pari tonni vuodessa ei ole hirveä virhe, ottaen huomioon että kymmenen vuoden ikä ja sata tuhatta kilometriä mittarissa on normaalia.

Menimme siis Lappiin autopikajunalla. En ollut edes ennen käyttänyt näitä nykyisiä makuuvaunuja. Tuomio: erinomainen mukavuus, erinomainen palvelu, hinta (eläkeläislippu) halpa.

Yksityisautoilimme puoli Suomea. Tuomio: kaikki riippuu seurasta. Nautin suuresti oikukkaista reitinvalinnoista ja halusta pysähdellä ja katsella ympärille. Kemijoen laakso ja esimerkiksi Vanttauskoski ovat nähtävyyksiä. Hiukan yllättäen Ylen ”kauneimmat reitit” liputtaa myös näitä seutuja (Livon hiekkarannat).

Ajoin maalle Jyväskylän taakse, kuten aina. Tuomio: väsytti ja vanhuus rasitti etenkin alkumatkalla, kun satoi ja Lahden seudulla liikennettä oli paljon. ABC-aseman kirjamyymälässä oli mielenkiintoisia kirjoja. Kun itse ajaa, tavaratkin kulkevat ovelta ovelle.

Omasta oikusta palasin kotiin bussilla. Aion ensin tulla junalla Jyväskylästä, mutta pikalinja sopi paremmin aikatauluihin. En muista, milloin olisin ajanut pikalinjan bussilla. Ehkä Raumalle jossain vaiheessa. Juna sen sijaan on hyvin tuttu ja mielestäni kulkuneuvoista paras. Turkuun tai Lappeenrantaan en hevin muulla vehkeellä menisikään.

Havainto: vastamelukuulokkeista voisi kuitenkin olla iloa. Suvaitsemattomana ja kärttyisänä en aina jaksa pitää korvissani lähipenkin lajitovereiden loputonta höpöttämistä. Lappeenrannan aikoina kuuntelin kantaatteja ja oopperoita. Autoa itse ajaessa laki kieltää pitämästä kuuloketta molemmilla korvilla.

Luulen tietäväni, että moni professori tekee melkein kaikki virkatyönsä junassa eli meno- tai tulomatkalla. Ainakin tenttivastausten korjaaminen soveltuu VR:n tarjoamaan ympäristöön erinomaisesti.

Kuvassa esiintyvä kirja henkii pelkkää murhetta. Suomi on todella täynnä lakkautettuja liikennepaikkoja. Sattuneesta syystä osaan hyvin Helsingin ja Kirkkonummen välin seisakkeineen. Kohta puolet niistä on kadonnut. Sähkörata oli yksi syy kiinnostua tästä seudusta silloin kauan sitten, kun onnistuimme ostamaan itsellemme täältä asuinpaikan.

Kirja vahvistaa käsityksen. Asemarakennukset olivat vain osa. Rautateiden lukemattomat muut talot kaikkine radanvartijan asuntoineen kohensivat näkymiä. VR käytti hyviä suunnittelijoita ja harrasti erinomaista työnjälkeä. Puurakentamisen perinteestä poikkeavat Turku ja Tampere ovat maan hienointa arkkitehtuuria, jälkimmäinen aika harvinaista sankari-funkista, samaa henkeä kuin Helsingin Postitalo.

Olen aina ihaillut Tampereen laiturialueen erikoisia taitelaattoja ja etenkin Sveitsin rautateiden kelloja, jollaisten kopioita myydään (aiheellisesti) ranne-, pöytä- ja seinäkelloina merkillä Mondaine. Katsokaapa – Helsingin asemalaitureiden kello on hyvin samanlainen, mutta punaisesta sekuntiosoittimesta puuttuu viehättävä pallukka, joka tuo mieleen rautateiden käyttämät opastinlaitteet.

Pitkän matkan busseihin menevälle kokemattomille matkustajille vihje: omat eväät! Linja-autoasemien tarjonta on parhaimmillaankin surkeaa, eikä aikaa jää välttämättä edes kioskiostoksiin. Mutta on se reteää ajaa autossa silmät kiinni, torkahdellen.