18. heinäkuuta 2013

Yksiraiteinen mieli





Heinäkuun viesti on vaikeaselkoinen, myönnän sen. Luonnontiedettä, henkitieteitä, omituisesti ja asiaan kuulumattomasti uskontoon sotkettuna, pari kummallista kirjaa. Eilen ennakoiva verkkokirjoitus suomalaisen elinkeinoelämän ja sitä laajemmin palveluntarjonnan ja tavaranvalmistuksen mahtavista ongelmista.

Yllättäen kuuluisa nimi vanhoilta ajoilta pani sanat suuhuni, Johan Galtung, Hesarissa. Hän oli rauhantutkimuksen suuri nimi eli siis minulle vierasta ja epäilyttävää maailmaa.

Jos tulkitsen oikein, Galtung on ulottanut rakenteellisen väkivallan käsitteensä informaation luvalliseen ja luvattomaan keräämiseen. Hän toi tuon käsitteen muotiin kauan sitten. Rakenteellista väkivaltaa harjoittaa hallitus tai hallinto, joka estää yksilöitä saavuttamasta päämääriään ja saavuttamasta tavoitteitaan. Vuosikymmenien takaisia esimerkkejä olivat seksismi ja rasismi.

Hän on ennustanut, että USA romahtaa diktatuurivaiheen läpi käytyään. Maa jää mutta imperiumi menee. Nyt hän ilmeisesti korostaa pelon ilmapiirin luomista vakoilulla ja urkkimisella ja katsoo – kuten muuten olen itsekin julkisesti katsonut – että Patriot Act teki lopun todellisesta yksilönvapaudesta ja oikeusvaltiosta. Hänestä se on siis sekä amerikkalaisiin että ulkomaalaisiin kohdistuvana urkintakoneistona ihmistä suurimmin tukahduttava järjestelmä eli välitön ympäristöuhka.

Itse ajattelen aivan toisenlaisin reitinvalinnoin. Mieli tekee jatkuvasti pistellä tieteellisiä ja hengellisiä maailmankuvia ja maailmanselityksiä. Ei tee enää mieli opettaa toisia ihmisiä, ja kaikkein vähiten tekee mieli selittää, mitä toisten tulisi ajatella ja millaisia mielipiteitä tai käsityksiä tosiasioista heidän pitäisi kannattaa.

Olen utelias ja ahne kuulemaan, mitä voisin oppia muilta. Pieniltä lapsilta ainakin oppii koko ajan ja aivan hurjia asioita. – Tämä on myös tausta Studs Terkelin rummuttamiselle. Hän välitti tietoa kaikenlaisista ihmisistä, etenkin heidän tunteistaan, siitä mikä pahoitti heidän mielensä ja siitä, mikä heistä tuntui keventävältä, kuten esimerkiksi musiikki.

Vaikka mies oli toimelias, en ole pannut merkille, että hänellä olisi mitään erityisiä mielipiteitä. Mutta hän on haltioitunut, kun joku humalainen värillinen mies kertoo, miten hän eli kertoja tunsi ikään kuin alkavansa kasvaa, kun toinen humalainen värillinen mies soitti banjoa ja lauloi.

Minustakin Toivo Kuula ja Leevi Madetoja pilasivat pohjalaiset kansanlaulut. Heidän työnsä jälkeen kaikki luulevat, että niitä on laulettava sillä nuoteista näkyvällä tavalla, joka muka on ilmeinen. Mutta kun musiikki on tunteita ja ajatuksia! Ja kansanlaulu syntyi ja kasvoi niin että kansa lauloi! Kuka mitäkin, kuka mitenkin.

En tiedä, koskiko eilisen tai toissapäiväisen kirjoituksen kommentti tätä, mutta kun anonyymi sanoi ihmisten kohtaloita triviaaleiksi, rupesin miettimään, saisiko tuosta anonyymistä ihmistä millään keinolla. En oikein jaksa uskoa että saisi. Totta kai on triviaalia, että joku ehkä kuristaa hänet tulevana yönä, tai ottaa hengiltä minut. Triviaalia on myös maapallon elonkehän tuhoutuminen, aurinkokuntamme ja linnunratajärjestelmämme tila ja muutoksen. Mitäpä muutakaan kuin yhdentekevää.

Luulen että anonyymi on poliitikko tai liikemies. Sellaisia ihmisiä on paljon, jotka katsovat puolivuotista lasta silmiin ja ajattelevat: olet triviaali, ja sitä paitsi vain lihamöhkäle, jonka elämä tulee luultavasti olemaan lyhyt ja surkea.

Nykyisin johtaviin asemiin kohoavat lähinnä mahdolliset itsemurhaajat, koska he ajattelevat ajoittain itsestään tuolla samalla tavalla. Erikoisia ihmisiä. Heidän ei tarvitse ottaa huomioon kuolemaa eli hengen menettämistä, koska heillä ei ole henkeä.

Galtungin ajatus sisältää oivalluksen imperiumista ja sen edustajista, tällä hetkellä Obamasta ja varmaan myös Putinista eräänlaisina poliittisna vampyyreina. He ja heikäläiset saavat ravintonsa puremalla triviaaleja ihmisiä kaulavaltimoon ja juomalla veren. Ennen se veri oli työvoimana ilmenevää rahaa. Nyt se on informaatiota eli irrallisia tietoja ihmisistä ja niistä lukemattomista turhanpäiväisistä toimista, joilla he koettavat viihdyttää itseään viipyessään täällä, maan päällä, joka on joskus ihana.

Kun haluan harjoittaa hartautta, haen pihasta kiven. Kivi on kaunis ja täysin viaton ja paljon kestävämpi kuin minä. Kuuntelen päivästä toiseen, jos sillä olisi jotain sanomista.

En oikeastaan ole kovin halukas tapaamaan ihmisiä enkä käymään missään. Nyt on ollut puhetta Jäämeren rannassa käymisestä. Se tuntuisi järjestyvät suhteellisen vaivattomasti, kiitos kaverin, joka jaksaa ajaa.

Olen nähnyt ne paikat muutaman kerran. Siellä on niin paljon kiviä! Ja meri on eläin. Se hengittää ja liikahtelee suuressa, suunnattomassa yhdentekevyydessään. Jos lähden, pitää sanoa kaverille, että käskee minut aina liikkeelle vaikkapa kahvilla houkutellen, etten jäisi sinne Altan tai Porsangerin perukkaan lopuksi ikääni tuijottamaan aavalle kuin meriraukka. (Alta on oikeasti Stuorra Haldi eli iso haltija, kuka ties hukkuneen haamu joka huutaa tuuleen.)

37 kommenttia:

  1. Montako itsemurhaa olet aiheuttanut ja monta estänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen estänyt kolme itsemurhaa ja lykännyt yhtä. Vaikka todelliset syyt ovat asianomaisten itsensä, näitä voi pitää ns. varmoina asioina. Aiheutetuista en tiedä. Sellaisesta ei ole ollut puhetta. Yhden syövän aiheuttamisesta minua on syytetty, mutta se taisi olla järkytysreaktio. (Kysymys ei ollut tupakoinnista tms., vaan pahuudesta ja ilkeydestä.)

      Satuin juttelemaan eilen erään tutun psykiatri-poliitikon kanssa, joka luonnehti itsemurhaa äärimmäiseksi aggressioksi, jonka kohteena ovat myös tai etenkin läheiset.

      Poista
    2. Itsemurhan uhri on itse murhattu. Hän on voinut olla vuosikymmeniä piinattuna ja vailla ihmisarvoa, aggressioitten ja vääryyksien kohteena. Uhri ajetaan tekoonsa. Kuka siis on syypää? Yleisen oikeuskäsityksen mukaan ei pidä syyttää uhria, mutta hyvinvoivalta kansanosalta näkyy sekin sujuvan. De mortuis nil nisi bene. Sekään ei siis koske itsemurhattua.

      Poista
  2. On aivan turha raivostua, jos joku pitää vieraiden ihmisten (arki)elämän kohtaloita triviaaleina. Jos mikään ei ole triviaalia, niin kaikki on triviaalia. Jos itket kaikkien kohtaloita, et välitä kenestäkään.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se on niin, tai siis näin, että lapselta voi vain oppia uusia asioita. (Totta kai lasta myös pitää opettaa, muutenhan kaikki menisi nurinniskoin. Mutta se on toinen asia.) Tarkoitan, että jos muksus (5 -v) alkaa kysellä sulta mitä tarkoittaa 'dialektinen historiankäsitys, iskä', niin sä opit sen kysymyksistä paljon enenmmän kuin mitä ikinä pystyt vastaamaan. - nimim. "kokemusta on"

    VastaaPoista
  4. Tartteeko niitä paikkoja edes nähdä? Taannoin ajoin Porsangerin vuonon reunaa (oli muuten pitkä) Nordkappiin asti - laivaakin tarvittiin ennen tunnelin valmisttumista. Noin kilometri ennen määränpäätä vastassa oli niin sakea sumu, että ryömimällä mentiin, eikä mitään nähty. Paitsi että komean pytingin olivat rikkaat norjalaiset pystyttäneet käypäläisten iloksi. Aikataulu oli niin tiukka, että parin tunnin päästä oli käännyttävä takaisin.

    Mutta muisto sieltä ylhäältä pysyy mielessä, vaikka ei nähtykään sitä mitä haettiin.

    VastaaPoista
  5. Tapasin keräillä kiviä. Ajatus lähti varmaan ensin tavastani ja sittemmin Waltarin Turmsista. Kuvittelin kai, että niillä merkittäisiin elämääni jotta muistaisin. Niin ei käynyt; lakkasin keräämästä, kasvatin juuret merikiveen kuin polyyppi joka lakkaa ajelehtimasta ja unohtaa hakeneensa jotakin. Polyyppiin verrattuna ihmisellä on kuitenkin jäljellä vapaus irrota kivestä (ja alkaa keräillä jälleen uusia kiviä).

    Mutta keräämäni kivet, missähän ne ovat.

    VastaaPoista
  6. "[Ihmiskunnasta] Voi olla, ettei heidän elämällään ole kosmista merkitystä, mutta heillä on tunteet; he voivat tuntea tuskaa."
    - Robert A. Heinlein

    VastaaPoista
  7. Voi Hyvänen Aika kun oli taas kivaa tekstiä!
    Ps. Äskettäin kävin Norjassa viimeksi: aurinko säteili ja vedet vuonoissa kimmelsivät ja purot kohisivat vuorten rinteitä alas. Merikin hengitti.

    Pss. Mutta pari vuotta sitten kun oltiin Tarjan kanssa Barentsinmeren äärellä, tuuli kamalasti. Tuuli niin kamalasti että minäkin - Biskajanlahden myrskyt läpikäynyt merimies - ihmettelin. Autokin huojui kun sitä ajoi. Mutta kun meille tuli kusihätä, Tarjalle ja minulle, niin oli pakko pysähtyä erään tunturin rinteen viereen. Minulta homma onnistui aika hyvin. Mutta Tarja - niin kuin naiset yleensä - joutui kyyristymään... ja äkkiä tuulenpuuska iski siihen ja se lähti pyörimään rinnettä alas kuin lumipallo. Arvaa, naurattiko mua? Kyllä nauratti. - Mutta Tarja oli samperin kiukkunen. Kun se kömpi takaisin autolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt selvis! Pena käyttää nimimerkkiä Mikis!

      Poista
    2. Te ja vuu, tämän olen lukenut samalta kirjoittajalta ennenkin!

      Poista
    3. Nyt en kyllä ymmärrä kaikkea? En minä ole Pena (Pentti?) vaan minä olen Mikko.

      Ps. Ja tietysti kirjoitan samoja juttuja 1 - 5 kertaa. Koska en aina muista mitä olen milloinkin jo pölissyt. Sitä paitsi elän vain yhtä elämää, eikä minulle koko aikaa erilaisia asioita tapahdu. (Onnekseni.)

      Tuus, rakkaat.

      Poista
    4. Mutta jos olet niin fiksu ihminen, anonyymi, miltä vaikutat, niin toistoistani varmaan tajuat, että olen jopa saattanut elää ko. kokemukseni?

      Poista
  8. Elämmekö synkkiä aikoja?

    Noh, jos jotakin… niin huomasin tätä lukiessa tuossa sohvatyynyn alla vieressäni, kahvitahran koristaman ja minulta jostakin syystä kesken jääneen ja nyt vielä pahoin rypistyneenkin Walter Mosley kirjan The long fall, josta - kun hetken aikaa lehteilin - silmääni osui tämä: But who would want four low-life young men killed? Who’d pay a man’s bail to murder him? The scenario was simple, it just didn’t make sense, like a live cat sealed in a glass globe, or the United States declaring peace.

    Ja siitä mieleen tuli, että tällä haulla löytyy ihan mukavaa kuunneltavaa - siinä puhutaan melkein politiikkaa minuutin tai parin ajan / se luettujen kirjojen määrä kyllä mietityttää edelleen:

    Harold Bloom - Arts Tonight 14 January 2013

    VastaaPoista
  9. Miten olisi Pori ja vaikuttajat pioneerileirillä?

    Jonkun puolueen ajatusten hautaustoimisto (kokoomuksen Toivo tai rkp:n Magma?) lienee keksinyt jokakesäisen Porin pioneerileirin. Siellä ne ovat kaikki; Ben, Haloska, Liikanen ja Tuomioja, Vanhanen ja Rehnin Olli.

    Anna Kontulan muistoja oikealta pioneerileiriltä: 

    "Tehtiin leirijuttuja: uitiin, syötiin maalattiin, pelattiin, tutustuttiin luontoon, discoiltiin ja toimitettiin aina illaksi leirin omat TV-uutiset. Koska kyseessä oli pioneerileiri, puhuttiin myös rauhasta, ystävyydestä, solidaarisuudesta ja tasa-arvosta."

    VastaaPoista
  10. Voisihan tämän homman niinkin nähdä, että maapallo on kivi monen muun kiven joukossa kiitämässä läpi tyhjän avaruuden. Ja tuon "äiti maan" pinnalla on pienen pientä outoa ihottumaa, syhelmää, jota elämäksikin voi kutsua.

    Ihminen on yksi tuon syhlemän alalaji, jolle on ominaista hämmästyttävän naurettava itsekeskeisyys. Se kuvittelee olevansa kaiken tarkoitus, kuvittelee voivansa vaikuttaa ilmastoonsa ja ties mihin, kehittelee itselleen etikkaa, "hengen elämää", taidetta, uskontoja, jumalia ja vaikka mitä joutavaa.

    Tätä kaikkea Jumala katselee sivusta huvittuneena, kunnes antaa läheisen vety-helium-pallon nielaista koko roskan. Ja kas, syhlemä ja kaikki sen miljoonat "ongelmat" ovat hoidetut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisimme aika hömelöitä jos emme pitäisi itseämme huomiomme fokuksessa - kuten "omaperäisesti" todistat, ei sitä tekisi kukaan muukaan. Viite: rabbi Hillel

      Poista
  11. Niin,

    Kun on paljon tietää, paljon on nähnyt ja kokenut, aina vaikeampi on löytää aivan uutta ja innostavaa. Ja kun ei ole juuri missään käynyt tai ei mitään ihmeellistä kokenut, arastelee.

    Muistan äidistäni ja monesta muustakin että kun eläkkeellä olisi ollut aikaa ja ehkä varaakin kokea vielä asioita joista työ ja perhe on jättänyt paitsi, ei ainakaan sivulliset osaa ehdottaa mitään piristävää. Siis sellaista johon kuulija innostuisi.

    VastaaPoista
  12. "Patriot Act teki lopun todellisesta yksilönvapaudesta ja oikeusvaltiosta."

    Tämä on niin hyvin sanottu, että se kannattaa toistaa.

    Vielä mielenkiintoisempi on se, miksi yksi räikeä terroriteko riitti muuttamaan yhteiskunnan, jossa on kuitenkin äärimmäisen vankka oikeusvaltion ja kansalaisvapauksien perinne. Jo USA:n perustajaisät kauhistelivat ancien regimen Ranskaa, jossa henkilö saatettiin vangita Bastiljiin määräämättömäksi ajaksi pelkällä kuninkaan määräyksellä (vrt nyk. Guantanamo). Tietääkseeni nuo kuninkaat eivät kai pääsääntöisesti saaneet tapattaa ketään ilman jonkinlaista oikeudenkäyntiä (vrt nyk. ohjusiskut ulkomailla). USA:n presidentillä on todellinen licence to kill. (Vielä mielenkiintoisempi kysymys on, että jos tuo oikeus on presidentillä kenellä se todellisuudessa on, ei kai Obama nyt sentään itse...)

    VastaaPoista
  13. "Kun haluan harjoittaa hartautta, haen pihasta kiven. Kivi on kaunis ja täysin viaton ja paljon kestävämpi kuin minä. Kuuntelen päivästä toiseen, jos sillä olisi jotain sanomista. En oikeastaan ole kovin halukas tapaamaan ihmisiä enkä käymään missään."

    Tuosta syystä tällä blogilla pitäisi olla 50 v alaikärajoitus. Ei noita tuntoja pysty sen nuoremmat ymmärtämään. Tunteen hapertuminen ja kyvyttömyys innostua mistään on alkavan vanhuden paskamaisempia piirteitä, jotka vasta dementia parantaa. Ei se viikinkien ajatus siitä, että piti kuolla viimeistään keski-iässä taistelussa huono ollut (vrt Kaljun Njallinpojan saaga).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta mitä Blogisti tekee, kun haluaa harjoittaa haureutta?

      Poista
    2. Anonyymin mainitsemia oireita olen kuullut myös yhdistettävän näinä aikoina kovasti tapetilla olleeseen masennukseen. Mutta jos ajatellaan iältään n. 4v ihmisen tunteiden voimakkuutta ja innostuskykyä, niin useimmissa tapauksissa iän karttuessa tietty tunnehapertuminen ja innostuskykyisyyden alenema on varmasti tosiasia.

      Poista
  14. Olen ilokseni ja tyydytyksekseni lueskellut jo vuosia tätä blogia. Olen ollut havaitsevinani usein jotain inhimillistäkin näissä teksteissä.
    Tämä blogi hirvitti: "Nykyisin johtaviin asemiin kohoavat lähinnä ... Erikoisia ihmisiä. Heidän ei tarvitse ottaa huomioon kuolemaa eli hengen menettämistä, koska heillä ei ole henkeä."
    Mielestäni äärimmäisen vastenmielisesti puhuttu, ihmisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani. Tavoittelin vain pikkuhäijyyttä käyttämällä "hengetöntä" samalla tavalla kuin musiikkiarvostelija, jonka mielestä jokin esitys on hengetön.

      Poista
    2. Kyllähän psykopaatteja voi olla johtavissa asemissa mutta blogistin yleistys ampuu pahasti omaan jalkaan.Diletanttien psykopaatti-narsistipohdinnat näyttävät olevan ajan ilmiö

      Poista
    3. Täytyy minunkin pahoitella. "Äärimmäisen" on aivan varmasti väärä ilmaus tässä yhteydessä.
      "Tavattoman" olisi ehkä oikeampi. Monessakin mielessä.
      Ylireagointiini on henkilökohtaisia syitä, en millään tahdo saada omaa koordinaatistoani kohdennettua tähän nykyiseen tapaan ilmaista. Paino sanalla tahdo. Sitä paitsi taas tänään erään kansanedustajan puheet Brunbergin makeisten nimen muuttamisesta osoittavat, että ainakin kohdittain kirjoittamanne on esittämällänne pehmennyksellä varustettuna jossain mitassa ellei oikeutettu niin ainakin ymmärrettävä.

      Poista
  15. Kyllä sitä voi vielä emerituksenakin kohdentaa ajatuksena uusiksi: Muuan korkeinta oikeutta elämänsisältönään ahdistellut blogisti on pikkuhiljaa siirtynyt vainoskelemaan korkeinta hallinto-oikeutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän Kemppisen blogin kunniaksi on sekin sanottava, että täällä ei omaan agendaan (jos sellaista hänellä nyt olisikaan) sopimattomia kommentteja sensuroida tai trollata tuoreeltaan kuoliaaksi blogistin omilla nopeilla anonyymi-kommenteilla.

      Poista
    2. Se on vain pieni "syrjähyppy"!

      Poista
    3. Mitä nämä typerykset aina valittaa ja kantelee - ja vielä Kemppiselle!

      Poista
  16. Musiikki merkitsee minulle aina vain vähemmän kun ikää tulee. Tulihan sitä kolmekymmentä vuotta kuunneltua. Ehkä analysoin liikaa musiikintekijän tarkoitusperiä ja musiikin maailmallisuutta.Rock on nuorison musaa,ja mikään ei ole niin säälittävää kuin vanheneva hippi sanoi jo Lenny Bruce aikoinaan. Virsiä on mukava kuunnella, joskaan ei liian usein. Musiikkihan on tunteiden siirtoa ja näin 42 vuotiaana olen alkanut pohdiskella mitä otan nahkoihini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kuuntelin Gergievin ja porukkansa soittamaa Straussin Don Quihotea, ihan kuin täälläkin. Kyllä sitä kuuntelee, näin 71-vuotiaana.

      Poista
  17. Ken ei Lappiin itse kerkiä, voi nojatuolimatkailla. Viimeksi sattui silmiin Eliel Lagercrantzin merkillinen eloonjäämistarina fanaattisten lestadiolaisten kylissä kirjassa Laulava Lappi. Ja Tatu Valkosen vieläkin hurjempi selviytymistarina vuoden 1918 Murmanskissa teoksessa Maisterin seikkailut mailla ja merellä. Kumpikin tarina Yrjö Jäntin superlukemistossa Suomen sana, joka joskus maalla tarttuu käteen.

    VastaaPoista
  18. Sain syntymäpäiväkortin, johon 3-vuotias Aleksis oli piirtänyt värillisen pyörremyrskyn, "jolla on jalat ja karvoja". Hieno työ!

    Meidän pihassa tuo kuvan lilja kasvaa ilmeisesti nurin päin. Liljakukko pirulainen vainoaa sitä, siis sekin pitää siitä.

    Kiviä taskussa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  19. Minäkin olen niitä, jotka Turmsin innoittamana keräsin kiviä. Lopetin kun huomasin, että en enää muistanut mistä kukin kivi oli otettu talteen... ehkä Turms oli parempimuistinen.

    Jäämerelle matkustamisesta tuli mieleeni, että tuskin parempaa matkakirjaa voisi hankkia kuin Samuli Paulaharjun "Ruijan Äärimmäisillä Saarilla" vuodelta 1935 [ladattavissa: http://www.doria.fi/handle/10024/59692]. Tämän ajan suomalaisista ääriperien matkailijoista kannattaa laittaa mieleen nimi Timo Noko. Nimi kuukkeliin ja varaa monta tuntia aikaa.

    VastaaPoista