Synkkä ajatus

Päivän uutisjutuissa murhasta syytetty mies tai hänen asianajajansa on puhunut jotain puukotuksesta mediatempauksena. Toisaalla mies nimittelee naista ties miksi, uhkaa vaikka kuinka, ja mainitsee, ettei V. Putin ole tehnyt koskaan, siis koskaan eläessään, yhtään virhettä.

Tämän verkkokirjan toistuvimpia kysymyksiä on Orwellin muotoilema ”miten suvaita suvaitsemattomuutta”.

Klassinen vastaus, joka tyydyttää lakimiehiä ja eurobyrokraatteja, on helppo. Rikoksia ei suvaita eikä ihmisoikeuksia vaaranneta. Mainittujen ryhmien lisäksi perinne-liberaalit taitavat ajatella noin.

Trollit ovat aika miellyttäviä henkilöitä. Heillä on kuin onkin aavistus omasta alamittaisuudestaan. Väykyttely eli luskuttelu ja irvistely on lasten ja eläinmaailman perinteinen epävarmuuden merkki. Viaton esimerkki on hyvin varma ja hiukan aggressiivinen väite. Kun sellaisen on esittänyt ja lähettänyt, on varmaan muutamia tunteja eheämpi olo. Kun ihmiset puhuvat suunsa likaiseksi, heillä on tapana sanoa puhuvansa suunsa puhtaaksi.

Kuuluisa mediatempaus oli Efesoksen temppelin polttaminen kauan sitten. Sivistyssanakasi jäi tekijän mukaan ”Herostraattinen kuuluisuus”. Putinin itsekin harjoittama ja hänen laajasti sallimansa menettely on vielä vanhempi, viholliskuvan luominen. Kiovassa kuuluu olevan paljon fasisteja, kuulemma Hitlerin kannattajia. Miten Hitleriä kannatetaan, se ei käy ilmi asiayhteydestä.

Joskus sitä kuitenkin hiukan harmistuu, kun aina esitellään verkkomaailman epäkohtia. Jokseenkin kaikki niistä ovat hyvin tuttuja ajalta ennen verkkoa ja ennen sähköistä tiedonvälitystä.

Noin 30 vuotta sitten tietyn ikäiset lapset olivat hyvin innostuneita ”pilapuheluista”. He soittivat kavereille tai tuntemattomille ihmisille, joilla oli esimerkiksi hassu nimi. Luultavasti he sitten vain lällättelivät jotain puhelimeen ja katkaisivat. Se oli aitoa trollaamista, yritystä ärsyttää viesteillä.

Olen nähnyt arkistokokonaisuuksia, joissa on mukana haistattelukirjeitä. Sellaiset olivat ennen suorastaan tavallisia. Ennen julkkisten keksimistä niitä saivat tyypillisesti kirjailijat. Useimmat saajat kai heittelivät ne saman tien menemään; jotkut säästivät nekin. Käsitin että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa, jonka kanssa olen siis nyt itsekin hedelmällisessä yhteistyössä, on niitä enemmän kuin malliksi.

Ulla-Maija Peltonen – teettäisitte vaikka gradun noista asiattomuuksista. Olisi kiinnostavaa kuulla, missä määrin niillä on omat kaavansa ja ovatko ne aikakautensa tuotteita. Nykyisin ollaan tietävinään, että jopa mielisairaudet ovat kulttuurille alisteisia. Psykoottiset kuvitelmat ovat sitä erikoisen selvästi. Ensimmäisen maailmansodan taistelukaasujen jälkeen oli monia vuosikymmeniä tavallista, että sairaat näkivät myrkkypilviä. Hiroshiman jälkeen ”säteily” alkoi puolestaan vaivata toisia.

Tätä blogia jatkuvasti lukevat arvaavat yhteyden – en aikoinani lainkaan pitänyt Veikko Huovisen Hitler-kirjasta. Ehkä olin tosikko. Mutta huovistelematta - Hitler oli trolli. Putin ja etenkin hänen hanslankarinsa yrittävät samaa peikkoilua.

Ilmiö ei siis olekaan aivan viaton. Onnettomissa olosuhteissa sellainen voi kasvaa määrättömästi.

Näin ajatellen asialla on yhteys kiusaamiseen, ahdisteluun ja syrjintään, jotka ovat minulle oikeudellisina käsitteinä pulmallisia, samoin kuin ”vihapuhe”. Sanon pulmallisia – kai sääntely on tarpeen, mutta kun nämä ilmiöt ovat rangaistukseen johtavina niin kovin epämääräisiä. Ketju on selvä. Ensin kiusataan yhtä juutalaista, esimerkiksi siitä, että hän (Wittgenstein) on Linzin lyseossa liian hyvä oppilas, ja rikaskin. Sitten kiusataan monia, sitten kaikkia, ja sitten alkaa vainoaminen ja niin edelleen.

Kulttuuria on muutettava. Panu Rajalan Huovisen elämäkerran säpsähdyttävin kohta on Huovisen ja pilapiirtäjä Kari Suomalaisen kirjeenvaihto. Kari kiittää sotia, joita tarvitaan ”alhaison” pitämiseksi kurissa, ja selvittää myös, ettei neekeri vedä vertoja valkoihoisille, ei missään eikä koskaan. Olen itsekin kertonut tällaisista puheista Suomesta 1960-luvulta. Kuulijat eivät ole uskoneet. Nyt annetaan ymmärtää, että maahanmuuttajat – varmuuden vuoksi kirjoitetaan ”mamut” – ovat alempiarvoisia.

Ehkä lainsäädäntö ei toimi ainoana keinona. Muun muassa Zizek on aivan oikein huomauttanut, että lakeja on aina kahdet, ne joita muka noudatetaan ja ne joita noudatetaan todellisuudessa. Aitojen sääntöjen paljastaminen on ”oman pesän likaamista”, jota paheksutaan aina.