Päivä Lännessä

Käytin taas tiekarttana lehteä Irtaimet maalajit 1890. Sekin on verkossa. Liikuttavan nöyrästi isot tiet kulkevat harjuja pitkin. Reppukulkijoiden pääsääntö oli korkeuskäyrää pitkin, ja kilpasuunnistuksessakin kai keskeinen kysymys on käyrääkö vai suoraan vai vähän viteeseen.

Että tämä koskee autoiluakin, ei ehkä ole laajalti tunnettua. Turun moottoritie nyt kuitenkin puskee vuoren lävitse.

Pöydässä paahtopaistin ääressä iestuessamme saimme kaivatun tiedon. Seitsemäs lapsenlapsi on viimein tyttö, ja jo oli vonkale. Terveisiä tytölle ja vanhemmille. On päästävä katsomaan heti kun sopii. Ja syntymäpäiväksi tuli 18.5.

Vanhin lapsenlapsi puolestaan skannaa kesätyökseen dioja. Se Braunin kallis diaskanneri saatiin lopulta korjatuksi. Sähköpuolella oli vika, jonka Saksan tehdas lopulta löysi. Vielä kävi ilmi, että laite on kranttu virtajohdolle. Käyttöohjeessa mainittu 12 V 4 A 48 W muuntaja löytyi peräti Kirkkonummelta. Ja tekstin digitoimiseen jo mainittu Canon CanoScanF Mark II tuntuu edelleen erinomaiselta. Viehätystä lisää LED valona. Ei lämpenemisaikaa. Jossain vaiheessa teen ilkeän kokeen ja pyydän jotakuta katsomaan kahta skannaamalla tallennettua diaa. Kaikki tietävät, että tasoskanneri ei toimi kunnolla sovittimenkaan kanssa, koska terävyys riittää vain lasin pinnasta kuvattuun. Väittäisin alustavasti, ettei ainakaan tavallinen katsoja näe eroa näiden kahdensadan ja kahden tuhannen euron skannerien tuloksen välillä. Minä nyt olen näkevinäni, mutta ei tuota hintaeroa mikään oikeuta.

Se aiheuttaa iloa, että näistä nyt esiin otetuista 1980-luvun kuvista niin moni on arjen askareista. Ne oikeasti dokumentoivat jotain.

Eilen olimme siellä Lännessä katselleet erittäin isolta television ruudulta oikeastaan lähiverkon eri käyttöjä miettiessämme näitä 28 vuoden takaisia valokuvia kotoa ja Savosta. Verrokki on projektorilla kankaalta katsottu kuva.

Vanhat kuvat ovat kiinnostaneet muitakin. Valokuvaaja-tuttava lähetti sähköpostiviestin ja neuvoi, että valokuvassa pitää laittaa horisontti suoraan. Koska tunnen miehen, odotan seuraavaksi laskua. Hänellä on omasta mielestään tekijänoikeus mm. taivaanrantaan.

Kulttuurivihamielinen ajatukseni on, että joissakin tilanteissa huono valokuva on parempi kuin ei lainkaan valokuvaa.

Lievää kiukkua tunnen edelleen nuorison edustajia kohtaan. Kun haluan ottaa valokuvan pöydällä olevasta syntymäpäiväkakusta, joku neito alkaa huitoa käsiään kameran edessä parahdellen, ettei hänestä saa ottaa kuvaa, ja jos kuvataan ihmisiä tilanteeseen uppoutuneena, joku humoristinen nuori nostelee sormiaan tai vääntelee naamaansa pilaten tehokkaasti koko tilanteen.

Tässä harmittelun takana on kassillinen sotia edeltäneen ajan kuvia ja albumi. Enomiehillä näyttää olleen tuo irvistelyn taito hallussaan. Miten isoisäni siihen suhtautui, sen pelkään arvaavani.

Kun olin kuunnellut ajaessani Die Kunst der Fugen ja arvioinut, että tiukoin ottein soitettu cembalo ylittää miellyttävästi auton rengasmelun, siirryin aalloille, ja mitä sieltä tulikaan. Paco da Lucia, joka hiljan otti ja kuoli. Jazzin sekaisesta flamencosta tiedän erittäin vähän, mutta sen tiedän, että se on erinomaisen viihdyttävää ja pitää kuljettajan miellyttävästi valppaana. Olivathan myös sekä päivä että ilta käsittämättömän kauniit.

Kai se oli kitaransoiton vika, etten vieläkään ollut löytää Helsinkiin. Eksyn aina, kun yritän pohjoisesta Turun ohikulkutielle, ja päädyin rautatieasemalle. Ei siinä mitään, Turun ja Tampereen asemat ovat pysyviä muistomerkkejä olympialaisille, joita ei ollut, vuodelle 1940. Tuohon aikaan kaikki rautatieasemat, Helsinkiä ja Viipuria lukuun ottamatta, olivat tsaarin kuriireja.

Ehdotin juuri eläkkeelle jääneelle rehtorille, ettei Turun yliopisto nyt jäisi Helsinkiä huonommaksi. Kaisaniemen metroaseman nimeksi tulee kuulemma Yliopisto. Kaisa Niemi, muinoinen kahvimummo, jää elämään kadun nimessä. Se on ruotsiksikin Kajsaniemigatan, ei Kajsa-näs.

Kupittaa uudeksi nimeksi sopisi Yliopisto. Eikö Kupittaa ollut paikka, johon ei menty vaan jouduttiin? Kun siellä, yliopistolla siis, paljon kävin, muutaman kerran vilahti mieleen, että ”meno, Kupittaa” kantaa ikään kuin ylimääräisiä sävyjä. Menolippu Nikkilään, Kellokoskelle, Niuvanniemeen, Pitkäniemeen, , Törnävälle…

Tiedoksi nuorisolle. Monin paikoin maassamme oli kunniallista joutua ”läänille” eli lääninsairaalaan. Syy oli esimerkiksi puukonpisto. ”Parantola” viittasi yleensä keuhkotautiin eli tuberkuloosiin. Ja sitten oli joutuminen ”piirille”, siis mielisairaalaan. Onkohan tämä uusi sukulainen mielisairaalassani, joka on Jorvi. Hyvä paikka. Siellä isänsäkin syntyi.