22. tammikuuta 2014

Hyvä hullu!



Älä maksa veroja, hyvä hullu!

Tuo lakimiehen tai laskennan asiantuntijan neuvo ei ole kuviteltu. Sykkeeni kuitenkin nousee, kun kuulen tuollaista. En näet hyväksy menettelyohjetta. Nyt mietin, lakkaanko asioimasta nyt mainituissa kirjojen ja levyjen verkkoliikkeissä, joiden kerrotaan suunnitelleen toimintansa Ahvenanmaan monessa mielessä omituisten ja muutamassa mielessä harmillisten lakien varaan.

Siinä sika kieltäytyisi menemästä purtilolle… Tarkoitan itseäni. Isäni oli oikeassa arvioidessaan tienestejäni ja samalla asennettani. Virkatuomari ja sen jälkeen entinen virkatuomari ei mielestäni saanut ottaa rahaa edes Suomen valtiolta oikeudellisista neuvosta. Valitettavasti olin myös sitä mieltä, että yliopiston professorilla tietty neuvonta kuuluu virkaan eikä siis oikeuta laskuttamaan.

Meillä oli tästä jatkuvasti sanomista. isäni piti minua rahan käyttöön tottumattomana, ja minä huomauttelin, milloin jaksoin, että hän se laskuttaa minunkin sinne neuvomiani asiakkaita. Olimme kumpikin kohtuuttomia. Kun olen katsellut läpi kuolinpesän varallisuuden, ei siellä ollut viivan yläpuolella enempää kuin eturivin asianajajat laskuttavat nyt vuodessa. Arvoasuntoa ei voi ottaa tässä huomioon, koska sen hän hankki muistaakseni 1973. Siihen aikaan Westend oli paikkana vähän syrjässä ja osoitteena vaikea kirjoittaa.

Samalta mieheltä sain jo ennen opiskeluvuosia perustiedot veronkierron ja veron minimoinnin erosta. Samasta lähteestä sain kuulla muun muassa jaksottamisesta; tietääkseni sotien jälkeen muiden ohella Waltari maksoi suuren menestyksensä jälkeen joinakin vuosina enemmän veroa kuin ansaitsi rahaa; uusi elämäkertateos tukee tätä tulkintaa. Kysymys oli juuri jaksottamisesta. Kun hirveästi rahaa tömähtää tilille jonain vuonna, sotien jälkeen käyttöön tulleet uudet lait nostivat taksoituksen taivaisiin. Tausta-ajatus oli, että tulojen lisäys on ikään kuin pysyvää.

Kun ei ole kukaan kieltämässä, esimerkkini luvallisesta ja mielestäni moraalisesti ongelmattomasta verosuunnittelusta, on hyvin kuuluisa bassolaulaja. Kaksinkertaisen verotuksen varominen on pelkkää viisautta. Sen puuttumisesta saa sättiä. Saksassa tai Itävallassa rahasta laulava saattoi joutua maksamaan veroa palkkioistaan sekä siellä että täällä Suomessa. Periaate on päinvastainen. Periaate on jo kauan sitten sementoitu sopimuksin. Saksa oli ennen poikkeus.

Olen jo kauan vähentänyt tietokoneita ja paperia sekä muutaman glemmarin verotuksessa, vaikka tämä blogin kirjoittaminen ei tuota tuloa. Onni ettei verottaja ole ruvennut riitelemään tästä. Onhan vielä muutamia tahoja, jotka maksavat kirjoituspalkkioita.

En osaa sanoa, miten näihin Ahvenanmaan konsteihin suhtautuisin. Neuvoa en ainakaan osaa antaa. Muistan erinomaisen hyvin erilaiset Israelin vastustamisvaatimukset ja osaan opettaa, että sana ”Jaffa” kaikissa konnotaatioissaan on imperialistisen rahavallan täky. Muistan anti-apartheidin, koska Etelä-Afrikan tapahtumat antoivat tällaisella itseään tosiasioista kiinnostuneena pitäneelle ihmiselle ajattelemista. Erilaisten kauppasaartojen ja eräiden henkilöiden järjettömän rohkeuden jälkeen hyvin vastenmielinen ja raaka järjestelmä kaatui.

Kun tätä kirjoittaessani ajattelen – ja kirjoitan näitä ajatellakseni – jään odottamaan asiantuntevaa ilmoitusta, voitaisiinko suomalaisia – ja ruotsalaisia – yrityksiä estää etabloitumasta Ahvenanmaalle. Sitä ei yleensä mainita veroparatiisina, vaikka aihetta saattaisi olla. Maakunnan oikeudellisen erikoisaseman purkamista en kannata. Siinä peruste on perinne. Ellemme olisi olleet oikeassa ja kukistaneet pahaa Ruotsia Kansanliiton turvin 1920-luvun alussa, kansainvälispoliittinen kuvio olisi saattanut olla meille suosiollisempi 1939 – 1944. Kuinkahan moni muuten silloin ymmärsi hävetä kotimaisen kieliriitamme pikkumaisuutta, kun toiseksi kansalliskieleksemme oli väkipakolla nousemassa ensin venäjä ja sitten saksa?

Sellaisia terveisiä muuten isävainajalle, että tuo hänen suremansa käyttäytymispiirre näyttää parantumattomalta. Olen välillä katsonut televisiosta niitä erittäin hyödyllisiä ohjelmia, joissa pannaan pahasti velkaantuneiden asioita kuntoon. Ilman median propagandaakin olen ollut tietävinäni, että on toisia ihmisiä, jotka eivät osaa olla rikastumatta, ja toisia, joiden taskuihin raha ei tee pesää.

Järkeni sanoo, että ajatellaksemme menneen ajan naishenkilöitä, esimerkiksi näitä ”ylleisiä” tai ”sananalaisia”, on viisaampaa ottaa hinta kuin antaa rakkaudesta. Niinkin voi sanoa, ettei kumpikaan ole viisasta, mutta on viihtyisämpää itkeä sukat täynnä seteleitä. Järki on kuitenkin voimaton. Tunne väittää, että maksuton ja vapaaehtoinen toiminta on jotenkin reilua, vaikka toiset sanovat, että se on vain tyhmää.

Niin. Nyt on alkanut ”jostain syystä” tulla kaikenlaisia tarjouksia blogista ja muusta kirjoittamisesta. Rahaakin olisi luvassa. Kumma kun ei iske.





26 kommenttia:

  1. En ole aikaisemmin törmännyt "sananalaisiin" naisiin? Mistä tulee sanonta, Kauhavalta vai?
    terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanontaa on käyttänyt ainakin "satusetä" Taivalkoskelta. Kuuluisa uunimuurari ja velhouden tuntija.

      Poista
    2. "Sananalainen" on yleinen Kainuussa ja ehkä pohjoisempanakin. Kaunis nimitys yleiselle naiselle. Se esiintyy kerronnassakin Päätalon tuotannossa, mm. Koillismaa-sarjassa.

      Pohjanmaalta muistan lyhenteen "julukinen" eli julkinen huora. Sotien aikana kuuluu harjoittaneen ammattiaan mm. Pillu-Lissu - naiset sanoivat "Lillu-Pissu".

      Poista
    3. Alkuperä lienee kaakkoismurteissa; ovathan karjalaiset muita suomalaisia aistillisempia (professori Henri Broms). Karjalaisnaisilla oli mm. tapana tervehtiä retkiltään palanneita miehiä tokaisulla "Syöt sie, juot sie, määt sie saunaan vai nait sie?"

      Poista
  2. Vanha sanonta "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" pitänee yhä paikkaansa. Blogistilla varmaan riittää leipää loppuelämäksi, joten on ihan viisasta laulaa vain omia laulujaan. Sitäpaitsi ahneus on rumaa (ja valitettavan yleistä nykyään). Kuullessani nämä viimeisimmät uutiset veronkierrosta, reaktioni oli välittömästi selvä: boikottiin . . . ja lista sen kun pitenee.

    VastaaPoista
  3. Niinpä. Ei raha ja rikastuminen, vaan kohtuullisuus, hyvän elämän salaisuus.

    VastaaPoista

  4. Solidiumin kurssivoitosta ja bonuksesta Rautaruukin osalta en mainitse mitään, pitkäjänteistä osinkopolitiikkaa kyllä jatketaan ellei väkevöitetäkin suomiulkomaalaisten rahastojen,se 42 %, hyväksi. Raha puhuu. 2008 se toviksi mykistyi.Heräsi helikopteriin:

    Nenäkirjassa rupesin jatkamaan uurastamistani virkistyneenä Bear Stearnin parin hedgerahaston konkurssista,kesä -07. Ne menivät nurin kun asuntolainojen laiminlyönti-isku kohdistuu isoa tuotto% tarjoavalle lainapoolin equity eli järjestäjien merkitsemälle pikkuerälle osakepääomaa ltd. Muu pooli oli täten AAA:ksi yltävä, luottovakuutuskin Merrill Lynchilltä saman kadun varrella.

    Asuntohintakehitys takkusi vuoden 2006 loppupuolelta. Fiksuimmat subprime perheet vasta otettuine luottoineen ja taloineen muuttivat osoitetta -helppo homma koska he omistivat ne kuin OY-ltd ihmeen. Ei tullut jälkipuheita eikä perintää palkoista. Tällä on hieno nimikin nonrecourse. Varjopankkeja kohtasi talletuspako kun eläkeyhtiöiden rahastot irtisanoivat rullattaviksi tarkoitetut panoksensa pikkutekstin nojalla ensin asuntolainaläjääjiltä, ja paniikissa myös GE:stä ja GM:stä. Sitä on paniikki eli laskiaisriehan viimeinen liuku. US State ja Fed sitten kaarteli helikopterilla maiseman yllä ja pudottelee yhäkin rahaa vastuunkantajille eli parempiosaisille. Rapisisi siitä huonommillekin, kuten variseekin.

    Tänään 22.1.-14 alkavat asiat valjeta kun Guardian kertoo lehtensä tulleen suljetuksi Pekingissä. Minä poika se avaan ilmiannettua vuodatettua aineistoa eli yhteenvetoa siitä. Sanoa töksäyttäisinkö vain mitä kuvittelen tästä Guardianin tänäisestä ja New York Timesin (vasemmistolehtiä) rääväsuisuudesta oppineeni ? Ne kirjoittavat kuinka Maon pitkän marssin marsalkat ja kansanjohtajat olisivat muka toisessa ja kolmannessa polvessa osallistuneet perhe- ja sukukalleuksien keräämiseen Neitsytsaarille ! Että koko NL pannukakku ja Kiinan Dengin raottamat vapaapainitatamit eli -tantiemit olisivat yhtä ja samaa ja ikuista omanvoitonpyyntiä kiivetä niskanpäälle ja sitten rehvastella.

    Kun siellä Karibialla tuskin on holveissa kultaa eikä liene raakapuuvarastopyramidejakaan, tokko edes Roope Ankan setelitukko pallomerta, niin mitä sitten ? No näitä securityitä bitteinä eli metsäoptio arvopapereita, kauppakeskuslupaan ja naapuritontin rakennuskieltoon pohjaavia vuokrakiskonta papereita, ja himmeleiden tuotto% fokusoitu osakepääomarippuseen. Sitä pönkittää 0%-velat eli vipu. Eläkeyhtiöistä lainattuja valtaosin. Osakepääoma valmistettu vertaisMBApankin klikkaimella. Kaipa en ymmärrä lukemaani, harhoja levittelen !

    Guardian juttu vilisee silmissäni kirjanpitoyhtiöitä saman lyhenteisiä kuin Helsingissä. Helsingin fasadikylteissä isottelee sopimusjuridiikkayhtiöitä, joiden kotisivuilla kerrotaan verkostutun näiden Guardian / NYT julkeilijoiden mainitsemiin laki-sopimus-omaoikeustuoli piireihin.

    "Verojen sijasta osinkoja rahasto-omistajille" strategeja olisi verohallinto uhmaamassa? Vastahaasteet jo singahtelevat.Suomen valtio pantaneen maksamaan korvauksia maineen pilaamisesta. Pörssikurssi jo notkahti eikä järjestysvalta siis kykene turvaamaan OY-kansalaisten oikeusturvaa ja loukkaamattomuutta. Siis lakiin vaan.

    Sana kaksi Kari Järvisen tv-spiikkiä vartottaessa -ja suoraan hevosen suusta, Kiina-Amerikasta: Jokainen dollari Kiinan Keskuspankissa oli kohta renminbi ja dollarivelkakirja ja saman dollarin uudelleensyntymä perhetalon lainaostossa. Arvonnousun käteistämisen jälkeen sen edelleen varustamisessa Walmartin valikoimasta. Jne. Meillä kaikilla oli mukavaa. Suomeksi sentään edes metropoliitta Ambrosius älyää olla siunailematta ja toteaa raa´an totuuden. "Maailmassa on enemmän vaurautta kuin koskaan…että on ongelmia ei tarkoita, että systeemi on rikki." Sitä se kai tarkottanee, että viimejoulukaan ei kaikille tuonut pelastajaa vapauttajaa perisynnistä. Eli rahoitustieteen kielellä paha saa palkkansa tässä ajassa ja rakenneuudistuksessa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  5. Miksei veroparatiisia perusteta Suomeen?

    Onko olemassa joitakin ideologisia esteitä?

    Pahoin parjatut pääomat tekisivät pesänsä tänne Suomen kamaralle. Niistä pidettäisiin hyvää huolta ja paijattaisiin niin, että viihtyisivät.

    VastaaPoista
  6. "Sykkeeni kuitenkin nousee, kun kuulen tuollaista."

    Samoin, ehkäpä siksi kun on valtiolla töissä. Ei ole minulekaan raha tehnyt pesää. Onko tuolla toisaalta väliä: tietyn perustaso jälkeen on mahdollista täyttää kaikki järkevät tarpeet, mitä ihmettä oikein voisi tehdä 100.000 euron kuukausipalkalla, kun voi syödä vain yhden aterian kerralla, nukkua yhdessä vuoteessa yhdessä talossa kerralaan, ajaa yhtä autoa? Ja toisin kuin "huippuasianajajat" ei ole tarvinnut laulaa toisten lauluja, omia vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ääärimmäistä mielikuvituksen puutetta ja omaan napaan tuijottamista.
      Kaivakaa se nöyhtä sieltä.

      Poista
    2. Kyse oli kommentista JK:n henkilökohtaisia arvoja koskevaan blogiin. Kommentin tarkoitus oli "kompata" JK:ta ja vähän yleisemminkin arvostella nykyisin vallalla olevaa ylisuuren rahan tavoittelua kohtuullisuuden sijasta.

      Poista
  7. "Ellemme olisi olleet oikeassa ja kukistaneet pahaa Ruotsia Kansanliiton turvin 1920-luvun alussa, kansainvälispoliittinen kuvio olisi saattanut olla meille suosiollisempi 1939 – 1944."

    Tähän mielelläni kaipaisin lisäperusteluja: jos Ahvenanmaa ei olisi ollut Suomen osa, eikö Ruotsilla ja länsivalloilla olisi ollut entistä pienempi intressiä toivoa Suomen säilyttävän itsenäisyytensä, pohjanlahti kuin muutoin muodosti mitä luonnollisemman rajan. (Visurin uuden kirjan mukaan Teheranissa länsiliittoutuneet edellyttivät Suomen säilyttävän itsenäisyytensä, vaikka Neuvostoliiton sallittiin muutoin sanella parhaaksi katsomansa rauhanehdot.)

    VastaaPoista
  8. Blogin marginaaliin voisi laittaa tagipilven lahjoittajista ja rahat voisi osoittaa valtionkonttorille.

    VastaaPoista
  9. Huvittaa nämä Isänmaalliset Patruunaat jotka aina ensimmäisinä puhaltavat vetopasuunoihinsa miten jokaisen suomalaisen on uhrauduttava Isänmaansa puolesta ja pläpä-läpä lää. - Itsenäisyyspäivisin tämmöistä pölinää ja puhinaa eniten kuulee. (Ja välillä kyllä muulloinkin.)
    Mutta itse he, kuin kamelontin paskaa syöneinä, ovat ensimmäisinä viemässä omat (ja suvun varastamat) miljoonat veroparatiiseihin. Ettei Kotomaamme Suomi (ja sen väkinäisesti hymyilevät valtionvarainministerin Äidinkasvot) vaan saisi niistä verotuloja. Jolla korvaisi heidän lapsenlapsiensa apukoulukulut, esimerkiksi.

    Toisaalta tuo on ymmärrettävää käyttäytymistä. Niinhän me kommunistit, ja miksei muutkin... jos meillä vain olisi miljoonia, tekisimme. Mutta kun ei meillä, piru vie, ole!


    VastaaPoista
  10. Kun Pentinkulman punikit matkustivat v. 1918 junalla Tampereelle, joku tiesi kaupunkia lähestyttäessä, että "Sorinahteella on sananalaisia naisia". Olisko ollut Kiviojan Late, myöhemmin "Pentinkulman Mussoliini" kuten Kankaanpään Elias puolipiruuttaan totesi.

    (Jos edellä oleva ei pidä paikkaansa, on jälleen kerran tartuttava Pohjantähteen.)

    VastaaPoista
  11. "Missä on aarteesi, siellä on sydämesi".

    VastaaPoista
  12. "Nyt on alkanut ”jostain syystä” tulla kaikenlaisia tarjouksia blogista ja muusta kirjoittamisesta. Rahaakin olisi luvassa."

    Mitenkäs ne piirtäjät sanailivat Sinuhessa Kuolleiden talossa joteskin siihen suuntaan että miellyttäisit sinäkin faaraota piirroksillasi, niin ei tarvitsisi tyytyä tuollaiseen kauhtanaan. Johon toinen vastasi, että tyytymällä tähän minulla on vapaus piirtää sitä minkä näen todeksi.

    VastaaPoista
  13. Kyllä te professori puhutte nyt aivan sivuseikoista ja keskeisten asioiden vierestä. Tuossa puhuttiin liikenneturvallisuudesta, joka on tietojesi mukaan kohentunut. No siinä on varmaankin jonkin verran perää. Mutta pitää miettiä myös millä rahamäärällä ja kenen rahalla tuo on saatu aikaan. Olennaisempaa on kysyä miksi autoilijaa vainotaan ja rahastetaan niin surottomasti Suomessa. Autoilu muodostuu kokonaisuudesta, joita ovat pääomakulut, ylimääräiset verot ja maksut, polttoainekulut ym. Ajatellaan vaikkapa katsastusta, joka aivan kusipäistä touhua Suomea. Touhussa vallitsee täysin mielivalta ja autoilija maksaa koko lystin. Pitäisi selvittää miksi siellä vainotaa vanhojen autojen omistajia. Pitäisi myös pohtia miksi autoja pitää katsastaa niin usein. Riittäisi kerta kahdessa vuodessakin.

    Mutta vielä niistä onnettomuusmääristä. Inhimilliseen elämään kuuluu onnettomuudet, on täysin mielipuolista yrittää saavuttaa tilannetta ettei onnettomuuksia tapahtuisi lainkaan. Jos joku yrittää saavuttaa sellaista, ettei liikenneonnettomuuksia tapahtuisi lainkaan, niin se maksaa niin mielettömän paljon, että hyöty jää täysin olemattomaksi ja Suomi saattaa niiden tavoitteiden seurauksena menettää kilpailukykynsä, teollisuutensa, kasvunsa ja lopulta koko saavutetun elintasonsa.

    Mutta tämä meni taas sivuseikkoihin. Eniten minua pännii tämä hallinto, vasemmistolaisuus ja ay-liike, jotka käytännössä tuhoavat koko Suomen, ellei toimintaa saada jollakin keinoa pysäytettyä. Olen tullut vähitellen siihen tulokseen että siihen tarvitaan aseita ja aseellista järjestäytymistä. Ukrainan oppositiokin on varsin hampaaton, kun ei ole välineitä ja organisaatiota, jolla vastustaa nykyhallintoa. Sama lainalaisuus pätee myös Suomessa. Suomen pahin ongelma on vasemmistolaisuus ja siitä muodostuva hallinto, joka on myrkkyä Suomelle. Syntyneet vaihingot ovat jo peruuttomattomia.

    Mutta kaikkein eniten minua pännii, että noista pankeista rahoitetaan nykyisin entisten punikkien perillisiä, se on paikallisesti kaikkein pahinta mitä maailmassa voi tapahtua, sama ilmiö lienee Kirkkonummellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just joo...
      Kyllä-kyllä.
      Hupsu mikä hupsu.

      Poista
    2. No perkele, eihän se sitten muu tunnu auttavan kuin että Isänmaalliset Autoilijat ry.-lahtarikaarti vaan pystyyn ja päin sortajaa...

      Poista
  14. Mitä tulee taas Ahvenanmaan asemaan, niin olen taipuvainen siihen, että se kuuluisi Ruotsille. Kansainliitto on aikoinaan tehnyt jostakin syystä virheellisen päätöksen asiassa. Tutkimisen arvoinen asia.

    Mutta rajakysymys on mielenkiintoinen Tornionjoella. Siellähän nimittäin asuu suomalaisia joen kummallin rannalla, mutta siitä huolimatta raja kulkee joessa. Tietääkseni mikään kansallisuus ei ole asuttanut aikojen alussa vain joen toista puolta, vaan kummankin puolen. Sehän on aika luonnollista. Esim. vepsäläiset asuivat Syvärinjoen kummallakin puolella ja jotta alue kyettiin venäläistämään, NL veti Karjalan Tasavallan ja Venäjän välisen rajan Syvärin pohjoispuolelle. Näin vepsäläisyys kyettiin kitkemään heidän asuttamaltaan alueelta mahdollisimman tehokkaasti ja mahdollilinen liittoutuminen suomalaisen kanssa eliminoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymys vepsäläisistä, koska olen äidin puolelta Vepsäläinen. Leppävirtalaisella enollani oli varmaan tietoon perustumaton käsitys, että ensimmäinen Vepsäläinen olisi tullut jostakin idästä Kuopion Pellesmäkeen. Tällä kulkeutumisella ei kai olisi ollut mitään tekemistä valtiollisten rajojen, ei ehkä vainojenkaan kanssa. Voisivatko Vepsäläiset siis olla vepsäläisiä?
      jtapio

      Poista
    2. Kesällä 2012 tapasin Kalixin tienoilla purjehtija Danjelin, joka kertoi esi-isästään, joka oli ollut Suomen sodan rauhanneuvottelijana 1809. Tällöin venäläiset olivat vaatineet rajan asettamista Kalix jokeen. Danjelin esi-isän paremman viinapään ansiosta hän oli juonut venäläiset neuvottelijat pöydän alle ja saanut heidät suostumaan Tornionjoelle asetettuun rajaan. Hän oli syystäkin ylpeä esi-isänsä saavutuksesta. Tarinan todenperäisyyttä en käy arvioimaan.
      Pekka Tammi, avomerilaivuri

      Poista
  15. Pakkoruotsi on Hölmölön hölmöimpiä juttuja..
    Haaskataan henkisiä ja taloudellisia voimavaroja.
    Kumpaakaan noista ei Hölmölässä ole liikaa..

    VastaaPoista
  16. Toiseksi hauskin selitys - tavallaan - oli tämä kun tämä yksi Eenroothi ihmetteli kun hänen Luxemburgin veroparatiisitililleen oli äkkiä tupsahtanut 10 miljoonaa euroa, että... "Voi hyvänen aika, mistäs ne sinne on tulleet? Ei ne ainakaan minun rahojani ole".

    Heh heh, heheh he.

    Ps. Ensimmäiseksi hauskin selitys oli se kun silloinen pääministeri, muistaakseni Jäätteenmäki, ihmetteli että "mistähän nuita fakseja oikein kotiini tupsahtelee. ja residentin kansliasta, peräti. Em minä niitä ainakaa oo tilannu".

    Heheh, heh he.

    VastaaPoista