Maalaisten rahat

Kaikki kunnon ihmiset tiesivät jotain pankeista ja niiden omistuksesta. Yksi merkittävä kansallisvarallisuuden osa on pimennossa. Se ei kuulu yleissivistykseen. Yleissivistystä vastustan toisin kuin lehdissä näinä päivinä kuullut lukion opetuksesta keskusteltaessa. Mielestäni näet uudistajat ovat vain tyhmiä. Sellaisia oppiaineita, jotka lakkaisivat olemasta lapsille pakollisia, ei viime aikoina ole ollut enää olemassa. Kemia ja fysiikan raja on käytännössä kadonnut, etenkin aineiden ymmärtämisen kannalta. Biologia valinnaisena aineena kuulosta korvissani munan tutkimiselta ilman kanaa. Joku tyhmentää lukiolaisia, ja nämä osoittavat suosiotaan. Näin on ollut ennenkin. Aina sytyttävä piiloviesti on selvä: viisaus on epäsolidaarista.

Mutta puunjalostusteollisuutta on mekanista (fysiikka) ja kemiallista (kemia), kohteena puu (biologia).

Historiallisessa Aikakauskirjassa julkaistiin nyt kirjoituksia, joista käy ilmi sekin, ettei nykyhetkestä saa edes politiikassa ja taloudessa auttavastikaan tolkkua tietämättä menneisyydestä. Myynnissä olevan numeron teema on lähihistoria. Tyhmeliinin mallikappale olen minä.

”Suomi elää metsästä.” Selvä. Valtio on tukenut kaikin voimin metsäteollisuutta, koska se on vientiä ja tuottaa välttämätöntä valuuttaa. Tämäkin oli selvä, siis euroon asti. Rahan arvon alentaminen oli tunnetusti tulonsiirto vientiteollisuudelle, maksajina palkansaajat.

Kuka oli vientiteollisuus? Minulle tarjoutuu ensimmäisenä mieleen vastaus ”metsäpatruunat” eli erilaiset perkeleet. Walden, Björnberg, Serlachius, Haarla…

Vastaus ei kelpaa. Se on kuin kaavaillusta uudesta lukiosta. Sanassa metsäteollisuus on osat metsä ja teollisuus. Suomessa yksityiset omistavat 70 prosenttia metsistä. Teollisuuden omistus on aika vähäistä. Koska metsä oli ennen pelkkä näkemäeste, omistuksen historia on hiukan mutkikas. Metsällä oli merkitystä polttopuuna ja yksin hirsin rakennustöissä, mutta eipä paljon muuta. Usein mainittu Ramsayn kuvaus kaupankäynnin huumasta, ”Kun Suomen metsien vihreä kulta herätettiin henkiin” on harvinainen. Lankut, suuri osa vielä säälittävästi käsin piilulla kaluttuja, alkoivat kiinnostaa eurooppalaisia ostajia, ja yhtäkkiä metsät alkoivat maksaa jotain ensin Päijänteellä ja sitten Saimaalla. Kirveitä enemmän asiaan tietenkin vaikuttivat vesimylly ja höyrysahat, kuten myöhemmin Kotkaksi nimetylle saarella perustetut, ja etenkin Hackmanin suvun Viipurin seudulle askartelemat.

Ja puhe oli siis pitkään sahatavarasta. Se elintärkeä selluloosateollisuus toi kieleemme termin ”pinotavara”. Tuota sanaa käytettäessä puhe on kuitupuusta, joka on tosi halpaa verrattuna tukkipuuhun. Ummikko katsonee esimerkiksi ”puun hinta” (metsäkeskus). Meille, kaupunkiseutujen roskaväelle riittää yleissivistykseksi, että oikein roima tukki saattaa olla sadan euron arvoinen, vaikka toisaalta yhtä tai kymmentä runkoa ei tietääkseni kukaan osta edes tien varteen tuotuna.

Mainitsen asiasta vain kuunneltuani, miten fiksuksi luulemani espoolainen uhosi lyövänsä rahoiksi myymällä kolme runkoa tontiltaan. Vähän niin kuin suunnittelisi sardiinitehdasta saatuaan ongella kolme särkeä.

Suomessa entisellä Metsäliitolla (Metsä Group) oli reippaasti yli sata tuhatta jäsentä, metsänomistajia. Siltala kuvailee kirjoituksessaan ja, niin otaksun, kevätkaudella ilmestyvässä kirjassaan, miten sopuisasti puun osto ja myynti hoidettiin. Ostajana ja myyjänä oli aika usein sama taho, ja vallan huipulla oli Veikko Ihamuotila tai Heikki Haavisto. He eivät olleet metsäpatruunoita, vaan tuottajien eli omistajien eli käytännössä maa- ja metsäteollisuuden eli keskustapuolueen sankkojen joukkojen edustajia. Kuinka ollakaan, heidän takanaan oli myös puunjalostustehtaita. Asia tarkistettakoon kaikin mokomin, mutta muistaakseni vahva merkkituote ”Serla” on Metsäliiton piiristä, nykyisin Metsä Tissue, aikoinaan Mäntän tehtaat. Aina kun niistätte nenänne tai jonkun toisen nenän, tuette välillisesti myös muuatta poliittista puoluetta.

Arvoitus keskustapuolue näyttäisi selittyvän tämän päivän kannalta historialla. Miten paljon olette lukijat kuulleet metsätyömiesten työtaisteluista? Minä en muista ensimmäistäkään. Suomen valtimo sykki tuo saman kaksinaisen suhteen varassa. Metsänomistajat eli siis myyjät ja kamalan työn tekijät eli jätkät, työmiehet, metsurit, olivat osittain samoja ihmisiä. Hankintakauppoja tehtiin paljon. Metsää ei myydäkään pystyyn van rungot kaadettuina ja tien varteen ajettuina. Etenkin syrjemmällä Suomessa metsä oli maatalouden pankki; pellot tuottivat rahaa pahimmoillaan kerran vuodessa. Metsästä saattoi lähteä hyväkin tili, varsinkin jos kaato ja karsinta hoidettiin omin voimin.

Tuo aikakausi oli todella lyhyt, ehkä itsenäisyyden alusta 60-luvulle, loppulaukauksenaan suuri muutto Ruotsiin. Selitys on mutkikas, mutta järjestöjensä kautta metsänomistajat olivat tavallaan mukana pidättelemässä kantohintojen nousua. Pankin luukulle meni lappu. Sodanjälkeisten suurhakkuiden jälkeen pikku metsissä ei ollut, mistä ottaa. Elämisen keinot loppuivat.

Poliittinen järjestelmämme, muuten, näyttäisi hieroutuneen kahden valtavan järjestelyn myötä. Toinen oli asutus 1920-luvun alusta, keskeisesti siis torpparivapaus eli ”eräiden vuokrasuhteiden” järjestely. Toinen oli maa- ja metsäkauppojen sääntely., Suomeen ei sittenkään tullut määrättömästi teollisuskapitalistien omistamia metsiä, vaikka alku oli hurja. Varsinkin Karjalassa jo melkein unohtuneet firmat, kuten Diesen Wood ja Aunuksen Puu, sekä valtion yhtiö Enso Gutzeit, päätyivät alistumaan ”yhteistyökapitalismiin”, josta sitten tuli Suomen vallitseva yhteiskuntamuoto oikeastaan 1990-luvulle asti.

Valitettavasti en ymmärrä näitä taloushistoriallisia kuvioita riittävän hyvin. Toistelen vain mielessäni, että nuoruudessani metsätöissä oli talvisin puoli miljoonaa miestä, ja nyt metsureita on enintään viisi tuhatta, käytännössä vieläkin vähemmän. Muutos 1 : 100. Sitä voi sanoa paljoksi. Ja itse olen istunut, asioinut, neuvotellut, tehnyt sopimuksia Espan ja Etelärannan kulmassa, jossa oli valtaa se mikä seudun pankeissa ja enemmän kuin eduskunnassa. Finncell ja Finnpap. Järjestelmää sanotaan kartelliksi. Tähän mennessä sitä ei ole juurikaan tutkittu. Pidättyvyys lienee ollut aiheellista.