Lentävät

Liikkuvan poliisin lempinimi oli luultavasti alkujaan haukkumanimi. Liikkuva komennuskunta muuttui nopeasti lentäväksi komennuskunnaksi. Se oli kolmekymmentäluvun alkua. Kaikki muistivat, vaikka eivät halunneet muistaa, punakaartin lentävät osastot. Ainakin Kotkasta käsiin sellainen teki paljon pahaa, myös murhia.

Mielikuva ei liity ilmailuun; se oli vielä alkukantaista puuhaa. Nimitys korostaa juurettomuutta. Miehet olivat toispaikkakuntalaisia. Se oli lähes nerokas keksintö.

Taustalla on kukaties rosvojoukko, mutta puolivirallisesti ”vapaajoukko”. Sellaisia syntyi esimerkiksi Ranskassa – franc-tireurs – kun järjestysvalta oli romahtanut vallankumouksen vuoksi. Erikoisen näkyviä vapaajoukot olivat Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tämän hetken vastine on ”puolisotilaallinen” (paramilitary).

Ja Englannissa ja Yhdysvalloissa perinne on toinen. Sheriffi oli ensin kauan kuninkaan mies, sitten paikallisen itsehallinnon valitsema ja nimittämä järjestyksen valvoja.

Suomessa Kansalaissodan leimahtaminen johtui osittain poliisin puuttumisesta. Tsaarin poliisi ei tullut kysymykseen. Mielenosoituksen ja hulinoinnin vaikeaa rajaa selvittämään ei ollut ketään. Sekä punakaartit että suojeluskunnat olivat syntyneet vapaaehtoisina yhteenliittyminä jo 1905 ja unohtuneet välillä.

Luultavasti poliisin (”kaupunki”) rinnakkaisnimitys ”miliisi” korosti alun perin, ettei kysymyksessä ollut esivallalle uskollinen poliisi, vaan jotain muuta.

Suomessa kehitys on kummallinen. Amerikassa elokuva ”Easy Street” on muistomerkki ajatukselle, että jopa Chaplin voi päästä poliisiksi – ja suoriutua hienosti. Ruotsissa kansalaisten käsitys poliisista ja poliisin mielikuva itsestään vakiintui pitkiksi ajoiksi Peppi Pitkätossusta. Tuo historiallisestikin käänteentekevä kirja ei tahtonut saada kustantajaa. Se todettiin aivan oikein yhteiskunnanvastaiseksi ja siten lapsille sopimattomaksi. Kasvatustieteilijä Landquist menetti maineensa lopuksi ikäänsä, syystä. Mutta Pepin katolle kököttämään toimittamat poliisit ovat edelleen räystään tuntumassa, vaikka kirjassa heille annettiin piparkakkuja.

Suomessa oli myös kirjallisuuspoliisi. Vaivuin muistelemaan menneitä, kun luin ystäväni Pekka Tarkan arvion kirjasta, jonka Kari Tarkiainen on kirjoittanut isoäidistään Maria Jotunista. Yritin keksiä, miksi Pekka oli ryhtynyt esittelemään kirjaa, josta hän ei, lukijalle tuntemattomaksi jäävästä syystä, kuitenkaan tuntunut pitäneen. Kirja – palaan siihen pian – oli näet minun mielestäni epätavallisen hyvä, mielenkiintoinen ja ajankohtaan sopiva. Miksi se oli jäänyt ns. isojen kustantajien huomiota vaille? Jotuni kun yksi klassikoista, joka sietäisi ottaa esiin, koska teksti on oikeaa kirjallisuutta. Tarkoitan tällä, että se on eri aikavyöhykkeellä mutta kello käy. Jollain kumman tavalla klassikon ja museotavaran erottaa toisistaan. Jälkimmäisen kello on pysähtynyt. Se on vain kuori.

Jotunin ”Huojuva talo” löysi tiet lukijoiden luokse. Ei sen saama maine johtunut vain ”paljastuksista”. Tuskin tuohon aikaan (1963) moni lukija oli kiinnostunut yli kymmenen vuotta sitten kuolleesta professorista 20 vuotta aikaisemmin kuolleen kirjailijan mahdollisena esikuvana. Helsingin Sanomien silloin kriitikko arveli romaanin jäävän kuriositeetiksi. Sen hän arveli väärin.

Kriitikko oli kirjojen matkan liikennepoliisi – lentävä. Pahimpia sakottajia eivät välttämättä olleet sanomalehdiltä kuukausipalkkaa saaneet. Erilaiset kirjallisuusmiehet ja –naiset toimivat vapaaehtoisena miliisinä.

Edellä mainitun Jotunin hengenheimolaisen Peppi Pitkätossun löytäjiin ja puoltajiin kuului Gösta Knutsson, ”Pekka Töpöhännän” kuolematon kirjoittaja, jonka tuotanto ajautui ”toisarvoisena viihteenä” Suomessa Gummerukselle. Moniko olisi aikanaan arvannut, että Pillissä ja Pullassa luotiin hyvinvointivaltion kansalaisen ja äänestäjän perikuva!

Sitä hylkäämässä Bonnierilla oli Gerard Bonnier, putkimiehen näköinen henkilö, joka oli kustantaja, ei siis kirjallisuuden tuntija. Kustantajan ei pitäisi ruveta poliisiksi, vaan olla rehellinen ryöväri, niin kuin Barrabas, joka on pari vuosisataa mainittu usein kirjankustantajien yhteydessä (Lordi Byron tai Thomas Campbell).

Liikkuvan poliisin lakkauttamisen syyksi kerrotaan hallinnollisten kustannusten säästäminen. Tuo voi olla tottakin. Luulen kuitenkin että liikkuvia poliiseja ei enää synny. Tunnen yhden Teuvon, joka on sukuakin. En tunne toista niin siihen toimeen sopivaa. Luulen että kun hän syntyi Himosvuoren siimekseen, äiti Ella ja isä Väiski ajattelivat ensimmäisiksi töikseen, että siinä on poliisivauva. Vauvoista nimittäin näkee, kenestä tulee poliisi. Ellette ole tienneet, katsokaapa seuraavalla kerralla tarkasti.