Henkilökemia

Kun jollekin ilmiölle olisi korkea aika tehdä jotain, näin todella usein tehdään. Muutetaan asian nimi. Sitten se onkin hoidettu.

Henkilökemia on ollut kymmenen, ehkä kaksikinkymmentä vuotta sopiva selitys sekä silloin, kun ihmiset pärjäävät keskenään, että silloin, kun yhdessä olemisesta tai elämisestä ei tule mitään. Henkilökemia toimii tai ei toimi.

Koska niin moni on ollut huono koulussa juuri kemiassa, ainetta kunnioitetaan tieteenä. Se on toki toista kuin esimerkiksi psykologia, josta moni aavistaa, että kylmiä faktoja on vähän.

Toisin sanoen henkilökemia on tieteellinen selitys.

Aikaisemmin käytettiin muun muassa nimitystä ”pärstäkerroin”. Joskus oli paikallaan puhua kuin ihotautilääkäri: saan hänestä näppylöitä. Hauska ja naseva sanonta viittasi kai allergiaan.

Muistan kun Kauhavan miehet pohtivat jossain kerhoillassan, onko tosiaan olemassa sellaisia ”komplekseja”, joista Valituissa Paloissakin oli kirjoitettu. Enimmät puoltavat murahdukset sai se mielipide, että ei ole olemassa, tai jos on, kyllä ne esimerkiksi mottimetsässä karisevat. Myös allergiaa epäiltiin amerikkalaiseksi humpuukiksi, mutta Mansikkamäki sanoi, ettei hänen naamansa punotus ja kesiminen johdu siitä että hän ryyppäisi. Hänellä oli sellainen vika, että jos hän söi vahingossa kalaa tai munaa, niin nahka lähti naamasta.

Näin oli joskus isommassa seurassa päässyt tapahtumaankin, joten paikkakunnalla oli tieto siitä, että tällaista on, ja vaivan nimi on allergia. Sitä ei mainittu usein, koska se on niin vaikea ääntää.

Oppikoulussa me nyrkillä tapettavat puolestamme opimme, että väliin yhdellä ja väliin toisella oli lorvikatarri. Joku katsoi tietosanakirjasta, mitä katarri tarkoittaa, mutta asia jäi hämäräksi. Se kuitenkin tuli selväksi, että opettaja ei ollut hyvillään. Lorvimisen ja lorvailun toki ymmärsimme ja olimme kohtalaisen edistyneitä tuossa taidossa, mutta se katarri.

Yleislääketieteellinen valistuneisuus ei ollut kehuttavaa. Tappavia tautejakin tunnettiin kaksi. Oli syränhalvaus, naapurikunnassa syvämen halapajus, ja rintatauti. Ja Kuusiston setä kuoli, kun sillä oli kasvi mahassa. Kai lukiolaisena äkkäsin, että tuo ”kasvi” taisi olla sama asia kuin ”kasvain”, ja sitten taas myöhemmin, että syöpä se kasvaimia työntää. Ei niin tappavista taudeista tunnettu oli maakunnan kansallistauti, struuma. Ja tietenkin kaikki ymmärsivät piirtää jodilla renkaan haavan ympärille, sillä haavasta voisi lähteä punainen juova, ja kun se tavoittaisi sydämen, asianomainen kuolisi. Jodia siis piti olla, koska mikstuura ja kamfertti eivät auttaneet aivan kaikkeen – ei edes Hota-pulveri, jota monikin ukko tai akka otti viisi tai seitsemän ”lappua” eli annosta valmistautuessaan koetukseen tai muuten vain uuteen päivään.

Tässä voisi olla termin ”henkilökemia” suosion toinen juuri. Kemia ja alkemia ovat melkein sama asia. Itse asiassa nykyinen kemia alkaa olla hämmästyttävällä tavalla muinaisen alkemian kaltaista. Mutta mielen pohjalla oli toisaalta kansanomainen parannustaito, toisaalta sitäkin vahvempi taikauskoinen epäily noitakeinoista ja velhojuomista. Vielä uudemmissa kansanlauluissa vilahtelee keinoja esimerkiksi haalenneen rakkauden lämmittämiseksi.

Vasta taannoin olen lakannut viemästä kylään kahvipaketin ja siirtynyt kukkiin. Nyt suunnittelen paluuta Kulta-Mokkaan. Maalla leikkokukat olivat kirkonkylissäkin harvinaisia, ja vaikka kimppu olisi ollut kaunis, sellaista kanniskelevalla saattoi olla miehuus katkolla. Kahvipaketti tuliaiseksi oli erinomainen ystävällisyyden osoitus. Olihan kahvi kallista. Mutta lisäksi siinä oli samaa henkeä kuin tupakan tarjoamisessa omasta Työmies-askista tai ryypyn taskulämpimästä tikkuviinapullosta. Toiselle toivotettiin kaikkea hyvää eli onnea ja menestystä varmistamalla, että hän pääsee osalliseksi samasta kemiasta.

Suosikkijärjestelmä taitaa olla ikuinen. Suomessa sen kuuluisimpia ja karskeimpia käyttäjiä olivat Mannerheim ja Kekkonen. Suosikkijärjestelmä pitää sisällään ajatuksen inhokeista. Jospa Mannerheim olisi tässä mielessä jo sopiva neutraali esimerkki. Hänestähän tiedetään aivan selvästi ja riittävän varmasti, että hän otti ja erotti kenraaleita ja muun tekemisen puutteessa everstejäkin perusteluja esittämättä ja aika usein asianomaisten eli korkeamman upseerikunnan hämmästykseksi. Se ei olisi vaikea tietokilpailukysymys, ketkä menestyneet pitkän linjan kenraalit eivät saaneet Mannerheimilta sotien aikana lainkaan tehtäviä tai ainakaan kunnon tehtäviä. Ja vastaavasti eräitten kohdalla ylipäällikön pinnan oli merkillisen pitkä.

Tämä tulee joskus mieleen myös, kun muistelee lähimenneisyyden poliitikkoja. Siellä oli aika korkeissa tehtävissä ihmisiä, jotka olivat todistaneet vastaansanomattomasti kaikinpuolisen pätemättömyytensä ja sopimattomuutensa.

Kokemusteni mukaan esimerkiksi tutkimusryhmän sekoittaminen voi tuottaa hyviä tuloksia tai sitten aiheuttaa romahduksen. Yleisen kokemuksen mukaan yhden pilarin ympärille koottu ryhmä, kilpailuvartio, potkupallojoukkue tai muu, voi äityä aivan ällistyttäviin suorituksiin. Silloin tosin ei puhuta henkilökemiasta vaan hengestä. Se on todella epämääräistä puhetta, mutta ilmiö on tosi.

Puhuakseni vain miehistä – kuinka moni meistä saakaan kiittää suoriutumisestaan pelkästään sitä, että porukassa on ollut joku vielä huonompi ja itkuisempi ja huonompi juoksemaan! Niin ja muuten – talvisodan syttyessä Mannerheim ja Ryti ilmaisivat yhteisenä kantanaan, että sellaisella U. Kekkosella, joka oli vallan ehtinyt ministeriksi, ei olisi osaa eikä arpaa tulevassa tuiskeessa. Vahvalla miehellä pitää olla väkevät vastustajat.