Paasonen

Luettuaan professori Martti Turtolan eversti Aladár Paasosta koskevan elämäkerran ”Mannerheimin ristiriitainen upseeri” lukija on ymmällä. Lukija näet vakuuttuu kirjaan sisältyvän perusteella, ettei Paasosen kuuluisa pessimistinen katsaus (1943, 1944) ollut mikään käänne eikä kaikkiaankaan kiitosta ansaitseva paperi. Samoin lukijan käsitys Paasosen johtaman sotilastiedustelun pätevyydestä jatkosodan aikana horjuu pahasti.  Lisäksi lukija jää miettimään, kuka vei mennessään todella suuren summan tiedustelun eli valtion setelirahaa Stella Polariksen yhteydessä 44-45. Mieleen tulevat Paasonen ja Hallamaa.

Paasosen johtama osasto vastasi siis koko tiedustelusta, Hallamaan radiotiedustelusta eli salakirjoituspuolesta. Hallamaa oli nero, Paasonen ei.

Henkilöelämäkertojen monipuolinen vaikutus käy tämän kirjoituksen lukijalle selväksi seuraavasta sitaatista, jonka Turtola on ottanut kirjaan. Se on Paasosen alaisena toimineen eversti U.A. Käkösen kirjoittama ja löytyy Valpon arkistosta:

”[Hallamaa] oli itseensä sulkeutunut, jyrkkä, häikäilemätön, itsekäs ja omanvoitonpyyteinen sekä julma ja raaka, joskus päissään jopa eläimellisyyteen saakka, mitä pahensi se että hän oli tavattoman kiivas. Samalla hän on arka itsestään ja maineestaan. Tuttavat ovat sellaisia, joista saattaa tavalla tai toisella olla hyötyä tai joita voi käyttää hyväkseen. Muihin hän suhtautuu ylimielisen välinpitämättömästi, jopa röyhkeästi. Saattaa harjoittaa kiristystä pakottaakseen toisen alistumaan tahtoonsa. Hän juo mielellään ja usein päihtymiseen saakka. Naiset ovat muodostuneen välttämättömiksi naimisiinmenosta huolimatta. Työssään ahkera ja perusteellinen. Käsityskyvyltään ev. Hallamaa on huomattavasti keskimittaa korkeammalla…Sotilaana hän on henkilökohtaisesti pelkuri ja saattaa vapista turhan vuoksi pommisuojassa tuntikausia…”

Niin. Le Carrésta huolimatta ja kaikkien Bondien jälkeen tulee vähän asiallinen olo, kun joutuu taas kerran tekemään itselleen selväksi, että vakoilu on valitettavasti samalla tavalla ongelmallinen ammatti kuin prostituutio. Siitä ei selviä menettämättä itseään. Alalle hakeutuvat ja alalla menestyvät ovat aika usein alun alkaenkin erikoisia.

Hallamaan henkiökuvaan liittyy tämäkin – vieraillessaan Paasosen kanssa Unkarissa vuonna 43 Hallamaa totesi, että Unkarin vaikeudet johtuvat juutalaisista. – Unkarin juutalaiset, lähes miljoona, vietiin tuhoamisleireille vasta sodan loppuvaiheessa Saksan valloitettua entisen liittolaisensa maa-alueen.

Joka muuten oli juuri se kohtalo, jota myös Suomen poliitikot pelkäsivät mutta jota me jälkimaailma emme aina viitsi muistaa. Rauha olisi voitu tehdä 1943, mutta todennäköisesti Suomen olisi heti miehittänyt Saksa tai Neuvostoliitto tai molemmat ja lisäksi maassa olisi syntynyt sisällissota tai vakavia levottomuuksia Karjalan hylkäämisestä ilman taisteluja.

Menkääpä muuten ottamaan tuohon kantaa! Luonnostelin kerran novellin suunnittelemaani teokseen ”Kuviteltujen miesten elämäkertoja”. Siinä ”Mannerheim” toteaa: ”Kyllä minun täytyy tapattaa tuollaiset kymmenen – viisitoista tuhatta miestä lisää ennen kuin päästään rauhaan. Ja suurhyökkäyksestä ei puhuta mitään. Ei sellaista armeijaa voi tuhota, joka juoksee pakoon pitkin Kannaksen lepikkoja. VT-linjassa pommitettaisiin hengiltä ne, jotka eivät kuolleet Valkeasaaressa.”

Mannerheim tai Paasonen eivät ole sanoneet eivätkä tietääkseni ajatelleet mitään tällaista. Tuo on oma kuvitelmani. Mielestäni noin olisi voinut ajatella.

Samassa hahmotelmassani Mannerheim sanoo: ”Jotkut uskovat, kun sanon, että pidämme Itä-Karjalan eräänlaisena panttina rauhanneuvotteluihin. Onneksi kukaan ei ole vielä huomannut, että jos Neuvostoliitto vaatisi alueitaan takaisin rauhanneuvotteluissa niin että ”panttia” voisi käyttää, silloin se olisi tietenkin tekemässä rauhaa voittajien puolella, sillä ellei Nliitto voita, se katoaa kartalta. Ja voittajana se ei pyytäisi mitään, vaan ottaisi. Joten ajatus pantista on järjellinen vain edellyttäen, että Suomi ja Neuvostoliitto neuvottelisivat kumpikin sodan voittajina…”

Niin. Lukijan ei pidä luulla, että sortuisin tässä kohdin ajattelemaan, että epämiellyttävä henkilö ei esittäisi hienoja, jopa nerokkaita ajatuksia tai että hyypiö ei voisi olla korvaamaton esimerkiksi radiotiedustelun etulinjassa.

Olen kuullut niin paljon tällaista päättelyä. Siis että Rolf Nevanlinna ei esittänyt oikein Einsteinin suhteellisuusteoriaa, koska hän oli natsimielinen.

Jätän Paasosen Päämajassa ja sitten luultavasti eduskunnassa esittämän katsauksen, joka sisältyy kirjaan, tässä yhteydessä käsittelemättä. Totean vain, että Paasonen uskoi kolmanteen sotaan, joka suyttyisi Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välille heti Saksan kukistuttua. Silloin kävisi Paasosen mukaan ilmi, että olisi ollut kuitenkin parempi valkoisen rodun yhdistää voimansa keltaista rotua vastaan.

Sitä en osaa päätellä, tarkoittiko Paasonen keltaisella rodulla myös venäläisiä. Muutoin hän piti väitteitä Yhdysvaltojen kyvystä valmistaa laivoja liioiteltuna eikä muutoinkaan tuntunut panneen painoa amerikkalaisten mahdolliselle roolille maailmansodassa. Siis vuonna 1944.

Kirjassa on ihastuttava maininta, miten Paasonen ja neuvostomarsalkka Tuhatshevski keskustelivat Paasosen sotilasasiamiesaikaan Moskovassa viuluista. Molemmat olivat taitavia viulisteja. Lisäksi Tuhatshevski oli sanonut rakentavansa viuluja itse. Harvinainen harrastus aatelismiehelle.