Uutiset II

Ylen uutisten nykyiseen hyvään maineeseen on vaikuttanut sarja onnettomuuksia, joista on toivuttu: Eino S. Repo, Reino Paasilinna, Ralf Friberg, Tshernobyl, Estonia, WTC 911, Tsunami.

Ehkä tämä vaikuttaa loukkaavalta. Ehkä se onkin. Uutistoiminta oli kuitenkin Repoon asti pelkää Suomen Tietotoimistoa ja niin virallista, että meilläkin oli maassa STT-ääntämys, hiukan niin kuin Englannissa on edelleen BBC-ääntäminen. Tiedätte – ei aspiraatiota, ja nalkuttavan alentuva puhetapa. Suomen kielessä äännetään ’venet tulee’ ja siis ’tietotoimiston nuutiset’.

Viestinnän yksi sääntö on tämä: sillä aseella, jonka te keksitte, teidät teloitetaan. Esimerkiksi pistooli on hyvin kertakaikkinen viestintäväline. En tiedä, mahtoiko NKVD maksaa 1945 osingon Waltherin pistoolitehtaan omistajaliikemiehille. Mainittu luotettavan poliisin organisaatio kuitenkin piti P38 –pistoolia oivallisena. Katynin kaltaisissa virkatoimissa tahtoi sormi väsyä, jos käytti neuvostolaisia välineitä.

Mainitut herrat ja eräät muut kehittivät radion ja television nykyaikaisen uutismallin, ja siihen he kukin vuorollaan kaatuivat. Malli osoittautui niin toimivaksi, että sen kehittäjistä oli päästävä, ja toiminta saatettava puolueiden käsiin. Ja seuraavaksi se kääntyi puolueita vastaan. Tuntuu että etenkin menneiden vuosikymmenien keskeinen operoija Keskustapuolue olisi saanut tuntuvan annoksen sähköistä viestintää niskoilleen.

Sosiaalinen media ei pysty hoitamaan uutistoimintaa, eikä välitä. Sen rooli on osoittautunut ratkaisevaksi monissa maailmantapahtumissa. Ero on suuri. Verkossa elävät ihmiset tekevät historiaa, uutiset kertovat siitä.

Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Suomessa ja Kiinasas halutaan yhä laajempia vakoiluvaltuuksia. Väitetään vakoilun kohdistuvan lähinnä vierasmaalaisiin tai muuten vaarallisiin ihmisiin. Se tuskin on totta.

Yritän ymmärtää tilannetta sen varalta, että Orwellin 1984, jonka olen myös tässä blogissa useita kertoja hylännyt toteumattomana kauhukuvana, osoittautuisi sitten edessä olevaksi kauhukuvaksi.

Pyrkimys valvoa eli urkkia ihmisiä perustellaan aina olevia oloja horjuttavien ihmisten pahojen vehkeilyjen tukahduttamisella. Tähän mennessä tuo selitys ei ole koskaan pitänyt paikkaansa. Kyllä tsaarin santarmi tiesi bolshevikit; lain koko ankaruutta ei kuitenkaan tullut pantua toimeen ennen kuin oli myöhäistä yrittääkään.

Juuri uutisista kuulemme ihmisten tarkkailua koskevia asioita. Viranomaiset ponnistelevat hiki päässä, jotta me, hyvät ihmiset, voisimme nukkua yömme rauhassa. Valtiollisen television uutistoiminta on tietysti osa valtiota. Se nauttii julkista luotettavuutta. Suomessa uutistoiminta nauttii, kuten eilenkin totesimme, myös yksityistä luottavuutta. Uutisiin uskotaan.

Viimeksi uutiset ovat vyöryttäneet meidät hyväntahtoisiksi ympäristöaktivismille. Aikaisemmin ydinaseiden ja sitten ydinenergian vastustaminen on ollut yksityisasia. Nyt yksi ja toinen on siirtynyt ajattelemaan, että ehkä asiat tulevat esiin kaikessa monimutkaisuudessaan, kun villitymmätkin saavat sanansijan.

Itse uutisten hyvä journalistinen taso näkyy heti, kun siirtyy katsomaan ajankohtaisohjelmaa, esimerkiksi keskustelua. Uutisten katsoja on oppinut siihen, että asiat taustoitetaan korkeintaan kahdella lauseella. Muuhun ei ole aikaa. Kun keskustelulle on sitten varattu puoli tuntia tai kolme neljännestuntia, ja keskustelijoilla ei sittenkään ole mahdollisuutta enempään kuin esittää ne kaksi lausetta, puheen tyhjänpäiväisyys tarttuu katsojaan, joka vaihtaa kanavaa.

Kai keskustelemattomuus on meissä tosi syvällä. Uutisissa kaikki ymmärtävät, kun kysytään, onko tilanne vakava, ja vastataan, että on, siellä ammutaan ihmisiä. Ja näytetään vielä sama kuvina.

Keskusteluohjelmissa kysytään valmiiksi mahdottomia. Pitäisikö keskiolut siirtää takaisin Alkoon? Jos joutuisin mukaan tuollaiseen keskusteluun – olen kyllä ollut – en osaisi olla vastaamatta:” Ei. Joka kerta kun täällä Venäjällä on ruvettu hillitsemään viinankäyttöä, seurauksena on ollut vallankumous, kuten 1917 ja 1989…”