Hauskaa Mannerheimia

Uusi ystäväni Seppo Uski sanoi, että he tahtoisivat mielellään Suomen Ladun Kiilopään retkeilykeskukseen näytteille Akun rinkan (1953) ja isäni Kullervon kamoja. Syksyllä on 50-vuotisjuhla, johon lupasin tulla ja pakottaa veljeni mukaan ja näyttää niitä vanhoja valokuvia. ”Hotelli” muuten maksoi 68 euroa vuorokausi, aamiaisen kanssa.

Oli helppo luvata, koska Kiilopään pikku kämpät olivat niin täsmälleen makuuni, ja halpojakin. Tunturin paljakka näkyy portailta. ”Saariselän” hotelliväki pysyttelee kuulumattomissa, ainakin kesällä. Sydäntä lämmitti katsella, miten päättäväiset parit ja suuret keskenkasvuisten joukot asianmukaisesti johdettuina kokoontuivat vaellukselle, ensimmäisenä etappina Luirojärvi. Tytöt ovat kuulemma kaikkein piruimpia kulkemaan.

Rovaniemellä kävin vasiten kaupassa ostamassa kahvinkeittimeen suodatinpusseja. Nyt aamulla näin, että keittimessä oli kestosuodatin. Se siitä. Illalla myös ymmärsin, miksi taksi katseli hitaasti, kun kysyin, onko Ounasvaaran osoite tuttu. Tanja Putiainen! Kysyin nimittäin, mikä tuo penger mahtaa olla. Se on katsomo, lipputankoja täynnä. Kun avaan mökkerön oven, näen hyppyrimäet ja pujottelurinteet. Taitaa näillä tuvilla olla kysyntää talvella.

Tämän etapin työ on Pohjoisen ulottuvuuden antologian aineiston pöllyttäminen Arkticumissa. Nimen oikeinkirjoitus on sekä kreikkaa että latinaa. ”Arktos” viittaa karhuun, ja karhu on pohjoinen. Kuten olen toistellut, Paulaharjun kielessä ”metsä” tarkoittaa karhua.

Jopa vanhoista antologioista olen löytänyt merkit Petsamon ja Hiipinän kulkijoiden kertomuksista ja Muurmannin radan rakentajista. Pääasia on tietenkin löytää juuri oikeat monografiat Lapin maalajeista ja kallioperästä. Rauno Ruuhijärvi on Kauhavan miehiä, mutta en muista tavanneeni tätä suotutkijaa oikeastaan koskaan. Se on minulle tappio.

Aivan erähenkeä vailla oli eilinen hekumointini. Pohjanhovissa ei onneksi ollut eilen diskoa, mutta poronkäristystä oli, eikä se muistuttanut suuresti Saarioisten einesversiota. Jälkiruuaksi saatiin sipullettua juustoa ja lakkahilloa. Tarjoilija vahvisti, että käristyksen ainoa mauste on suola ja valmistuksen salaisuus on hauduttaminen.

Vaikka rakennus on tunnetusta syystä vain viitteellisesti sama kuin sotavuosina, etsin katseellani Falkenhorstia, Siilasvuota ja Walleniusta.  Ei näkynyt. Tulin toisaalta sellaisiin ajatuksiin, että Lapin yliopistoon jättäytyneet kollegat olivat kukaties menetelleet hyvinkin viisaasti. Myös Kalle Ståhlberg taisi leimata erehdykseksi sen, että siirtyi täkäläisestä hovioikeudesta Helsinkiin. Voin uskoa, että näiden myllyjen pyörittämisessä on eroa.

Nokian Lumia on tällä matkalla saavuttanut suosioni. iPhonessani on pieni ongelma. Sen mikrofoni on rikki, joten sillä ei voi soittaa. Kerran sitä korjattiin heikonlaisin tuloksin. Mutta puhelimessa tuo ominaisuus on ihan hyvä, Kun en yleensä vastaa puhelimeen, oikeasti toimiva ja vaivaton sähköposti on sekin hyvä olemassa.

Joku on rakentanut Rovaniemelle moottoritien. Kesän 1961 tietoni eivät tunnu pitävän kutiaan. Nokian karttoja pidetään aiheellisesti hyvinä. Mikrosuunnistus jalkamiehenä kaupungissa on vaativa laji ja 25 asteen helteessä se ja kompassi estävät, ettei miestä syödä. ”Kaupassa” oleva toinen kompassi /suomenkielinen) sisältää epämiellyttäviä, jumalisia iskulauseita. ”Compass” on raitishenkinen ja ilmainen.

Maastokiihkoilijalle Finland Topography on sekin hauska.

Olen alistunut siihen, että digitaali on laiskan maailma. Hienommin puhutaan käytettävyydestä. Jos ohjelma on aidosti hankala, se tahtoo jäädä käyttämättä.

Taidan antaa iPhonen nyt kissalle tai viedä SR-keskukseen. Lumian Kindle toimii riitelemättä. Kiilopään kupeessa kenttä on mitä on. Jos jollakulla ihmisellä, nimiä tässä yhteydessä mainitsematta, on ruma tapa lukea jotain ennen kuin painaa päänsä tyynyyn, ja muulloinkin, sähkökirjalla on puolensa.

Toinen esimerkkipaikka on Ivalon – Rovaniemen bussi. Tavarat ovat toivon mukaan laukuissa, etenkin läppäri. Pienet Wallace Stevensit tai häntä koskeva kirja siitä, miten esineet ja ilmiöt ovat havainnon määräämiä ja havaitseminen parhaimmillaan on runoutta, tekevät terää. Myöhempi Rooman historia tai keskiajan taloushistoria on aina paikallaan. Jossain mielentilassa Lee Childen jännäri on tervetullut, vaikka minulle ne ovat vähän liian jännittäviä.

Kaikki tämä ja taivas myös on tarjolla puhelimessa. Minun sormilleni ja silmilleni nyt kiittelemäni Lumia on onnen omiaan lukemiseen. Tietysti on e-kirjoja, joista saa kunnolla selvän vain tietokoneen näytöltä. Ja toista moitteeni. Elisan ja Ellibsin kirjojen lukeminen eri laitteilla on tehty kohtuuttoman vaikeaksi.