Penkkiurheilun henki

Lähetyssaarnaajaksi minusta ei olisi. Tosin hekään – Suomesta lähetetyt – eivät tätä nykyä pyri käännyttämään pakanoita. Kristillisyyteen kauan liittynyt toiminta on tärkeää; puheet ja uskomukset eivät ole niin tärkeitä.

Kirjoittaessani en yritä käännyttää lukijoita kannalleni, koska ei minun kantani välttämättä ole kääntymisen arvoinen. Perusteleva keskustelu ei liioin ole muotia. Olettehan panneet merkille, että edes Sixten Korkman ei saa televisiossa esittää perusteluja lausumilleen, koska toimittaja hermostuu ja alkaa puhua päälle. Sielläkin mennään toimittajan ja vastaavan toimittajan aikataulutuksen mukaan ja toivotaan, että puhutettava sattuisi sanomaan jotain minkä voisi vetää uutisissa esiin. Korkman sanoi tai professori tuomitsi tai asiantuntijat hylkäävät.

Eilenkin mainitsemani pankkioikeudenkäyntien ongelma rämettyy heti väitteiksi presidenttien väärämielisyydestä ja minusta heidän asiansa ajajana. Yritin pitää yllä keskustelua siitä, tehtiinkö tuomioistuimissa edellisissä ”rakennemuutoksissa 1990 luvulla” sellaisia virheitä, jotka ehkä voitaisiin välttää nykyisissä rakennemuutoksissa. Ennen kuin seuraavan kymmenen prosenttia arktisten alueiden jäästä sulaa, moni poika ja tyttö itkee vielä asuntolainojensa irtisanomisesta. Asunto ei näet oikein toimi vakuutena ellei ole kohtalaisen vilkkaita asuntomarkkinoita. Enkä usko että tuomioistuimiin vieläkään vaikuttaa perustelu, että maksujani olisi pienennettävä, kun tulin ottaneeksi lainaa enemmän kuin jaksan maksaa.

Koiviston konklaavista keskustellen en usko vaikuttavani kenenkään ihmisen maineeseen enkä kunniaan. Ainakin kaikki tuomarit ja entiset tuomarit ovat tottuneet siihen, että mitä villeimpiä väitteitä nimitetään ”laiksi ja kohtuudeksi”.

Siitä olen surullinen, että eräät, en tiedä kuinka monet, luulevat että Suomessa tuomioistuimia voisi ohjailla käskyttämällä. ”Jos te nyt panette minut konkurssiin, työllisyys kärsii ja pääministeriäkin ihan itkettää.” Ei tuo tehoa, vaikka sanojana olisi valtiovarainministeri. Tasavallan presidenttinä on entinen hovioikeudenneuvos, aikaisempi esittelijä ja asianajaja; en oikein usko, että hän ryhtyisi opastamaan tuomioistuimia.

Edelliset tuomarin tehtäviä ja asianajoa hyvin tunteneet presidentit muuten tekivätkin luultavasti lainvastaisia päätöksiä kansakunnan parhaaksi, Ryti 1944 ja Svinhufvud laannuttaessaan Mäntsälän kapinan ja järjestettyään aseelliseen kapinaan nousseille kovin toisenlaisen kohtelun kuin samaan menettelyyn syyllistyneet saivat vuonna 1918. Toistan varmuuden vuoksi, että vaarallista oikeistoalisuutta torjumaan tarvitaan oikeistolainen, kuten Svinhufvud ja sitten Paasikivi, ja vasemmistolaisuutta vasemmistolainen, kuten Koivisto.

Niin ja miksi parin vuosikymmenen takaisia tuomiota olisi tutkittava? Oikeudenkäynti riita-asioissa on muuttunut nyt niin kalliiksi, etteivät ratkaistut oikeusjutut enää välttämättä kerro mitään todellisista eturistiriidoista maassa.

Tämä voi olla osa yleistä kehitystä, jota on Yhdysvalloissa nimitetty myös kulttuurivallankumoukseksi. Jotkut kääntyivät 1960-luvulla auktoriteetteja vastaan ja haastoivat mielellään sekä hallitusherrat että Jumalan tieteen nimissä. Englantia puhuvissa maissa tieteen ja jumalisten väittely jatkuu; täällä se ei jaksa oikein kiinnostaa.

Ilmastonmuutos voisi olla ajankohtainen esimerkki. Vastakkain on julkisuudessa asetettu ”tiede” ja toinen, skeptinen käsityskanta ”tieteessä”. On hiukan noloa, että väittelyä käydään tieteen nimissä, koska ilmastoasioissa tieteellistä tietoa on oikeastaan vain menneisyydestä, ja sen heijastaminen tuleviin muutoksiin on epävarmaa.

Osa yleisöstä ei tunnut tietävän, että epävarmuus on yksi tieteen tunnusmerkeistä. Useimmat tutkijat myöntävät hanakasti, että tutkimustulokset ja niistä tehdyt päätelmät ovat totta vain kunnes uudet tulokset kumoavat ne. Tätä kauan esimerkiksi yliopisto-opetuksessa selvitettyä ajatusta sanotaan falsifioitavuudeksi. Tieteellisestä ”totta” ei ole se, mikä todistetaan oikeaksi, vaan se, mikä on todistettavissa vääräksi. Suuri ryhmä poikkeuksia muodostuu eksakteista tieteistä, joissa totuus ei tarkoita todellisuutta, vaan postulaatteihin perustuvaa järjestelmää, kuten esimerkiksi matematiikka.

Toinen tieteen temmellyskenttä on ravinto ja ravinnon suhde sairauksiin. Kannatusta saa milloin mikin korostus, eikä terve järki ole aina kunniassa.

Tiedon mukaan (Bloomberg News) 11,6 prosenttia kiinalaisista kärsii nyt diabeteksesta. Jos tuo pitää todella paikkansa, maailman talouskasvu tyssääkin tuohon eikä ilmastoon eikä ympäristön saastumiseen eikä juomaveden hupenemiseen.

Uutinen viittauksineen kansainvälisiin järjestöihin ja suoritettuihin tutkimuksiin näyttäisi todella tukevan tuota tietoa. En ihmettelisi, jos kiinalaiset itse julistaisivat sen perättömäksi. Tieto on Kiinaa syvästi loukkaava.

Mielestäni ”kulttuurivallankumous” on liioittelua. Sitä vastoin tiedämme jo, että mielipidesorrosta ehkä vähä vähältä luopuvat maat, kuten Kiina ja Venäjä, säilyttävät viehtymyksen järjenvastaisiin ohjelmiin ja aatteisiin. Koska järkisyihin ei ole syytä luottaa meilläkään (tupakka, alkoholi), olisi turvauduttava markkinointiviestintään. Mitä maksaisi Suomea ajatellen hyväksi aluksi kampanja: Teemu Selänne ja Jari Litmanen varoittavat moskamurkinasta, urheilujuomista ja liiasta sokerista ja muistuttavat liikunnan tarpeellisuudesta kaikille?