Katkaisin 13651

Kauppiaan lapsenlapsena ja lapsena epäilen salaliittoa. Kauppiassääty vehkeilee salaisesti meidän raharakkaiden palkansaajien kustannuksella. Siltä ainakin välillä tuntuu.

Katkaisin 13651, oikeastaan himmennin, olisi tarpeen, tai siis sen osa. Vieressä on kaksi toimivaa samanlaista. Niistä näkee vertaamalla, että tästä yhdestä on lentänyt huuti helvetiin runsaan sentin mittainen ohkainen muoviputki. Kerään juuri rohkeutta rakentaakseni varaosan esimerkiksi kangaskaistaleesta. Valoa pystyy näet mainiosti himmentämään ja kirkastamaan irrottamalla sen pyöreän kiekon ja kääntämällä sormin metallisesta piikistä.

Toinen toimintasuunnitelmani on hammastahnaputkilon korkki. Sovitin varovasti. Toimii. Jos vielä käyttäisi askarteluveistä ja liimaisi korkein tuon kiekon sisäpintaan tippaliimalla, ulkonäkökin olisi kohdallaan, ainakin melkein.

Hinnastojen mukaan uusi töpseli maksaisi vaivaiset 120,98 euroa. Sitä muovin palasta ei myydä erikseen. Pitää ostaa koko viritys. Hinnasto kertoo, että taitava ja kokenut sähkömies on välttämättä tarpeen. Veloitus olisi kai parhaassakin tapauksessa viisikymppiä plus matkat, mutta luultavasti enemmän.

Tämäkään ei nyt tunnu oikein noudattavan monen kiittämää markkinamekanismia. Olen ymmärtänyt alan profeettojen kirjoitukset siten, että jos nippeli on kojeen toiminnan kannalta välttämätön, siitä otetaan hirmuinen hinta. Tämä ei ole. Toisaalta tarjontaa näyttää olevan runsaasti. Vika on hinnassa.

Pistäydyin hienostoliike Biltemassa. Rautakauppojen hienostunut charmi on tallella. Niiden huono maine ja käsitys palvelemattomuudesta on monen vuosikymmenen takaista legendaa. Helsingissä oli Tallbergin lisäksi Rake ja Mikonkadulla Renlund. Niissä nippelin ostajaa ei välttämättä noteerattu. Niinpä kauppaliikkeet siirtyivät historiaan, ja tältäkin osin nykyisin syystä mainittu verkkokauppa on noussut näkyväksi.

Erään välttämättömyyshyödykkeen paketissa ei ollut USB-johtoa. Nykyisin ei useinkaan ole. Normaali menettely olisi saada kovan aivokalvon alainen raivokohtaus, ajautua siitä paniikkihäiriöihin ja lähteä sitten tölmäämään Ruoholahteen tai Stokkalle. Biltema auttaa. Erilaiset kaluste- ja kytkentäjohdot ovat sievästi rivissä kassan lähellä, ja merkinnät ovat selvät. Jos on taipumusta epäluuloisuuteen, hyllypaikan numeron vai katsoa verkosta ennen lähtöä.

Toisista en tiedä, mutta puheena olevan yrityksen postimyyntiluettelo merkitsee juhlahetkeä. Sitä selaillessa saa ikään kuin päivän katsauksen inhimilliseen hulluuteen ja toisaalta, ruuvi- ja mutteripuolelta, tosimiesten tarpeista.

Vielä en muista tavanneeni lihassa ja veressä ihmistä, joka ostelee krominauhaa metritavarana, lähes aitoja alumiinivanteita tai muuten vain autonsa iloksi kiillenauhaa, karvanoppia ja hupaisan muotoisia hyvänhajusteita, jotka aiheuttavat kyllä aivastelukohtauksia.

Niitä karvanoppia olen kaupitellut lähisukulaiselle, joka harrastaa uusia Mersuja. Mielipiteeni on toistaiseksi otettu vastaan haaleasti.

Itse yritän muistaa Lippulaivan suutarinliikkeen. Vöitä pitää lyhentää ja laittaa reikiä lisää, ellei sitten hassaisi ihan uutta, lyhyempää.

Kauppiaiden ja niiden kumppaneiden tehtaiden rikollisesta meiningistä todistavat myös moottorit.

Parikin lehtijuttua ja autolehden vanhat, verkosta löytyvät numerot vahvistavat muistikuvani. Ennen aikaan eli noin kymmenen – viisitoista vuotta sitten pikkuautotkin veivät bensiiniä ison ämpärillisen sadalla, ainakin 10 litraa joka tapauksessa, tyypillisesti kolmetoista. Nyt tuodaan markkinoille äreän oloisia autoja, joiden mitattu kulutus on 3 litraa sadalla.

Tästä on ollut ennenkin puhetta, siis polttomoottoreista esimerkkinä. Ainakin henkilöauto on sellainen oligipolien tuote, jonka laadun voi vaaratta pitää selvästi huonompana kuin olisi kohtuullista, eivätkä asiakkaat valita.

Mielikuvateollisuus kukoistaa. Jatkuvasti harrastamani koeajoselostukset vahvistavat, että yleisön huomio kiinnitetään niihin yksityiskohtiin, joiden käytännön merkitys on olematon.

Odotan uteliaana, milloin nykyautojen äänentoistalaitteisiin aletaan myydä miehekkäitä murinoita, joita voisi soittaa katurahvaalle jopa parkissa oltaessa. Pian niitä tulee ja kuullaan. – Nyt lähden viemään äitiä silmäsyyniin.