Tilpehööri

Nyt on juuri oikea hetki katsella keittiöön tarvittavaa tilpehööriä ja ilmiantaa rautakaupat.

”Tilpehööri” on puhtainta Helsingin keittiöruotsia ja eroaa merkitykseltään selvästi hilavitkuttimista ja tingeltangelista. Kukaan ei halveksi esimerkiksi ikkunaverhojen klipsejä, kun niitä tarvitaan eikä niitä ole.

Rautakauppa sai muinaisuudessa Spede Pasasen keksimään yhden nerokkaimmista sketseistään. Se ei ollut aivan legendaa, että palvelu tahtoi olla verkkaista, jos sitä olikaan.

Nykyisin kaikki on toisin. Olohuonetta ja kirjahyllyjä paketoimaan ryhdyttäessä K-Raudan myyjä, varsinainen reippali, ymmärsi puolesta sanasta tarkoitukseni ja sanoi, että mennäänpä yhdessä, sillä tuon paksunpuoleisen peitemuovin lisäksi nyt tarvitaan kukaties ohuempaa muovia, jossa on reunassa maalarinteippi valmiina. Tietyisti se oli taivaan lahja stereoitten ja kaiuttimien paketoimisiin. Olin saanut päähäni, että sellaiset laitteet eivät välttämättä pidä levyjä sahattaessa ja lattiaa hiottaessa huoneistoon leviävästä pölystä.

Päivän sensaatio on vielä näkemättä. Kävi ilmi, että jossain päin Suomea toimii Cabinova –niminen yritys, joka valmistaa liesivahteja.

Te ette varmaan ole koskaan tavannut ihmistä, tyypillisesti naishenkilöä, joka kääntyy portailta tai puolivälistä pihaa takaisin katsomaan, ettei hella vain jäänyt päälle. Voin paljastaa teille salaisuuden: sellaisia ihmisiä on.

Tuo vitkutin kytketään lieteen, ja se nuuskii lämpötilaa.  Jos se nousee infrapunatunnistimen käsityksen mukaan liikaa, koje katkaisee virran omin päin. Hellan paneminen päälle ei vaadi tämän jälkeen toimenpiteitä. Se toimii kuten aina. Ja värkki voidaan virittää pitämään silmällä myös uunia.

Turvalaitteiden kehittely tuntuu jotenkin laimealta. Mietimme muutamia vuosia sitten HIITissä asiaa sen verran, että käsitimme painopisteen. Tekniikka ei ole ongelma. Tarvitaan ihmisiä, esimerkiksi nuoria, huonosti koulutettuja työttömiä työnhakijoita, jotka voivat avustaa erilaisissa asioissa, jotka eivät ole välttämättömän kiireellisiä eivätkä vaarallisia.

Siitä on jo vuosia, kun yksin asuville vanhuksille kehitettiin loistelias turvalaite. WC-istuimen vesisäiliöön kiinnitetään luultavasti uimurin varteen laite, jonka voi etälukea. Ellei vessaa ole vedetty vuorokauteen, laite hälyttää.

Tämä on hienoa ja loogista. Jos asukkaan pitäisi olla kotosalla, tuo vuorokauden vetämättömyys on jokseenkin pettämätön merkki siitä, että asiat eivät ole kohdallaan.

Valitettavasti tämä on jostain luettua. En tiedä, mistä sellaisia laitteita saa, mutta ainakin Espoossa on Olarissa turvalaitelainaamo, jossa olen asioinut. Luulisin heidän tietävän. Toinen täkysana on ”kotihoito”.

Olen miettinyt, että taidan pyytää vaimoltani joululahjaksi itselleni itkuhälyttimen. Olen nähnyt niitä lapsenlapsillani. Lapsilleni kerron, että ennen aikaan Helsingissä paikallispuheluista veloitettiin jokin summa per puhelu kestoon katsomatta. Niinpä naapurirappuun iltakahville lähdettäessä soitettiin puhelu ja jätettiin linja auki ja vauva nukkumaan. Pullavadin äärestä käytiin välillä kuuntelemassa puhelimesta, kuuluuko muutakin kuin asiaan kuuluvaa tuhinaa.

En ole varma, mutta epäilen operaattoreiden järjestäneen asiat niin, että tämän idean soveltaminen älykännyköillä ei olisi viisasta, mutta Skypeä voisi hyvin käyttää.

Tekniikan pojilta pitää muistaa kysyä, millainen olisi kosteusanturi, joka hälyttäisi vesivahingosta. Isännöitsijäntoimiston huomio! Kuvittelen että kunnon putkirikko on suorastaan helppo tunnistaa ja kytkeä tunnistimeen hälytys. Hitto soikoon, jos olisin pahemmin vainoamisharhainen, osaisin itse nikkaroida sellaisen loma-ajoiksi kaikista kunnon rautakaupoista saatavasta liiketunnistimista.

Sellainen auttaisi jopa taannoin kuulemaani tapaukseen, jossa nuorehko herrahenkilö oli nauttinut virvokkeita hyvien ystävien kanssa ja mennyt kotiin tultuaan suihkuun ja sammunut kuin saunalyhty mahalleen suihkun viemärikaivon päälle. Vettä valui kuulemma useampaan alempana olevaan kerrokseen. Ei pidä luulla, että minulla olisi jotain huolellisesti liotettuja humalaisia vastaan, päinvastoin. Mutta naapurin kissa osaa laukaista hännällään kuistivaloni, jota käyttävä tunnistin on suunnattu valaisemaan kotiin kassien kanssa rimpuilevan asukkaan askeltamista.

Nerokas idea on joskus yksinkertainen. Sukulaisnainen naureskeli taannoin tultuaan Turusta bussilla. Hän oli auttanut vieressään istunutta täti-ihmistä, jonka kassi oli epätavallisen painava, ja lisäksi se aukesi nostettaessa. Kassissa oli päällimmäisenä silitysrauta asiaan kuuluvin höyrytystoiminnoin ja siis vesisäiliöin.

Täti-ihminen oli selittänyt, että kun hänellä on aina niin kamala se tunne, että mahtoiko ryykirauta jäädä päälle. Ja vaikka hän olisi käynyt sen tarkastamassa, niin silti asia kaivelee. Kun ei niihin konsteihinkaan voi uskoa – että rauta muka sammuu pystyasennossa.

Joten hän on ratkaissut ongelman ottamalla raudan aina mukaan, Turun torille tai kuten nyt, Helsinkiin.