Missä oli kitara?

Uusi mittaustieto alkuräjähdyksestä ja Putin liittyvät toisiinsa.

Kirjoittajana haluaisi tosissaan jo muihin aiheisiin, joista nyt mieluisin olisi toinen tapa käsittää kreikkalais-roomalaisen antiikin taloudellinen järjestelmä. Vaihtoehtoja ei tarjota. Putinin eilinen esitys oli osoitettu elokuvakriitikoille. Yhdistettynä Sotshin avajaisiin ja päättäjäisiin näytös todistaa, että kotimainen eli venäläinen julkisuus on hallinnassa ja ulkomailla ei ole väliä.

Jokainen muiden maiden toimi on tulkittavissa ja tulkitaan väkivallanteoksi. Mikään oma teko ei johda sellaisiin käsityksiin.

Sotshin kokonaisuuden suunnitteluun käytettiin kaksi – kolme vuotta. Kun Moskovan tilaisuus oli niiden osa, johtopäätös on selvä. Eilistä puhetta oli harjoiteltu kaksi – kolme vuotta.

Sitä tärkeää asiaa, että Putinille soitettiin sirmakkaa ja balalaikkaa, ei varmaan tarvinnut pohtia kovasti. Sähkökitara olisi vedonnut paremmin länteen, mutta tarkoitus ei ollut vedota länteen.

Tulisiko Putin orkestereineen esiintymään Jätkäsaareen? Ehkä sekin on suunnitelmissa. Toivon kuitenkin, että se tilaisuus jätettäisiin väliin. Kuka muistaa enää, että koko Helsinki on rakennettu laivaston tukikohdaksi, ja sellaisena se oli erinomainen.

Kaupunginjohtajan pitäisi ehkä ehdottaa, että Helsinki ja Sevastopol ryhtyisivät toinen toisensa kummikaupungeiksi. Mutta tuo ehdotus ei taitaisi mennä läpi. Venäjän perinteinen finnofobia ja tsuhnaviha on suuri ongelma. Pietarissa suomalaisesta saa puhua vain hammasta purren. Isänisäni tästä kertoili, ja on minulla papereitakin. Neuvostoliiton sisäiseen passiin merkittiin kansallisuus, ja ”tataari” tai ”suomalainen” merkitsi vähintään siirtoa toisaalle, pois ahtailta asuinsijoilta.

Suomessa kirjoittajat tekevät johdonmukaisesti virheen, jonka eräät historiantutkijat käynnistivät melkein puoli vuosisataa sitten. Ryssävihan ei kohdistunut kommunisteihin eikä sosialistiseen järjestelmään. Se kohdistui Venäjään ja venäläisyyteen.

Ellette ymmärrä, mitä nyt väitän, kaivakaa esiin jonkun valkoemigrantin jälkeläinen, esimerkiksi Ilja Repinin. Kysykää vaikka konepajateollisuuden harjoittajilta, miksi oppia ei haettu Pietarista, jossa olivat markkinat, vaan New Yorkista ja Chicagosta. Tässä ajattelen eräitä Sörnäisten puolella sijainneita yrityksiä, jotka olivat alkujaan lähellä sotateollisuutta, mutta siirtyivät siviilipuolelle. Poikkeuksia oli. Aateli on yleensä aika isänmaatonta. Aatelointia harrastettiinkin vielä sortovuosina. Kun istuin vuoteni korkeimman oikeuden esittelijänä, pidin tarkoin mielessäni, että rakennus oli saman rikkaan suomenruotsalaisen aatelismiehen koti kuin hänen jälkeensä hotelliksi rakennettu Aulankokin, ja runsaat rahat oli ansaittu valmistamalla kiväärejä Venäjällä.

Tyypillinen aatelismies ilman kotia, uskontoa ja isänmaata oli Mannerheim. Venäjän armeijassa ei tarvinnut korostaa venäläisyyttä. Kekkosen lisäksi valtion johtajistamme Mannerheimilla oli kosketuksia tiedustelupalveluun eli vakoiluun. Ei kai vähäpätöistä upseeria kenraalien luvatussa maassa olisi lähetetty ratsain halki Aasian eli sotilastiedustelun tehtäviin, ellei hänellä olisi ollut alan taitoja, joista valokuvaaminen on todistusvoimainen – M:n valokuvat ovat hämmästyttävän hyviä. Ja kuka on kuullut salaisen palvelun miehestä, joka olisi siirtynyt siviiliin? Kysykää Putinilta ja kertokaa sitten, mikä M:ia ajoi Pietariin vielä 1919.

Tämä käsitteen selvittely ei tarkoita äärioikeiston ryssävihaa, joka oli syvästi sairasta. Tämä ei tarkoita liioin rajoituksia eikä väkivallantekoja. Selvittelen vain, miksi poliittisesti jokseenkin typerä Svinhufvud, taitava Paasikivi, viisas Tanner ja sääntöjen suunnittelija Ståhlberg hakivat esikuvansa hetkeäkään epäröimättä Saksasta. Kekkosen ongelma näkyi jo hänen väitöskirjassaan kunnallisesta vaalioikeudesta eli siis kuntauudistuksesta Saksa ja etenkin Ruotsi oli jätetty liian vähällä. Muistelen että vastaväittäjä Tapio Tarjanne oli tästä pahana.

Olen ihmetellyt tämän blogin olemassaolon ajan kovaa epäluuloa Ruotsia ja ruotsinkieltä kohtaan. En ole keksinyt sen syitä. Edelleen ehdotan transferenssia eli tätä psykoanalyysin selvittämää tunteen siirtoa – isäänsä vihaava potilas suuttuu lääkärilleen.

Suomessa on ihmisiä, jotka arvostavat ja kunnioittavat syvästi monia venäläisyyden perinteitä, mutta eivät kaikkia. On sellaisiakin, jotka eivät viihdy Venäjällä ja ainakin yksi, joka ei ole edes käynyt siellä.