Hyvä hullu!

Älä maksa veroja, hyvä hullu!

Tuo lakimiehen tai laskennan asiantuntijan neuvo ei ole kuviteltu. Sykkeeni kuitenkin nousee, kun kuulen tuollaista. En näet hyväksy menettelyohjetta. Nyt mietin, lakkaanko asioimasta nyt mainituissa kirjojen ja levyjen verkkoliikkeissä, joiden kerrotaan suunnitelleen toimintansa Ahvenanmaan monessa mielessä omituisten ja muutamassa mielessä harmillisten lakien varaan.

Siinä sika kieltäytyisi menemästä purtilolle… Tarkoitan itseäni. Isäni oli oikeassa arvioidessaan tienestejäni ja samalla asennettani. Virkatuomari ja sen jälkeen entinen virkatuomari ei mielestäni saanut ottaa rahaa edes Suomen valtiolta oikeudellisista neuvosta. Valitettavasti olin myös sitä mieltä, että yliopiston professorilla tietty neuvonta kuuluu virkaan eikä siis oikeuta laskuttamaan.

Meillä oli tästä jatkuvasti sanomista. isäni piti minua rahan käyttöön tottumattomana, ja minä huomauttelin, milloin jaksoin, että hän se laskuttaa minunkin sinne neuvomiani asiakkaita. Olimme kumpikin kohtuuttomia. Kun olen katsellut läpi kuolinpesän varallisuuden, ei siellä ollut viivan yläpuolella enempää kuin eturivin asianajajat laskuttavat nyt vuodessa. Arvoasuntoa ei voi ottaa tässä huomioon, koska sen hän hankki muistaakseni 1973. Siihen aikaan Westend oli paikkana vähän syrjässä ja osoitteena vaikea kirjoittaa.

Samalta mieheltä sain jo ennen opiskeluvuosia perustiedot veronkierron ja veron minimoinnin erosta. Samasta lähteestä sain kuulla muun muassa jaksottamisesta; tietääkseni sotien jälkeen muiden ohella Waltari maksoi suuren menestyksensä jälkeen joinakin vuosina enemmän veroa kuin ansaitsi rahaa; uusi elämäkertateos tukee tätä tulkintaa. Kysymys oli juuri jaksottamisesta. Kun hirveästi rahaa tömähtää tilille jonain vuonna, sotien jälkeen käyttöön tulleet uudet lait nostivat taksoituksen taivaisiin. Tausta-ajatus oli, että tulojen lisäys on ikään kuin pysyvää.

Kun ei ole kukaan kieltämässä, esimerkkini luvallisesta ja mielestäni moraalisesti ongelmattomasta verosuunnittelusta, on hyvin kuuluisa bassolaulaja. Kaksinkertaisen verotuksen varominen on pelkkää viisautta. Sen puuttumisesta saa sättiä. Saksassa tai Itävallassa rahasta laulava saattoi joutua maksamaan veroa palkkioistaan sekä siellä että täällä Suomessa. Periaate on päinvastainen. Periaate on jo kauan sitten sementoitu sopimuksin. Saksa oli ennen poikkeus.

Olen jo kauan vähentänyt tietokoneita ja paperia sekä muutaman glemmarin verotuksessa, vaikka tämä blogin kirjoittaminen ei tuota tuloa. Onni ettei verottaja ole ruvennut riitelemään tästä. Onhan vielä muutamia tahoja, jotka maksavat kirjoituspalkkioita.

En osaa sanoa, miten näihin Ahvenanmaan konsteihin suhtautuisin. Neuvoa en ainakaan osaa antaa. Muistan erinomaisen hyvin erilaiset Israelin vastustamisvaatimukset ja osaan opettaa, että sana ”Jaffa” kaikissa konnotaatioissaan on imperialistisen rahavallan täky. Muistan anti-apartheidin, koska Etelä-Afrikan tapahtumat antoivat tällaisella itseään tosiasioista kiinnostuneena pitäneelle ihmiselle ajattelemista. Erilaisten kauppasaartojen ja eräiden henkilöiden järjettömän rohkeuden jälkeen hyvin vastenmielinen ja raaka järjestelmä kaatui.

Kun tätä kirjoittaessani ajattelen – ja kirjoitan näitä ajatellakseni – jään odottamaan asiantuntevaa ilmoitusta, voitaisiinko suomalaisia – ja ruotsalaisia – yrityksiä estää etabloitumasta Ahvenanmaalle. Sitä ei yleensä mainita veroparatiisina, vaikka aihetta saattaisi olla. Maakunnan oikeudellisen erikoisaseman purkamista en kannata. Siinä peruste on perinne. Ellemme olisi olleet oikeassa ja kukistaneet pahaa Ruotsia Kansanliiton turvin 1920-luvun alussa, kansainvälispoliittinen kuvio olisi saattanut olla meille suosiollisempi 1939 – 1944. Kuinkahan moni muuten silloin ymmärsi hävetä kotimaisen kieliriitamme pikkumaisuutta, kun toiseksi kansalliskieleksemme oli väkipakolla nousemassa ensin venäjä ja sitten saksa?

Sellaisia terveisiä muuten isävainajalle, että tuo hänen suremansa käyttäytymispiirre näyttää parantumattomalta. Olen välillä katsonut televisiosta niitä erittäin hyödyllisiä ohjelmia, joissa pannaan pahasti velkaantuneiden asioita kuntoon. Ilman median propagandaakin olen ollut tietävinäni, että on toisia ihmisiä, jotka eivät osaa olla rikastumatta, ja toisia, joiden taskuihin raha ei tee pesää.

Järkeni sanoo, että ajatellaksemme menneen ajan naishenkilöitä, esimerkiksi näitä ”ylleisiä” tai ”sananalaisia”, on viisaampaa ottaa hinta kuin antaa rakkaudesta. Niinkin voi sanoa, ettei kumpikaan ole viisasta, mutta on viihtyisämpää itkeä sukat täynnä seteleitä. Järki on kuitenkin voimaton. Tunne väittää, että maksuton ja vapaaehtoinen toiminta on jotenkin reilua, vaikka toiset sanovat, että se on vain tyhmää.

Niin. Nyt on alkanut ”jostain syystä” tulla kaikenlaisia tarjouksia blogista ja muusta kirjoittamisesta. Rahaakin olisi luvassa. Kumma kun ei iske.