21. toukokuuta 2014

Pääkallo vaarassa



Tuntematonta, vaarallisen oloista kääpiökansaa liikehtii nurkissa. Yksi oli laittautunut tuon ison maakiven päälle tähystämään. Minua pidetään silmällä. He näyttävät saavan paljon saalista ja hautaavat sen hiekkaan.

Olen pari päivää kehunut, miten hyvä on ollakseni, kun lämpöpumppu toimii. Syytin itseäni siitä, että lämpötila huoneessa meni kuitenkin yli 26:n ja sängyllä keskittyessäni pakkasi hiki pintaan.

Ulkoa kantautunut sotahuuto sai valpastumaan. Äkillisen oivalluksen ohjaamana meni ulos katsomaan. Virtakytkin oli kääntynyt pois päältä. Luuloni on, että se oli kuitenkin käännetty. Kääpiökansan töitä, mitä ilmeisimmin. Mihin he valmistautuvat? Varmaan paistamaan uhrinsa elävältä, minut siis, jos helteet jatkuvat.

Tässä on kieltämättä ollut kaikenlaista. On ollut vieraita. On käyty kylissä. Sulakekin paloi. Muita selityksiä voi siis olla. Mutta olen korottanut valmiustasoani. Nyt pumpussa huoneeni katonrajassa palaa iloinen vihreä valo ja lämpö oli sekä illalla että aamulla noin 22,8. Siinä ei ole noitumisen aihetta.

Suunnittelen mielessäni, miltä tuntuisi tuon yhden seinän paikalla suurensuuri ikkuna, kukaties sellainen yksisuuntainen. Pihassa on paljon seurattavaa. Etenkin voisi kuunnella ja katsoa, miten ruoho kasvaa. Joskus ulkosalla on oikein vilskettä, kun menee naapurin kissa omahyväisen näköisenä. Se kääpiökansa on usein muualla. Metsästäjä-keräilijät ovat liikkuvaa väkeä.

Järkevä vaihtoehto olisi asennuttaa jokin määrä verkkokameroita, projektoreita ja heijastuspintoja. Kattoon saisi taivaan joko tosiaikaisena tai kuvapankista ja seinille näkymät tästä eri suuntiin. Olisi se uutta aikaa, että voisi asua ja nukkuakin virtuaalisesti metsän keskellä, kiven kainalossa mutta kotonaan.

Olen kyllä ollut yöretkellä tulilla tuossa parin sadan metrin päässä. Se oli talvea ja ajatus oli rohkaista poikia partioon. Se ajatus toteutui täyteen mittaan. Mutta puita olen laiminlyönyt viime vuosina, kun oli se silmä pahana ja liikkuminen murtomaalla samoin kuin uiminen ja saunominen olivat lääkärin mielestä huonoja ajatuksia.

Seitsemästä tutusta puusta minulla on kuitenkin yhtäjaksoiset valokuvasarjat vuodesta 1984. Niistä kaksi on Savossa, loput täällä.

Veikko Huovisen ”Puukansan tarina” oli siten kuin ota ja anna. En minä sitä ollut lukenut. Panu Rajala selostaa elämäkerrassa, että raadissa Matti Kuusen ja Jouko Tyyrin mielestä juuri se kirja oli ilman muuta saava Finlandia-palkinnon 1984 eli sen ensimmäisen. Jotkut muut raadissa olivat kuitenkin sitä mieltä, ettei se ole kirjallisuuttakaan ja professori Irmeli Niemi arvioi, ettei kokoomukselaiselle miessovinistille voi missään tapauksessa antaa tällaista arvokasta palkintoa. Veronika Pimenoff putosi, vaikka hän käsitteli etevästi sukupuolten epätasa-arvoa ja teknologiavalintojen tuhoisuutta. Niinpä palkinnon sai Erno Paasilinna.

Puukansa on samaa luokkaa kuin Paulaharju parhaimmillaan (Sompio, kohdittain). Olisikohan kukaan Suomessa tai muualla yhdistänyt koetellun kaunokirjallisuuden keinoja eli kaikkien aistien avaamista pelkän tekstin keinoin yhdistämällä kokemukset, tunteen ja tiedon?

Tavattoman virheellisesti lukien tuo Puukansa saattaa hetken näyttää metsänhoidon oppaalta tai bioilogian tai kasvimaantieteen oppikirjalta. Mutta kyllä se on mullistava kokonaisuus.

Myös siksi, että metsäläisyytemme edellyttäisi myös itseymmärrystä, kirjaan kannattaa perehtyä. Niille jotka ajoittain sureksivat painetun kirjan mahdollisuuksia juuri tämä kirja on lääkettä. Rajala muuten selvästi hiukan kummastelee tiedollisten yksityiskohtien runsautta. Ei ole aihetta. Tuo kirja on suurta sanataidetta. Se tekee näkyväksi sitä minkä vain luulimme näkevämme, vaikka emme osanneet katsoa.

Veikko Huovinen henkilönä ajatteluttaa kovasti. Sinänsä ihan hyvät televisioelokuvat ja viihdyttävät teatteriesitykset taisivat tehdä kuitenkin hänestä jonkinlaisen markkinapellen, vaikka hän oli myös kaikkien aikoinaan kiittämän ja nyt aika lailla unohdetun G.H. von Wrightin veroinen ajattelija, sanoja ja vaikuttaja. Tai ei veroinen – parempi.

Huovista karvasteli, ettei hän onnistunut rikkomaan kielimuuria oikeastaan lainkaan. Arto Paasilinna, joka minustakin on jokamiehen jäljitelmä eräästä Huovisen puolesta taas onnistui siinä. Ei olisi ollut tarvetta. Myös ”Puukansan tarinan” lähin sukulainen on Aleksis Kivi. Kieli kuin metsä! Elävä, aivan hirmuisen mukautumiskykyinen, toimeentulon perusta.





12 kommenttia:

  1. Rajala korostaa kirjassaan, kuinka Huovisella oli usein juonessa henkilöinä kaksi miestä - Havukan ylioppilaat ja lisenssit, Hamsterit, Lampaansyöjät. Mieleen tulee "Kaksi partiopoikaa", jonka luin onnekseni vasta aikuisena. Tiedä, millaista tiipiitä olisi kymmenvuotiaana rakennettu.

    Hämmästelin Partiopoikia lukiessani tarkkoja rakennus- ja jopa hygieniaohjeita leirielämää varten. Mietin samoin kuin Finlandia-raati, oliko teksti kauno- vai tietokirjallisuutta. Tulkinnanvarainen oli myös kisan voittanut Erno Paasilinnan teos. Rajalan mukaan Huovinen muisteli voittajan naaman olleen tavallista vähemmän hapanilmeinen palkintojenjakotilaisuudessa.

    VastaaPoista
  2. Panu Rajala osaa kirjoittaa elämäkertoja. Mika Waltarista Unio Mystica oli mainio. Hirmuinen Humoristi on oiva. . Kummassakin mainiot hakemistot.
    Jotenkin tulee mieleeni Irving Stone, joka on omassa sarjassaan pistämätön.

    Tunsin suurta sielujen sympatiaa V Huovista kohtaan luettuani sen kohdan, jossa päiväkirjaan oli kuvattu Kuhmon kamarimusiikkifestivaaleilla käynti (vaimolle oli annettu periksi).
    Meni jotenkin niin, että kuumana kesäpäivänä ahtaaseen koululuokkaan oli sulloutunut joukko kuulemaan "atonaalista viulujen vingutusta, eikä minullakaan ollut rohkeutta nousta ylös ja karjaista: Lopettakaa jo saatanat."

    Kohta saattaa tuntua musikaalisesta blogin pitäjästä hieman brutaalilta.

    Sakke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Entäs runonlausunta ja sekakuorolaulu.
      Kyllä Veikko tiesi miltä meistä miehistä tuntuu.
      Ja Kemppinen tietää ettei mies viihtynyt.
      Viihtyyhän mies jos dry vodka ja hyvä musiikki ovat saatavilla.
      Olen minä istunut Konstankujalla lauantai-iltana vuonna 1982. Perhe katseli telkkaria muissa huoneissa.

      Poista
    2. Sake on oikeassa. P. Rajala on mestari laatimaan elämänkertoja! Miten asia mahtaisi onnistua blogistilta itseltään? Helpompaa on kritisoida muiden tekemisiä kuin alkaa itse hommiin.

      Poista
  3. 1984 oli Finlandia ehdokkaina kovia nimiä kuten jo mainitut Erno Paasilinna ja Veikko Huovinen, sen lisäksi mm. Paavo Haavikko, Bo Carpelan, Joni Skiftesvik ja Matti Yrjänä Joensuu. Olen Kemppisen kanssa samaa mieltä että viimeisin oikeaan osoitteeseen mennyt palkinto meni juurikin kyseisenä vuonna. Sen jälkeen on mennyt aina pieleen.

    VastaaPoista

  4. Kongo pyytää rahaa tai hakkaa metsänsä otsikoi Financial Times tänään. Meillä on metsää enemmän kuin Indonesialla. Kiristystä Lontoossa viritteli Kongon Demokraattisen Tasavallan ympäristöministeri Bavon Nsa Mputu Elima.

    Indonesia saa vuoden 2010 sopimuksensa mukaan yhden miljardin dollaria per vuosi Norjalta metsän suojelurahaa. Miksi emme me ? ministeri vaati Westminsterissä. Tilaisuudessa selvisi kuinka juuri nyt sisällissota varjelee metsiä, mutta että valmiudet hakkuisiin pystytetään nopeastikin.

    Asia maistuu kotoiselta Paula Lehtomäki bajamajalobbaukselta vai oliko se jo kehittyneempääkin Cleanchemistryä ?
    Kesämökkipalstotuksethan on ohjattu vastuuntuntoisimmille omistajille ja rajapuomin laskijoille kuten Kymi ja Kemi yhtiöille, ja keitä näitä kansainvälisiä sijoitusrahastoja onkaan. Nyt Kestävyysvajeen puolesta kantaisin korttani keon painoksi, ja ehdottaisin eurovaalin alla ihka suomalaista ratkaisua, vaalitohinassa EU ei jouda kieltämään.

    Ostakoot ulkomaisten veikkauskuponkien sijasta Varma ja Ilmarinen kotimaista jalostamatonta pystypuuta eli metsää vetten ääriltä. Sitten heille siirrettäkööt kolmikanassa nykyinen kaavamonopoli luoda lomatontteja ja leimata kesämökkien rakennuslupia. -Helsinki on jo urbaani sovellutus tästä "maapankista" (jota termiäkin pomot Pajunen,Penttilä,Soininvaara saunakabineteissa viljelevät.Lähdeviite: vuoto Hesarissa oliko 3-4 vuotta sitten).Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  5. "Huovista karvasteli, ettei hän onnistunut rikkomaan kielimuuria oikeastaan lainkaan." Huovinen on hyvässä seurassa, siellä kielivetoiset kirjailijat kuten Kivi ja Haanpää eivät ole hekään ylittäneet tuota muuria. Seuraan myötätunnolla Tuntemattoman sotilaan uutta käännösyritystä; arvaamme, kuinka siinä käy. Tarinavetoiset Waltari, Paasilinna, Oksanen ovat maailman valloituksessa onnistuneet. Tove Janssonin lumous samoin on välittynyt.

    VastaaPoista
  6. Jahas, se on sitten varmaankin pääkallokelit siellä etelässä!

    VastaaPoista
  7. ”Olisikohan kukaan Suomessa tai muualla yhdistänyt koetellun kaunokirjallisuuden keinoja eli kaikkien aistien avaamista pelkän tekstin keinoin yhdistämällä kokemukset, tunteen ja tiedon?”


    Olisiko kuitenkin niin, että, tuo ”Puukansalaisuus” on meissä jokaisessa olevaa lapsellisuutta, lapsen omaisutta, kykyä ammentaa sitä lapsuutemme aikaista kokemus- ja aistimaailmaa.

    Asia näyttäytyy mitä parhaimmiten blogistin omien vanhempiensa arvostuksena ja kunnioituksena. Velvoitteenaan ylittää ne moraaliset ja eettiset kynnykset ja esteet jotka vanhemmat ovat paaluttaneet.

    Kaikilla kriteereillä blogisti näyttää nuo ylittäneen. Myös ”pommituslennot”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika "puista" luettavaa tälläiset blogit kyllä ovat!

      Poista
  8. Ruohon kasvamisen seuraaminen hyvä vinkki. Myös maaliskuulta lähtien lumen sulaminen vekkulia katsottavaa. Ken jaksaa, hän näkee. Terveisiä Sinopeasta!

    VastaaPoista
  9. Se nyt ei välttämättä mitään kerro jos jossakin tämän päivän suomettuneisuuden ilmapiirissä vonWrightit eivät ole kovassa kurssissa (paitsi lintumaalareina ehkä, ja jos ei oteta huomioon viisauden rakastelun pyhätössä HYn filosofian laitoksella antaumuksella harjoitettua kulttia), kuten ei paljon muukaan kvartaalilikinäköisyyttä laaja-alaisempi ajattelu. Toteamus että Hintikka on von Wrightille se mitä Pound TS Eliotille tai Haavikko Saarikoskelle, il miglior fabro, ei ylittäne mitään uutiskynnystä for those in the know. Loppukevennyksenä kerrottakoon kuitenkin että Von Wrightin kulttuurikriittiset esseet löysivät ihailijansa ehkä hieman yllättävältäkin taholta, Bobby Fisheristä, viimeisinä vuosinaan Islannissa maanpakolaisuuttaan viettäneestä entisestä shakin maailmanmestarista, johon ne (ainakin Bradyn elämäkerran mukaan) tekivät syvän vaikutuksen.

    VastaaPoista