Tekomiehet

Eilen käsittelemäni tekijänoikeuden (Marimekko) ja usein tässä yhteydessä mainittujen pankkioikeudenkäyntien, etenkin takaajien kannalta nähtynä. on kuin onkin yhteys.

Katselin tarkemmin 1992 julkaisemaani laajaa (600 sivua ja liiteosa) kirjaa Korkeimmasta oikeudesta. Sen viides luku, etenkin jakso 5.5. käsittelee ongelmia, joita kirjassa kutsutaan nimellä ”kolmikanta”. Nimitys on selvästi otettu työmarkkinoiden mallista. Kaksi osapuolta, esimerkiksi velkoja ja velvollinen, joutuvat vastakkain tavalla, joka vaikuttaa myös kolmanteen tahoon. Tyyppiesimerkkinä on esitetty takaus ja sen ohella vierasvelkapanttaus.

Kirjan hiukan vaimeasti esitetty kannanotto on suunnilleen tämä: tuomioistuimet keskittyvät oikeussääntöjen soveltamiseen ja joissakin tapauksissa luomiseen. Tilanteiden selvittäminen jää useimmiten tekemättä.

Omavelkainen takaus muuttui jo ennen sotia vakiomenettelyksi. Mutta ovat ne aika erilaisia tilanteita, kun pankki myöntää rakennusurakassa pankkitakauksen tai kuin täti-ihmiset takaavat sukulaispojan pankkilainan, joka käytetään esimerkiksi liikeyrityksen perustamiseen.

Oikeudellinen sääntö sanoo, että molemmat ovat takauksia, ja velkojalla on oikeus maksuun joko velalliselta tai keneltä tahansa takaajalta.

Itse käsitän, että liiketoiminnassa voivat mennä ”omat ja varastetut”. Liikeyritys aloitetaan samoin ehdoin kuin Saksa aloittaa maailmansotia, voiton tai tappion uhalla.

Olisin jäänyt odottamaan, että ns. Koiviston konklaavia käsiteltäessä olisi mainittu muutakin kuin menettelikö presidentti väärin yrittäessään vaikuttaa tuomioistuimiin. En nytkään yritä sanoa mitään siitä, yrittikö vai ei, koska mukana olleet ovat jo kertoneet käsityksensä. Mutta tuo asia on kytketty presidentin väitettyyn haluun puoltaa pankkeja vaikeassa tilanteessa.

Olisin siis halunnut kuulla edes kerran, että tuomioistuinten arvellaan siis puoltaneen pankkien asiakkaita pankkien kustannuksella. Ei kai vaikuttamisyrityksiä muuten olisi tarvittu?

Itse suhtaudun pelokkaasti tuollaiseen oikeudelliseen aktivismiin. En tosin tiedä, että sellaista olisi Suomessa esiintynytkään. Sitä vastoin lakeja on muutettu, ja siihen on totisesti ollut syytä. Nähdäkseni vieläkään ei oikeudessa voida ottaa huomioon ”kolmikantaa”, siis sitä, miten monien ihmisten ja yhtiöiden asioihin maksuhäiriöistä aiheutuneet jutut haarautuvat.

Lakimieslukijat varmaan pitävät tätä kolmanteen tahoon (sivullistahoon) viittaamista omituisena tai tarpeettomana. Esimerkki kolmansien suuresta merkityksestä on takaisinsaantisäännöstö. Viime tingassa ennen ulosottoa tai konkurssia tehdyt luovutukset voidaan peräyttää sitä helpommin mitä läheisemmälle taholla omaisuutta on luovutettu.

Tekijänoikeuden rakenteen suuri ongelma on yritys pitää pykälät kiinni tekijässä tai tekijän ja hänen oikeutensa loukkaajan suhteessa. Tämä asiayhteyden sivuuttaminen johtaa kummallisiin tilanteisiin, kuten nyt Marimekon sinänsä yhdentekevän piirroksen sinänsä yhdentekeviin ”innoittajiin” tai jäljittelyn kohteisiin.

Miksi kukaan ei puhu siitä, missä määrin Lumia on plagiaatti Galaxy Nexuksesta ja se puolestaan iPhonesta ja se…? Siksi että kukaan ei osaa eikä uskalla. Kun johonkin matkapuhelimeen tulee kamera ja toiseen paikannin, ilman muuta kilpailijat seuraavat perässä eli – jäljittelevät. Tässä tilanteessa sitä tosin nimitetään kehitykseksi. Sanaa ”innovaatio” käytetään myös peittämään oikeudellisen sääntelyn vajavaisuus.

Tämä esimerkki tarkoittaa markkinatilanteita. Mitä toiset tekevät? Mitä tekee ”kolmas taho”? Asia ei ole ensinkään vailla merkitystä, vaikka siihen ei aina ymmärretä vedota. Luovassa toiminnassa vapaudet eli vaihtoehtojen lukumäärä poikkeavat suuresti toisistaan. Jos on kuvattava Kekkosen saapuminen junalla Venäjältä, luultavasti kaikissa kuvissa on juna ja Kekkonen. Jos on pidettävä puhe naiselle tai kirjoitetta runo syksystä, tekijä joutuu vakaviin vaikeuksiin stereotyyppien kanssa.

Tämän takia muotivaatteisiin ei liene tekijänoikeutta. Muoti on tavallaan omaperäisyyden vastakohta. Kuka olisi uskonut, että tatuointi tulee muotiin? Niin – onko tatuointeihin tekijänoikeutta? Toivon etten joudu koskaan vastaamaan tuohon kysymykseen.

Koko ajan: mitä muut tekevät, mikä on alalla tavallista, mikä on ns. hyvä tapa.

Tekijänoikeudessa yritetään yhdellä aika suppealla lailla kattaa kaikki lasten kouluaineista ja taidottomien piirustuksista rakennuksiin, sinfonioihin ja – tietokoneohjelmiin. Ei se kuulkaa onnistu tekemättä pahasti vääryyttä johdonmukaisuudelle ja kielen odotetuille merkityksille.

Vanhassa kirjassani ilmaisin tämän epäselvästi mutta hienosti. Taustalla oli ehkä Michel Foucault ja tietysti Thomas Kuhn – ajatus rakenteiden keskeisistä merkityksistä. Kukaties yritin hahmotella ”tiedon arkeologiaa”. Ainakin osoitin, että tuomioistuinkieli ei näytä olevan edes sukua lakitekstien kielelle. Edelle poimimani esimerkit on heitetty tähän osoitukseksi siitä, ettei mitä tahansa (kulttuurisia) rakenteita kerta kaikkiaan pysty normittamaan yhtenäisesti. Ei voi säätää Laki kissankelloista, muttereista ja nanohiukkasista menettämättä kasvojaan.