Hintelyys

Piti jatkaa Joenpellosta. Ystävän vetoomus pani kirjoittamaan muusta. Hän sanoi, että painoa on ihan liikaa eikä mikään auta. Kysyi ettenkö kertoisi konstiani.

Tiedustelin rouvalta, mikä minun konstini oli. Sitä on tässä nyt mietitty. Tuloksella kumminkin pääsisi johonkin ilveilyohjelmaan, 35 kiloa eli yli 15 senttiä vyötäisiltä eli garderoobi vöitä myöten uusiksi 7 kuukaudessa on lääkärinkin mielestä paljon. Siksi minä kävin siellä kokeissa. Piti kusta pulloon, seisoa hengittämättä ja sitten taas puhaltaa ja puhkuakin. Häpeäksi lääketieteelle koko mies. Ei vikoja. Mielentilatutkimuksessa en ole nyt käynyt, vielä.

En halua esitellä sielullisia syitä. Viitaan epäselvästi muutaman kerran mainitsemaani omaishoitajan ammattiin, jota on jatkunut. Se siis asettui. Äiti kuuluu siihen julkisen keskustelun sivuuttamaan etuoikeutettuun luokkaan, joka on kustantanut itselleen palvelutalossa viihtyisyyttä ja jopa kodikkuutta kohtuullisen määrän ja etenkin jatkuvan tuen.

Jälkeenpäin ajatellen viivyttelin liian kauan. Käsitin liian myöhään, että se ihminen, jota tapasin, oli minua tapaamaan laittautunut ihminen. Luulen saman koskevan hyvin monia äitejä. He piristyvät ja unohtavat vaivojaan ja murheitaan samalla hetkellä kun ovi käy. Ne tunnit, ainakin 20 tuntia vuorokaudessa, kun käymässä ei ole ketään, saattavat olla aivan toista. Yöt ovat joka tapauksessa vaarallisia. Ei siinä tarvitse kuin kompastua, ja jälki voi olla pahaa.

Tulin siis viimein itse vuoroon. Flimmerin tapainen antoi motiivin. Yhden kerran en millään olisi jaksanut kävellä postilaatikolta takaisin. Matkaa on alle sata metriä. Pulssi heittäytyi hankalaksi. Sydän milloin löi, milloin ei. On sellaista ollut ennenkin, mutta tämä herätti ajatuksen, että entä jos olisi nyt jossain kolkossa paikassa, esimerkiksi Turussa.

Rouva teki työtä käskettyä. Kuulemma puhutaan ”Kivikauden dieetistä”. Pois poistuivat perunat ja leipä. Ennen pitkää keksin, että ”hiilari” tarkoittaa hiilihydraattia. Toisin sanoen harrastamani yövoileivät korvautuivat hedelmillä. Haluan edelleen ylistää Pirkka-luomu-omenoita. Myös mandariinit ovat poikaa.

Lihaa putoaa kuten ennenkin. Kalan perään olemme aina olleet. Tunnen äkkisyvää vastenmielisyyttä sitä elämänasennetta kohtaan, että omiin tekemisiin ja tuotoksiin kiinnitetään kamalasti huomiota ja sitten kierretään kylillä kertomassa, mitä nyt on syönyt ja mitä ei. Omasta puolestani riittää oikein hyvin, että sairaaloissa ja hoitolaitoksissa selvitetään kyselemällä, onko ruumis liikkunut (Lapin läänissä käytetty sanonta, joka tarkoittaa, että asianomainen on keventänyt elonsa taakkaa).

Namusten perään en ole oikein koskaan ollut. Olen myös oikein harkinnut, että pitäisikö hankkia vissyvettä valmistava kone, ja jättänyt hankkimatta. Raanavesi, nyt vakinainen ruokajuomani, on meillä historiallisista syistä erinomaisen hyvää. Oma eli yhtiön porakaivo on käytössä.

Ruokailukertojen miettiminen ja mahdollisimman suuri säännöllisyys näyttäisi olevan tärkeää. Se nuiva sanonta on myös totta, että ihminen laihtuu, kun syö vähemmän. Enemmän kuluttaminen ei ole tällaisessa elämänvaiheessa edes järjellinen vaihtoehto. Sitä sopii laskea mielessään. Olen mieltynyt naapurikylän salilla stepperiin. Kun noissa jaloissa on hiukan vanhaa vikaa, koneen polkeminen on todellakin helpompaa ja terveellisempää kuin käveleminen. Kun sotken sitä konetta 15 minuuttia kohtalaisella vasteella, kone ilmoittaa, että parikymmentä kilokaloria on kulunut.

Salainen ase on pähkinät. Toimi niin tai näin, aina ei pääse syömään, vaikka kello näyttäisi ruoka-ainaa ja maha naukuisi painokkaasti. Pivo pähkinöitä, ehkä kaksi, vie nälän tunteen. Ne kuuluvat suosittuihin ruokiin. Ja tiesittehän, että maapähkinät eivät ole pähkinöitä ja että suolapähkinät, kuten muukin mutusteleminen, on häpeäksi.

Nälän tunteen ja muka heikotuksen lannistaa myös kahvi. Keitän aina päivällä kupin Heavy Duty Profssional –sekoitustani – puolet Parisiennea, puolet Juhla Mokkaa, yli anniosteltuna, tavallisella keittimellä. Ja taas pelittää!

Jos joku haluaa vähän käytettyjä kahden hengen housuja, minulla olisi. Tai ne saatoivat mennä kierrätykseenkin. Sääli. Jos niitä olisi ottanut riittävän paljon sisään, takataskut olisivat siirtyneet reisille. Jopa paidat tuovat mieleen Hangon reagatan lähdön.

Lopputulos on mielestäni ruma ja epäedullinen. Naisväki ei olekaan pyrkinyt käymään käsiksi. Liikkuminen ja eläminen tuntuu kovin toiselta. Tuo kesäinen paino nykyiseen verrattuna on kuin säkillinen Paraisten Kalkin parasta tuotetta, yötä päivää mukana.

Erään silminnäkijän todistus:

Entisen Jukan väkevä jyrähdys asiasta oli: " Ja minähän en laihduta! Laihduttaminen on vaarallista! Varsinkin vanhoille!" Ja jos lääkäri varovasti yritti ottaa asian puheeksi, lääkäri pantiin vaihtoon.

Vuosi sitten kevät oli vaikea. Sydän reistaili, pompotti ja sekoili rytmissä ja välillä heitti miesparan kanveesiin. Lähtö oli lähellä. Niin hän luuli. Ihmetteli vaan kun ei mitkään kokeet antaneet lähtölupaa.

Kesän läpi mentiin remontin turvin. Päivät pelastuivat ja sydän virkistyi, kun remonttimiehille sai luennoida sielunsa kyllyydestä. Palkatut päättelivät tämän kuuluvan urakkaan ja kestivät mukisematta.

Syyskuussa kälyn syntymäpäivillä pöydät notkuivat ja taas tuli syötyä kahden edestä. Raskas olo nöyristi mielen: mies oli valmis viikon mittaisen ihmiskokeeseen. Mutta vain viikon. Ruokalistan määräsi entinen metsästäjä-keräilijä, nyt syötiin sitä, mitä oli saatavilla tuhansia vuosia sitten: pois tehdasruoka, viljat ja sokerit. Ei enää leipää, leivonnaisia ei perunaa. Mitä jäi? Jäi liha, kala ja kananmunat ja vihannekset ja marjat. Periksi annettiin maitotuotteille, varsinkin pitkään kypsytetyille juustoille, eli dieetin nimeksi tuli Neo-Paleodieetti. Hyvät rasvat olivat tärkeitä: oliiviöljy, voi ja kalaöljy, avokado ja pähkinät.

Ruokaa sai 4-5 tunnin välein. Ei välipaloja. Aamulla olisi saanut syödä munakkaan, mutta Jukan entiset tavat voittivat tässä: vain kahvia lounaaseen asti ja päiväunien jälkeen taas pelkästään kahvia iltapalalle asti. Lounas muodostui lihasta/ kalasta ja eri tavalla tehdyistä vihanneksista sekä runsaista salaateissa. Entiset kotikaljat ja piimät jäivät ja juotavana oli raikasta kraanavettä. Illalla pari hedelmää ja hyviä juustoja ja pähkinöitä.

Näin jatkui viikko. Kysymykseen: vieläkö jatketaan, tuli päättäväinen pään nyökkäys. Entiset raskaat väsymyksen olivat poissa ja sydänkin reistaili enää vain hiukan. Niin Jatkettiin toinen viikko, kolmas... Joulunakin luomukinkku ja haudutetut lantut olivat pääroolissa.

Nyt on takana seitsemän kuukautta ja kahdenkymmenen vuoden takaiset puvut on otettu käyttöön. Hienoja XXXL- koon liituraitoja on lahjoitettu "Ilmari-enolle". 35 kiloa on kevennetty taakkaa. Sydän lyö kuin rippikoulupojalla. Lääkäri ennustaa pitkää ikää. Sillon tällöin Jukka jo pistelee ruokavalionsa ohessa muutaman riisleipäviipaleen ja kauhallisen kvinoaa, mutta sehän jo sopiikin, kun hankalat oireet ovat poissa. Nykyiseen elämään kuuluun myös lempeän Lauran kehoitukset polkea stepperia vauhdikkaammin ja ponnistella soutulaitteessa. Miten se olikaan: vanha koira ei opi uusia temppuja. Mutta vanha mies....jee!