Laillisuuskone

Olikohan sanomalehden luokkakonetta suunniteltaessa mietitty muutosta? Ne ovat eri asioita, millaista on nyt, ja mihin ollaan menossa. Entä omituisen samanaikainen Ylen arvokone?

Syöjän kannalta pitkittäisleikkaus makkarasta on toista kuin poikkileikkaus, ainakin leivän päällä.

Tämä blogi on eliitin eli väestön viiden tai kahden prosentin temmellyskenttä. Jaettiin yhteiskunta neljään, kuuteen tai kahdeksan ryhmään, ensin makkara leikataan. Ensimmäinen siivu vasemmalta on eliitti. Paloittelun jälkeen sille etsitään tunnusmerkit. Valitettavasti toisen pään palanen eli ne joilla ei ole mitään, ei toivoakaan, on kohtalaisesti kuvattavissa jopa rahalla.

Toivottavasti sosiologit yrittävät yhdistää nämä kaksi konetta, toisin sanoen niitä varten esimuokatun aineiston. Selityksissä vilahtaa esiin huono-osaisten ongelma. He eivät vastaa kyselytutkimuksissa. Se eli jaksamattomuus on heidän kohtaloaan. Seurauksesta tehdään yleensä syy, niin nytkin. Sosiaaliturvalla eläminen on ”oma vika”, luultavasti siis myös kehitysvammaisilla. Kirkon johdolla saarnattiin ennen, että köyhyys on laiskuutta.

Eliitin kuvailusta puuttuu nytkin yksi keskeinen piirre. Eliitillä on rahaa ja toimeliaisuutta, joka kohdistuu usein omituisiin asioihin, kuten golfiin tai oopperaan. Eliitin oikeastaan määrittelee mahdollisuuden lisäksi kyky vaihtaa toimeliaisuuden kohteita ja tapa muuttaa mielipiteitä.

Osa siitä, mitä opiskelemme taide- ja kulttuurihistoriassa ja suurin osa kulutuksen historiaa on eliitin oikuttelua, jolla on tapana piankin suodattua alemmas, muille ryhmille.

Kuukausiliitteen jutun kirjoittajat Saska Saarikoski ja Esa Mäkinen kuvailevat Säätytalolle sijoitettujen esimerkkihenkilöiden seurallisuutta ja puheliaisuutta. Siinä he tulevat paljastaneeksi tarinan virheen. Kaikki läsnä olleet olivat kirjailijoita. Mutta kaikki kirjailijat kuuluvat eliittiin!

Kiitos kysymästä, tunnen ja olen tuntenut harvinaisen paljon kirjailijoita ja tiedän, että suurimmalla osalla tekee rahasta niin tiukkaa, ettei suomalaisten keskipalkka (3 100 euroa kuussa) tule lähellekään, ja koulutus on tutkintoina mitattuna sitä ja tätä. Mutta sanalla ”eliitti” ei voi olla (urheilun ja finanssimaailman ulkopuolella, jotka ovat molemmat viihteellistä näennäistoimintaa) muuta merkitystä kuin näkökulmien artikuloiminen. Siksi on puolustettavaa, että myös professorit, joissa on paljon ummehtunutta ja ahdasta väkeä, on luettu tuohon ryhmään. Ja tuomarit!

Minä olisin aloittanut keskustelun katsomalla teatraalisesti ympärilleni ja sanomalla: kukaan teistä ei usko Jumalaan, konstantinopolilais-nikealaisen uskontunnustuksen tarkoittamalla tavalla. Näiden olisi ollut pakko myöntää väite todeksi. Tuon on muuten ollut eliitin tunnusmerkki joitakin vuosisatoja. Joko ei uskota tai sitten on sorvattu henkilökohtainen, mielellään säyseäksi kuvailtu jumala.

Tässä on nyt kirkon ongelma. Kolme oppositiojohtajaa ovat Jumalan äänestäjiä, mutta hallitusryhmistä vain yksi ministeri (Urpilainen) on äännellyt siihen suuntaan. Kokoomuksesta ja ruotsalaista ei saisi paljon irti. Kertokaa te minulle, olenko aivan erehtynyt, kun en muista vihreiden ryhmistä ensimmäistäkään hengellisyyteen leimautunutta henkilöä? Ehkä se johtuisi siitä, että vihreät ja vasemmistoliike ovat kilpailijoita eli itsekin hengellisiä liikkeitä.

 

Taitavaksi osoittautunut keskustapuolueen Juha Sipilä muuten vastasi eiliseen laestadiolaisuutta koskeneeseen kirjoitukseeni jo puolitoista vuotta sitten kertomalla, että kristittynä hän ei pidä itseään epäilyistä huolimatta tuon liikkeen miehenä, koska hänelle omantunnon vapaus on keskeinen asia, toisin kuin rauhanyhdistykselle.

Suomalaisten arvoista on mitattu myös lain ja omantunnon suhdetta. Se ei ole varsinaisesti uusi kysymys.

Kaksi tuttua asiaa jäi siinä yhteydessä maininnatta. Ei ole perustetta pitää lain kunnioituksesta puhuttaessa kiinni lain teknisestä määritelmästä. Tieliikennelaki  ei ole mielestäni ”laki”. On tuhat vastaavaa ”lakia”. Tuntuisi oudolta puhua painelaitelaista ja omastatunnosta tai moraalista.

Toiseksi ympäristö- ja muita ajankohtaisasioita ajatellen – lakia voi rikkoa oman ymmärryksensä ja tuntonsa vaatimusten vuoksi, mutta siitä rangaistaan silti. Ylevät tarkoitusperät eivät välttämättä vaikuta edes seuraamukseen, joka asiassa tuomitaan. Lain rikkominen muuten voi olla joskus jopa moraalinen velvollisuus. Mieleeni ei tule esimerkkiä Suomesta eikä nykyajasta. Ehkä kevyemmän salassapitovelvollisuuden rikkominen vaaran ilmeisesti uhatessa ihmisen keskeisiä oikeuksia.