6. tammikuuta 2014

Taikaus




Otsikon sana on Haanpään valikoimasta. Hän käytti sitä muun muassa kirkonkellojen soittamisesta. Hänen suurta vastenmielisyyttään uskontoa kohtaan ei ole ehkä käsitetty oikein. Tuo asia on pohjoisessa toista kuin etelän kaupungeissa. Laestadiolaisen ajatteluntavan sävyttämän kristillisyyden käsittäminen taikauskoksi ja järjenvastaisten rituaalien harjoittamiseksi ei ole outo ajatus.

Näen asian silti toisin, tietysti vailla syvällisiä tietoja Pohjoisen herätysliikkeistä. Armon kaupustelijat tunnen sitä vastoin itsekin herännäisyydestä, jolla tarkoitetaan körttiläisyyttä eli tätä Paavo Ruotsalaisen liikettä Savossa ja Pohjanmaalla.

Myös uskonnollisissa liikkeissä haluan sivuuttaa kokonaan julistuksen eli aatteen eli ideologian. Esimerkiksi 1500-luvun uskonpuhdistus Saksassa ja Pohjoismaissa on ennen kaikkea ruhtinaiden yleispoliittisessa muutoksessa käynnistämä kapinaliike sekä keisaria että paavia vastaan. Uusien keinojen innokas ajaja oli Kustaa Vaasa, joka ei liene piitannut uskonnosta paljon, jos lainkaan. Lähettämällä lahjakkaita poikia piispan oppiin uusien ajatusten Saksaan hän koulutti korkeita virkamiehiä ja onnistui siinäkin hyvin.

Näiden päivien lehtikirjoitukset viittaavat vahvasti pahoihin väärinkäytöksiin herätysliikkeen organisaation huipulla. Asiat ovat niin hankalia että tavallinen kirkko joutuu miettimään asennettaan ylivoimaisesti suurimpaan ja vahvimpaan ryhmäänsä. Ehdotan että kirkko häpeäisi.









Ennen sotia laestadiolaisuus oli lähes kaikkea muutosta jarruttava voima ja useassakin suhteessa yhtä primitiivinen kuin tietyt islamin muodot nyt. Raiskauksen uhria uhattiin erottamiselle seurakunnasta, koska hän oli – raiskauksella – syyllistynyt sukupuoliyhteyteen.

Tuota voisi pitää vain erikoisuutena. Liikkeen voi kuitenkin nähdä voimana, joka kilpaili valtion ja siis poliittisen järjestelmän kanssa vallasta. Sotien jälkeen televisio ei ollut syntiä vain väitetyn riettauden takia, vaan siksi, että televisiossa puhui ”valtio”, siis jumalattomuus. Valtiota oli siedettävä mutta siitä oli pysyteltävä kaukana. Sanomalehdet eivät olleet syntisiä, koska ne eivät olleet valtion. Radio epäilytti. Tietokone ei tiettävästi ole keneltäkään kielletty, koska se kai vertautuu pärehöylään tai maamoottoriin. Koneet saattavat olla suorastaan Jumalan lahjoja.

Hengellisen anteeksiannon eli syntien anteeksi saarnaamisen ja maallisen rangaistuksen eli sakon tai vankeuden ristiriita on rakenteellinen.

Uskonpuhdistuksen kamppailu käytiin aatteen tasolla juuri anteeksiannosta eli armosta. Ympäri Euroopan kuningas, ylhäisaateli ja kirkko kilpailivat rangaistusvallasta. Aikaisemmin, hajanaisemmissa oloissa jopa henkirikokset olivat olleet heimojen yksityisiä asioita. Kärsimyksen tuottaminen ulkoisille ja sisäisille vihollisille oli niin tehokas väline, että siitä kannatti taistella. Tätä nykyä valtio on valloittanut itselleen eli tuomioistuimille kaiken kivun hyvittämisen, myös taka-aikojen lasten (ja vaimojen) ruumiillisen kurittamisen.

Seurakunnan harjoittama rankaisutoiminta on vaikea kysymys. Se voi johtaa käytännössä rikosten peittymiseen ja uhrien jäämiseen vähääkin sovitusta vaille. Liike näyttäisi pitävän kiinni vahvoista jäsenistään – miehistä – syrjäyttämällä heikkojen, loukattujen ihmisyyden. Tätä samaa vallankäyttöä näyttäisi sisältyvän liikkeen epämääräiseen luetteloon synneistä eli kielletyistä teoista, kuten syntyvyyden sääntelystä, ja suhtautumisesta vähemmistöihin.

Tässä kirjoituksessa ei kajota jumaluusoppiin; kirkon kentällä toimimattoman on vaikea tajuta, miten tämä suurempi kirkko sallii liikkeelle omien tunnustustensa vastaisen toiminnan. ”Taivasasioista” päättää liikkeessä jokin johtokunta, joka tapauksessa ihmiset. Uskontunnustuksen mukaan niistä päättää Jumala, ja siinä on Jeesuksellakin roolinsa.

Toisen vakaumusta olisi kunnioitettava. Tässä sana ”kunnioitus” esiintyy vanhassa merkityksessä. En pidä vanhoillislaestadiolaisten toimintaa oikeana. Kunnioitan heitä tunnustamalla, että heillä on oikeus omiin käsityksiinsä ja niiden mukaiseen toimintaan – lain ja ihmisoikeuksien osoittamissa puitteissa. En näe estettä kannattaa pelastusjärjestelmää tuosta leiristä paenneille tai sieltä karkotetuille. Se on aika kova kohtalo. Olen tuntenut sen koulun käyneitä.

Uskonnoksi ilmoittautuva organisaatio on aina myös taloudellinen järjestelmä. ja rahan ohella kysymys on vallasta. Tämä koskee Suomen kirkkoa ja Rooman kirkkoa ja luonnollisesti amerikkalaisia herätyskirkkoja, jotka ovat kuin moottoriteitä, kovaa vauhtia pahvikulissien välissä ei mistään ei minnekään. Tämän kirjoituksen kohteena on vanhoillislaestadiolainen organisaatio maallisen vallan käyttäjänä. En voi sanoa, että se olisi maamme takapajuisin, koska se naamioituu niin hyvin ja puolustautuu taitavasti.

Vain viileästi kiinnostuneille lukijoille vihje – missä vedotaan taajaan hyvyyteen ja ikiaikaiseen oikeuteen, siellä on syytä pitää kaksin käsin kiinni lompakostaan.

49 kommenttia:

  1. Erään kuulemani arvion mukaan yli puolet Oulun seudun yrityksistä olisi laestadiolaisten omistamia.

    VastaaPoista
  2. Ai, luulin että kuvassa olisivat blogimestarin kootut blogit osat I-II.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät kuule mahtuisi noihin, 2865 kirjoitusta à 2 liuskaa (4000 lyöntiä)+ kommentit.

      Poista
    2. Onko tarkoitus julkaista kaikki blogijutut, kommenteineen päivineen?

      Poista
    3. Kirkkonummen Päätalohan tää on...

      Poista
  3. Olen herätysliikkeeseen kuuluva suurperheen äiti.Mietin, tunteeko Kemppinen ketään nykyistä vanhoillislaestadiolaista ja tuleeko ajatelleksi, miten yksittäisten ihmisten erehdysten kautta leimataan koko yhteisö. Mikään yhteisö, liike, seura, järjestö ei ole erehtymätön. Pahuus, tyhmyys ja omahyväisyys ovat ihmiselle tyypillisiä ominaisuuksia. On myös tyypillistä, että ihminen mielellään luottaa tuntemiinsa lähimmäisiin sekä oman yhteisönsä jäseniin. Kun ja jos vääryyttä ilmenee, asiat selvitellään, jos yhteisö on kuitenkin terveellä pohjalla. Joskus tämä vie aikaa.
    On ehkä vaikea ulkopuolisen ymmärtää, että aivan täysijärkiset ihmiset kuuluvat tähänkin liikkeeseen. Että tuhannet jäsenet tuntevat liikkeen kodikseen, saavat ymmärtämystä ja tukea ja apua toisiltaan.
    Että tässä kodissa voi myös turvallisesti olla heikko, epäonnistunut, väsynyt, voi iloita ja surra ja jakaa elämisen taakkoja ja huippuja.
    Opilliset kysymykset kyllä perustuvat Raamattuun ja tunnustuskirjoihin, joiden luulisin oppineelle Kemppisellekin olevan tuttuja.
    Erilaisuuden sietäminen ja ymmärtäminen voi olla oppineellekin yhtä vaikeaa kuin (oppineelle tai oppimattomalle) vanhoillislaestadiolaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö yksilöiden rikokset lakaista maton alle ettei yhteisön maine kärsi? Äitinä olisin päinvastoin huolissani yhteisön vallanpitäjien ja valittujen omalakisuudesta kuin yleisestä mielipiteestä.

      Poista
    2. Oikein. Nyt on muotia ahdistella ja tuomita lestadiolaisia, vaikka tuskinpa heidän osuutensa edes naisiin ja lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista poikkeaa merkittävästi maamme keskiarvosta.

      (Jos poikkeaa, niin Hesarissa olisi kyllä riittänyt tilaa kertoa se aukemien kohujutuissaan. Eivät kertoneet, ei varmaan ollut heidän mielestään oleellinen tieto.)

      Samoihin aikoihin Hesarissa oli iso ja järkyttävä juttu myös pikkutyttöjen silpomisista Afrikassa. Syyllistettiinkö siinä uskontoa? Sillä vaikka nyt kyseessä olivat masait, niin eräs uskonto dominoi tätä ilmiötä, eikä se ole lestadiolaisuus.




      Poista
    3. "--- tuhannet jäsenet tuntevat liikkeen kodikseen, saavat ymmärtämystä ja tukea ja apua toisiltaan."

      Ja ne harvat, jotka "rikkovat" johtajien julistamia sääntöjä, jouvuvat monenlaisen henkisen kidutuksen kohteeksi. Ja se on oikein ja ansaittua, koska niin monet ovat onnellisia uskossaan, niinkö? Aivan tajuton argumentti! Ja kertoo miksi meno on pedofiliassa ollut ja on sitä mitä se on. Vähäisiin ja pieniin kohdistetu julmuus jyrää tuo kaiken hyvän alleen, siitä ette pääse pakoon millään.

      Poista
    4. Varmasti pedofiliaa esiintyy paljon muuallakin kuin vanhoillis-lestadiolais-liikkeessä, ehkä yhtä paljon, tai sitten ei. Siitähän ei käsittääkseni nyt ole kysymys, koska se on kiistämätön fakta.

      On kysymys vielä paljon ikävämmästä tavasta, joka mahdollistaa, jopa varmistaa moisen iljettävyyden jatkumisen k.o. herätysliikkeen sisällä.
      Nimittäin salailu, peittely ja selittely. Ei voi olla oikein, että joku maallikkosaarnaaja ”vastaanottaa ripin” ja antaa pedofiilille synnit anteeksi. Sama toistuu ja toistuu...
      Raiskatut lapset pelotellaan puolikuoliaiksi, jotta he suostuvat antamaan pedofiilille anteeksi, eivätkä tee rikosilmoitusta.
      Kuitenkin Suomen Laki menee tuollaisten ”maallikkopappien” rippisalaisuuden ylitse.

      Poista
    5. Lasten hyväksikäyttö on harmittavan -järkyttävän- yleistä Suomessa tutkimusten mukaan. Ikävä kyllä vanhoillislestadiolaisuuden piiristä ei olla saatu kerätyksi riittävän selkeää dataa, että määriä pystyisi vertailemaan valtakunnallisiin määriin. Väkivaltatyön kentällä kuitenkaan ei yleensä ole tapana paneutua lukumääriin, vaan niihin konteksteihin, joissa vallankäyttöä esiintyy. Hurtig on omissa tutkimuksissaan tuonut varsin hyvin esille nimenomaan tämän kontekstinäkökannan. Lasten hyväksikäytössähän ei ole olennaista puhua pedofiliasta, joka usein psykologisesti mielletään vähän eri asiana, vaan sairaalloisesta vallankäytöstä, jonka välineenä on seksuaali-identiteetti. Ikävä kyllä tiivisylhäältä johdettu yhteisöllisyys ja mies-valtastereotypiat on todettu muissakin yhteyksissä väkivallan käyttöä mahdollistaviksi tekijöiksi. Siksi on aivan luontevaa, tärkeää ja olennaista puhua myös vanhoillislestadiolaisuuden puitteissa asiasta.

      Ja ps. Tyttöjenympärileikkaus ei ole maailmanlaajuisesti ainoastaan islamilainen tapa. Sitä harjoitetaan islamilaisilla alueilla,mutta myös ei-islamistisilla alueilla.

      Poista
  4. ”Taivasasioista” päättää liikkeessä jokin johtokunta, joka tapauksessa ihmiset.

    Mihin muuten perustuu se, että kuolemanjälkeisen olemisen miellyttävyys tai epämiellyttävyys korreloi sen kanssa mihin uskonnolliseen yhteisöön ihminen on eläessään kuulunut? Ja jos on kuulunut useisiin, lasketaanko kaikki vai onko homma viimeiseksi jääneen arpalipun varassa?

    VastaaPoista
  5. Laestadius, huutavan ääni Lapin korvessa, oli aikanaan suuri henki ja sorrettujen puolustaja. Etelän kauppiaat koukuttivat saamelaiset viinaan ja huijasivat heiltä omaisuudet poroineen, maineen ja mantuineen. Laestadiolainen raittiusoppi oli tuon hankkeen esteenä ja Kautokeinon kapinan taustana. Nils Gaupin elokuva, jossa Laestadiusta tulkitsi karismaattisesti Michael Nyqvist, taisi tosin oikoa tarinan mutkia suoriksi.

    Laestadiuksen innoituksesta seurasi kaameitakin lahkosuuntauksia. Eliel Lagercrantzin kirjassa Laulava Lappi on niistä askarruttavia kokemuksia.

    "Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan ... Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.""

    VastaaPoista
  6. "Ympäri Euroopan kuningas, ylhäisaateli ja kirkko kilpailivat rangaistusvallasta"

    Nykyisin luetteloon on lisättävä urheilun lajiliitot.

    VastaaPoista
  7. Pietari pitää tulokkaille taivaan kiertokäyntiä: "Liikuntasali, musiikkihuone... Shh!" Sormi varoittavasti huulilla hän johdattaa joukon hiipien yhden suljetun oven ohi. Kulman takana: "Se on lestadiolaisten huone - luulevat olevansa täällä yksin."

    VastaaPoista
  8. Tässä sivutaan monen eri ryhmän, myös laestadiolaisuuden haarojen asioita.

    http://areena.yle.fi/radio/1840436

    VastaaPoista
  9. Kun maailman murjomille myydään taivasta ja kuolematonta sielua, ostajat eivät pääse koskaan tavarasta valittamaan.

    - Erno Paasilinna

    VastaaPoista
  10. "Seurakunnan harjoittama rankaisutoiminta on vaikea kysymys." Ei kai pitäisi olla edes mahdollista, että joku srk tai mikä tahansa ry sisällyttää toimintaansa myös ihmisten rankaisemisprosesseja. Olen aina pitänyt selviönä, että se toiminta kuulu ns. järjestäytyneissä yhteiskunnissa kokonaan säädettyjä lakeja tulkitseville tuomareille eri oikeusasteissa valitusprosesseineen.

    Kirkoilla ja uskonnollisilla yhteisöillä täytyisi myös olla samanlaiset velvollisuudet kuin mm. kunnilla ja valtiolla jo etukäteen tutkia virkoihin hakevien rikosrekisterit ja jos vähänkin on epäilystä pedofiiliasta, olisi tällainen hakija poistettava jo hakemisprosessin aikana listalta ja toimitettava mahdollisimman kauaksi lapsi- ja nuorisotyöstä. "Korjaamiskokouksia" on turha yrittää tämän hirvittävän vaivan kanssa maailmaan tulleisiin, senhän ovat kai aika kattavasti osoittaneet jo lääketieteelliset tutkimukset.

    VastaaPoista
  11. Anonyymille suurperheen äidille: Kaikki kristilliset kirkot ja yhteisöt tietysti sanovat perustavansa oppinsa Raamattuun. Tulkinnoissa on kuitenkin eroja. VL-liike ei todellakaan opeta Tunnustuskirjojen mukaisesti kasteesta. Myös ehtoollisoppi ja seurakuntaoppi eroavat ev.lut.kirkon näkemyksestä täysin. VL-liike on on kirkko kirkossa. Koska VL-liike on omaoppinen, niin eikö olisi rehellisempää, että se eroaisi ev.lut.kirkosta, joka VL-liikkeelle edustaa vain maallista esivaltaa. Maailmanlaajuisestikin on uskomatonta, että jonkun kirkon sisällä voi toimia toinen kirkko, joka pitää itseään ainoana ja oikeana armomonopolina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olihan se aika huikeaa kun Oulun piispa oli suviseuroissa ja erehtyi lausumaan synninpäästön, jolloin liikkeen johtajat joutuivat vaivihkaa selittämään omilleen, että eihän tuo mitään vaikuta...

      Vastaavanlaisen tapauksen jälkeen Helsingin piispa otti vihdoin jämäkän otteen Luther-säätiöön.

      Poista
  12. Ad Omnia: - tekstissä korostan, ettei tässä käydä laestadiolaisen uskonsuunnan kimppuun vaan tuomiovallan käyttämisen.

    Jos tuomiovalta perustuu kohteiden vapaaehtoisuuteen, kuten ehkä urheilujärjestöissä, siihen ei ole sanomista. Mutta tässä tapauksessa on esitetty väitteitä ja jopa todistelua muusta.

    Kommenteissa vilahtelevan islamin sharia eli "hengellinen lainkäyttö" on mielestäni jollain tavalla rinnakkainen ilmiö, jota on vastustettava nimenomaan siltä osin kuin sitä ulotetaan sivullisiin.

    Sharia-vertaus tuo mieleen myös ihmisoikeudet. Surmaamiskäsky - jos sellaisia esitetään - ei ole hyväksyttävä, vaikka se esitettäisiin millaisen uskonnon nimissä.

    Itse en hyväksy edes tuomioistuimen (USA, Venäjä, Kiina jne.) antamaa surmaamiskäskyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "tuomiovalta perustuu kohteiden vapaaehtoisuuteen"

      Tuossa ongelma kulminoituu: voidaan kysyä missä määrin kyse on todellisesta vapaaehtoisuudesta kun kyse on yhteisöstä, johon kuuluminen takaa pelastumisen.

      Tulee mieleen vitsi miehestä, joka kysyi "haluaisitko vapaaehtoisesti antaa avustusta miehelle, joka ei omista kuin tämän pistolin". Rikoslaissa tuollainen "vapaaehtoisuus" tunnettiin nimellä ryöstöntapainen kiristäminen tms.

      Poista
  13. JK: " tekstissä korostan, ettei tässä käydä laestadiolaisen uskonsuunnan kimppuun vaan tuomiovallan käyttämisen."

    Kemppinen liikkuu tässä selvästi kaltevalla pinnalla ja horjahtelee jo. Miehen argumentointi on samanlaista kuin islamin uskon valkopesua harrastavilla monikultturisteilla;tyyliin ei (islamilaisten) maiden ongelmat johdu uskonnosta vaan kulttuurista. Mutta kun uskonto on kulttuurin ydin ja ko. käsitteet sekoittuvat yhteiskunnissa toisiinsa kuten sora ja sementti betoni myllyssä, niin lienee myönnettävä että Kemppisen saarna kaipaa tarkistusta.

    Tosiasia lienee, että juuri lestadiolainen uskonsuunta oppeineen; ja sen uskomaton omahyväisyys ja pöyhkeys antavat liikettä johtaville patriarkoille kaikkivoipaisuuden tunteen, joka saa porukan kävelemään jopa Suomen lakien ylitse. "Jumalan valtakunnan" valittujen patriakkojen tärkein tehtävä on suojata valtansa linnaketta eli L-seurakuntaa, ja pitää kulissit kunnossa ja "kynttilän jalka" kirkkaana. Siksi rippisalaisuutta käytetään törkeästi väärin ja siksi jopa törkeistä lasten hyväksi käytöistä ollaan valmiita vaikenemaan, vaikka asia kuuluisi täysin yhteiskunnan lakien ja tuomiovallan ratkaistavaksi.

    Lisäksi uhrien pelko liikkeen ulkopuolelle (eli itse asiassa helvettiin!!!) joutumisesta takaa sen, että patriarkaalista vallan linnaketta on vaikea murtaa.

    Kynttilä pitäisi nasaretilaisen puusepän pojan mukaan nostaa pöydälle valaisemaan maailmaa. Tämä ei todellakaan sovellu suvaitsemattoman armomonopolin kuvaukseen. Päin vastoin tulee mieleen Luukas lääkäri ja osuvat Jeesuksen sanat:

    "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Media tosiaan antaa kuvan, että lestadiolaisuudessa synkät patriarkat antaisivat tylyjä tuomioitaan korkeuksistaan naisten seksuaalisuutta pelkäävien miesten tuella. Tosiasiassa lestadiolaisuuteen on aina kääntynyt (nykyään ei enää juuri käännytä) nimenomaan naisia. Nuoria naisia. Miehet ja pojat myös eroavat liikkeestä tai sen elämäntavasta paljon naisia ja tyttöjä useammin.

      Hyvin monelle miehelle suurin motiivi kuulua liikkeeseen on se, että sieltä saa naista jos ei mistään muualta. Kiitos uskovaisten sukupuolijakauman. Muualta etsitään ensiksi, koska miehiä hirvittää joutua elättämään suurperhettä. Sellaisen perustanutta miestä pitävät toiset lestadiolaismiehetkin reppanana, joka ei kelvannut muuhun. Vaikka sellaista ei tietenkään maailmalle huudella.

      Miksi se sitten houkuttelee naisia? Suurperheen äidin asema tarjoaa naiselle arvostetun uran oikeastaan ilman minkäänlaista epävarmuutta ja riskinottoa. Jos lapsia tulee, kuten aika usein nuorena aloittaessa ja nykylääketieteen avulla tulee. Tämä on melkoinen juttu epävarmassa maailmassa. Liikkeessä tietenkin myös paisutellaan jäsenille ulkomaailman vaarallisuutta ja pahuutta pikkulapsista lähtien, joten heidän turvallisuushakuisuuttaan oikein maksimoidaan.

      Kovat normit pitävät näiden arkojen naisten kuplaa koossa. Erityisen pahaa on biologinen seksuaalisuus, joka hajottaa perheet. En usko hetkeäkään, että lasten hyväksikäyttö olisi lestadioilaisille erityisen tyypillistä. Tässä on kyse siitä, että koska koko liike oikeastaan perustuu alapääjuttuja kauhistelevien naisten hysteriaan, lasten hyväksikäyttökohussa se mobilisoituu itse liikettä vastaan. Ikäänkuin ampuu itseään jalkaan.

      Todellista valtaa käyttävät äidit tietenkin selviävät tästä, sehän on likaisten äijien konnuuksia.

      Poista
  14. Lisäksi suurperheen äidille lyhyesti. Uhriutuminen tyyliin "kaikki meitä nyt haukkuvat ja syyllistävät" on naiivia itsepetosta.

    Kyse ei ole siitä, että me tavalliset suomalaiset- Teidän mielestänne - "uskosta osattomat", luulemme , että joka toinen lestadiolainen on pedofiili. Ei kukaan ole sellaista väittänytkään. Kysymys on siitä, että liikkeenne on piilotellut rikollisia "valtakunnan" suojissa, väheksynyt uhrien kärsimystä ja ottanut lain omiin käsiinsä ja kävellyt Suomen valtion lakien ylitse.

    Eikö tässä olisi jo vakavan itsetutkiskelun ja -kritiikin paikka liikkeessänne?? Tietenkin varmuus omasta taivasosuudesta voi vääristää asioiden syy ja seuraus yhteyksien tulkintaa, mutta ainakin kannattaa yrittää.

    Jos naama on vino, niin se ei ole peilin vika. Oliko Gogol?

    VastaaPoista
  15. Kyllä ev.lut puolellakin osataan:
    Sastamalan eli Tyrvään eraassa kappelissa oli ihan hyva lukkari, joka kavi kylan poliisin vaimolla. Kun rovasti kuuli jutun, määräsi hän rangaistuksen: Lukkarin piti seista jumalanpalveluksen jalkeen kirkon portailla ja pyytaa seurakunnalta anteeksi. Lääke tepsi, kerrotaan, ettei enää käynyt poliisin vaimolla. -
    Mutta vähän katkeroitui ja valitsi läksiäisvirrekseen "kun vääryys vallan saa...".-- eli oliko ihmioikeuksia loukattu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskakohan? Ei nämä Sastamalan seurakunnan kappelit ole kuin muutaman vuoden vanhoja. Ja jos puhutaan kaukaisemmasta ajasta, jolloin esim. Kiikka oli Tyrvään kappeli, niin ollaan ihan muussa kulttuurisessa ajassa kuin kertomukseen sopiva aika.

      Nykyiset kappelit olivat itsenäisiä seurakuntia vielä äsken ennen viimeistä kuntain liitosta 2009. Toisaalta omat poliisit oli aikaa lakkautettu vielä itsenäisistäkin Sastamalan seudun kunnista, poliisilaitos ollen Vammalassa, mutta saattoi joku poliisi kotiaan kylilläkin pitää.

      En sastamalalaisena ole juttua kuullut. Toki tarinoilla voi alkunsa olla, eli osattu on. Niin lukkareissa kuin muissakin ammattilaisissa lienee ollut naistenmiehiä suuntaan jos toiseenkin. Ja on lukkarit joutuneet muistakin syistä lähtemään ja lähtövirsiä valitsemaan, tosin virsien valinta vakioisesti kuuluu papille.

      Taisi joku lukkari tai peräti pappi takavuosina soittaa haitaria ja sai kokea paheksuntaa, niin että siihenkin lähtötarinaan ko. virsi voisi sopia.

      Virsi on poistettu 1987 käyttöön otetusta uudesta virsikirjasta, mutta yhä ihmisten kulttuurisessa muistissa.

      Poista
  16. 'Sharia-vertaus tuo mieleen myös ihmisoikeudet. Surmaamiskäsky - jos sellaisia esitetään - ei ole hyväksyttävä, vaikka se esitettäisiin millaisen uskonnon nimissä.'
    Sharian puitteissa kuolemantuomioita saa jakaa ja toteuttaa vain laillinen esivalta. Mutta monissa yhteisöissä on sharian sijasta vallitsevana perinnäistapa, jossa tällaista rajoitusta ei ole, koska sitä esivaltaakaan ei ole ollut haitaksi asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lestadiolaisuudessa ei anneta suoria surmaamiskäskyjä, mutta äitejä ajautuu toisinaan kuolemaan ehkäisykiellon takia.

      Poista
  17. Jos rivi-vl harmistuu, että leimautuu yksittäisten ihmisten (johtajiensa) tekemisistä tai laiminlyönneistä, katsokoon että kantaa vastuunsa myöntäessään tai pidättäessään luottamuksensa johtajiinsa.Suoremmin ja kärkevämmin; jos jäsenenä annat tukesi tai jätät antamatta epäluottamuslauseesi epärehelliselle johdolle, olet ansainnut osasi leimautumisesta.

    VastaaPoista
  18. Klassiset hyveet: hyvyys, kauneus ja totuus. Siis totuus, ei usko. Mikä tässä on niin vaikeaa. Kukaan meistä ei joudu helvettiin eikä pääse taivaaseen. Jumalia on tietenkin luvuton määrä, niistä ei kannata väitellä.

    VastaaPoista
  19. Täytyy muistaa Hesarin halu vahingoittaa. Ilkivalta.

    Myös täytyy muistaa että Hesari ei käytä tuomiovaltaa. Niin - ei pitäisi. Olisiko niin että HS on tässä se paha eikä jutun kohde?

    Mitkä olivatkaan todistajien nimet - siinä HS jutussa? Kuka heitä kuuli? Missä? Milloin? Saanko nähdä esitutkintapöytäkirjan?

    En usko sanaakaan kunnes kuulen itse nuo "todistajat". Ja näin toimii siis suomalainen tuomioistuin. Mutta ei HS.

    Ihan yksi tiskirätin arvoinen pakina koko HS mustamaalaus juttu. Asenteellista, ateistista kakka. Älä nyt hyvä mies pilaa blogiasi näin hyväuskoisella jormalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hm, blogistin on nyt kutenkin oltava - sattuneesta syystä - niin Hesarin miehiä että oikein!

      Poista
  20. Ad Omnia: - Edellä oleva kommentti muuttaa kysymystä. Kysymys oli, käyttääkö hengellinen organisaatio tuomiovaltaa.

    Jos itse ottaisin kantaa HS:n jutun tosiasiapohjaan, tekisin saman virheen kuin moittimani eli yrittäisin ottaa tuomiovaltaa.

    Jos Suomen suurimmassa kansalaisliikkeessä eli laestadiolaisissa on kerrotun kaltaisia ilmiöitä, sekä poliisin ja laillisuusvalvojien että liikkeen itsensä on toimittava.

    Media tuomitsijana on eri asia. Sitä on tässä blogissa käsitelty usein ja tullaan käsittelemään.

    VastaaPoista
  21. Voihan olla niinkin, kuten joku tuolla jo vihjaisikin, että kun mediamme ei uskalla/halua käydä sen uskonnon/kulttuurin kimppuun, jossa naisten alistaminen ja lasten hyväksikäyttö globaalissa mitassa on musertavaa, niin murjotaan turhautumispäissään pienempää pahaa, sellaista jonka rikokset järki vielä käsittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Tapsalla se liipasinsormi syyhyää.

      Poista
  22. ”'Taivasasioista' päättää liikkeessä jokin johtokunta, joka tapauksessa ihmiset. Uskontunnustuksen mukaan niistä päättää Jumala, ja siinä on Jeesuksellakin roolinsa."

    Ei tämä nyt niin yksioikoista ole: jo Raamatunkin mukaan Jeesus antoi seuraajilleen valtuuden (sitoa ja) päästää syntejä. Tätä valtaa on käyttänyt kirkko (seurakunta) ja ekumeenisten uskontunnusten mukaan uskomme yhden seurakunnan. Ero perusluterilaisten ja lestadiolaisten kanssa on siinä, että edelliset uskovat tuon seurakunnan olevan näkymätön vasta viimeisellä tuomiolla ilmenevä kun taas jälkimmäiset uskovat sen olevan vain heidän joukkonsa.

    Summa summarum: Jumalan puhevaltaa ovat yleensä käyttäneet ihmiset (=kirkon johtajat), koska Jumala ei säännönmukaisesti ilmineeraa itseään. (Tähän taas on teistisiä ja ateistisiä selityksiä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä outo Jumala - tai aika outojahan ne muutkin on - että antaa ihmisten leikkiä keskenään julmia leikkejään. Eikä millään lailla puutu asioihin? Lähetä esim. paria kolmea enkelipataljoonaa Vantaalle, Järvenpäähän, Kirkkonummelle ja Sottungaan. Muista ulkomaalaisista maista puhumattakaan.

      Poista
    2. Jumala on outo. Lukekaamme mitä Hän päättää hurskaan palvelijansa Jobin kohtalosta poikansa Saatanan kanssa:

      - Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukossaan. Herra kysyi Saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi: "Olen kuljeksinut pitkin ja poikin maita mantereita."

      - Herra kysyi: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa."

      - Saatana vastasi Herralle: "Miksi ei Job olisi jumalaapelkäävä? Sinähän olet sulkenut hänet suojelukseesi, hänet ja hänen perheensä ja omaisuutensa. Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!"

      - Herra sanoi Saatanalle: "Hyvä on. Saat tehdä mitä haluat kaikelle mitä hänellä on. Mutta häneen itseensä et saa koskea."

      Sitten Saatana lähti pois Herran edestä ja lopunhan me jopit tiedämmekin..

      Poista
    3. Tuo Mikis puhui enkelipataljoonista. Asia on myös ihmetyttänyt minua paljon ja ihan lapsuudesta asti. Muistamme, mitä tapahtui jouluyönä n. parituhatta vuotta sitten.

      "Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, jotka ylistivät Jumalaa sanoen: -Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!

      Tämä teksti on ymmärrettävä niin, että taivaallinen sotaväki on täysin eri porukkaa kuin enkelit. Kuitenkin ja ilmeisesti jouluyönä taivaalla laahusteli ainakin taivaallinen komppania eli n. 110-260 pilvijääkäriä tai sitten ehkä jopa pataljoonallinen sotureita eli n. 750 miestä, jotka siis suorittivat palvelustaan taivaallisessa sotaväessä.

      Eli kyllä Jumalalla ainakin Luukkaan perusteella olisi aseellista voimaa ja miehiä teodikea-ongelman ratkaisemiseen väkivallalla tai siis asein. ERI asia on, haluaako Hän sitä ratkaista, ja toisaalta miten se sitten vaikuttaisi ihmisen perusluonteeseen ja tärkeimpään ihmisyyden piirteeseen eli vapaaseen tahtoon.

      Sitä olen aina myös pähkäillyt, miten nuo pilvien sankarit oli aseistettu??? Siinäpäs kas kysymys.

      Poista
  23. "Hengellisen anteeksiannon eli syntien anteeksi saarnaamisen ja maallisen rangaistuksen eli sakon tai vankeuden ristiriita on rakenteellinen."

    Tämä on tyylikkäästi ratkaistu roomalais-katolisessa rippikäytännössä, jossa erotetaan rikkomus Jumalaa kohtaan (synti) sekä lähimmäistä kohtaan, joka täytyy hyvittää ennenkuin synninpäästöstä voi tullla puhettakaan.

    VastaaPoista
  24. >>Näiden päivien lehtikirjoitukset viittaavat vahvasti pahoihin väärinkäytöksiin herätysliikkeen organisaation huipulla. Asiat ovat niin hankalia että tavallinen kirkko joutuu miettimään asennettaan ylivoimaisesti suurimpaan ja vahvimpaan ryhmäänsä. Ehdotan että kirkko häpeäisi.<<

    Maailmalla paljastetaan ajoittain laajoja pedofiilirinkejä ja Suomessakin on kuulemma ajoittain pidätetty ihmisiä samoista syistä, heidän tietokoneet on takavarikoitu ja onpa tehty kotietsintöjäkin näiden perverssien tekojen selvittämiseksi. MIKSI Rauhanyhdistykseen ei ole tehty yhtään vastaavaa ratsiaa tai miksi selvien pedifiliarikosten peittelyyn syyllistyneistä johtajista ei ole saatu aikaiseksi yhtäkään RIKOSILMOITUSTA?

    Onko tämä seuraava raamatun jae tulkittava siten, että se todellakin koskee vain veljiä, eikä siskoja, joihin kohdistuneet "synnit" kuulemma upotetaan nätisti "armon mereen"

    »Totisesti minä sanon teille: kaikki, niitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.» Matt. 25:40.

    Kuka antaakaan anteeksi näiden pienten uhrien kärsimät tuskat? Sama pedofiileja suojeleva lahkoko? Ei kait niitä voine kukaan antaa anteeksi, saatika saada anteeksi, sillä ne teot luultavasti turmelevat uhrinsa loppuiäkseen!

    Sairasta touhua.

    VastaaPoista
  25. "Armon mereen" vaan kaikki synnit ja simsalabim, taivasosuus on tallella... tämä on tainnut pahoin unohtua ns. uskonveljiltä:

    Evankeliumi Matteuksen mukaan 18

    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Matt.18.html

    6. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
    7. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
    8. Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.
    9. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettäkö siis vehkeet valtiolle, vapaaehtoisena lahjoituksena?

      Poista
    2. Liian paljon menisi kalliita myllynkiviä meren pohjaan näiden lestojen hirmutekojen takia! Lesta siis onkin oikea "lasten ystävä" kotona ja naapurissakin...

      Kummallisen hiljaa on nämä Suomen viranomaiset, lastensuojelu järjestöt yms. , jotka aina vaativat kaiken pahan perusteellista tutkimista, tonkimista ja rangaistuksia.

      Miksi kirkko ei lopultakin tee pesäeroa tähän todelliseen matäpesäkkeeseen?


      Poista
    3. Krhm, niin.

      Etsimättä mieleen tulee useampi mahdollinen syy mutta en näe sopivaksi kertoa niistä yhdestäkään vähintäkään.

      Sanon että perhe on pyhä maa.

      Käsitteen perhe merkityssisältöä olisin ymmärtävä rakkauden määrein.

      Sydämen sivistystä.

      Toivottavasti tästä on avuksi.

      Iikka Hallantie

      Poista