Tilaisuus päivittää

Kirjan kansikuva (yllä) ei ole onnistunut. Kaupassa ja verkossa silmä ei heti tartu kirjan nimeen, joten tätä voi luulla ensiapuoppaaksi. Rinnakkaisteos Pajuoja – Pölönen ”Ylin laillisuusvalvonta”, jota on kiitetty tässä blogissa, turvautuu tyhjän päällä ilmassa leijuvaan korinttilaisen pylvään kuvaan. Se on jo vakiintunut etenkin EU-oikeudessa; unionilla on erilaisia ”pilareita”. Haulla ”kolme pilaria” saa käsityksen tilanteesta. Kuvan ajatus on otettu Ranskan perinteestä.

Tämä kirjoitus kannattaa lukea, vaikka tämä ei ole puolueeton arvostelu. Asiantuntemukseni riittää vain ihmisoikeuksia käsittelevän kirjan esittelemiseen. Lisäksi olen jäävi. Tietosanoma on minunkin kustantajani. Keskustelen silloin tällöin sen omistajan (Heikki Haavikko) kanssa juuri näiden tyyppisistä kirjoista ja niiden tekijöistä. Koska olen vanhentunut ihminen, arvostan ripeää päätöksentekoa ja päteviä kustannustoimittajia.

Luulen että meitä on monta – ihmisiä joiden pitäisi tietää laillisuuden uudemmista veräjistä, mutta jotka eivät kuitenkaan osaa kuin pääpiirteet, ja nekin valikoivasti. Itse osaan luennoida vain laiskemmille opiskelijoille KS-sopimuksesta ja TSS-sopimuksesta. Sanon ensin, että edellinen on YK:n Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (8/1976) ja jälkimmäinen Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus 1966 (6/1976).

Tälläkin alalla viljellään kirjainlyhenteitä. KP on englanniksi ICCPR ja TSS ICESCR. Näillä maininnoilla ja muutamilla yleisluonteisilla lisäyksillä saattoi jo päästä luentokuulustelusta läpi. Jälkiviisaana ajattelen, että rimaa olisi varmaan täytynyt nostaa, vaikka luentojen aiheena olivat eräät ihmisoikeuksien osat suomalakisten kannalta.

Lukija ehkä hyötyy tiedosta, että ihmisoikeudet eivät ole ”EU-oikeutta”. Taustalla on YK. Oman varhaisen työelämäni ääneen lausumaton ajatus, että YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 1948 on ”politiikkaa”, josta ei tarvitse välittää. Ajattelimme ehkä myös kansainvälisestä oikeudesta, että kun tentti on suoritettu, sen saa rauhassa unohtaa ja jättää Erik Castrénin ja kumppaneiden huoliksi. Meitä lattajalkaisia lakimiehiä kiinnostaa vain ”kansainvälinen yksityisoikeus”, jossa selvitellään, minkä maan lakia sovelletaan vaikkapa avioeroon, jos isä on yhdestä maasta, äiti toisesta ja asuinpaikka kolmas.

Tuo asenne oli alkujaankin virheellinen ja ylimielinen. Viimeistään 1990-luvulla jouduimme syömään puppumme, mutta teimme senkin hätäisesti. Nyt on tilaisuus hieman kohentaa kuntoaan ja oppia lisää esimerkiksi sananvapaudesta ja sen suhteesta tekijänoikeuteen. Esiteltävänä olevasta kirjasta on opiskeltava ensin sisällysluettelo. Ensimmäinen havainto on erinomainen, alan huippua edustava kirjoittajakunta ja sitä täydentävä, keskellä aiheen ongelmia työskentelevä keskipolvi täydennettynä nuorilla tutkijoilla. Hienoa!

Hyvin monet muutkin ihmiset lakimiesten lisäksi tarvitsevat nykyisin välttämättä perustiedot tästä aiheesta. Uskomatonta kyllä, niiden hankkiminen ei ole aivan helppoa. Tällainen kirja auttaa.

Se ei ole helppo tehtävä. Olisi osattava hahmottaa, mitä kirjassa ei ole. Esimerkiksi joka viikko näkee ja kuulee vääriä kannanottoja myös uskotuista lähteistä. Uskottu eli luotettu lähde on vaikkapa television uutislähetys tai sanomalehden pääkirjoitus.

Tuon tai tämän osakeyhtiön menettely voi olla ”ihmisoikeuksien vastaista”. Haluaisin liioitella väittämällä, että pahimmat tunarit ovat juuri yrityksiä ja yhtiöitä. Joka tapauksessa heti ajaudutaan kysymään, miten yhtiöitä pannaan aisoihin. Mikä on osakeyhtiön oikeudellinen vastuu? – Tähän on joukko oikeita vastauksia, mutta ei yhtään todella hyvää. Tässä on siis kysymys rikosoikeudellisesta vastuusta. Yhtiö vastaa isoilla rahoilla vain eräissä, ehkä räikeimmissä tapauksissa, mutta myös toisissa, valistuneenkin yleisön kannalta vähemmän kiinnostavissa tilanteissa, kuten kilpailunrajoituksissa. Jos iso sika on ”vain” osakeyhtiön toimihenkilö, hän ei luultavasti ole itse minkäänlaisessa vastuussa. Vastuu sananvapauden loukkauksesta on ikävän sokkeloinen. Tilanteen syy on hyvin selvä. Esimerkiksi puhelinoperaattorin vastuuta mietittiin kovin. Rikosoikeudellista vastuuta ei voi siirtää taholle, jolla ei ole mahdollisuutta omasta aloitteestaan estää esimerkiksi sisällöltään lainvastaisten viestien (puhelujen, sähköpostien) lähettely.

Hyvin usein huomaas myös unohdettavan, ettei oikeushenkilöillä ole ihmisoikeuksia. Tämä nyt on karkea yleissääntö. Osakeyhtiö ei voi osakeyhtiönä vedota esimerkiksi sananvapauteen. Osakeyhtiöllä ei ole kunniaa. Sen hallituksella voi olla sellainen kunnia, jota voi loukata rikosoikeudellisesti.

Tätä edelle kirjoitettua ette löydä käsikirjasta. Kirjoittajat ovat asiantuntijoita. Heille on aivan selvää, että ihmisoikeudet ovat (vain) ihmisten oikeuksia. Lukija ei sitä ehkä tiedä. Tietämättömyyden ymmärtää, koska ainakin kilpailuoikeudelliset tilanteet sekoittuvat jopa ihmisoikeustuomioistuimen asioihin. Se on tuo jälkimmäinen, joka tänään päättää (arvaan), ettei Suomen korkeimman oikeuden kanta Vanhasen ja Ruususen asiassa olekaan oikea. Arvaukseni perustuu tuon tuomioistuimen käytäntöön. Itse olisin tuomarina ollut juuri samaa mieltä kuin KKO (2010:39).