8. syyskuuta 2013

Kotiväki



Kommentoija lisäsi eiliseen kirjoitukseen ”koti, uskonto ja isänmaa”. Se on tietääkseni Saksasta saatu monikäyttöinen iskulause, jota on viljellyt poliittinen oikeisto. Suomessa se nousi melkein viralliseen asemaan sotien aikana. Itse pidän enemmän Arne Nevanlinnan muodostelmasta ”koti, laskento ja isänmaa”, joka tarkoitti hänen sukunsa edustamia aatteita.

Otsikkoni on kumarrus toiselle kommentoijalle, joka on siis virolainen. Ilahduin hänen sanastaan ”poikaväki”, jota oli siis ollut hänen kotisijoillaan paljon. En luule ennen kuulleeni tätä. Väittäisin ettei sitä ole suomen kielessä käytetty. Jos arveluni on totta, muodoste on osuva. Onhan meillä kielessä vanhastaan ”naisväki”.

Oman lapsiväkeni mielialoista kysyttiin myös kommenteissa.

Kirjailijaperheissä puhutaan yleensä vähän kirjallisuudesta. Blogeistani en muista ylimalkaan käyneeni syventäviä keskusteluja lasteni kanssa, vaikka tunnustan tässä, että verkkoon kirjoittamalla pitää joukon läheisiä, sukulaisia ja ystäviä ajan tasalla. Äitini vaatii kaikki kirjoitukset ja etenkin kommentit palvelutaloon. Niitä on kertynyt vuosien mittaan hirmuinen määrä. Pohdin pari päivää sitten, että ne taitaa olla viisainta viedä paperinkeräykseen, koska sähköisessä muodossa kaikki on tallessa ja käytettävissä. Jos aineistolle ilmenisi vastoin luuloa jatkokäyttöä, tulosteita ei tietenkään tarvittaisi.

En ollut tullut ajatelleeksi sitä itse, mutta sotaa koskevat aiheet voivat hyvinkin liittyä lähisukulaisiin. Lapseni ovat kaikki kolme erilaisia maistereita, ja kahdella on yliopistolta korkeita tutkintoja historia-aineista. Yhden lapsen lisensiaatin tutkinto oli historiasta ja myös väitöskirja menetelmiltään hyvinkin historiaa.

Tässä pujahtaa suvun verkosto puheeksi. Isäni vastasi poikani väitöskirjan oikoluvusta ja kuulemani mukaan teki suuren määrän korjausehdotuksia, jotka koskivat myös itse asiaa. Tämä on tyypillistä. Tottunut lukija, oikeastaan toimittaja, saa paljon aikaan, vaikkei ymmärtäisi tekstin aihepiiristä sen enempää.

Luki hän minunkin väitöskirjani käsikirjoituksen, mutta ei ollut oikolukemassa. Väitöskirjani käsikirjoitus valmistui normaalisti, tutkittiin ja tarkastettiin, mutta viimeistely ja julkaiseminen toteutuivat valitettavasti katastrofaalisessa tilanteessa, koska vaimoni sairasti ja kuoli. Tällainen ei tietenkään vaikuta mitään opinnäytetyön arviointiin eikä käsittelyyn, eikä se oli selitys.

Kun asiaa siis kysytään, aika usein näiden kirjoitusten aiheet tai vihjeet niihin tulevat lapsilta, mutta se on usein välillistä. Yksi lapsi on kirjallisuudesta tutkinnon suorittaneena erittäin hyvin selvillä sellaisesta kirjallisuudesta, joka ei välttämättä tartu minun silmiini.

Kirjoittajalle eli tässä tapauksessa minulle on tietenkin suuri etuoikeus, että voi kaikenlaisissa tilanteissa soittaa ja kysyä, että mitä mieltä sinä olet Murakamista ja vastaukseksi tulee lista enemmän ja vähemmän miellyttäneistä teoksista. Toiselta lapselta voi kysyä, kuuluiko René Char ranskan kirjallisuudessa pakollisiin tai vapaaehtoisiin tenttiin luettaviin. Yhden kanssa voi milloin tahansa pohtia esimerkiksi hermeneutiikan uudempia ja vanhempia painotuksia.

Mutta sitä ei ole vielä keksitty kysyä, että entä lapsenlapset. Yksi tyyppi, vielä rippikoulua käymätön, taisi lukea Kansojen historian kannesta kanteen ja äitinsä lievistä epäilyistä huolimatta Beevorin toisen maailmansodan hirveyksiä koskevat kirjat. Hiljan kuulin, että Olli oli maininnut ruvenneensa lukemaan historiaa, ”että voisi käydä keskusteluja isoisän kanssa”. Hyvää syntymäpäivää muuten. Stipendi on tulossa.

On se tietenkin huvittavaakin. Yläasteikäisten lapsenlasten kanssa voi käydä keskustelua Ruotsin säätyvalta-ajan erikoisuuksista tai keskustella kuningas Aadolf Fredrikin käsityöharrastuksesta, koska heille on luettu Välskärin kertomukset iltalukemisena.

Näin ollen voisi olla korkea aika ruveta katselamaan ”Kuvitettuja Klassikkoja” Eliasta varten. Hänellä ei vielä ole varsinaista lukeneisuutta, mutta ei toisaalta ikääkään ole edes vuotta. Aika näyttää, miten käy, mutta tietenkin olemme vaihtaneet ja antaneet ja saaneet vihjeitä Akuista ja Korkkareista ja muusta asiaan kuuluvasta, mutta nuo kuvitetut klassikot olin jotenkin unohtanut, vaikka kommentoijan niistä kysyttyä muistin tietenkin ne heti. Syystä tai toisesta samaan mielikuvaan nousee Pecos Bill, jossa esiintyi runsaasti tekohistoriaa. Luullakseni Davy Crockett tuli tietoisuuteni tuon sarjakuvan kautta, vaikka esikuva kieltämättä ei ollut samanlainen kuin television sitten aikanaan esille tuomassa aitoamerikkalaisessa perinteessä. Wikipedia käyttää Pesos-pillin kohdalla termiä ”fakelore” eli valeperinne.

Kaiketi blogi on muun ohella keino pitää kurissa taipumusta paimentamiseen. On ihan hauska välittää paitsi lapsille ja heidän puolisoilleen myös muille lukijoille tieto, että mm. Nokian historia löytyy olennaisin osin Honoré de Balzacin romaaneista, useistakin. Ilmiantoon tuo syvyyttä tieto, että tässäkin tapauksessa kirjoittajan omat raha-asiat olivat kroonisesti rempallaan. Samoin voi – jossain tulevassa kirjoituksessa -  mainita että Mark Twainin laajassa matkakirja-jutelmassa ”Innocents Abroad” tuntuu olevan kaikki keskeinen amerikkalaisuudesta ja eurooppalaisuudesta erinomaisen sulavassa muodossa esitettynä, ja että kirja löytyy joko Gutenbergista tai ilmaisena tai dollarin hintaisena Amazonin Kindle –e-kirjana. – Tottahan kaikilla on tieto ja taito haalia klassikot nimenomaan sähköisinä kirjoina, niitä kun ei ole mitään aihetta lukea kokonaan, mutta paperille painettuna ne vievät hyllytilaa tolkuttomasti. Ja että Amazonin Kindle siirtyy mm. iPadin näyttämään muotoon kitisemättä (Kindle for PC). Jostga johtuu mieleeni, että pitäisi vihjata lapsenlapsille Jules Vernestä, jonka saatavuus suomeksi voi olla kyllä vähän heikko. ”Saslaperäinen saari” on paras.


12 kommenttia:

  1. Laajemman kirjoittajakohtaisen lukemiseni aloitin nimenomaan Mark Twaineista, koska mulle oli laittamattomasti ostettu joululahjaksi Tom Sawyer. Siitä sitten kyläkirjastosta selkeässä järjestyksessä kaikki sieltä löytyvät. The Innocents Abroad on kuitenkin syytä lukea myös englanniksi -- mulla on siitä Tauchnizin repaleinen pokkari päivättynä 1897.

    Sen osa saksan kielen erikoisuuksista on edelleen huomattavan huvittavainen pitkän mutta kesken jääneen saksan kiusaamalle yksilölle.

    Twaineissa muhun vetosi etenkin hänen lähes karjalainen jutunkertomistaitonsa sekä monimielinen, usein hieman piiloiteltu huumorinsa. "Sukupuussani on vain yksi oksa, mutta se törröttää siinä suorakulmaisesti ja viheriöi niin kesäisin kuin talvisinkin."

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. not least ones or at all the true finns-nazis.

      Poista
  3. Häpäisen itseäni vielä kerran muistelemalla nyt yön yli nukuttuani vielä kolmannen säkeistön Tiedän paikan, armahan -laulusta. Nyt saa kai jo sitten luntata, nimeäkään en muista vaan nimesin kuten virret bruukattiin nimetä, tai ooppera-aariat.

    "Sepä kotikulta on,
    koti kallis verraton.
    Eipä paikkaa olekaan
    kodin vertaa oleenkaan."

    Kotini on linnani... koti voi olla tosiaankin myös sitä. Jotkut voivat pitää isänmaataan kotinaan; linnan, kartanon ja hatun väliin mahtuu vankkuria monensorttista. Jos muuttaa tiheään, jääkö lapselle siinä tapauksessa oikein muita ihmisiä, joihin luottaa - tai olla luottamatta - kuin sukulaiset? Ystävänsä voi valita, sukulaisiaan ei.

    Koti, uskonto, isänmaa... Joillekn uskonto on koti tai ainakin kodikas, isänmaa voi olla koti ja uskonto, kotona isänmaa ja uskonto, uskonnossa koti ja isänmaa, koditonna ei mitään.

    VastaaPoista
  4. Tämän nettimaailman kummallisuuksia lukiessa monesti kyllä juolahtaa mieleen, että onkohan siellä kirjoittavassa päässä ketään kotona.

    Vakuutan, totta kai, että meillä on, vaan kuinka on moniaalla muualla?

    VastaaPoista
  5. Niin, kuinka saa lapsen lukemaan muutakin kuin koulukirjoja? Varsinkin poikalapsen. Tietokoneelle ja älypuhelimelle ei tarvitse yllyttää.Niille on pakko laittaa rajoituksia, muuten menee överiksi.

    VastaaPoista
  6. Pesos-Pillistä vielä: ihmettelin koko viiskytluvun, mitä "Yippee" tarkoittaa.Huutelimme sitä toisillemme (Rovaniemellä) ymmärtämättä, mutta alitajuisesti oikein käyttäen. Olen tosi kiitollinen Mikko Kuustoselle, joka jossakin laulussaan ihmettelee samaa.

    VastaaPoista
  7. Enpä olisi muistanut laulun sanoja läheskään noin hyvin. Sen sijaan mieleen on syöpynyt kansakoulun pihalla 50-luvun lopulla opittu muunnelma:

    "Tiedän paikan kamalan
    koulun hammashoitolan.
    Siellä hampaat revitään
    ikenet vain jätetään.
    Siellä akka äkänen
    hammaspora räkänen..."


    VastaaPoista
  8. Kindlellä on App iOS:lle eli pelittää iPadillakin helposti.

    Satoja klassikkoja saa ilmaiseksi Elisa Kirjasta. Appi silläkin, mutta tilaukset/ostot netin kautta kirja.elisa.fi. Verneä on suomeksi 8 kappaletta ilmaiseksi, Salaperäinen saari on joukossa.

    VastaaPoista
  9. Matemaattinen älykkyys on kohdannut joitain sukuja, tosiaan. Nevanlinnat - Neoviuksiako he olivat? - ja Väisälät. Prof. K. ja veljensä Y. joka oli paitsi raittiudestaan myös huumoristaan tunnettu: "Kolomekkymmentä vuotta minnoon tiällä Turussa asunna ja näin hyvin minä oun tämän turunmurteen oppinna."
    Koti, linna, kielimuuri, ikäänkuin.
    Mikäsjottei kun on tämän kansa jo aikaa sitten sanonut että oma tupa, oma lupa.

    Mietin mikä tekee kodin tunnun, olisiko se vieraanvaraisuus? Sellainen pikkuporvarillinen jossa kahviteltaessa sitä viimeistä makeanpalaa ei sovi ottaa mutta emännänoikeuksiin kuuluu silti saada kysyä: "Niin nyt jos lähtisitte niin milloin olisitte kotona?"
    Herrasmiesten (kaikki XY-kromosomiston haltijat, iältään 5 v.- 105 v.) kirjoittamaton kesäkoodihan käskee kaakunpalan ja pakkopullan kanssa kahvia läikytellen ujuttautua pihalle vaikkei istuimina olisi kuin porraspielen kivet, ja kupintäyttöä edellytetään. Kohteliaisuudesta käy jos kypsään ikään ehtineitä herroja naisväen toimesta kutsutaan pojiksi, siitä tietää että perinteet elävät ja jaksavat hyvin. Työperäisiä voi puhua mutta työsuorituksia ei isännältä ole sopivaa pyytää, paitsi jos on isännällä harvinainen taito jolloin sellainen pyyntö katsotaan imarteluksi joka on epäilyttävän luonteenlaadun merkki. Jos siis isäntä tarjoaa kotipolttoista, ähkäisy ja sen perään irvistely on korrektia, toisesta ryypystä voi kieltäytyä mutta jos maistuu on se taasen kohteliaisuutta. Pyytää saada nähdä pannua saati sitten pyytää sellaista ostaa on lapsellista. Yhtä hyvin voisi kysyä missä pidät verkkojasi.
    Kun tavallinen kahvikutsu on jo koreografialtaan tässä luokassa niin entäpä sitten talkoot! Sosiologeilla ja psykologeilla on ehtymätön työmaa niitä ymmärtää ja selittää.

    Ulkomaalaisen ressukat hiukan kyllä tuppaavat käymään sääliksi kun eivät ole sivistykseltään ehtineet näitä harjoitella. Kyllä kotimainen kohteliaisuus on sentään huippulaatua.

    VastaaPoista
  10. Lasten ja nuorten seikkailulehdiltä ja elokuvilta ei kai voi vaatia historianmukaisuutta. Lapsuudessani Davy Crockhet seikkaili omassa nimikkolehdessään suustaladattavine pyssyineen .Samoina vuosina hän seikkaili vanhana äijänä revolvereineen Pecos Billin kaverina,Pecos Bill lehdessä. Historiallinen Davy Crochet kuoli Alamon taistelussa meksikolaisia vastaan 1836.
    Kuulin äskettäin että aikoinaan paljon lukemani Jules Vernen, Kapteeni Nemo ja Nautilus aihe oli alkujaan tarkoitettu kuvaamaan Puolalaisten kapinointia venäjän valtaa vastaan.Mutta Verne painostettiin muuttamaan tilalle intialaiset ja Britit.

    VastaaPoista