Tervetuloa hautausmaalle

Hautausmaasta voi lukea seudun taloudellisen muutoksen. Koska kiven hakkaaminen on joko kallista tai aikaa vaativaa, tapojen ja tottumusten (kulttuurin) muutos noudattaa tässäkin taloutta.

Pääkaupunkiseudun hautausmaat tuovat ensimmäiseksi mieleen arava-lait, asuntotuotannon verohelpotukset. Ne ovat demarien ja kepun asettamien virkamiestyöryhmien ajatustyön tulosta ja muistuttavat liechtenstenilaista ulko-ovea, postilaatikkoja, postilaatikkoja, kaikki samanlaisia, eri nimin.

Lähiöiden aikaan kerrostalot alkoivat muistuttaa hautakiveä. Kun luonnonkiven kysyntä oli laskenut, graniitti käytettiin kalmistoissa. En muuten muista nähneeni teräsbetonista valmistettua kiveä siellä. Outoa!

Tiedän sellaisenkin kylän, jossa miesserkut ovat hyvin jäykissä väleissä keskenään ja ikää saaneet sisarukset eivät edes tervehdi toisiaan, koska toinen harrastaa Jeesusta ja toinen mansikoita. Voisin osoittaa sormella pellon nurkan, noin kahdeksan metriä kertaa kolmetoista, joka hajotti yli kolmesataa vuotta kylässä asuneiden sukujen päämiesten välit ja sai aikaan senkin, etteivät sukujen nuoret saaneet pelata sänkipellolla pesäpalloa yhdessä. Ja näytän mielelläni kaivon, jonka vesi meni huonoksi, koska peltoon oli laitettu apulantaa ja se oli kukaties valunut kaivoon. Itse asiassa seudun pohjavesi on melkein kauttaaltaan huonoa ja lisäksi pahan rautapitoista.

Hella Wuolijoki ymmärsi kommunismin aatetta. Hänen kummasteltu keksintönsä kuvata mahtitalonpoikia – salanimellä Juhani Tervapää – oli luonteva ja hyvä.

Siirtokarjalaisten asuttamisesta tänne toiseen Suomeen on vaiettu joukolla. Se toteutettiin mutta ei millään muotoa sovussa ja rakkaudessa. Minusta maanhankintalaki ja sotilasvammalaki olivat byrokraattivaltion ihmeellisimpiä aikaansaannoksia. Pienen maan selviytymistaistelussa maatalousministeriön asutusasiainosaston (1940-1959) nimi olisi hakattava kiviin. Kunnia, isänmaa, maanhankintalaki,

Niskavuori-näytelmissä perimmäinen aihe oli sama kuin Sillanpäällä ja Haanpäällä, talonpojan sortuminen. Viisaimmat kuten nämä kolme kirjailijaa näkivät viimeistään tavattomasta talouspulasta eli meillä noin vuodesta 1930, missä kohtaa köysi katkeaa vetävän kädessä. Paljon kehuttu maanviljelys ei todellisuudessa kannattanut edes karjapuolella. Puukauppa oli lopultakin vielä suhteellisen vaatimatonta. Maaseudulla ei ollut oikein elämää, ja kaupungit olivat kauheita.

Siirtolaisten ja rintamamiesten asuttaminen rikkoi onnellisella tavalla kylärakenteet ja talousviisaiden laskelmat. Ratkaisu toimi minkä toimi noin 25 vuotta, ja sitten väki toimitettiin Ruotsiin samalla tavalla kuin aikaisemmin Amerikkaan ja Pietariin.

Siirtyminen teollisuuteen edellytti muokkausta. Pyrkimys oli kolhia hengiltä elintarvikkeiden tuotantoon liittyvien järjestelmien edustajat. Ranskan suuri vallankumous, Saksan pienet vallankumoukset, Englannin Cromwellin ajan sisällissota, Venäjän lokakuun vallankumous – Suomen Kansalaissota 1918.

Sosialismi-harhan eksyttämät ajattelijat hakivat syitä maanomistuksesta. Syyt löytyivät kuitenkin tehtaidenomistuksesta. Tehokkain tehdas oli armeija. Venäjälläkin armeija teki vallanlumouksen. Korkean teknologian sotalaivojen matruuseja ei suotta muistella. Suomessa asia sai nimen ”järjestysvallan luominen”, jossa toisten ehdokas oli punakaarti ja toisten valokaarti, joka äkisti muutettiin ”talonpoikaisarmeijaksi”.

Meillä ei viljelty tehokkaasti muuta kuin sotamiehiä, mutta se sato oli jatkuvasti hyvä. Yli neljäsataa vuotta sitten kuninkaat näkivät kummakseen, miten savo-karjalaiset olivat tottuneet kaskenkaadossa hakkaamaan ja polttamaan. Teollistuminen sitten epäonnistui meillä mutta onnistui Ruotsissa.

Sillanpää on novellissaan uppoutunut syvimmällä näihin asioihin. Suomen tasavalta tasoitteli häntä kiitoksella ja kunnialla, koska esimerkiksi ”Hurskas kurjuus” tuli kuin tilauksesta todistamaan, miten pohjattoman pöljää maalaiskansa oli sekä rauhassa että kapinassa. Tuossa novellissa vanhat isännät riitelevät vähäisestä maakaistaleesta, ja erimielisyyttä on jatkunut sukupolvia. Nuoret isännät sopivat riidan varmaan turmiollisten aatteiden tartuttamana. Riitamaa myydään rahalla.

Vanha isäntä tuiskahtaa kuolemaan pelonojaan koristen: ”Ei  maata voi myydä… Se on kuin myisi omaa lihaansa.” Juuri niin. Juuri niin.

Ja nyt on meneillään ”blogalisaatio”, kerrotaan. Tämä globalisaation varsinaisvaihe ei tarkoita tämän kaltaisia vanhan maailman blogeja. Syötäväksi tarjotaan virtuaalista leipää, mutta päähän lyödään oikealla kivellä, luulen.