Tähtiä, ei tätiä

Neuvoni on pitää silmällä tähtiä, ei tätiä. Tunnen joukon tätimäisiä miehiä ja voi olla, että yksi kurkkii peilistäkin. Aikoinaan tiedekunnastamme valmistuneista naisista osa osti vähittäismaksulla kriminkoipiturkin. He rupesivat tädeiksi. Pohdin pitäisikö heille nostaa lakkia Aleksanterinkadulla. En sitten ruvennut sellaiseen. Tuli päähän kylmä. Nuoruus on muutenkin kylmää aikaa.

Ystävällinen henkilö jätti haltuuni Tähdet ja avaruus –lehden. Se on Ursan julkaisu ja jäsenetu. Mahtavatko julkaisijat itse tietää sijoittuvansa hyvin taidelehtien markkinoilla? Tähtisumujen kuvat tuntuvat ihastuttavan hyviltä mielen syvässä avaruudessa. Lehti näyttää toimivan yhdessä vakavien harrastajien kanssa. Minuun teki syvän vaikutuksen myös se, että lukijoiden kysymyksiin jaksavat vastata raskaan sarjan ammattilaiset. Ainakin kosmologia on alue, jossa suomalaisilla on erinomaisen hyvä palvelu, Kari Enqvistin ja Esko Valtaojan ansiosta.

Sitä en osaa arvailla, mitä he sanoisivat lehden nyt esittelemästä neliulotteisen alkuräjähdyksen ja valkoisten aukkojen ajatuksesta.

Tähtitieteen toinen pää on tunnetusti runous. Vankkamieliset virkamiehet nimittelivät ainakin ennen meitä, jotka olemme kovia runojen perään ja kuulemme merkityksiä musiikissa, tähtiin tuijottajiksi tai kuuhun katsojiksi. Taka-ajatus on, ettei meistä ole vakaviin töihin eikä varsinkaan valtion virkoihin.

Luulen että nuo ”realistit” ovat kuitenkin lukeneet vähän liikaa horoskooppeja. Lisäksi tähdet voivat vaarantaa mielenterveytenne! En ollut kuullut puhuttavankaan planetaarioista ennen kuin näin elokuvan ”Nuori kapinallinen” (Rebel Without a Cause). James Dean ja Natalie Wood sekä Sal Mineo. Miten samaan elokuvaan voikin sattua kolme noin traagista näyttelijää. Deanin muistatte, Wood oli silloin 50-luvulla mielestäni ylivoimaisesti maailman kaunein nainen. Hänet ehkä hakattiin ja hän hukkui Los Angelesin edustalla. Sal Mineo murhattiin. Elokuvassa nuori ”Plato” saa hepulin, kun koululuokka pakotetaan katsomaan taivaalta maailmanloppua tai jotain. Ehkä elokuva on erilaisten tähtien sammumisesta? (Selostan sitä siksikin, että ohjaaja Nicholas Ray oli minustakin juuri niin suuri – ja ihmisenä sekaisin – kuin ranskalaiset väittävät, ja Party Girl eli Chicagon yöperhoset väreillä kertomisessa 50 vuotta aikaansa ja Lynchiä edellä.)

Kuvan Griffithin observatorio on tutulla paikalla. Lähellä on elokuvien syystä hehkuttama Mulholland Drive, siellä on Hollywood Bowl ja se maailman kuuluisimpiin luettu yönäköala, suunnaton suorakulmaisten ruutujen verkko eli Los Angeles, The Big Nowhere. En aio mennä sinne takaisin.

Antakaa minulle Savukoski ja tähtilehden kuvaama Suomen pimein paikka. Puhe on valosaasteen vähyydestä. Ellette aio liittyä Natoon, katsokaa hakukoneen kuvista ”valosaaste” tai ”light pollution”. Rajan takana ja Kuolassa on käsittämättömiä valonlähteitä. Arvaisin sotilastukikohtia. Muutaman tiedänkin. Suomen Lapissa on pimeyttä, jos siis osaa kiertää suositellut kohteet.

Pyyntöni on retorinen, turha kielikuva. Itse asiassa meillä on Kirkkonummella tähtiä vaikka mitkä määrät. Luulen ettei kauhean monella ole mahdollisuutta mennä omalta kuistiltaan (pellon puolelta) skannailemaan tähtikuvioita. Ipadiin on siis halpa apsi, joka oikeasti auttaa kuvioiden tunnistamista. Ei ole järin vaikeaa opetella tavanomaisten viiden lisäksi esimerkiksi kymmenen muuta kuvioita. Tai sitten sata.

Edellä yritetään varovasti tuoda esiin tähtitaivaan taiteellinen puoli. Hyvin vanhan ja edelleen käyttökelpoisen selityksen mukaan ”kulttuuri” on tieteet, taiteet ja uskonto. Itse herätän tässä turhan usein pahaa verta, kun en osaa selvittää lukijoilleni, että uskonto on ainakin minulle hyvin vahvasti kulttuuri-ilmiö, samaa lajia ja luokkaa kuin musiikki tai konepajatekniikka. Siksikin suhtaudun hiukan hämmästyneesti keskusteluihin uskontojen esittämien väitteiden todenperäisyydestä. Kansanperinteessä laulut, vitsit ja sananparret ovat viehättäviä. En ole ruvennut miettimään, ovatko ne totta. Ensimmäisenä mietin, mitä ne kertovat, mitä niistä tulee mieleen.

Olemassaolon tarkoitus on taide. Tätä yksinkertaista tosiasiaa salaillaan, koska taide on niin käyttökelpoista itsetehostukseen ja köyhien ihmisten pilkkaamiseen. Elävä ja kuollut luonto (raja on keinotekoinen) tuodaan yleensä tieteisiin ja oppeihin. Tähdistä voi kuitenkin myös nauttia aivan typerästi tai sillä oikeutuksella, että ”ne ovat siellä”.

Luonto on todistetusti kulttuurisesti pitkälle muokkautunut ja siis vaihteleva käsitys paikkojen kauneudesta ja rumuudesta mutta myös hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä. Hengen salpaavalla seudulla asui ja asuu tunnetusti ihmisiä, jotka eivät elämänsä päivänä tule ajatelleeksi, että täällä näyttää jotenkin toiselta. Minulle mieluisin on muuan kivi, jonka elämäkerran kirjoitin ja julkaisin kerran. Sen päällä istuen on hyvä tähyillä taivaalle eli toimia juuri samoin kuin muutkin muurahaiset.