28. maaliskuuta 2014

Eipäs



Kuulijan tai lukijan tarkkaavaisuus kestää keskimäärin 17 sekuntia.

Luulin minäkin, että tämä on vanhuutta. Ei se niin ole. Jos tuon tolpan toiselle puolelle pääsee, 17 minuuttia menee kuin varkain ja sitten 170. Enempää ei perse kestä. Yliopistollinen tapa on hyvä: kaksoisluento eli tunti ja kolme varttia on enin, myös seminaarissa. Tupakoinnin surullinen taantuminen on tehnyt hallaa addiktion osoittamalle rajalle, joka oli 50 minuuttia ja sitten kymmenen minuutin tauko.

Mutta esimerkiksi viikolla esittäytynyt Bonnierin uusi tirehtööri ei ole selvillä tästä julkaisualan alkeisopista. Sitä vastoin Otavan uusi hallituksen puheenjohtaja on. Muistan hyvin, miten hänen vanhempansa erosivat ja jostain asiasta tuli sanomista; edesmennyt esimieheni lausui tämän kuolemattoman ennustuksen – ”Casimir Ehrnrooth on hampuusi, josta ei koskaan tule mitään. Sanokaa minun sanoneen.”

Tiedättekös, lapset – kadonnut suomalainen äärioikeisto oli siitä erikoinen joukko, ettei siellä juuri kukaan käsittänyt rahan merkitystä eikä käyttöä. Niinpä kun joku vaati vaikkapa avioeron yhteydessä enemmän varoja tai vastaavasti kieltäytyi maksamasta jotain esitettyä summaa, tätä pidettiin huonona käytöksenä.

Pekka Haukinen –vainaja (”Johnny Walker”) ikuisti 60-luvulla Ylioppilaslehteen vanhan vitsin. Kun Jeesus heitti Genesaretin järven halkijuoksun yhteydessä kahdella nopalla kolmetoista, Pietarilta paloi päre, ja hän lausui nämä sanat: Herra, Herra – anna jo ihmeittesi olla. Tämä on rehellistä rahapeliä.

Niinpä jo kenraali Walden omaksui ja oppi jo varhain yrmeän asenteen myös virka- ja aatetovereihinsa. Näillä oli ikävä tapa ängetä ”isänmaan nimessä” toisen lompakolle.

Silloin kun tytöt ostelivat kukkahuiveja ja pojat kääntyivät Stalinin uskoon, olin itsekin menettämässä uskoani kapitalisteihin. Olin kuvitellut, että eräät tuntemani esimerkkihenkilöt, esimerkiksi kustantajat, joilla oli tapana antaa sata tuhatta markkaa jokaiselle pyytäjälle, olisivat olleet jonkin minulle tuntemattoman, biologisesti uhanalaisen lajin edustajia. Ei se niin ollut. Kun roikutin kravattia kaulastani Pörssiklubilla, Suomalaisella Klubilla tai Seurahuoneella, jossa kokoontui rotarien Helsinki ykkönen, totuus valkeni kammottavana. Riistäjät eivät osaa riistää!

Osaamattomuus näytti johtuvan siitä, ettei asia edes kiinnostanut heitä. Se riitti, että kukin sai teikaroida arvon ja perimän edellyttämässä järjestyksessä ja hymyillä kuin puuhevonen kuutamolla, paitsi nämä PYP:in isot herrat, jotka olivat perinteisesti yhtä hauskaa väkeä kuin pienempien maaseurakuntien haudankaivajat.

Kuten tietävät ne, jotka ovat syystä tai toisesta vilkaisseet matrikkelitietojani, olin korkealla norsunluutornissa, kun Suomessa kohisi, kasino kilisi ja sitten muutaman vuoden kuluttua häkki heilui. Minuun olisi tuomioistuinten ja runouden maailmassani sopinut vallan hyvin maininta, jonka Dani Katz sijoitti esikoisteoksensa nimiöön: näillä henkilöillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, kuten heillä ei todellisuudessakaan ollut.

Bonnierin herra sanoi, ettei ongelma ole sisältö, vaan miten asiakkaat löytävät esimerkiksi WSOY:n tuottaman sisällön. Otavan herra puhui jotain elämysmatkailusta.

Noilla kahdella yhtiöllä ja Tammella kolmantena ja Gummeruksella (tuuliajolla) on valtava backlist eli käytettyjen ”oikeuksien” varasto. Ennen oli sellainen tapa, että kustantaja voi elvyttää todella halvalla loppuunmyydyn kirjan ja siis julkaista uuden painoksen.

Jos nyt joku – minä – opiskelen Eeva Joenpellon romaaneista, miten eletään ihmisiksi, WSOY:n kotisivulla on neljä hänen romaaniaan, joista yksi on tilapäisesti lopussa, toista ei sivusto lainkaan tunne ”osta”-napsautuksesta huolimatta ja niitä kahta muuta ei muuten vain saa. Äänikirjoista neliosaisesta Lohja-sarjasta ilmoitetaan kolmea, joista kaksi on tilapäisesti lopussa.

En luulottele, että vanhempi suomalakinen romaani kiinnostaisi myyntimielessä, kun ei uudempikaan kiinnosta. Bonnierin herralle ei varmaan kerrota, että kirjojen ja myös lehtien myynnin surullinen suunta on kahden tekijän summa, kustantajien oman taitamattomuuden ja kirjailijoiden nahkea epäluuloisuuden.


Olen sommittelemassa julkaisua ”Kullervo Kemppisen Lappi” tai sen tyylistä antologiaa. Aion runnella tekstejä. Kirjallinen noutopöytä on ajatukseni. Se noudattaa tuota twitter-maailman ja muiden ihmissuhteiden 17 sekunnin sääntöä. Repikää siitä. 

17 kommenttia:

  1. Aimo Okkolin kiittelisi tuon kukkasen hiojaa, jos vielä käyskelisi seurassamme.

    Kristallinkirkkaana aamuna Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  2. Olis vaan Kullervokin muuttanut asumaan ja elämään Lapissa, ei olis tarvinnut rampata sinne Helsingistä asti joka talvi, kesä ja syksy!

    VastaaPoista
  3. Kävelin takavuosina Otavan graniittilinnan myymälään. Sanoin haluavani ostaa Björn Landströmin Faaraon laivat. Myyjä iloisesti muisti nähneensä varastossa ja lähti hakemaan minulle kappaletta. Takaisintullessa ilmoitti, että valitettavasti hän ei saanut päälliköltään lupaa myydä, kun niitä oli vain 10 jäljellä. Ne pitää kuulemma säilyttää, jos niistä otetaan näköispainos. Ihmeellistä on kustantajien liikemiesvaisto.

    Ostin kerran tällaisen näköispainoksen ensimmäisen maailmansodan pommittajista. Aivan kauhea suttuinen jälki. Hain kirjastosta alkuperäisen ja todentotta jälki oli originaalissa ensiluokkaista. Painolevyt menee roskiin ja koskaan ei enää saa kirjaa, joka on bibliofiilin helmi. No sitten kuluu vähän aikaa ja nämä kustantajat kuolevat ja heidän jälkeläisistään tulee bussikuskeja - jos hyvin käy.

    VastaaPoista
  4. Voi jumalauta, että multa pääsi spontaanisti kirosana, kun luin nämä sanat:

    ..."totuus valkeni kammottavana. Riistäjät eivät osaa riistää!"...

    Ilmeisesti tämä on totisinta totta. Ainakin silloin oli. Mutta onko vieläkin?

    VastaaPoista
  5. Juu mahtaa olla kurjaa kun ei edes osaa riistää. Äärioikeahan on oikeastaan heti äärivasemmasta seuraava, ajatellen asioiden ollevan ympyrän kehällä, havaintopisteen paikka sisä- tai ulkopuolella tasopinnalla.

    Puisto-optisesti tuli japanilaisten parempien sota-alusten suuntain mieleen, nyt jos olisi sellainen appsi joka nimeää koordinaateilla ja suunnalla kuvan joka on taltioitu kiikarin toisen okulaarin taa lipsautettavalla kennolla niin siirtymällä sivusuunnassa kymmenisen metriä voisi kohdistaa kuvapareja. Niissä sitä jo mummoa huimaa. Näpertelemällä sinitarralla kännykän kameran kiikariin saa jo aika hyviä kuvia.

    Tuleeko julkaisu kahvipöytäformaatissa myös? Sisältyykö karttoja?

    I H

    VastaaPoista
  6. Kemppiselle on näemmä tullut hieman kummallinen taipumus esitellä blogikuvissa erilaista lasitavaraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ny kun katselin niin Fergusonin vieressä olisi ollut lampunvarjostin kuva lysteri- eli myrkkylasista. Vinkkikö?

      Poista
  7. Kyllä riisto-opit ovat Suomessa kehittyneet. Maailmalta on viisaus löydetty ja sinne on rahat ohjattu ainakin 1980-luvun lopulta lähtien.

    VastaaPoista
  8. Tämä tapahtui yli 30 vuotta sitten yliopiston eräällä tutkimuslaitoksella, jossa pidettyyn tilaisuuteen oli saatu vierailevaksi tähdeksi professori ihan Joensuun yliopistosta. Tämä posotti pitkästi yli tunnin ajatuksiaan ja totesi sitten monien helpotukseksi "ja lopuksi". Sen jälkeen luento jatkui vielä tunnin ja kolme varttia. Muistaakseni en palannut enää lounaalta saliin.

    VastaaPoista
  9. Taitaa olla totta, että rotareissa ja Suomalaisella Klubilla ei rahaa oikeasti ymmärtävät enää liiku eikä seurustele. Pörssiklubilla liikkuu, mutta seurustelu nyt on mitä on.

    Elisa Kirjassa on tuotu E-kirjana vanhoja suomalaisia dekkareita kuten Sariolaa. Klassikoita (käännöksinä vanhasta päästä) sieltä löytää ilmaiseksikin.

    VastaaPoista
  10. Tuo "lapsettelu" on melko turhaa, Kemppi! Tasapainoisista ja tietävistäkin kommenteista päättelen, että iso osa seuruettasi on jo karvaperse ukkoja, kuten minäkin. Ja se, etteivät riistäjät osanneet riistää on höpö,höpöä! Ei sunkaan ne kapakoissa ja rotareissa ketään riistä. Et vaan taustasi, toimesi ja tarmosi takia ole käynyt kellareissa riistettynä. Ne herrat vaan narrasivat Sinua. Vaan eläpä sure! Minä niitä kukkahuiveja aikoinaan haistelin ja niin narrattiin minuakin, heh!
    terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  11. No, mikäs Sinulla pienempien maaseurakuntien haudankaivajia vastaan on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "PYP:in isot herrat, jotka olivat perinteisesti yhtä hauskaa väkeä kuin pienempien maaseurakuntien haudankaivajat."
      Ei pijä paikkaansa sanon minä haudankaivajan poikana. Isävainaa tapasi sanoa "joka toiselle kuoppaa kaivaa, mutte itelle ei" Niin se käy, kun ei herraa seuraa, niin valon näkee.
      Vauvavakoojan perään panti supo.

      Poista
  12. Minuun iski viimekesänä välilevyn pullahdus. Se siitä, mutta sillä oli sellainen seuraus, noin kolmisen kuukautta, että en pystynyt olemaan pitkälläni (= vaakatasossa) kuin alle 1/2 h. Niinpä sitten katkoin pitkiä öitä istumalla keittiöpöydän ääressä lukemassa kirjoja. Kaikenlaisia... koska, oli aikaa. Aikaa oli oikeastaan liikaa; elämäni ensimmäisen kerran kirjojenlukeminen alkoi tympäistä minua. Koska... en minä päivälläkään voinut mennä pötkölleni. Mä vaan luin ja istuin ja luin. - Ps. Yrjö Kokon "Laulujoutsen" jäi parhaiten mieleen. Se oli niin kamalan naiivi, ja niin täynnä hellyyttä, että minua aina välillä itketti kuin luin sitä. - Pöhkö juttu.

    VastaaPoista
  13. Ala ole eipas kun
    Älä ole niin kova että tulleepi pullahdus.
    Kävi se mulla(ki),
    Egon pullistuma...
    Huamasikko?
    :)

    Iikka H.

    P. S.
    Kyä mää nyj jaksan taas..

    I H

    VastaaPoista
  14. Pekkastosta kajahti.
    Ach, so.
    Ich bin ein dustbin.

    I H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I H ,
      siis????
      ootko ihan varma että syöt omia lääkkeitäsi? Etkä sen yläkerran leskirouvan. (Jolta aina silloin tällöin kopsahtee ne geisha-pallot lattiallle. Sieltä, minne Sinunkin toivoisin menevän.)

      Enkä nyt ajattele omaa parastani, vaan Sinun. :) :)

      Poista