30. huhtikuuta 2014

Luonnon rintaperilliset

Kuva (c) BBC


Ainakin joku odottaa raporttia istuttuani useita tunteja virallisen luonnonsuojelun edustajan kanssa. On hän ollut jo vuosia eläkkeellä, mutta valtion luonnonsuojeluvalvoja on kova juttu, ja samoin UKK-kansallispuiston johtaja.

Hyvää vappua muuten, lapset ja lapsenlapset, tädinpojat ja kylänmiehet. Terveisten lähettäminen naisihmisille olisi arroganssia.

Eilisen vieraani rouva kuuluu opettaneen paikkakunnalla ainakin kohtuullista määrää kemppisiä paikallisessa lukiossa. Aine oli tietysti biologia. Minä en sellaista ainetta lukenut koulussa ollenkaan. Vetelä valintani oli ”sielutiede”. Se taisi olla uskonnon opettajan sivukeikka.

Ilmoitan siten seuraavasta huonon ajattelun esimerkistä. Useallekin vieraalle olen viittoillut esimerkkinä Kirkkonummen kummallisesta tonttipolitiikasta Lill-Kvisin komeita peltoja. Mitä järkeä on kasvattaa rypsiä rantaradan vieressä, moottoritien näkyvissä, paikassa josta linja-autollakaan ei mene Kamppiin puolta tuntia.

Eilinen vieraani, tämäinen Borg, kertoi tuottaneensa hunajaa oikein ammattimaisesti, mutta oli tullut ”pesäautio”. Mehiläiset ovat kuulemma kovia karkaamaan, ja tuohon on syynsä. Hän sanoi maistavansa, millaista kasvillisuutta hunajamehiläisten ulottuvilla on ollut. Erinomainen meden lähden kuuluu olevan maitohorsma eli rentun ruusu. Tyypillinen on rypsi.

Ellei ole kunnon kukkia, ei ole mehiläisiä eikä saada hunajaa. Vakavampaa on, että hyönteiset ja linnut liittyvät yhteen. Kouluvuosieni huumaavimpia elämyksiä olivat aamutunnit suolla, kun olin kesätyössä istuttamassa metsää Sodankylän Moskuvaarassa.

Ainakin Einojuhani Rautavaara on kuvannut musiikilla tuota samaa (Cantus Arcticus, 1972). On siis tyyni hetki ja aika äänetöntä. Menen lyhyen matkaa jänkäsuon reunaan. Aurinko nyt on ahkerana näin juhannuksen alla. Kuin volyymi-nappia kiertämällä lintujen laulu alkaa ja kiihtyy sananmukaisesti korvia kihelmöiväksi.

Olen aina ollut arka kuovin vaikerrukselle, ja täällä kotosalla pitävät juhlia jo nyt mustarastas, laulurastas ja satakieli. Mutta tuo varhaiskesän arktinen ääni – sitä ei voi verrata mihinkään.

Metsän peitossa työskennellessäni tein edelleen voimassa olevan ennätykseni, yhdeksänkymmentäyksi hyttystä yhdellä kämmeneniskulla housunpolveen.

Nämä asiat liittyvät toisiinsa. Suo elättää hyttysiä. Linnut syövät hyönteisiä.

Haluatteko sanoa tähän, että ette syö lintuja, ehkä ette lihaa lainkaan? Sanokaa vain. Biotoopin käsitteeseen kuuluvat tietynlaisessa ympäristössä menestyvät kasvit ja eliöt yleisesti. Hyönteisten osuus on keskeinen. Tari Haahtela, allergialääkäri ja perhostutkija väittää, että esimerkiksi Suomessa aivan dramaattisesti muuttuneet päiväperhosten kannat ovat herkkä ja nopea biotyyppien mittari. Jonkin – sanokaamme -  harvinaistuvan kedon tilan näkee sen perhosista.

Maasto ja maisema on aivan täynnä hyvin pienikokoista elämää. Sienten ja levien rooli saattaa olla ratkaiseva. Sientä ei pidä tässä yhteydessä ajatella kärpässieninä tai haperoina. Valtavasti suurin osa sienistä ei edes erotu paljain silmin. Ne pitävät hengissä muun muassa metsää, koska ne ovat myös puiden aineenvaihdunnan osa.

Voi olla, että luonnonsuojeluväki on aivan oikeassa yleistäessään. Voi olla että betoni on huonon rakentamisen merkki ja samalla vaaran merkki. Voi olla että betonielementtihuoneissa on elämisen ehtojen kannalta ratkaisevia eroja verrattuna vaikkapa tiilitaloihin. Tiili on tavallaan luonnontuote. Toisen maailman ”adobe” eli mutatiili, oikeastaan savitiili, on sekin pitkäikäinen esimerkki hyvästä rakennusmateriaalista.

Joskus epäilen, että nyt raivoavat talojen home- ja kosteusongelmat eivät johdu pelkästään rakentajien velttoudesta ja ajattelemattomista materiaalin valinnoista. Esimerkiksi suomalaiset ovat eläneet homeiden ja kosteuden keskellä kautta aikojen tässä homeisessa ja kosteassa maassa. Homeita on luonnossa kaikkialla, missä on kuollutta eloperäistä ainetta, eli käytännössä kaikkialla. Homeet ovat mikrobeja, ehkä. Niitä on vaikka minkälaisia.

Se tiedetään, että ihmisiin home- ja kosteusvauriot vaikuttavat kovin eri tavoin, ja samaan ihmiseen eri aikoina. Myös sen tiedämme, että urbaanit allergiat ovat ihan erilaisia kuin entiset. Onko taustalla keskeisesti myös biotyypin väkivaltainen muuttaminen? Naturam expelles furca, tamen usque recurret (Horatius, Epist. I, 10, 24) Karkotat luonnon hangolla, ja silti se palaa.


6 kommenttia:

  1. Ennen kuin joku ehtii kirjoittamaan että "Einstein on sanonut, että jos mehiläiset katoavat, niin ihmiskunta selviää neljä vuotta". Se ei nimittäin piä paikkkansa. Suuri osa maailman ravintokasveista on tuulipölytteisiä eivätkä ne tarvitse mehiläisiä tai muita pölyttäjiä. Kukkivat kasvit, jotka tuottavat hedelmiä ovat hieno lisä, mutta eivät välttämättömiä ihmisen kannalta. Jos Einstein olisi noin sanonut, niin miten Suomessa on eletty ennen 1700-lukua tai Amerikassa ennen 1600-lukua. Tarhamehiläinen tuotiin nimittäin vasta noina aikoina.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, joku odotti raporttia, ja siitä kiittää.
    Ei täälläkään mittään näy, mutta metsä tosiaan liikuu.

    VastaaPoista
  3. Sanat eivät hivele sielua, mutta niiden mielikuvat liikahduttavat. Kuovin huuto pellolla, kevät. Kiitos Kemppinen.

    VastaaPoista
  4. Onko liian halpahintaista sanoa tähän saumaan/saunaan 'home sweet home'?

    VastaaPoista
  5. Jukka hyvä, ei nyt ihan asiaa, mutta melkein. Entinen kolleegani täältä oikeasta Hämeestä, tosin biologi, väitteli tohtoriksi ja aiheena oli jotain karikkeen muodostumista, ötäköitä ja multaa ja kaikkea muuta. Kun vastaväittäjä pitkällisen analyysin jälkeen tuli loppuhenkoseen, niin hän totesi, että tämän enempää hän ei entistä opettajaansa kiusaa vaan esitää väitöskirjan hyyväksyttäväksi.

    Kun kustos oli tiedostanut yleisöltä puheenvuoroja, niin hän totesi loppusanoikseen, että hänen entinen opettajansa oli selviytynyt väitöstilanteesta kunnialla. Harvoin varmaan tapahtuu, että väittelijän västäväittäjä ja kustos ovat molemmat alan professoreita ja väittelijän entisiä oppilaita. Siinä on oppi ollut oikein annettua.

    VastaaPoista
  6. "nyt raivoavat talojen home- ja kosteusongelmat eivät johdu pelkästään rakentajien velttoudesta ja ajattelemattomista materiaalin valinnoista."

    Rohkenen esittää hypoteesin, että rakennusten home- ja kosteusongelmat johtuvat energiatehokkaasta ts tiiviistä rakentamisesta ("pullotalot"). Ongelma nimittäin ajottuu juuri aikaan, jolloin 1970-luvun ensimmäisen öljykriisin vuoksi taloja alettiin tiivistää. Vanhoissa rintamamiestaloissa, joissa oli sahanpurulämpöeristys ja luontainen ilmanvaihto ("veto") homeongelmia ei tunnettu. Samoin maaseudulla voi olla 100-200 vuotta vanhoja hirsitaloja, jotka ovat kunnossa - jos niitä ei saneerattu pihalle. "Vanha kansa" ei myöskään tehnyt saunaa pirttiin vaan pihan perälle.

    VastaaPoista