Professori Himasen erehdys

Kaikki me Pekan tuntevat irvistelemme ja vedämme ilmaa hampaiden välitse. Minä en osaa pakottaa mielestäni ikäviä ajatuksia, jotka sain, kun jouduin katselemaan Pekan laskuja luennoista ja muusta. Tämä nyt revitelty tutkimuksen hinta ei ole sinänsä suuri. Tuollaisen joukon tapaamiset maksavat paljon. Silti tilanne on auttamaton, kun ahneeksi tunnettu mies julistaa elämisen arvokkuutta ja muita sellaisia arvoja, joita voisi mainiosti osoittaa laskua kirjoittaessaan.

Kirjoittamaan hän ei ole oppinut eikä taida oppiakaan. En viitsisi lyötyä lyödä. Mietinnön Himasen osuudessa virkkeet ovat mahdottomia. ”Tämän haasteen suhteen on tärkeää arvioida Suomen empiiristä kokemusta tässä suhteessa. Suomea koskee sama kuin kaikkia muitakin maita:

yksittäisen yrityksen vaikeudet eivät olisi niin merkittäviä, jos informationaalinen innovaatiopohjainen talous laajenisi yrityksen ulkopuolella ja jopa hyödyntäisi sen luomaa kehitysimpulssia.”

Tällaisen leimaaminen akateemiseksi jargoniksi halventaa akateemista jargonia.

Castells on väärässä, ja siten Himanenkin. Hakkerietiikka on oikeastaan jatkosodan etiikkaa. Yhdessä tekemisen, yhdessä jakamisen ajatus jatkui ainakin vuoteen 1956 tai 1962,

Kirjassa puhutaan liian vähän sodasta. Syyn tiedän. Globalisaatio ja ”informationalismi” industrialismin jälkeen tulleena maailmankautena ovat jo osoittautuneet mitääntekemättömiksi termeiksi. Syyt – islam, 2001 9/11, Hyökkäys Irakiin, Kosovon sota, Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän vakava vaurioituminen (”vangin dilemma” eli republikaanit ja demokraatit toistensa kimpussa kustannuksiin katsomatta).

Hyvin monet taloustieteiden käsitteet liittyvät malleihin, jotka puolestaan ovat yleistyksiä ihanteellisesta eli epätodellisesta tilanteesta. Ne ovat siis sinipiirustuksia ja kaavakuvia, eivät ”rakennuspiirustuksia”. Informaation jatkuvasti muuttuva merkitys on totta.

Vaikka Castells ja kumppanit varoittavat determinismistä, perusajatus on, että teknologia muuttaa maailmaa. Informaatioteknologia muuttaa maailmaa suuntaan, jota tutkijat siis sanovat informationalismiksi.

Ongelma on sana ”teknologia”. Se tuntuu sisältävän kojeet mutta ei esimerkiksi niiden käyttämisen edellyttämiä ohjelmia tai ainakaan ei ohjelmien takana olevia algoritmeja. Kiireesti syntyneistä yhdyssanoista huolimatta ”teknologia” tuntuu viittaavan johonkin, mikä on ”tehty”. Mutta tällä hetkellä biologia on tärkeämpää. Luontevuudesta kiinni pitäen biologian tulosten voi sanoa syntyvän tai kehittyvän. Tämä olisi ilmeikästä kieltä myös ns. biotekniikan alueella. Biotekniikka taas on se, mikä erottaa meidät kivikaudesta, eivät kirveet. Kivikausien loppu oli käsillä, kun ensin kasveja (vilja) ja sitten eläimiä (kotieläimet) alettiin jalostaa.

Tarkoitus ei ole kiistää informaatioteknologia valtavaa merkitystä. Emme vain edelleenkään tiedä, miten push ja pull vaihtelevat. Joskus teknologia ”työntää”, joskus se ”vedetään” esiin. Kun on kehitetty polttomoottori eli valvottu räjähdys ja kaasun laajenemisen talteen ottaminen energiana, on normaalia, että kohta keksitään parempi polttomoottori. Esimerkki vedosta olisi sitten sähköauto. Kaikki ovat samaa mieltä, että sellainen pitäisi kehittää, mutta koville ottaa.

”Informaatioyhteiskunta” hukkui 1990- ja 2000-luvun sotiin ja siihen, etteivät ihmiset sittenkään käyttäydy järkevyydessään eivätkä järjettömyydessään kaavailujen mukaisesti. Eräässä mielessä vuonna 2008 alkanut finanssikriisi oli informaatioyhteiskunnan onnistunein työnäyte. Sen mekanismeja ei voi kuvitella ilman tosiaikaista viestinvaihtoa ja lainojen ja niiden vakuuksien pinoamista ylpeiksi torneiksi.

Näin se on. Ei perhosten tutkiminenkaan ole sillä valmis, että kohteelle annetaan hieno nimi. Castellsin 1990-luvulla keräämät, vaikuttavat ja valaisevat tiedot eivät ole päivitettävissä. Esimerkiksi vuoden 2010 tiedot olisi analysoitava suhteessa toisiinsa, ei yksinomaan suhteessa kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen. Tietotekniikka muodostaa yhteisöissä odottamattomia yhdisteitä.

Himanen viittaa Suomea siivittäessään Platonin ja Aristoteleen hyve-etiikkaan. Viittausta oikein säikähtää. Totalitaariset maailmankuvat ovat tulleet aina juuri tuota reittiä, Euroopassa yleensä Hegelin kautta. Hyveen vetäminen – tarpeen sijasta – eettisen pohdinnan pohjaksi vaikuttaa lukijaan samalla tavalla kuin yhteisen hyvän etsijöiden osoittautuminen yhteishyvän valiokunnaksi.

Mutta tuollaista ei varmaan tarkoiteta. En muista että Himanen olisi tähän mennessä osoittanut havainneensa, että hänen versionsa hakkerietiikasta on antidemokraattinen. Osaajien yhteisö ja jakaminen toisille osaajille kuulostaa kovin elitistiseltä. Se näet on sitä.

Informaatioyhteiskunnan tarjoaminen hyvinvointivaltion pohjaksi tietenkin kuulostaa solidaariselta. Tämän tutkijaryhmän tarjoamat mallit tuntuvat kovin kokoomukselaisilta, sanan vanhentuneessa merkityksessä – edistämällä elinkeinoja ja hyödyllisiä ammatteja luodaan hyvyyttä, joka ajan kuluessa ravitsee heiveröisempiäkin taimia.

En vihjaa, että vastakohta olisi esimerkiksi sosialidemokraattinen. Vanhan vasemmiston syömähampaat ovat kuluneet tyngiksi. Itse asiassa Castells, syntynyt -42, edustaa juuri vanhaa vasemmistoa; tosin en tiedä, onko hänellä tätä nykyä poliittisia mielipiteitä. Ainakin hän kerran kertoi toimineensa ahkerasti Pariisin yliopistolla opettajana merkillisen vuoden 1968 aikana.

Sitä en ihmettele hetkeäkään, että pääministeri Katainen innostui tähän ajatteluun. Se on hänen ikäisilleen tavallista. Tiedän mistä puhun, koska olen luennoinut Castellsin informaatioyhteiskuntaa monta vuotta ja nähnyt, miten se uppoaa opiskelijoihin. Tyhmimmät innostuvat ensimmäisinä ja kirjoittavat tenttikuulustelussa paperiinsa, että informaation on oltava vapaata.

Kun kaavaillaan yhteiskunnan ja yhteisöjen parantamista, silloin on oltava varpaillaan. Nuo kaavailut ovat aika usein tyhjää puhetta; joskus ne ovat muuta. Muistan oikein hyvin, miten esimerkiksi akateemiset sosialistit olisivat muuttaneet opiskelijayhteisöä ja sen kautta yhteiskuntaa.

Itse tuen köyhää lähestymistapaa. Ei aloiteta suunnittelemalla tietojärjestelmää, vaan selvittelemällä vaivaisten ongelmat. Tässä ja nyt kiireisin ryhmä on nuoret ja lapset. Miten rakentaa ”verkkolukutaidon” päälle ”verkkoarvostelukyky”? Pelkään tosissani, että kaupallisilla toimijoilla on yliaikainen oppi: mitä tyhmemmät asiakkaat, sitä helpompi heitä on kusettaa.