Apple hypetys

Kun perheen pää hymyilee hurmaavasti ja sanoo, että nyt tehdään näin, kokenut aviomies tekee näin. Kun hän tekee hommia ja lisäksi huolehtii muun muassa laskujen oikea-aikaisesta maksamisesta, hänellä pitää olla siihen välineet.

Näitä kokemuksia on muillakin – osa väestöstä viis veisaa puheista, joiden tarkoitus on todistella, kuinka hyviä koneita kaupasta saa, ja miten Applet eivät ole sellaisia. Muistaakseni se oli naishenkilö, joka halusi sen applen, jota käärme tyrkytti, siellä kaukana, silloin kauan sitten. Nimi taisi olla Eeva. Luottokorttia käytti Aadam. Velka on perinnässä.

Siis jos joku haluaa iPadin, joka minusta on viheliäinen datan pihtaaja, hänen on saatava iPad.

Puheena oleva rouvasväen Hyvän ja pahan tiedon puun tuote, meidän iPad, oli syystä tai toisesta päätynyt tekemään pahaa itselleen. Virtakytkimen paineleminen eli buuttaaminen ei vaikuttanut mitään. Koje oli kuin aitan polku ilman emäntää.

Nyt, 30 tuntia myöhemmin, uusi iPad on jopa konfiguroitu, ja toiminta jatkuu kaikella raivolla. Huolto lähetti viisi tekstiviestiä. Viidennessä käskettiin tulla hakemaan laite, oikeastaan kokonaan uusi laite. Suullisesti oli sitä ennen valistettu, etteivät poliisi ja talonmies ehdi keuhkoamaan, vaikka lykkäisi autonsa ruokottomasti Ruoholahden- ja Hietalahdenkadun risteyksen jalkakäytävälle, siksi siunaamaksi.

Monien kauppiaiden nykyiseen tapaan kallista korjaamista ei yritetty, takuuaikaa kun yllättäen oli hiukan jäljellä. Jopa henkilöautojen valmistajat ovat viimein laskeneet, että takuukorjaus on paljon halvempaa kuin kunnollisen laitteen valmistaminen tai esimerkiksi henkilöauton suunnitteleminen valmiiksi ennen kuin sitä aletaan myydä.

Tämä voi olla innovaatiosuomalaisuuden este. Rakentajat ja rakennuttajat ovat omaksuneet tuon opin. Asuntorakentamisessa se kuitenkin on huono ja onneton oppi. Kilkuttimissa asialla ei ole niin suurta merkitystä.

Päivä taisi olla muutenkin onnekas. Aikani skannauskysymyksiä suuntaan ja toiseen pohdittuani päädyin siihen, että vanhoja diakuvia on katsottava kunnolla, jotta voisi poimia niistä digitoitavat ja samalla päättää, mille kuville riittää tavallinen taso ja mitkä on höylättävä arkistokelpoisiksi. Asia on iso, koska jälkimmäinen vie kymmenen kertaa enemmän aikaa. Jos diat ovat järjestyksessä (ne ovat) ja skannattavat on merkitty, useimpiin välttää huonompikin laatu. Tarkoitan tässä muutaman megan jpeg-tiedostoa. Täysillä paahtaen yhden kuvan tiedostokoko (tiff) menee äkkiä 100 megaan.

Olen ollut lievissä omantunnon tuskissa, kun olen patistanut moniakin iloisia perinnön saajia skannaamaan vaarivainaan albumit ja valehdellut, että aika tavallisella vehkeellä tulee ihan kelpo jälkeä. Etenkin mustavalkoiset kuvat voi sukulaispoika tai –tyttö tarvittaessa korjailla Fotarissa. Lightroom muuten saattaa olla tuollaiseen näppärämpi kuin Photoshop itse, kaikessa jylhyydessään.

Kirkkonummen kirjastolla on jossain huoneessa skanneri ja siellä oikein yllytetään ihmisiä pelastamaan vanhoja kuviaan. Se on minusta aivan oivallista toimintaa.

Sama kirjasto oli vastaus diaprojektorin kaipuuseeni. Ellen nyt ole aivan erehtynyt, projektoria ei ole edes Verkkokaupassa. Maailmalta tilaamalla saisi Reflectan (omaa sukua Braun), mutta hintaa kertyisi. Huutokauppasaiteilla esiintyy niitä samoja, mutta tiedä sitten heistä.

Kenkäni puristaa siitä, että isäukon vanha hieno Leitz on vailla automaattitarkennusta. Sitä käyttäessä hihansuuta alkavat ennen pitkää kärytä, kun jokainen kuva on tarkennettava käsin.

Keksin siis kysyä kirjastolta, jonka olen saattanut jonkinlaiseen kiitollisuuden velkaan, olisiko heillä diaprojektoria. Valitsin huolella sen ikäisen virkailijan, joka tiesi, mikä on dia ja mikä projektori. Sen jälkeen kun henkilökunta oli jyrkästi kiistänyt olevansa tuollaisen laitteen haltija, joku muisti jotain. Rapuissa juostiin, ovia auettiin ja suljettiin, ja aika pian kaksi virkailijaa marssi esiin projektorin kanssa. Siinä oli oikein karuselli-lipas. Voi minun päiviäni!

Ulkona on sopivasti enimmäkseen pimeää. Valokangas on järjestetty, ja kohta alkaa kuvien katselu.

Ajat ovat muuttuneet. Ennen nopein keino päästä eroon vieraista oli ryhtyä siirtelemään diaprojektoria ja mutisemaan lomamatkan kuvista. Ette ehkä tiedä, miten huonoja valokuvaajia ihmiset yleensä ovat ja miten haluttomia poistamaan monessakin mielessä tärähtäneitä tai päin seiniä valotettuja kuvia. Ei niitä kauan katsele, varsinkaan selvin päin. – Rainaheitin…