Keskinäinen testamentti

Jatkaakseni eilisestä mutta yrittämättä ryhmitellä sen enempää maailmaa kuin talousjärjestelmääkään esitän ajatuksen, ellei sellaista pidetä sopimattomana.

Oikeuksien varjeleminen ja velvollisuuksista huolehtiminen on siirtynyt kirjoituksesta sähkökirjoitukseen. Kirjoittaminen tuli Suomessakin myöhään tavaksi. Lukutaitomme on kehuttava. Kirjoitustaitoa ei koeteltu. Sen takasi vasta kansakoulu, joka puolestaan tuli pakolliseksi vasta itsenäisyyden alkuvuosina (oppivelvollisuuslaki 1921).

Syitä saa arvailla. Lukutaidon levittämisessä protestanttiset kirkot luultavasti tavoittelivat 1500-luvulta alkaen horjumattomia kirkollisveron maksajia ja sponsoreina toimineet herrat väkeä, joka oli valmis vuodattamaan verensä kulloistenkin herrojen puolesta. Se näyttää selvältä, että yliopisto-opetus tähtäsi hallintomiesten hankkimiseen, vaikka verojen keräämistä ja aateliston kurissa pitämistä nimitettiin tuohon aikaan uskonnoksi. Kun voudit ja kirkkoherrat vertailivat kirjojaan, siinä oli sakeasilmäinen verkko.

Napoleonin sodista alkaen aliupseerin oli osattava lukea. Kirjoittamisella ei ollut niin väliä. Tärkeämmät käskyt tulivat tietenkin kirjallisina.

Toisen asteen lukutaito oli hyvin keskeinen tekijä 1800-luvulla. Erilaiset vallankumousmiehet ja pomminheittäjät olivat yliopistolta tai seminaareista sortuneita ja etenkin lehtimiehiä. Kaikkein pahimpia olivat erilaiset runoilijat ja jatkokertomusten sepittäjät. Suomessa heidät suitsittiin hyvin tehokkaasti. Heistä tehtiin yliopiston rehtoreita tai ainakin professoreita. Jos kirjapainosta lipsahti poliittisesti hälyttävä kirja (Kivi). sen siivosi näkymättömiin professori (Ahlquist).  (Tässä mielessä WSOY:n taistelu Tarmiosta 1972 oli vedenjakaja, sillä yhtiö oli vanhastaan tiukasti professoreiden valvonnassa.)

Sata vuotta sitten meille etuajassa tulleen yleisen ja yhteisen äänioikeuden katsottiin vaativan tarmokasta kansansivistystyötä. Ase- ja viljajunien aikakaudella toripuhujat pärjäsivät vielä Venäjällä mutta Suomen pienissä kaupungeissa eivät. Sanomalehdistö laajeni suuresti.

Juuri nyt moni murehtii nettikeskustelujen heikkoa tasoa ja useat myös nuorten verkkokäyttäytymisen yksipuolisuutta. Voi olla, että tablettitietokoneet ovat vastaus. Niitä on kouluissa ja niitä on kirjastoissa. Opettajia ja kirjastonhoitajia ei ole kannustettu myötäämään muutosta. Paras kannustin olisi tietysti lisäpalkka.

Ihmisten patistamisella verkkotaitoisiksi on kiire. Puheena on jälleen se digitaalinen kuilu, kymmenen tai kaksikymmentä prosentti aikuisväestöstä. Täällä on liikaa ihmisiä, jotka eivät saa laillisia eläkkeitään ja etuuksiaan, koska eivät ymmärrä tai osaa hakea niitä.

Kansakunta on kuin mummoihminen, joka teeskentelee kuulevansa ja ymmärtävänsä puhutun, vaikka on nimenomaan kuulokojeen tarpeessa.  

Jokin parannus on tulossa, mutta vielä tällä hetkellä luottotietonsa menettänyt ihminen ei saa pankkikorttia eikä siten keinoa epätoivoisten raha-asioittensa seuraamiseen, saati hoitamiseen.

Osaamattomina odottavissa on ihmisiä, jotka ovat pontevia ja halukkaita tarttumaan tilaisuuksiin. Niinpä illat, päivät ja kurssit, joilla opastettaisiin esimerkiksi mobiilitaitoja, esimerkiksi tabletin käyttöä kaikkeen asiointiin ja kohtuulliseen huvitukseen, elokuvat, Spotify ja äänikirjat mukaan luettuna, ovat toivottoman loppuunmyytyjä.

Pohdiskelin itsekin, mitä jos järjestäisi kursseja. Mutta päätyisin kumminkin kirjastoon, ja siellä käy vain valmiiksi käännytettyjä ihmisiä. Tästä asiasta en todellisuudessa tiedä mitään, mutta luulen, että kunnankirjasto on pontevien ihmisten paikka. Siellä maleksivat koululaiset näyttävät hekin olevan pontevimmasta päästä. En rupea järjestämään kursseja, koska olen pelokas ihminen enkä luota kykyyni auttaa ja neuvoa monenlaisia ihmisiä. Siellä olisi kumminkin paljon sellaisia kansalaisia, jotka ovat vetäneet laitteensa solmuun, ja jos buuttaaminen ei auta vaan ongelmia on esimerkiksi BIOSissa, sellaisesta olen tottunut pitämään näppini irti, varmasti syystä.

Kannattaisin kovin niitä hyvinvointipalveluja, joista hallitus, poliitikot ja erilaiset asiantuntijat puhuvat. En vain saa selvää, millaisia ne sitten olisivat.

Mutta kun autokouluilla ja katsastusasemiilla näyttää tienaavan pois tiehensä, miksi kukaan ei edes kokeile erilaisia nettiajokortteja? A – sähköposti, Google ja verkon käyttämisen alkeet; perusvalmiuksina tietokoneen käynnistäminen ja sulkeminen. B – kirjoittaminen (mielellään ei Word). C – taulukkolaskenta. D – käyttöjärjestelmän pääpiirteet ja ohjelmoinnin alkeet. Vastaava puhelimille. Opetettaisiin sekin, miten helposti puhelimeen saa aikataulut ja sitten tiedon lähimmistä lähdöistä.

Itse iPad näyttää olevan keski-iän saavuttaneiden naisten ykkössuosikki. Sen ongelma on hinta. Se vähän on tablettien yleinen ongelma. Ja iPadin käyttäjistä kovin harva tietää, että irrallinen näppäimistö on halpa mutta tekee laitteesta varteen otettavan työkalun. Johtoakaan siinä ei ole.

Ja oma lisäohjeeni: pitäkää printteri tai ostakaa uusi, mutta älkää maksako siitä enempää kuin 60 euroa, korkeintaan satasen. Ne kalliit väripatruunat saa verkkokaupasta suoraan kotiin.

Kun löydätte jotain tärkeää, tulostakaa. Ette kumminkaan löydä sitä hauskaa seuraavalla kerralla. Tulosteet voi pinota maksamattomien laskujen viereen.

Miksi autokorjaamot tai katsastuskonttorit eivät katsastaisi muutamalla kympillä tietokonettakin? Onhan se kuitenkin tärkeämpi kapine kuin auto.

Miksi tiedekunnat viivyttelevät. Ainakaan Aalto-yliopistossa ei vielä opeteta IT-psykologiaa eikä varsinkaan IT-psykiatriaa. Suuri elämää helpottavien laitteiden käytön este on pelko ja hermostuminen oudon ja oikkuilevan laitteen uhrina. Kysykää hei lähihoitajilta. Toistaiseksi palvelutaloissa ei näy tabletteja, mutta kännyköitä hoitajat joutuvat säätämään aamusta iltaan. Tavallisin vika on akku tyhjänä.

Vanhojen ihmisten houkuttimeksi tarjoaisin skannaamista, joka kyllä vaatisi laitteen. Silloin printterinsijalla saisi olla monitoimilaita. Eivät nekään ole kalliita, eikä skannaaminen maksa mitään. Houkuteltaville voisi sanoa, että heidän jälkeensä muistot, kaikki hyvät paperit, lehdet ja leikkeet, menevät jätelavalle. Skanneri on ehkä virsikirjaa parempi keino tehdä tiliä elämästään, tallentaa laatikoista kastetodistukset, postikortit ja kuolinilmoitukset. Niistä syntyy omia aikojaan kertomus. Eikä valokuva-albumeja saa päästää tuhoon.

Näin kertyy verkossa kuvilla kirjoittamisen taito ja istuessaan ja ihmetellessään voi löytää mielenkiintoisia asioita, kuten esimerkiksi perhosia tai kasveja tai lintuja, lintujen äänetkin. Voi vaikka tehdä niin kuin yliopiston professorit, että opettaa niitä asioita nuorille ja siitä tehtävästä selvitäkseen opettelee itse kiireesti edellä. Tekniikka on hyvä ja koeteltu.