17. heinäkuuta 2013

Informaatioteknologiaa vastaan



Tiputtelee tapauksia, joista tekisi mieli sanoa sananen.

Kuten Internetin vapaus. – Jotkut katsovat erittäin tosissaan, että heillä on yksityisyys, joka on pyhä. Tämä on mainio päämäärä, mutta käytännössä tavoite ja todellisuus pyrkivät menemään sekaisin kuin entisen miehen housut.

Kaiken jo koetun jälkeen uudet välineet nostattavat edelleen hurmosta.

Ei kysytä, onko tietoliikenne vähentänyt nälkää ja kurjuutta, onko siitä ollut elinympäristön uhkien torjujaksi. Vastaus kaikkiin näihin kysymyksiin näyttäisi olevan, että kyllä se on.

Vanhanaikainen perustelu: kovina nälkävuosina 1860-luvun lopulla, jolloin ehkä kuudennes väestöstä menehtyi, maassa oli riittävästi syötäväksi kelpaavaa pitämään ihmiset hengissä. Silloin ei ollut teknistä taitoa eikä valtiollista ymmärrystä toimia tehokkaammin. Ehkä yllättävän paljon vaikutti myös kulttuuri, laajalle levinnyt ajattelutapa, että riutuminen on Jumalan tahto, jota vastaan kapinoiminen on synti, ja jonka korjaileminen on jumalanpilkkaa.

Ehkä kukaan ei sanonut sitä näin, mutta ajatus on helposti löydettävissä tuon aikakauden ja monien seuraavien vuosikymmenien kirjoitelmista, mutta ihmisen, siis jonkun toisen ihmisen kuin kirjoittajan, kuuluukin kärsiä ja kuolla, mikäli mahdollista kivuliaasti.

Uskontoamme on haukuttu vaikka mistä, ja enimmäkseen aiheesta. Perin hiljaa on oltu siitä julistuksesta, että ihmisen on oltava ihmiselle ihminen, ei susi.

Evankeliumia ajatellen sekin on jäänyt rivien väliin, että hyvän sanoman seassa on erittäin kirpeitä sanoja uskoaan eli siis ylemmyyttään esitteleville (fariseukset), sääntöjen harrastajille (kirjanoppineet eli siis juristit) ja ennen kaikkea rikkaille.

Informaatioteknologia sisältä ajatuksen tiedosta, joka on luonteensa vuoksi kertyvää, ja teknologiasta eli taidosta, joka sekin leviää kosketus- tai pisaratartuntana. Tuon nälkävuosien ongelman ratkaisu yhdessä maassa oli rautatie ja vesireittien avaaminen ja varustaminen kanavilla. Lähes sen veroinen oli lennätin, joka kuitenkin jäi vajaakäyttöön melkein koko olemassaolonsa ajaksi.

Tämän kirjoituksen otsikko on tietysti kummallinen ja epäselvä. Mielestäni kirjoittaja on ihminen, joka yrittää kurkkia nurkan taakse. Ainoa keino on katsoa kieroon eli käytännössä kirjoittaa kahdesta tai kolmesta asiasta samanaikaisesti, siis monimielisiä lauseita.

Ei pidä luulotella, että yksinkertainen kieli auttaisi asiaa. Voiko olla yksinkertaisempia käskyjä kuin ”älä tapa” ja ”älä varasta”. Kieltojen merkitys on aiheuttanut vuosisatojen keskustelun. Joissakin maailman kolkissa, kuten ajoittain Euroopassa, on alettu ajatella, että esimerkiksi naapurimaan alistaminen väkivallan alle etujen saamiseksi ei sittenkään ole kovin hyvä ajatus. Ja kun omistaminen on varkautta, kuten haaveilijat väittivät, on kehittynyt miinusmerkkinen omistaminen, etenkin verotus tai hiukan tarkemmin sanoen tulonjako.

Internet, etenkin sen mobiilit muodot, ovat jo tehneet painetulle sanalle pahaa jälkeä, emmekä vielä ole nähneet kaikkea. Itse olen niitä, joille tärkeä on sana, enkä ole nirso siitä, onko sana paperilla vai jostain laitteesta luettavissa. Puhuttu eli kuultu sana on tietysti paras.

Erittäin suositeltava tapa miettiä historiaa on tutkia sitä jatkuvien erehdysten, epäonnistumisten ja väärinkäsitysten historiana. Asiaa voi ajatella niinkin, että oma alani (sähköistä informaation tallentamista ja välittämistä koskeva lainsäädäntö) on jo onnistunut jarruttamaan hyödyllistä kehitystä todella reippaasti.

Esimerkki hyödyllisestä kehityksestä voisi olla tässä yhteydessä vaikkapa potilastiedot. Niiden sujuva käsille saaminen voi pelastaa henkiä. Meillä on annettu mielikuva, että IT-alan ihmiset ovat erikoisen huonoja luomaan tuollaisia järjestelmiä, ja rahaa palaa hirveästi.

Olisiko se parempi selitys, että IT:tä ei osata organisoida eikä johtaa. Poliitikot rahakirstun vartijoina ja lääkärit käytännön vastaavina eivät liene näissä asioissa erikoisen eteviä.

Kun monet muutkin asiat ovat lerpallaan – yleinen taloudellinen tilanne – eikö looginen johtopäätös olisi, että perinteinen pätevöityminen ja kouliintuminen merkittävien ratkaisujen tekijäksi (julkishallinnon ja elinkeinoelämän avainpaikoille) on joutunut vikareitille. Oma arvioni on, että kohtalokkaat arviointivirheet tehtiin runsaat 20 vuotta sitten.

Informaatioteknologian sijaan tarvitaan informaatioteknologiaa. Vetoan homeopaattiseen periaatteeseen. Myrkky on myrkyllä parannettava, similes similia curabuntur. Kysymys on vain annostelusta. Tämä ei ole mikään yleissääntö, koska yleispäteviä keinoja ei ole.  Silti saatavilla olevan tiedon ryhmittämisestä, karsimisesta ja väkevöittämisestä voisi aloittaa. – Oma puumerkkini: pienoinen harmi siitä, että ”sisältöjen tuottamiselle” naurettiin, kun aloin opettaa sitä yhteensattumien johdosta. Nyt ”sisällöistä” puhutaan joka päivä, huolestuneesti.

20 kommenttia:

  1. Tavallisesti sanotaan "similia similibus curantur". Jos halutaan sanoa "parannettakoon", on se curentur. Tuo curabuntur olisi futuuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos suomessa olisi futuuri, sitä käytettäisiin. Huolestuttaa se latinalainen neiti, jonka futuurit ovat vähissä, vaikka korkeakoulu on käyty, eikä hänen herooiselle kotimaalleen näytä löytyvän niitäkään. Muistan, vaikka en suinkaan pyri pudottamaan innokkaita tiedustelijoita tuoleiltaan, että siellä päin on laulettu "grand_ola, tuo kylä tummainen on myöskin kylä veljeyden, - tästedes tämä kylä ja tämä kaupunki päättävät fut. asioista itse tykönään." En uskalla yllyttää, mutta historian harrastajalta tämä sallittaneen. Selavii, sanoo se kamala R!

      Poista
  2. Paha väärinkäsitys oli tietokoneiden tullessa että runsaankin informaation vaivaton saatavuus sallisi jonkinlaisen mukavuusalueen laajenemisen informaatiota hyödynnettäessä. Informaation tulkitseminen on työtä, josta mukavuus on kaukana ja suuri ansa on kuvitella että runsas informaatio helpottaisi tulkintaa. Tilanne on päin vastoin. Potilastyössä se on suorastaan vaaraksi, metsä jää informaatiopusikon taakse.

    VastaaPoista
  3. Kirjoitin tämän toisaalle, mutta kaipa se tähänkin kommentiksi käy?

    Kerjäämisen ja kaupustelun kieltäminen ei onnistunut silloin, mutta aikakausi oli vaihtunut toiseen, ja kaikkialla siellä missä kieli oli nyt vahvimmillaan, puhujana ei enää ollut ihminen. Olisiko siitä sitten pitänyt huomata jotakin? Jos aikakausi epäinhimillisti kieltä yhä kiihtyvämpään tahtiin, niin eikö juuri tuo epäinhimillistäminen ollut ratkaisevinta kaiken kieltämisen suhteen? Pahaenteistä – sitä se ainakin oli, ja ehkäpä kohta puolin hitlerimäistä. Mutta so what? Menetelmän valta. Siitäkö siinä oli kysymys? Köyhänä sen jotenkin aisti selvemmin – tuon asiaan oleellisesti kytkeytyvän ja toistaiseksi kätketyn mielettömän kiihkon. Tosin en uskonut, että tämä kohtalo olisi silti ollut aivan väistämätön – liberaalit uskomukset eivät vaan koskaan ole kyenneet puolustamaan itseään kaupallisuutta vastaan, mikä käytännön elämässä tarkoitti sitä kummallisuutta, että niiden poliittiset taipumukset olivat pohjimmiltaan taantumuksellisia.

    VastaaPoista
  4. No sillähän se tauti lähtee, millä se on tullutkin.

    Elikä lisää lainarahaa peliin niin, että varmaan piisaa.

    Ööö, tota noin...

    VastaaPoista
  5. "Esimerkki hyödyllisestä kehityksestä voisi olla tässä yhteydessä vaikkapa potilastiedot. Niiden sujuva käsille saaminen voi pelastaa henkiä."
    Ja potilastietoihin yhdistämällä verotustiedot voidaan päättää, kenen henki ansaitusti pelastetaan julkisen terveyden huollon toimesta niukkuuden vallitessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin ihmetellyt, kun kylällä tulee hautaustoimiston johtoporras vastaan, niin joka kerta hän hymyilee leveämmin ja leveämmin kumarruksen ollessa edellistä kertaa syvempi. Jossakin täytyy olla vuoto.

      Poista
    2. Joo, myös rikosrekisteritiedot kaikki julkisiksi!

      Poista
    3. Mistähän tässä mahtaisi olla kyse? Mitähän Blogisti oikein haluaa sanoa? Jäi täysin epäselväksi,

      Poista
    4. Nokiasta oli kysymys. Ja Suomen IT-alasta.

      Poista
  6. Iänkaiken ovat ihmiset kehityksenkulkua kauhistelleet, eikä syyttä suotta. Perusteita tälle tuskin lukeneiden ja muutenkin viisaampien seurassa on kertailla. Viitata voinee kuitenkin ihmislajin lyhyeen historiaan maapallon eliöstössä ja mitä kaikkea saatanallista (itselleen ihanaa ja helpottavaa) se aikaan on silti saanut vain siksi, että se "luomakunnan kruununa" voisi tehdä mitä lystää kaiken muun kustannuksella. Vaikkapa kaivaa maata ja peruskalliota josta poimii keltaista ja kiiltävää holveihin ihan huvikseen joiden materiaali sekin on samoista, uusiutumattomista lähteistä tongittu.

    Kai lajin tulevaisuuskin sitten jää yhtä lyhyeksi, paitsi että muutama voipi lähteä horrukoimaan avaruuteen ilmakupliinsa ja keinotekoiseen elämään jota se kaikin tavoin pyrkii opettelemaan jo täällä "ajassa".

    Er´epeli tuo immeinen; Se otti opikseen hiekalle rakentelun varoituksista ja päätteli, että ilmaan rakentaminen, se se vasta jotain on. Oppisi nyt sitten nekin potut ja rieskajauhot virtuaaliliemissä kasvattelemaan niin, että siitä olisi kasvavankin populaation kaikille jäsenille tarjota eikä vain niille harvoille ja valituille, jotka telakoitumista avaruuden kivimurikoille suunnittelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmislajin näkeminen muusta luonnosta erillisenä on luonnontieteellisesti aika vaikeasti perusteltavissa. Filosofisestikin se on aika raskas tie.

      Eikö kaikki, mitä ihminen tekee ja hamuaa, ole "lajityypillistä" käyttäytymistä ?
      Uskontojen ekosäännöstö on useinmiten kirjavaa tai olematonta. Ei apua sieltä suunnalta. Keskitään lähinnä vain valtasuhteiden ja syyllisyyksien kanssa pelaamiseen ja manipulointiin.
      Marxilaisessa materialismissakaan ei "viherpiiperrystä" pahemmin harrastettu.

      Poista
  7. Aamulla liian varahin herättyä luin Peter Englundin Menneisyyden maiseman esseen, jossa mietitään kuinka sattumanvaraista komentajuus ja sodanjohto oli menneisyyden sodissa. Kun vaikkapa kaksi eri puolen komentajaa, toinen sekopää Blücher ja toinen ranskalainen, päättivät molemmat tehdä samassa kohtaa jokivartta yllätyshyökkäyksen, ja yllättyneiden joukkojen seotessa toisiinsa Blücherin joukot jäivät parempaan asemaan. Komentaja sai kuulla voitostaan ja totesi, että hieno juttu, mutta kuinka selitämme kansalle että tämä oli hyvän suunnittelun ansiota.

    Eräs upseeri mainitsee, että taistelusta on yhtä vaikeaa kirjoittaa täsmällistä kuvausta kuin tanssiaisista. Se on sekavaa toimintaa joka johtaa epäselvään välitulokseen; vain jälkikäteen ja huomattavasti yksinkertaistaen voidaan siitä esittää jotakin yleispätevää. Joka sekin on todennäköisesti henkilökohtainen väärinkäsitys.

    Sama pätee maailmanhistoriaan. Me yritämme nähdä ja luoda sekavaan, kaoottiseen maailmaan ymmärrettävää järjestystä takakäteen ja selittää descartesilaisesti Jonkin johtuvan Jostakin. Selittäminen on henkistä itsesuojelua: haluamme nähdä että ihminen voi vaikuttaa kohtaloonsa koko ajan. Olemme luoneet toimivan maailmankuvan joka vakuuttaa, että olemme kehityksen huippuja.

    VastaaPoista
  8. On kai kiistämätön tosiasia, että maailmassa on kaikki se tieto ja taito, joka tarvittaisiin, että käytännöllisesti ottaen kaikilla maailman ihmisillä olisi inhimillinen, ihmisarvoinen elämä.
    Kolme ongelmaa asiassa ainakin on: ensinnäkin se tieto tulisi tunnistaa, toiseksi se on jakautunut tavattoman monen eri toimijan haltuun ja kolmanneksi asiasta saatava hyöty yksilön kohdalla on melko lailla kääntäen yhtä suuri kunkin yksilön hallussa olevan vallan kanssa.
    Ensisijainen ongelma lienee tuo viimeisin intressikysymys.

    VastaaPoista
  9. Pieni analogia:

    Termi teknologiansiirto on harhainen. Ei teknologiaa voi siirtää, sen voi vain ottaa vastaan jos on siihen kykyä.

    Informaatioteknologia? Ei tietokaan siirry ellei kykyä vastaanottaa. Netin autuuteen vetoaminen on kuin lypsäminen ilman ämpäriä.

    VastaaPoista
  10. "Meillä on annettu mielikuva, että IT-alan ihmiset ovat erikoisen huonoja luomaan tuollaisia järjestelmiä, ja rahaa palaa hirveästi."

    Eikö tämä mielikuva ole oikea, jos HUS:n potilastietojärjestelmä kuulemma maksaa 400 miljoonaa ja on vaikea tehdä. Kun ongelma lienee sama kaikkialla maailmassa, josta oletan seuraavan, että joku "suuressa maailmassa" on jo keksinyt toimivan järjestelmän, josta seuraa, että ostettakoon mahdollisimman edullisesti lisenssi tuohon järjestelmään ja käännettäköön termit suomeksi eikä ruveta keksimään pyörää uudelleen.

    VastaaPoista
  11. "perinteinen pätevöityminen ja kouliintuminen merkittävien ratkaisujen tekijäksi (julkishallinnon ja elinkeinoelämän avainpaikoille) on joutunut vikareitille."

    Tästä olisi mielenkiintoista lukea lisää!

    (Tosin tehtiin niitä virheitä ennenkin, esim. Relanderin päätyminen tasavallan presidentiksi...)

    VastaaPoista
  12. "Informaatioteknologian sijaan tarvitaan informaatioteknologiaa."

    Kolme kertaa luin tuon lauseen. Sitten tajusin, :), että noinhan on.

    VastaaPoista
  13. Mm terveydenhuoltoon tuotteita kauppaavat IT firmat ottavat asiakkaan "omakseen" myymällä pieniä parannuksia puutteellisesti toimiviin järjestelmiin, niinpä softa myydään useita kertoja ja asiakasta lypsetään kunhan ensimmäinen versio on saatu kaupaksi. Lisäksi IT-yritykset sulkevat järjestelmänsä hermeettisesti, estäen innovatiivisten firmojen kilpailun ja mahdolliset edullisemmat liitäinnäisjärjestelmät. Rajapinnat suljetaan tämän takia huolellisesti. Normaalia liiketoimintaa tietysti - mutta ei asiakasystävällistä. "Loppukäyttäjiä" ei kuunnella (loppukäyttäjä on ITslangissa se porukka joka järjestelmiä tosiaan yrittää käyttää ja niiden "joskus" huonoa toimivuutta manaa).
    Nokia ei koskaan kiinnostunut terveydenhuollon järjestelmistä, vaikka sitä kai yritettiin kiinnostuttaa.
    Sama peli olisi tietysti ollut Nokian kanssa käynnissä. Ongelma on myös sisällön tuottaminen. Enkä tarkoita sillä pelkästään ammattilaisen tuottamaa päätöspuolta vaan vähäistenkin tietojen syöttöä järjestelmään kokonaisuuksien kirjaamiseksi rajallisessa ajassa - mikään ei siirry automaattisesti päätöksen teon pohjaksi vaan vaatii ammattilaiselta lähes tupla-ajan entisiin menetelmiin verrattuna. Lisäksi ulkomuisti kuormittuu kun pitäisi muistaa eksaktisti laboratoriotulokset, kuvantamistulokset ja lääkitykset ym aineisto kirjatakseen asianmukaisen kertomuksen. On näköjään vaikeata tehdä hyvä terveydenhuollon tietojärjestelmä, joka todella palvelee ammattilaista ja potilasta. On vaikeata uskoa, että sellainen on saatavissa HUSiin yhdeltä toimittajalta. Mutta uskon, että joskus hyväkin IT järjestelmä saadaan aikaan ja onhan nykyäänkin tiedot tallessa ja käytettävissä kunhan ne on työllä ja tuskalla erilaisiin servereihin syötetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelmaan ainoa ratkaisu olisi, että pitäisi olla henkilö, jolla on lääkärinkoulutus ja kokemusta juuri tuosta potilastyöstä sekä ATK:n alan koulutus ohjelmistonsuunnittelusta. Tuollainen henkilö - tai työpari, jolla on toimiva henkilökemia - voisi laatia toimivan järjestelmän.

      (esimerkki - laboratoriotutkimuksiin riittäisi pelkkä linkki niin, ettei niitä tarvitsisi eksaktisti muistaa. Edellä juuri kuvataan vaarallista tiedonsiirtovirheiden lähdettä: siirretään toista tietoa (laboratoriotutkimuksia) toiseen kohtaan (sairauskertomus) käsivaraisesti.

      Poista