Äitienpäiväkin

Kävin jo viemässä uuden kirjan Äidille. En raatsinut riipiä valkovuokkoja, vaikka tuossa niitä on meidän metsässä. Juhlat ja kaikki 81 vierasta ovat menneet, mutta bortsh-keittoa onneksi jäi, ja kyllä sitä keitettiinkin. Toimessa olivat Anu, tytär ja tämän tytär, kaikki hurjia tekemään.

Huomenna olen aamutelevisiossa kello 8:15, ykkösellä. Aihe on tuo kirja, asiana blogit. Aion sanoa kaksi yksinkertaista tosiasiaa.

Verkkoon on kirjoitettava varta vasten. Netin käyttäminen kaatopaikkana on ympäristörikos. Menetelmä on yksinkertainen, sama kuin lastenkirjoissa. On kirjoitettava niin hyvin kuin osaa.

Valitettavasti entiset taidot eivät toimi. Lehtijuttu, kuten kolumni, on aika lähellä mutta silti erilainen. Niitä kirjoitetaan rahasta ja toimitussihteerin valvonnassa. Kirja ei ole oikein mitään sukua. Kun sanon ”hyvin” tarkoitan tietenkin, että on monta tapaa kirjoittaa hyvin.

Ja siis huonon, rikki kuluneen informaation levittäminen on kauhistuttava tapa. Ei siinä mieli mettä keitä, kun lukiessa tulee mieleen järveen kipattu jääkaappi. Varsinkaan ei naurata, kun tunne on tuo omia kirjoituksia lukiessa. Kirjoituksen pitäisi olla biohajoava.

Teollisuuden ja toimijoiden tulisi ottaa huomioon, ettei e-kirjaa ole vielä keksitty. Nykyiset ovat kuin apumoottorilla toimivia polkupyöriä. Painettu kirja oli pitkien teollisten prosessien tulos ja ennen yleisen kansanopetusten käynnistymistä liian kallis. Digitaalinen kirja ja sen perässä verkkomedia olisi suunniteltava kunnolla. Nämä nykyiset ovat korkeintaan välttäviä.

Jos ajattelen esimerkkinä blogikirjaani, sen sähköisen version tulisi sisältää erittäin suuri määrä alaviittauksia ja ristiin viittauksia, jotka olisivat napin takana. Jos esittelen kirjoituksessa linkkuveistä, kertoisin mielelläni, mistä niitä saa, mutta en halua sellaista leipätekstiin, koska tuollainen tuntuisi mainostamiselta.

Laitan tähän arkistostani löytyneen pilarunon – mainitsen ehkä televisiossa runouden, etenkin antiikin, jos saan itseltäni suunvuoron.

* * *

Voi kuka voikukan taittoi,

                 riisti ja riipi?

                                   Juuri kas juurikasmaan

                                                    käännöksen valmiiksi saan.

Näin sitä tohtori kääntää

                 mullalle antiikin mittaa

                                   hyppien saappaissaan

                                                    pelloilla autuaan maan.

Ennen kun mentiin daktyylin tahtia,

                 siinä oli mahtia.

                                   Spondee ei tullut

                                                    mieleenkään.

Puujalka katkesi polvesta poikki.

                 Itkevä muusa

                                   nurkkaan loikki,

                                                    tohtori ei ollut moksiskaan.

Viritä rintasi nyt sekä leukasi lengolleen laske

ja käske: Laulaos, oi Runotar, kiusaksi kuolevaisten!