7. tammikuuta 2014

Laillisuuskone




Olikohan sanomalehden luokkakonetta suunniteltaessa mietitty muutosta? Ne ovat eri asioita, millaista on nyt, ja mihin ollaan menossa. Entä omituisen samanaikainen Ylen arvokone?

Syöjän kannalta pitkittäisleikkaus makkarasta on toista kuin poikkileikkaus, ainakin leivän päällä.

Tämä blogi on eliitin eli väestön viiden tai kahden prosentin temmellyskenttä. Jaettiin yhteiskunta neljään, kuuteen tai kahdeksan ryhmään, ensin makkara leikataan. Ensimmäinen siivu vasemmalta on eliitti. Paloittelun jälkeen sille etsitään tunnusmerkit. Valitettavasti toisen pään palanen eli ne joilla ei ole mitään, ei toivoakaan, on kohtalaisesti kuvattavissa jopa rahalla.

Toivottavasti sosiologit yrittävät yhdistää nämä kaksi konetta, toisin sanoen niitä varten esimuokatun aineiston. Selityksissä vilahtaa esiin huono-osaisten ongelma. He eivät vastaa kyselytutkimuksissa. Se eli jaksamattomuus on heidän kohtaloaan. Seurauksesta tehdään yleensä syy, niin nytkin. Sosiaaliturvalla eläminen on ”oma vika”, luultavasti siis myös kehitysvammaisilla. Kirkon johdolla saarnattiin ennen, että köyhyys on laiskuutta.

Eliitin kuvailusta puuttuu nytkin yksi keskeinen piirre. Eliitillä on rahaa ja toimeliaisuutta, joka kohdistuu usein omituisiin asioihin, kuten golfiin tai oopperaan. Eliitin oikeastaan määrittelee mahdollisuuden lisäksi kyky vaihtaa toimeliaisuuden kohteita ja tapa muuttaa mielipiteitä.

Osa siitä, mitä opiskelemme taide- ja kulttuurihistoriassa ja suurin osa kulutuksen historiaa on eliitin oikuttelua, jolla on tapana piankin suodattua alemmas, muille ryhmille.

Kuukausiliitteen jutun kirjoittajat Saska Saarikoski ja Esa Mäkinen kuvailevat Säätytalolle sijoitettujen esimerkkihenkilöiden seurallisuutta ja puheliaisuutta. Siinä he tulevat paljastaneeksi tarinan virheen. Kaikki läsnä olleet olivat kirjailijoita. Mutta kaikki kirjailijat kuuluvat eliittiin!

Kiitos kysymästä, tunnen ja olen tuntenut harvinaisen paljon kirjailijoita ja tiedän, että suurimmalla osalla tekee rahasta niin tiukkaa, ettei suomalaisten keskipalkka (3 100 euroa kuussa) tule lähellekään, ja koulutus on tutkintoina mitattuna sitä ja tätä. Mutta sanalla ”eliitti” ei voi olla (urheilun ja finanssimaailman ulkopuolella, jotka ovat molemmat viihteellistä näennäistoimintaa) muuta merkitystä kuin näkökulmien artikuloiminen. Siksi on puolustettavaa, että myös professorit, joissa on paljon ummehtunutta ja ahdasta väkeä, on luettu tuohon ryhmään. Ja tuomarit!

Minä olisin aloittanut keskustelun katsomalla teatraalisesti ympärilleni ja sanomalla: kukaan teistä ei usko Jumalaan, konstantinopolilais-nikealaisen uskontunnustuksen tarkoittamalla tavalla. Näiden olisi ollut pakko myöntää väite todeksi. Tuon on muuten ollut eliitin tunnusmerkki joitakin vuosisatoja. Joko ei uskota tai sitten on sorvattu henkilökohtainen, mielellään säyseäksi kuvailtu jumala.

Tässä on nyt kirkon ongelma. Kolme oppositiojohtajaa ovat Jumalan äänestäjiä, mutta hallitusryhmistä vain yksi ministeri (Urpilainen) on äännellyt siihen suuntaan. Kokoomuksesta ja ruotsalaista ei saisi paljon irti. Kertokaa te minulle, olenko aivan erehtynyt, kun en muista vihreiden ryhmistä ensimmäistäkään hengellisyyteen leimautunutta henkilöä? Ehkä se johtuisi siitä, että vihreät ja vasemmistoliike ovat kilpailijoita eli itsekin hengellisiä liikkeitä.
 
Taitavaksi osoittautunut keskustapuolueen Juha Sipilä muuten vastasi eiliseen laestadiolaisuutta koskeneeseen kirjoitukseeni jo puolitoista vuotta sitten kertomalla, että kristittynä hän ei pidä itseään epäilyistä huolimatta tuon liikkeen miehenä, koska hänelle omantunnon vapaus on keskeinen asia, toisin kuin rauhanyhdistykselle.

Suomalaisten arvoista on mitattu myös lain ja omantunnon suhdetta. Se ei ole varsinaisesti uusi kysymys.

Kaksi tuttua asiaa jäi siinä yhteydessä maininnatta. Ei ole perustetta pitää lain kunnioituksesta puhuttaessa kiinni lain teknisestä määritelmästä. Tieliikennelaki  ei ole mielestäni ”laki”. On tuhat vastaavaa ”lakia”. Tuntuisi oudolta puhua painelaitelaista ja omastatunnosta tai moraalista.

Toiseksi ympäristö- ja muita ajankohtaisasioita ajatellen – lakia voi rikkoa oman ymmärryksensä ja tuntonsa vaatimusten vuoksi, mutta siitä rangaistaan silti. Ylevät tarkoitusperät eivät välttämättä vaikuta edes seuraamukseen, joka asiassa tuomitaan. Lain rikkominen muuten voi olla joskus jopa moraalinen velvollisuus. Mieleeni ei tule esimerkkiä Suomesta eikä nykyajasta. Ehkä kevyemmän salassapitovelvollisuuden rikkominen vaaran ilmeisesti uhatessa ihmisen keskeisiä oikeuksia.




35 kommenttia:

  1. Hesarin luokkakoneen ongelma oli yläpää eli "eliitiksi" kutsuttu ryhmä, johon pääsi yli 5000 euron tuloilla ja tietyllä sosiaalisella ja kultuurisella pääomalla. Tämä ei riittävästi erotele tuota ryhmään: suuret talouselämän pomot, kuten B. Wahlroos ja J. Ollila eivät minusta todellakaan kuulu samaan yhteiskuntaluokkaan kuin J. Donner. "Kuohukermalle"(tulot väh 20.000 euroa) olisi tullut luoda oma luokka, koska tämän ryhmän alemmista ryhmistä selvästä poikkeavat tulot, kulutustottumukset ja arvot selittävät nyky-Suomen tilan: raha on kaiken mitta ja köyhyys on jokaisen oma syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni Wahlroosilla ja Donnerilla on keskenään enemmän luokkayhtäläisyyttä kuin Ollilalla, enkä tarkoita nyt äidinkieltä.

      Poista
  2. On se hauska tämä luokkakone. Kun vastasin rehellisesti (kaikki yliopistolliset tutkinnot ja tutkijan palkka), sain tulokseksi vähäosainen ja kulttuurinen luokka eliitti. Jos taas huijasin tuloni moninkertaisiksi ja väitin olevani Seiskaa - se on kai joku kuvajulkaisu - lukeva ammattikoulutettu yrittäjä nousin eliittiin, kulttuurinen luokka duunari. Vaikka olenkin vähäisen osani hyväksynyt, en oikein tunnistanut itseäni "luokkani" kuvauksesta. Sinällään on tietysti hyvä, että tässä koneessa on erikseen kulttuurinen luokka, mutta silti tuntuu hieman siltä, että tulotaso korostuu liikaa.

    VastaaPoista
  3. Koska SE tuo "ydinpommi"losahtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo punerva nelijalkainen esittää porsasta, ja on siten viittaus Islamiin.

      Poista
  4. Rauhalan tutkimus 60-luvulla pisti ammatit arvostusjärjestykseen, kunnanvaltuustojen jäsenet arvioijina. Paimenpoika jäi viimeiseksi, vähiten arvostetuksi. Mielenkiintoista oli, että tosi eliitti sai arvostelussa ilmeisesti arvon + ääretön eli heitä ei arvioitu ollenkaan. Näitä olivat mm. eri oikeuksien presidentit.
    jtapio

    VastaaPoista
  5. No, tuosta luokkajakojustustakin huomaa, ettei Kuukausiliitteen toimitus ole ollut oikein tolkussaaan..tämä selittää myös ko. toimituksen suorittaman Vuoden blogisti-valinnan.

    VastaaPoista
  6. Kysyin minäkin luokkakoneelta omaa yhteiskuntaluokkaani nyky-Suomessa. Syötin koneelle entisen ammattini, kuukausiansiot, harrastukset ja isän ammatin. Yksi kohta mietitytti: vaihtoehtoina oli joko töissä tai työtön. Eläkeläisenä panin rastin kohtaan työtön. Kone ilmoitti minun kuuluvan henkilökohtaisen elämäntilanteeni vuoksi vähäosaisten alimpaan luokkaan. Luokittelikohan kone minut paaria-luokkaan sen vuosi, että olen eläkeläinen, vai sen vuoksi, etten harrasta golfia ja purjehdusta. Tulorajat mielestäni ylitin.

    VastaaPoista
  7. " Kertokaa minulle, olenko aivan erehtynyt, kun en muista vihreiden ryhmistä ainuttakaan hengellisesti leimautunutta henkilöä"
    Skeptikko-lehti 4/2013 kertoo tutkimuksesta jonka mukaan vaihtoehtohoitoihin, kuoleman jälkeiseen elämään, onnennumeroihin ja kädestäennustamiseen uskovat eniten vihreiden kannattajat. Kun taas Kristillisdemokraatit eivät olleet juuri ollenkaan taikauskoisia, poikkeuksena uskominen kuoleman jälkeiseen elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jukka Relander on ollut käsittääkseni perustamassa Armon vihreät- liikettä vastavoimaksi vihreiden piirissä aika popularistiselle kirkkovastaisuudelle. Hieno teko mielestäni.

      Poista
  8. Juha Sipilä ei käsittääkseni olekaan laestadiolaisuuden päähaaraan vanhoillis-lestadiolaisiin kuuluvia, vaan häntä lähinnä on jokin pienempi lestadiolaisuuden muoto, ei kuitenkaan korpelalaisuus, johon arvelen ansiosta palkitun blogistimmekin pyrkivän jäseneksi, kunhan ensin googlaa katekismuksen sanoin "Mitä se on?"

    Onnittelut palkinnosta! t. Maajussi

    VastaaPoista
  9. Hyvä!

    YLE:n kone luokittelee blogistin ja minut "Vasemmistoliberaaleiksi". Termi on käännetty amerikasta ja tarkoitukseltaan halventava "Pinko Liberal".

    AW

    VastaaPoista
  10. Arvon blogistiila taitaa olla vinoutunut kuva golfin harrastajista. Kai sitä ns eliitin parissakin harrastetaan..
    Omasta peliseurastani kyllä löytyy ihan tavallisia tallaajia. On poliisia, sähkömistä, opettajaa
    taksirenkiä, palomiestä.. Kentät parkkipaikallakin valtaosa autoista ihan keskiluokkaisten rotteloita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän vuoksi en itse voi harrastaa golfia, kun sitä nykyään pelaavat niin demarit kuin työmiehetkin.
      Imagonihan siinä kärsisi.

      Poista
  11. Lakia ja omaatuntoa voi venyttää. Toisilla venyy enemmän, toisilla vähemmän, mutta siis venyy...
    Mitähän ne vaatturi Kettusen jutun jeppet olis vastanneet Kemppisen kyselyyn. Ties vaikka montakin vihreää tai muuta näkemyksellistä olis löytynyt!

    VastaaPoista
  12. Tuosta laillisuudesta olisin kanssasi vähän eri mieltä. Se, mitä lakeja ihminen tuntee erityisen sitoviksi ja mitä pitää ainoastaan teknisluonteisina määräyksinä, riippuu vahvasti ihmisen kokemusmaailmasta ja koulutuksesta. Esimerkkisi painelaitelaista on osuva. Sinulle painelaitelainsäädäntö on malliesimerkki puhtaan teknisistä määräyksistä, mutta konetekniikan insinöörille kyseisen lainsäädännön noudattaminen voi olla aito omantunnonkysymys. Sellainen kysymys, jonka vuoksi ollaan valmiita riitelemään ja ottamaan isoja tappioitakin, mahdollisesti jopa potkut. Monille niistäkin insinööreistä, joiden suhde aiheeseen on vähemmän fanaattinen, on teknisen lainsäädännön noudattaminen iso kysymys. Sellainen kysymys, joka ratkaisee, voiko laskea pään tyynyyn hyvällä omallatunnolla vai ei. Ne määräykset eivät nimittäin ole ihan tyhmiä ja erityisesti nykyään laissa säädetään vain yleisistä turvallisuusperiaatteista. Jos ei voisi itsekään vakuuttua, että ne täyttyvät, ei voisi kyllä katsoa peilikuvaansa silmiin.

    Uskoisin, että kirjanpitolaki on samantapainen asia. Itse en kykene tuntemaan kovin suuria omantunnontuskia, jos olen rahastonhoitaja pienessä yhdistyksessä ja kirjanpito on keskellä vuotta viisi kuukautta jäljessä. Tämähän rikkoo kyllä kirjanpitoasetusta, mutta ei tuo määräys neljän kuukauden välein tehtävistä tilikirjauksista tunnu moraalisesti velvoittavalta. Kunhan kirjanpito on tilikauden päättyessä kunnossa, kaikista tapahtumista kuitit ja vieraat rahat eivät ole menneet sekaisin omien kanssa, on asia omantuntoni kannalta OK. Voisin silti kuvitella, että sukulaisnaiseni, kirjanpitäjä ammatiltaan, olisi samassa tilanteessa sekaisin huolesta ja pahasta omastatunnosta.

    VastaaPoista
  13. Professori Kemppinen kyseli "Vihreiden ryhmien" "hengelliseksi leimautuneita". Jos nyt aloitetaan Vihreän liiton eduskuntaryhmästä, niin kansanedustaja Johanna Karimäki on ainakin toiminut rippileirin isosena (ks. http://www.johannakarimaki.fi/kuka-olen/). Vihreän liiton valtakunnallisiin jäsenjärjestöihin on jo muutaman vuoden kuulunut Armon Vihreät, jossa on juuri seurakunnissa/kirkossa vaikuttavia, jopa työssä olevia puolueen jäseniä (ks. http://yhdistykset.vihreat.fi/armon.vihreat/). Piisaakos tämä aluksi?

    VastaaPoista
  14. Testit testaavat milloin mitäkin, mutta aina testin tekijöitä. Itse armeijan ns. "älykkyystestissä" yritin tehdä sen verran paljon - mutta en liikaa - vääriä vastauksia, että en olisi joutunut au-kouluun. - Vittu, tyhmyyttäni vastasin liian paljon oikein.

    Vuonna 1948 ensimmäisen kerran testattiin koko palvelukseen saapumiserä... (äh, mitä suomea!). Siis sinä vuonna alokkaille esitettiin, koko Valtakunnassa, 10 kysymystä. Haluttiin tietää sen ikäisten (poikaihmisten) sivistystaso. Muistan vain kaksi kysymystä, helpoimman ja vaikeimman. Helpoin oli: "Kuka on Suomen presidentti?" 97,2 % tiesi että Sauli Niinistö. (Huom! vastaus on mukautettu nykypäivää vastaavaksi.) Vaikein kysymys, jonka tiesi... oliko se nyt 3,7... kuului että: "Miten on ymmärrettävissä että kaksi varpusta syö nopeammin kapallisen kauroja kuin kaksi hevosta?"

    Ehdotettiin mm. että "hevosen turpa ei mahdu kappaan", tai että "en usko". Mutta vastaukset ovat vääriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostaa tietää, että mikä on oikea vastaus tähän vaikeaan kysymykseen. (Olisi näet vastannut juuri tuon "en usko").

      Poista
    2. Kaipa se on aika vaikea varpusen hevosta syödä. Edes kahden varpusen. Kaurojen syöminen taitaa olla vähän helpompaa vaikka aikaa menisikin.

      Poista
    3. Oikea vastaus on: varpuset eivät syö hevosia.

      Suomenkieltä on pakko taivuttaa näin:
      Yksi varpunen syö nopeammin 1/2 kapallista kauroja kuin yhden hevosen. Kaksi varpusta syö nopeammin kapallisen kauroja kuin kaksi hevosta. Kolme varpusta... etc.

      Poista
    4. Vanha kompa. Varpuset eivät syö hevosia.

      Poista
    5. Kahden hevosen syöminen on pitkä prosessi kahdelle varpuselle elikkä paskahottiselle, toisin kuin kaurakapan syönti. Eli hyvin se on ymmärrettävissä.

      Poista
    6. Kysymys on kevätpörriäis-tyyliä eli ei varpuset syö hevosia lainkaan.

      (Epäilen samalla kyllä koko kysymyksen todenperäisyyttä, ettei vaan Mikis muista väärin?)

      Poista
    7. Kotikyläni Pitkäsalmessa on valtava kahtia hajonnut siirtolohkare nimeltään Hopeavaha. Lasten uskoa oli tapana koetella sanomalla: "Uskotko että Pitkäsalmessa on Hopeavahan kivet ja jos otan kengät jalasta, jaksan hypätä niiden yli.

      Poista
    8. Älkää nyt, hyvänen aika, heittelkö mua kivillä. Kertomani on totta. Eikä kysymys ole mistään ns. kompakysymyksestä. Suomenkieli taipuu näin.

      Lukekaa ite, ellette usko, Suomen Kuvalehden vuosikerta 1948 läpi.

      Ps. Voisin kysyä teiltä myös sitä - jos minua huvittaisi kysyä teiltä enää mitään - että millä rataosuudella Suomessa ensimmäisen kerran junassa oli ravintolavaunu? En tiedä pystyykö sen googlettamaan, ehkä varmaan, mutta minulla on Suomen Kuvalehti jonka kannessa on höyryveturi joku puhkuu lähtöintoa... Pietariin.

      Ensimmäinen juna Suomessa jossa oli ravintolavaunu kulki Turku-Pietari reittiä. (Tai Pietari-Turku, se on sama asia.)

      Poista
  15. Myös uskonnosta uskaltaisin olla eri mieltä. Jopa tuo mainitsemasi konstantinopolilais-nikeialaisuus on varsin elitististä. Useimmille rivikristityille ne seikat, joihin tuo termi viittaa, ovat hartauselämässä yhdentekeviä. Jos ihminen tosissaan on pohtinut asiaa ja päätynyt vakaumukseen siitä, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi Jumala, jolla on kolme persoonaa ja Poika täydellisesti ihminen, täöydellisesti Jumala kummankaan luonnon siitä muuttumatta tai sekoittumatta, mutta samalla luontojen ollessa täydellisesti erottelemattomissa, on kyseinen ihminen pohtinut vähän liikaa. Ei normaali kristitty mieti näitä.

    Vaikka itse olen edellä olevaa mieltä vakaasti ja toivon tämän uskoni voivani elämälläni tunnustaa, pitäisin tällaista teologismia silti vähän epäilyttävänä. En nimittäin psykologisesti hirveästi eroa elitistisestä deististä tai teististä, sillä tämä usko on seurausta pitkähköstä oppihistoriaan tutustumisesta, ei sellainen omakohtaisen heräämisen tulos, jota useimmat kansanomaiset herätysliikkeet pitävät ihailtavana. Eiköhän Jeesus minut silti tässä vajaavaisuudessanikin pelasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vaikutatte viisaalta mieheltä, sallinette kysyä ja voinette vastata, oliko Jumalaa vaikkapa 72000 vuotta sitten olemassa Teidän käsityksenne mukaan?
      Vai vaatiiko Jumaluus tiedostavaa ihmisyyttä ollakseen olemassa?

      Poista
    2. Oman ymmärrykseni mukaan Jumala on ikuinen. Hän on olemassa ajassa ja sen ulkopuolella. Eli Jumala oli jo ennen kuin aika alkoi ja on vielä sittenkin, kun se päättyy. Mitenkäs Luojaa voisi luotu ihmismieli rajoittaa?

      Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei Jumala voi olla tavallisen aika-avaruus-jatkumon rajoittama. Jos meidän kolmiulotteista maailmaamme ajattelee ajan virrassa eteenpäin keikkuvana lastuna, Jumala on tuon virran rannoilla ja kaikkialla virran alun ja lopunkin ympärillä.

      Ja juuri tätä teologisointia ja metafysiikkaa vierastan. Näin minä itselleni asiaa selitän, mutta eihän ihminen voi tämmöistä ymmärtää. Kyse on hämärästä aavistuksesta, ei muusta.

      Poista
    3. Itse ajattelen niin, että jos jumala on olemassa, niin hän/se on myös se virta, samoin se keikkuva lastu. Ei siis vain ympärillä, vaan myös Se. Niinhän palava pensaskin Moosekselle vastasi nimeä kysyttäessä: "Minä Olen."

      Olisiko tämä ajatteluni zeniläistä panteismia? Zeniläistä siksi, kun siinä on alussa tuo "jos".


      Poista
    4. Onpahan ainakin yksi vaiva mielestä pois, kun tietää, ettei jumalaa ole. Tämän ymmärtämiseen ei nimenomaan ymmärtämistä tarvitse.

      Poista
  16. Juha Sipilä on Rauhan sanalaisia, ei siis osa tätä Pentikäisten edustamaa sadantuhannen ihmisen kansanliikettä.

    VastaaPoista
  17. "Taitavaksi osoittautunut keskustapuolueen Juha Sipilä muuten vastasi eiliseen laestadiolaisuutta koskeneeseen kirjoitukseeni jo puolitoista vuotta sitten kertomalla, että kristittynä hän ei pidä itseään epäilyistä huolimatta tuon liikkeen miehenä, koska hänelle omantunnon vapaus on keskeinen asia, toisin kuin rauhanyhdistykselle."

    Omantunnon vapaus. Miksi joidenkin omatunto sallii tai on sallinut ristiinnaulitsemisia, ihmissyöntiä, roviolla polttamisia ja muuta kivaa. Varmaan Sipilä tarkoittaakin ajattelun vapautta. Omatunto, talonpoikaisjärki, terve järki, kaikenlaista ne ovat sallineet. Niihin ei voi luottaa pennin vertaa.

    VastaaPoista
  18. "Kun muutin hiukan otsikkoa, kaikki kirjoitukset vuodesta 2005 muuttuivat. En keksi tähän hätään keinoa, jolla osoittaisin, että oli jossain vaiheessa professori ja sitten eläkkeellä oleva professori, mahdollisesti emeritus."
    ?
    Älähän oo milläsäkään. Siellä kuule on kamaa muillakin, jonka kanssa voi tulla vähä hikka.
    tukka nousee pystyyn, kun henkilö on kunnon vaihteella päässy pseudoanonyymina ilmaisemaan sisintään. Tämä oli Sisu/Homma-foorumeilla mielenkiintoista seurattavaa, esimerkiksi nimimerkkien Nro 6 (Sampo Terho), Trojanda (Halla-Aho), tai Ironmistress, Vasarahammer… siis eihän siellä ole vain persuja, vaan eritoten kokjugend on ja ollut näissä sairaalloisen kansalliskiihkon saastanlevityskeskuksissa läsnä, melkein alusta asti: Wille Rydman, Saul Schubak, S. Koski ym. sitten vielä kaikki muut ..professoritason tummanpuhuvaa kaappisellaista, tai ne nickit, jotka jättävät fiksusti puumerkikseen pienen suomenkielen virheensä, kuten U. Appelsin.
    Tämänkin homma”verkoston” läpivalaisu olisi hyvä tutkivan journalismin aihe, jos siellä nyt vielä on joku saastavapaa, joka tarttuu asiaan, Long Play kai ainakin, Yle MOT.
    .

    VastaaPoista
  19. Varpuskommenttiin.
    Olin kuitata:
    ja tältä pohjalta tulee ymmärtää ne meitä kouluttaneet kapiaiset 60/70 luvuilla.
    Mutta ei nyt aivan sentään.
    Joka porukkaan mahtuu vähintäänkin monenlaista.
    n.2kk jälkeen ensimmäiset iltalomat myönnettiin palikkatestin pohjalta.
    Kyllä söi miestä jos ei edes 9- :aa saanut.

    VastaaPoista