Historian laiminlyödyt lähteet

Oikeuskäytännöstä muille kuin lakimiehille ja tarkemmin ajatellen myös lakimiehille.

Keskustelumme sivusi myös vuonna 1991 annettua korkeimman oikeuden ratkaisua 10, joka sitten onkin merkittävä tuon ajan pankkioikeudenkäyntejä ajatellen.

Korkein oikeus toimi oikealla tavalla väärään aikaan. Juttu, takausvastuu mummon jälkeläisen isoista liikeyrityksen veloista, oli peräisin runsaan rahan ajalta ja tullut oikeuteenkin vasta kun kova kriisi oli alkamassa. Korkeimman oikeuden päätös osui keskelle poikkeuksellisia oloja. Olen itsekin sitä mieltä, että juuri tuo oikeustapaus lähetti alemmille oikeuksilla väärän viestin – ei armoa.

Armolla tarkoitan tietenkin tässä sopimuksen kohtuullistamista. Harmittelen tuon tiedoksiannon julkaisemista. Turun hovioikeuden tuomio, jossa velkaa olisi huojennettu, sattui olemaan epätavallisen huonosti perusteltu. On luvalla sanoen naurettavaa viitata pankin ja täti-ihmisten erilaiseen taloudelliseen kantokykyyn. Lisäksi se maininta, etteivät takaajat oikein ymmärtäneet, mitä tekivät, on yleensä ollut peruste pysyttää maksuvelvollisuus, ei sovitella sitä. Ja vielä kaiken kukkuraksi asiassa oli todistelun varaisia kysymyksiä, etenkin väite takauksen paperille panemattomasta tarkoituksesta toimia väliaikaisena vakuutena.

Voi voi.

Kun ihmiset muuttivat yhä sakeammin kaupunkeihin ja alkoivat kokeilla erilaisia elinkeinoja, pankkien yllättäen keventynyt lainananto osui moniin siihen valmistautumattomiin. Pankkeihin, mielellään osuuskassoihin ja säästöpankkeihin, oli kiikutettu säästöjä. Sitten ammattijärjestöjen päätöksillä kaikkien palkat oli yllättäen alettu maksaa pankkiin. Siirtyminen puhelinpankkiin oli 1980-luvulla käynnissä ja pian yhtä täydellistä kuin myöhempi verkkopankkiasiointi.

Kukaan ei ollut kuitenkaan muistanut muuttaa ihmisten asenteita, vaikka maailma muuttui aivan toiseksi. Takaus, josta mainitussa oikeustapauksessa oli kysymys, tunnettiin talollispiireissä ja varsinkin opiskelijamaailmassa. Takaus oli paha asia. Jos sukulaispojalle tai opiskelevalle nuorelle lainattiin nimeä paperiin, asian laajakantoisuudesta ei useinkaan ollut käsitystä.

Sananparsi oli kirjattu tuomarin ohjeisiin – joka ottaa taatakseen, ottaa maksaakseen. Tätä ei kovin laajasti käsitetty, varsinkaan kuin erilaiset täytetakaukset olivat tavallisia, Yhteisvastuullisuus lienee ollut raha- ja lakipiirien ulkopuolella aika tuntematon ajatus. Velkoja sai vaatia maksua keneltä tahansa, kunhan nimi löytyi papereista.

Myös asuntolainoitus oli kulkenut omia latujaan lainsäädännön tavoittamattomissa. Ihmisten ostamat asunto-osakkeet olivat jopa vuosia rakennusliikkeen vakuuksina pankissa. Ostaja sai haltuunsa vain ”väliaikaistodistuksen”. Tästä grynderikäytännöstä irrottautuminen kesti pari vuosikymmentä, ja siitä ehti aiheutua monenlaisia haavereita. Itse järjestelmä oli nerokas, rakentajien kannalta. Kerrostalojakin saatiin pystyyn ilman omaa pääomaa ja muuta vakuutta kuin se, mikä oli työn alla.

Historiantutkimuksessa vanhoja tuomiokirjoja käytetään ahkerasti. Kumma ettei uusia tuomiokirjoja käytetä. Meidän ja isiemme elämän merkittävät käännekohdat löytyvät joskus hyvinkin huolellisesti kirjattuina alioikeuksien varsinais- ja kiinteistöasiain pöytäkirjoista.

Eteeni ei ole sattunut ensimmäistäkään tutkimusta, jossa näitä dokumentteja olisi käytetty hyväksi järjestelmällisesti. Vaikkapa esikaupungeista ja lähiöistä ja kesähuviloista on tehty tutkimusta. Perusaineisto, kuten hinnat, maksuehdot, vakuudet ja sijainnit sekä mahdolliset kytkennät perintöön tai avioliittoon odottavat käyttäjäänsä.

Tuo aineisto on myös sangen helposti saatavilla.

Tiedän kyllä, mikä tässä kiikastaa. Tuomioistuinaineisto eli talous- ja sosiaalihistorian faktat ja numerot, on laiminlyöty siksi, että tavallinen historian tutkija ei osaa käyttää pöytäkirjoja ja rekistereitä ja toisaalta oikeushistoria, tuo erikoinen oppiaine, on pysynyt aika tarkoin lainsäädännön historiana. Kvantitatiivista tutkimusta ei riita-asioissa ole harrastettu. Rikosasioissa kriminologia ja muutamat muut aineet ovat käyttäneet kauan tilastoja, jotka ovat erinomaisia, mutta niukalti tuomioistuinaineistoa.

Ajatelkaa vaikkapa Viipurin kauppaa tai Viipurin taloudellista vaikutusaluetta. Mielestäni hyvä lähtökohta olisi Viipurin raastuvanoikeuden vekselijutut. Vekseli oli se tavallisin luottoväline. Syystä minun muistamani mummot pitivät korttipeliä, hotellissa istumista ja pirssillä ajamista synninlähteinä. Vekselivekkulit olivat jo kadotettuja. – Mutta heitä oli paljon!

Samanlaista selvitystä voitaisiin tehdä 1990-luvun ”pankkioikeudenkäynneistä”. Nyt niistä kyllä puhutaan, mutta kukaan ihminen ei tiedä, millaisia juttuja ne olivat, miten paljon niitä oli ja kuinka niissä kävi. Käsityksiään ovat esittäneet vain kaltaiseni tyypit, jotka toimivat itse tuomareina 1990-luvulla. Mutta mehän tiesimme vain itse käsittelemämme jutut, joka oli mitätön murto-osa, ja kukaties seurasimme vuosittain summattuja tilastotietoja, jotka olivat aivan ylimalkaisia.

Eikö tässä ole jotain hyvin vinoa? Olemme aika varmasti jälleen sosiaalisen ja taloudellisen huojunnan tilassa, eikä meillä edelleenkään ole keinoja puolustaa itseämme ja varjella etuamme ja oikeuttamme. Osavastuu on tutkijoiden, jotka eivät halua tutkia lähimenneisyyttä.