26. elokuuta 2013

Olympia-aate





Suomen edustaja kansainvälisessä olympiakomiteassa sanoi uutisissa, että urheilu on ihmisoikeus. Siksikään olympialaisiin ei saa sekoittaa politiikkaa, kuten homoseksualismiin viittaavia tunnuksia.

Ehkä tämän lausunnon antajaa, joka oli Peter Tallberg, voitaisiin muistaa sopivalla journalismipalkinnolla.

Ehkä voitaisiin perustaa UKK-totuuspalkinto. Tuossa Venäjän tulevia olympialaisia ajatellen annetussa lausunnossa on tuttu tuulahdus. Kekkonen julisti YYA-sopimuksen kunniaksi järjestetyissä juhlissa 1973, että talvisota oli tarpeeton. (Neuvostoliiton vaatimuksiin olisi pitänyt suostua jo 1938.) Tallberg julistaa mitä tahansa perättömyyksiä, joita hänen ajattelutavoiltaan ja arvostelukyvyltään epäilyttävät ystävänsä kansainvälisessä olympiakomiteassa ovat keksineet esittää.

En ole koskaan kuullut enkä tullut ajatelleeksi, että urheilu olisi ihmisoikeus. Kai sitten myös matkailu on.  

Pekka Haaviston osallistuminen viime presidentinvaaleihin oli siis Olympiakomitean keksimien sääntöjen vastaista, koska ainakin minä ymmärsin, että siinä seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen – sinänsä mielestäni yksityisasia – yhdistettiin poliittiseen toimintaan – sinänsä mielestäni ymmärrettävästi.

Todellisuudessa seksuaalisen vähemmistön tunnusten käyttämisen kieltäminen on syrjintää. Kysymys on siis ihmisoikeuksien vastakohdasta. Sitäkään en ole kuullut, että homoseksuaalisuus ja sen esiin nostaminen olisi ”politiikkaa”, jota olympia-aate ei muka suvaitse. Ajatus on uusi ja yllättävä. Sanotaan – tähän asiaan en ota omaa kantaa, koska en ole asiantuntija – että homoseksuaalisuus on ihmisen ominaisuus. Käskyttäminen sellaisen perusteella on juuri sama asia kuin rasismi, jossa ihmisiä sijoitellaan heidän ihonvärinsä perusteella, tai jätetään sijoittelematta.

Venäläinen perheenisä, joka ei halua lastensa näkevän seksuaalisen vähemmistön näyttäytyvän, on samassa tilanteessa kuin amerikkalainen perheenisä, joka ei halua lapsena näkevän mustaihoisia.

Olen kiitollinen Tallbergille. Nyt ymmärrän vielä hiljan ihmettelemäni kansallisuuden, lippujen ja hymnien hehkuttamisen kansainvälisissä urheilukilpailuissa. Tuota epäpoliittisuuden sääntöä, joka varmaan ei ollut voimassa 1936 Berliinin olympialaisissa, ei Moskovassa eikä Los Angelesissa 1980 ja 1984, ei ole tarvinnut korostaa. Kun kansakunnat kilpailevat, on itsestään selvää, ettei esimerkiksi Suomen edustaja esiinny Shotsin kisoissa Viipurin Urheilijoiden paidassa tai heiluta Karjalan lippua. Vaikka itse en tuota aatetta kannata, en yllättyisi, jos joku urheilijanuori ajattelisi ääneen, että luovutettu Karjala takaisin…

Jos joku haluaisi väittää, että Kekkonen oli aivan oikeassa ja talvisotaan osallistuneet saisivat luvan hävetä, sanon taas kerran, että luotettavilla ja uskottavilla asiakirjoilla on osoitettu Neuvostoliiton lyöneen lukkoon Baltian ja Suomen kohtalon nimenomaan 1938. Suomen kohdalla lukko ei sitten pitänyt. – Tähän asiaan eli muun muassa aluevaatimusten verukkeen luonteisuuteen ei ajatteleva ihminen tarvitsisi sen suurempia todisteita kuin Kuusisen kansanhallituksen eli Terijoen hallitukseen, joka ilmoitti jo kolmantena päivänä sodan syttymisestä olevansa ainoa laillinen hallitus maassa. Muiden ohella Ruotsin Moskovan lähettiläälle ilmoitettiin, ettei tanner-mannerheimilaisen rosvokoplan kanssa neuvotella mistään, ei varsinkaan rauhasta. Ja tuo kanta sitten syystä tai toisesta muuttui helmikuussa 1940. Ja kun Mannerheim ja muutamat muut puolsivat alueluovutuksia, tarkoitus oli saada ainakin puoli vuotta aikaa ja löytää jostain liittolainen. (Saksa ei ollut ykkösehdokas, vaan Ruotsi.)

Televisio-ohjelman Kalle Isokallio tuntuu väsähtäneen jatkuvasti huokailemisestaan huolimatta pahanpäiväisesti. Ajatuskaan ei tahdo enää kulkea tai kulkee kokkareina. Viimeksi hän korosti olevansa sitä mieltä, että Paavo Arhinmäen sateenkaarilippu Moskovan MM-kisojen katsomossa oli paha diplomaattinen möhläys. Kun ollaan virallisesti vieraina, on käyttäydyttävä talon tavoin. Venäjän vaikeatajuinen homolaki on siis Venäjän sisäinen asia, johon vieraat ja siis olympiaurheilijat eivät saa kajota.

Tämä perustelu on tuttu eräistä poliittisista piireistä, joita toisin ajattelevat sanovat maahanmuuttajavastaisiksi. Suomeen saa tulla ja ehkä jopa asua täällä, kunhan on suomalaisten määrittelemällä tavalla ihmisiksi.

Euroopan ihmisoikeussopimus (1953), johon Venäjä kuuluu, kieltää nimenomaisesti loukkaamasta sananvapautta ja takaa nimenomaisesti turvan syrjimistä vastaan. Tekstissä ei tietenkään puhuta homoseksuaalisuudesta. Siinä puhutaan tietenkin vähemmistöistä nimenomaan tarkoittaen ryhmiä, joihin kuuluminen ei ole vapaan valinnan asia. Alkeisesimerkki on syrjintä sukupuolen perusteella. Kukaan (juuri kukaan) ei päätä olla mies tai nainen. Sitä vastoin esimerkiksi alkoholin värinkäyttäjä ei nykyisen käsityksen mukaan kuulu sellaiseen vähemmistöön, jota ihmisoikeussopimus tarkoittaisi. Vaikka se ei liene aivan totta, ajatellaan että alkoholin samoin kuin tupakan epäkohdat voi torjua olemalla käyttämättä.

Ihmisoikeuksien mukaan kansallinen laki ei saa loukata ihmisoikeuksia, periaatteita.

Toisin sanoen olympiakomitea ja sen nähdäkseni hyvin ajattelemattoman kannan puolustajat ovat todella pahalla asialla. Pyytäisin harkitsemaan vielä kerran.





37 kommenttia:

  1. Olipa paska kirjoitus. Luulempa että setä on hieman väsynyt ja kaipaa lepoa. Töissä on ollut kahvipöytäkeskustelua ja konsensus on, että homostelu on ehdottomasti liikaa tapeetilla. Saatana ihan joka päivä tulee homosteluasiaa Ylen uutisissa, ylen dokumenttiprojektissa, ihan missä tahansa ylen ohjelmassa on homostelua.

    Jengi alkaa oikeasti kypsyä homostelun tuputtamiseen. Sen saivat kokea Sanoma ja Hesari ja muut tulevat perässä.

    Kenenkään oikeutta sodomiaan ei tietenkään pidä kieltää, mutta hoitakoon harrastuksensa kotona kuten kunnon heterot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trollilla on näköjään fobiakin

      Poista
    2. Nii´in, ottaahan se päähän kun näihin aikoihin saakka on heterosteltu vaan. Mutta mitä kestävää silläkään aikaan on saatu; tykinruokaa taistelukentille, äitejä itkemään "sankari"haudoille...

      Enemmän minä olen nähnyt heteroiden "harrastuksiaan" julkisesti puistoissa ja P-paikoilla hoidelleen, yhtään homoaktia en ole koskaan missään nähnyt. Ja kumpaa sytkyttelyä korvat suut täyteen joka tuutista tulee muutenkin; yhteydenottoja varten kehitellyt kännykätkään niiden sivuille johdatteluilta enää säästy ja lapsiaan täytyy varjella vaikka namusetiä ei näköpiirissä muuten olisikaan. Perverssejä heteromiehiä vain kyttäämässä keikisteleviä teinejä fb-sivuilla joille omilta, huoltosuhteessa olevilta aikuisilta pääsy estetty.

      Poista
    3. En tiedä tarkkaan, mitä Venäjällä on säädetty, mutta väitetään että tarkoitus olisi kriminalisoida nuorille suunnattu homopropaganda.

      Pari vuosikymmentä siiten, kun olin vaahtosammuttimen kokoinen pojannaskali, niin vanhempi setähenkilö tuli lääppimään minua pimeässä elokuvateatterissa sekä bussissa, joka lähti Ateneumin pysäkiltä.

      Onneksi olin sen verran reipas, että tajusin molemmilla kerroilla motata setää. joka sitten poistui kiireesti.

      Viime vuosikymmenellä tätä homostelua ei tullut päivittäin Ylen eikä Päivälehden tuutista.
      Median nykypäivänä tuputtamien normien mukaan, minun olisi varmasti pitänyt lähteä sedän matkaan....

      Toivoisin, että meillä vakavasti pohdittaisiin, mikä on homojen ja pedofiilien yhteys. Julkisuudessa kun nämä namusedät näkyvät keskittyvän pikkupoikiin.

      Aihe tosin taitaa olla liian hapokas punavihreälle medialle, sekä demlalaisille ihmisoikeustaistelijoille.

      Poista
    4. Olipa paska kommentti.

      Poista
    5. Jatkuva vouhotus Maailman Ainoasta Asiasta on tunnetusti tehokkain ja sympaattisin tapa saada yleisö puolelleen. Eikä se suinkaan ole omiaan karkoittamaan kannattajien parista niitä, joilla ei olisi periaatteessa mitään asiaa vastaan.

      Poista
    6. Anaaliseksin osuus on tutkimusten mukaan aika sama sekä hetero- että homoparisuhteissa, tiedoksi, sen osuus liikkuu noin puolessa seksisuhteista.

      Poista
    7. Sinulla on varmaan linkki noin luotettavalta kuulostavaan "tutkimukseen". Minäkin voin kantaa korteni kekoon, täällä mennään ihan exit only linjalla.

      Poista
  2. Taas kerran Jukka, nautin sinun hienosta teksitistäsi, se on viiltävää ja terävää, kuten aina. Kiitos sinulle, en osaa tai en edes pysty lisäämään mitään.

    VastaaPoista
  3. Se, ettei blogisti ymmärrä, mistä on kysymys, ei toki ole sinänsä mikään yllätys. Kekkosen puheita 1938 ja talvisotaa ei ole järkevää sotkea Peter Tallbergiin ja kv. olympiakomitean sääntöihin.

    VastaaPoista
  4. "Ehkä voitaisiin perustaa UKK-totuuspalkinto"...

    Voitaisiinpa hyvinkin ja sen varmemmaksi vakuudeksi pystyttää patsas Haminan valleille siihen paikkaan, missä UKK teloitti suomalaisia, maanmiehiään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi jäädä Kekkosen ainoaksi Suomen hyväksi tehdyksi teoksi.

      Poista
  5. "Suomen edustaja kansainvälisessä olympiakomiteassa sanoi uutisissa, että urheilu on ihmisoikeus."

    Nyt mä sitten taisin ymmärtää sen miksi valtio syytää rahaa huippu-urheiluun. Ihmisoikeuksiahan kannattaa aina tukea. Ilmeisesti vaan huippu-urheilu on suurempi ihmisoikeus kuin nuorten- tai kuntourheilu.

    Kansainvälinen olympiakomitea on kyllä muutenkin ollut pelkkä vitsi jo perustamisestaan lähtien. Nykyiselläänhän se on pelkkä rahantekokone joka vähät välittää muusta, kun että bisnes pyörii. Tässä nimenomaisessa tapauksessa Venäjä maksaa ja olympiakomitea kerää voitot, joten maksajan pillin mukaanhan tässä nyt toimitaan.

    Rahahan se tässä on ollut se ainoa "ihmisoikeus" jo vaikka kuinka pitkään. Jos olympiakomitea rupeaa nirsoilemaan noiden järjestäjämaiden suhteen, niin sitten kohta loppuvat olympialaisetkin, sillä eihän kukaan järkevä maa tuollaista rahantuhlausjuhlaa halua järjestää. Vai haluaako?

    Eli niin kauan kuin homot eivät pysty osoittamaan, että heistä on rahalista hyötyä, tai vastaavasti haittaa, olympiakomitealle, niin näillä mennään.

    Oikeastihan olympiakomiteaahan pitäisi käsitellä kuin mitä tahansa monikansallista yritystä, sillä selvästihän se sellainen on.

    VastaaPoista
  6. Missähän tää purjehtija Tallberg oli silloin kun E-afrikka suljettiin pois olympialaisista 1964-88 ja käsittääkseni ihan YK:n päätöksellä ?

    Siinähän olisi ollut näky, ja UKK nikotellut, kun Tallberg olisi maailman turuilla ja toreilla heilutellut rasistisen apartheid-valtion lippua ja vaatinut kisoihin mukaan pääsyä..

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallberg oli olympiakisoissa purjehtimassa, 1964 ja 1980.

      Poista
  7. Tai sitten Tallberg voisi vielä paikata tilannetta julistamalle että E-Afrikan (onnistunut!) boikotti oli suuri virhe.

    (Ja näin Persumaasta kuuluis kummia, kattelisi ruotsalaisetki jo ihmeissään).

    M

    VastaaPoista
  8. Vankileirikuvauksista saa sellaisen ajatuksen että olosuhteet voivat tehdä heterosta homon. Mutta olosuhteet eivät tietääkseni vaikuta ihonväriin. Ihonvärin ja homoseksualismin vertaaminen ontuu.Salassa on mahdollista olla homo mutta ei neekeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Ihmiset ovat seksuaalisia olentoja jopa vankileireillä.

      Mikä siinä tummassa ihonvärissä oikein pelottaa ?

      Mietitkö useinkin "salassa olevia" homoja ?

      Poista
    2. Mistä sinä nuo "pelot" keksit ? Et tainnut oikein ymmärtää kirjoitustani.Yritähän vielä.

      Poista
  9. Kalle Isokallio on täysin oikeassa: Paavo Arhinmäki syyllistyi karkeaan diplomaattiseen etikkettivirheeseen heiluttelemalla kutsuttuna vieraana aitiossa sateenkaarilippua. Se on juuri sellaista homopropagandaa, jonka Venäjä on kieltänyt. Arhinmäen tarkoituksena oli kerätä juntilla tempauksellaan pisteitä vain "kotirintamaa" varten. Keskustelussaan Venäjän urheiluministerin kanssa PA ei puuttunut sanallakaan Venäjän homolain epälohtiin, vaan, kuten itse kertoi, onnitteli vain kollegaansa venäläisten hienosta menestyksestä omissa kotikisoissaan.

    VastaaPoista
  10. Eikö ole suvaitsevaiston piireissä yleisesti hyväksytty käsitys, että "maassa maan tavalla" -ajattelu on syrjivää, kun taas periaate "maassa maan lakien mukaan" on oikein ja toimivaa? Näin olen ymmärtänyt taannoisista kiistelyistä, jotka tosin liittyivät täysin eri asiaan eli Suomeen tulevilta odotettavaan käytökseen.

    Nythän Venäjällä on tästä homoasiasta laki, joten pulinat pois, vai mitä, lakitieteen maisteri?

    Meilläkin on älyttömiä lakeja, kuten vaikkapa vihapuhelaki, joka oikeuttaa tuomitsemaan kenet tahansa mistä jupinasta tahansa, kunhan vain sattuu sopiva tuomari. Eikö niin?


    VastaaPoista
  11. Jukalla taas monta hyvää pointtia. Kiitos!

    VastaaPoista
  12. Jälleen ajatuksia herättävä, kirkas kirjoitus. Mahtoiko Isokallio kuitenkin tarkoittaa, että sen sijaan että heiluttaisi sateenkaarilippua, Arhinmäki olisi voinut kieltäytyä kutsusta tyystin ja yrittää muillakin tavoin osoittaa eriävää mielipidettään? Mitä diplomatiasta tulisi, jos kaikki sanoisivat suoraan, mitä ajattelevat siitä-ja-siitä valtiosta?

    VastaaPoista
  13. Minusta tämä oli hyvä ja viisas kirjoitus. Kiitos, Jukka.

    VastaaPoista
  14. Venäjä ja muut ETYJ -valtiot ovat sitoutuneet ETYJ -asiakirjoissa siihen, etteivät ihmisoikeusasiat ole valtion sisäisiä asioita, vaan niistä huolehtiminen on kaikkien valtioiden yhteinen asia. Tämä on myös nykyisen kansainvälisen oikeuden kanta. Venäjä siis toimii sitoumustensa vastaisesti, kun se on palannut neuvostoaikojen propagandistiseen silmänkääntöpolitiikkaan.

    Kunhan Venäjän uutta lakia sovelletaan ja asiat etenevät aikanaan Strasbourgiin EIT:n pohdittavaksi, ei ole kovin huono veikkaus olettaa, että Venäjän "homolaki" todetaan EIS:n vastaiseksi. Itse asiassa Kreikassa aikoinaan voimassa ollut homoseksuaalisuuden kriminalisoiva laki todettiin EIS:n vastaiseksi, vaikka sitä ei sovellettukaan. Jokainen Venäjällä elävä homo- tai lesbo voi siis saada yksilövalituksena EIT:n arvioitavaksi Venäjän "homolain", vaikka sitä ei olisikaan sovellettu nimenomaiesti häneen.

    Urheilujohtajat ovat keplottelijoita ja vilunkiporukkaa, joten heiltä tälläiset rimanalitukset eivät tule yllätyksenä. Politiikka on aina ollut mukana olympialaisissa, joten ehkä ne pitäisi vaan yksinkertaisesti lakkauttaa, tai todeta ne yksityisyrtitteliäsyydeksi, jossa kukin urheilija edustaa vain itseään ja sponsoreitaan.

    VastaaPoista
  15. Pekka Haavisto, olympia-aate ja Venäjä - Kaikki ovat lavastuksia.

    http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2013/08/russofobiaa-ja-hamaraolioita.html

    ***Kyllä kaikki tietävät, miten tiikerin kanssa oikeasti on. Häpeä koituu sille, joka valehtelee, vahinko sille, joka ei tunnusta tosiasioita.***

    VastaaPoista
  16. Hyvä kirjoitus, Tallberg tietenkin puhuu läpiä päähänsä, homoseksuaalisuuden vainoaminen on ihmisoikeusloukkaus jos mikä. Mainitsemalla sanan ihmisoikeus Tallberg tekee palveluksen keskustelulle niinkuin aikanaan Keijo Korhonen ("sivarit=pelkurit ja raukat; Suomi ei voi ratkaista maailman pakolaisongelmaa, siksi ei pakolaisia tänne")möläyksillään antoi hyödyllisiäkin ärsykkeitä keskustelulle ja ihmisten resuneeraukselle noissa vaikeissa asioissa.

    Venäjän laki on pirullinen: lapsille suunnatun homopropagandan kielto. Kun lasten ulottuvilla on melkein kaikki, niin kaikki voidaan vetää lain piiriin, ja jos syyte nostetaan, Venäjällä oikeus kokoontuu vain tuomitsemista, ei asian selvittelyä varten. Venäläiseltä ihmisoikeusaktivistilta kuulin että heillä oikeusjutuissa langettavien päätösten osuus on yli 99%, meillä kai paljon alempi (kuka tietää oikeat luvut?).

    Muitten maitten ihmisoikeusasioihin pitää voida puuttua, ja parasta tapaa ei liene olemasssa. Virallinen Suomi on varovainen vaikkei itsesensuuri enää yhtä aukotonta olisikaan. Venäjän diktatuurissa on niin paljon pielessä ettei yksinäinen sateenkaarilippu stadionilla paljoa tee, mutta toivottavasti se ministerin kädessä antaa edes hetkellisen toivonpilkahduksen.

    Uusimman "Die Zeitin" toinen pääkirjoitus kommentoi heidän ulkoministerin ahkerasti antamia lausuntoja maailman konflikteista ym. tilanteista, mutta "Zeit" valittaa että lausunnot ovat niin ympäripyöreitä ja mitäänsanomattomia, että aivan sama vaikka jäisi lausumatta.....

    VastaaPoista
  17. Arvoisa tohtorimme ei ole tainnut lukea feministiemme pyhiä kirjoituksia sanoessaan, että "Kukaan (juuri kukaan) ei päätä olla mies tai nainen". Uusimman naistutkimuksen mukaan sukupuoli on pelkkä "sosiaalinen konstruktio" ja biologialla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
    No, eihän kukaan järkevän ihminen noin voi ajatellakaan, joten näillä mennään. Mutta onkohan herra Tallberg lukenut koskaan olympialiikkeen historiaa? Sieltä kävisi ilmi, että juuri pieni, sisukas Suomi aloitti olympialaisten politisoinnin 1912 Tukholmassa erottautuessaan silloisen isänmaamme, Venäjän joukkueesta ja kantamalla rinnassaan entisen emämaan, Ruotsin värejä. Kisojen aikana pidettiin puolisalaisia isänmaallisia juhlia, joissa Igoria haukuttiin edestä ja takaa.
    Mitäs jos seuraavissa kisoissa Affenanmaan urheilijat (?) kävelisivät oman lippunsa takana ja hoilaisivat du gamla du friaa sekä haukkuisivat joka käänteessä isänmaa Suomea? Tulisiko sanomista? Voisi mennä nauruksikin...
    Kiitos jälleen hienosta kirjoituksesta, arvoisa J.K. Kyllä näitä lukee mielikseen.

    VastaaPoista
  18. Ihmisoikeudet. net uutisia:
    Kirkkonummesta Suomen toinen reilun kaupan kunta

    Näyttää nämä ihmisoikeudet laajenevan muillakin kuin Tallbergilla.

    VastaaPoista
  19. "Tuota epäpoliittisuuden sääntöä, joka varmaan ei ollut voimassa 1936 Berliinin olympialaisissa, ei Moskovassa eikä Los Angelesissa 1980 ja 1984, ei ole tarvinnut korostaa,"
    mutta Suomi toki oli hitsin pöyristynyt `36 siitä että jotkut maat korostivat sen suuntaisia kantojaan ettei osallistuminen vain koplaudu tueksi natsismille, ja näin muodoin monet oikeasti miettivät kaks kertaa omaa osallistumistumistaan: ja taas suomi, se näytti mallia miten pokataan Aatulle:
    Se om Finnish Nazi´s henchmen and collaborators, del 12/13,

    VastaaPoista
  20. Kiva kun Arhinmäki puolustaa homoja - ihan suomen ministerinä. Ja onneksi Venäjä on ystävämme, niinkuin dosentti Bäckmann todistelee.

    Ooppera on elitismiä, mutta räppi kaipaa tukea, paitsi se räppi, joka on sontaa.

    Tyhmäkin käy viisaasta kun on hiljaa...
    Kannattaa muistaa, että Venäjä ei ole mikään raastupa.

    VastaaPoista
  21. Aihetoivomus Herra Kemppiselle.

    Julkisuudessa esitettävän paljaan pinnan kulttuurioikeudellinen kehitys Suomessa kuusikymmenluvulta nykyaikaan.

    *Kukaan (juuri kukaan) ei päätä olla mies tai nainen.*

    Modernia sosiaalipornoa on sukupuolisurffailu, välillä ihminen tahtoo olla mies, välillä nainen, jotkut jopa haluavat olla näiden välimuodossa, onko oikea termi hybriidi, metro vai queer?

    VastaaPoista
  22. K:
    "Suomeen saa tulla ja ehkä jopa asua täällä, kunhan on suomalaisten määrittelemällä tavalla ihmisiksi."

    ts.kunhan ei omaa inhimillisiä heikkouksia, eli muuttuu ykskaks pyhimykseksi joka nurisematta raataa kolmea työtä 60 %n marginaalipidätyksellä, että saadaan noi nahkapäiden ja lähiöjuottoloiden kovien isänmaanmiesten päivärahat makseltua.

    VastaaPoista
  23. Olimme palaamassa Kebnekaisen vaellukselta 2 lapseni kanssa, järvenylitys mentiin venetaksilla johon sattui kaksi ruotsalaista parikymppistä homomiesvaeltajapariskuntaa, jotka viettivät sekä venettä odotellessa että veneessä häpeilemättä laatuaikaa hellyyttä toisilleen osoittaen, pienessä veneessä. Putin ei olisi tykännyt.

    VastaaPoista
  24. "Suomeen saa tulla ja ehkä jopa asua täällä, kunhan on suomalaisten määrittelemällä tavalla ihmisiksi."

    En ymmärrä mitä väärää tässä periaatteessa on? Eikö jokainen suvereeni valtio saa määrätä, miten käyttäytyviä ulkomnaalaisia se laskee alueelleen poislukien lailliset pakolaiset.

    (Se on eri asia miten tiukalle rajat vedetään, itse en vaatisi jokaiselta kinkun syöstiä ja viinan juontia. Sen sijaan hunnun käyttö ja järjestetyt avioliitot sekä haluttomuus sopeutua mietityttävät.)

    VastaaPoista
  25. "luotettavilla ja uskottavilla asiakirjoilla on osoitettu Neuvostoliiton lyöneen lukkoon Baltian ja Suomen kohtalon nimenomaan 1938."

    Mistä 1938 on saatu, Eikö Ribbentrop-sopimus ollut vasta 1939?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuvostoliitto löi asian lukkoon oman poliittisena päätöksenään. Ribbentrop-sopimus oli looginen seuraus tästä päätöksestä.

      Toisin sanoen 1939 vaatimuksiin myöntyminen olisi antanut korkeintaan muutamia kuukausia aikaa, koska Stalin oli päättänyt pitää Bessarabian ja Baltian ja saada Suomen.

      Venäläiset tutkijat ovat tietääkseni myöntäneet tämän todeksi ja asia lienee myös paperilla.

      Poista