Tänään sunnuntaina

Varoitus: blogikirjani ilmestyy ennen pitkää. Siihen sisältyy lukijoiden lähettämiä kommentteja. Mukana on varmastikin sellaisia, jotka eivät ole ilmoittaneet kommenteilla suostuvansa tähän menettelyyn. Olen miettinyt yhden rehellisen ja kaksi epärehellistä keinoa suhtautua mahdollisiin haasteisiin ja vaatimuksiin. Periaatteessa arvelen, että kun kommentit on lähetetty tässä tapauksessa aina nimettä tai nimimerkkiä käyttäen julkaistaviksi verkossa kirjoitusteni yhteydessä, tilanne ei toukokuussa tulevasta kirjasta muuksi muutu.

Mahdollisesti eri mieltä oleville olen arvioinut vahingonkorvauksen. Koska olen saanut kirjasta brutto 1000 euroa, kirjaan sisällytetyn kommentin osuus on suuruusluokkaa 1 – 2 euroa, jonka ajattelin suorittaa, asiaan kuuluvan kirjanvaihdon, tilitietojen ja vastaavien saamisen jälkeen ja sitten kun verotusongelmat on selvitetty. Nähdäkseni ennakonpidätys olisi tehtävä ja sivutuloveroprosentti ilmoitettava…

En näe sitä vaaraa, että kirjasta tulisi myyntimenestys. Jos näin käy, edelle kirjoitettu ei pitäisi paikkaansa. Todellisuudessa pidän kommenttivalikoiman ottamista kirjaan hyvin tärkeänä. Kuka muu kuin blogin pitäjä voisi haaveilla sellaisesta edusta, että hänen esittämänsä perustelut ja johtopäätökset tehdään kyseenalaisiksi?

Olen tosissani. Vaikka toista epäillään, tämä ei ole oikeassa olemisen blogi, enkä tiedä asioita paremmin kuin lukijani – paitsi sellaisissa arkisissa tilanteissa, joissa sivullinen joutuu arvaamaan. Ehkä olen paremmin selvillä kengän- ja hatunnumerostani kuin sellainen henkilö, jonka kanssa emme ole koskaan tavanneet. Edes perheenjäsenet eivät tiedä, mitä vasemmassa housuntaskussani nyt on. He saattavat kyllä arvata. Vähän käytetty paperinenäliina.

Kustantajani, jota kirjoituksen kuva ei esitä, vaikka tiettyä yhdennäköisyyttä on ehkä havaittavissa, teki eilen pohjat. En ole edes kuullut, että Reenpäät tai Jäntit olisivat pystyneet vastaavaan.

Meidät noudettiin henkilöautolla kotipihasta. Kevätpäivä oli lumoava. Olin aivan myyty, kun Kustantaja halusi käydä kahvilla Haukanpesä –nimisessä tienvarsipaikassa ja tupakalla sen edessä. En olisi elämässäni poikennut tuonne. Olen periaatteessa ABC-miehiä. Paha kahvi ja yhdentekevä iltapäivälehti on hyvä yhdistelmä.

Tuon kahvilan sisällä kasvoi puu, mänty. Se oli oikea. Omistaja kuulu olevan ponteva partionjohtaja. Ehkä siksi rakennus muistutti sisältä kotaa tai intiaanitelttaa. Puurakenteisiin oli pantu taitoa ja rahaa. Voileivät olivat hyviä ja vessa siisti.

Lampaat ostettiin Somerolta, toinen Kustantajalle ja toinen meille. Maatilakauppa voi olla hyvä keksintö. Mukaan lähti myös lammasbratwurstia, jolle olen heikko, ja erinomainen talja, puoleen hintaan Helsingin kauppojen vaatimasta. Luullakseni en ole pahemmin pyörinyt niillä seuduin. Maalaismaisema pikku notkelmineen oli juuri minun makuuni. Paikan nimi on Nokka. Verkko löytää sen nimellä Nokan lammastila.

Aikanaan kotiin palattua Kustantaja paloitteli taitavasti ruhon kuuluisassa keittiössämme, Saarekkeen päällä. Erilaiset fileet ja paistit, potkat, kinkut ja kärsät päätyivät tässä vaiheessa pakastimeen. Kokonaista lammasta syömme varmaan jouluun asti kahteen henkeen. Toisaalta olemme kyllä kovia viettämään pääsiäistä. Lampaan ruho ei niinkään mutta talja kyllä käynnisti heti päässäni musiikin – d – b – g – c ja kohta pääsävellajin (g-molli) aina yhtä arvoituksellinen g. Agnus Dei, Jumalan karitsa, h-molli-messu. Jos lukija haluaa messusta jotain Villin lännen henkistä, Quoniam on tietenkin oikea valinta. Olisiko Bach plagioinut Enrico Morriconea? Paljon mahdollista. Jos lukija haluaa jotain keväistä, Mozartin ”varpusmessu” (Spatzenmesse KV 220) avaa kohmettuneimmankin sydämen. Se on paljon ihastuttavampi kuin kuuluisa kruunajaismessu (317).

Somerolla kävimme saamassa päiväkahvia ja ostamassa piipputupakkaa (Samuel Gawith, Navy Flake) ja harjoittamassa kultiveerattua keskustelua. Kysyin rouvalta, sattuiko hän muistamaan, että ajoin hänen avioerojuttusa 40 vuotta sitten suuressa sovussa, ja kyllä hän sen muisti.

Samalla kun kiittelen ammattitaitoista Kustantajaa ja tapaamista päiväkahvin merkeissä sinnittelen sen ajatuksen koukussa, että ellei vanhempi poika olisi kiireistä ja työn raskauttamaa kansanosaa, antaisin hänelle syntymäpäivälahjaksi pistäytymisen tuossa somerolaisessa kohteessa, joka on myös kustannusliike eikä syvästi kiihdyttävistä kirjoista ole missään talon lukuisista huoneista puutetta. Melkein yhtä paljon kuin hyvin valmistettu lammas lämmittää mieltä etevästi suunniteltu ja toteutettu kirja, katoava luonnonvara.

Ja siis nyt muistin myös ruhon osille hyvän musiikin, Ave verum corpus. Kustantajasta en tiedä, mutta isänväkemme ei ole tietääkseni kirkkokansaa, vaan sosialidemokraatteja. Tosin näkyi sieltä pellon yli kirkon torni. Somerniemi, kukaties?