Paha ilma

Pahan ilman linnut saavat suurta suosiota. Heitä kun kuuntelee, on ikään kuin olisi äänestämässä käynyt, ja asiat voi taas unohtaa.

Muuan kommentoija palautti mieleen kysymyksen suuren kapinan vaarasta. Hän sanoi samaa, mitä olen itsekin toistellut. Yritysten menestyksellä ja bruttokansantuotteella ei temppeliä rakenneta. Venäjän keisarikunta oli hurjasti menestyvä hanke. Siellä ketään ei kiinnostanut yhteinen kansa, joka oli jopa palatsien tuntumassa ajoittain nälänhädän kourissa. Katso lähemmin vaikkapa Tshehov, jota kuitenkin kiinnosti.

Reformistit halusivat itse määritellä, mitä on se ”kansa”, jonka oloja on helpotettava. Bolshevikit keksivät ratkaisun, joka on toiminut siitä erin: kansa olemme me. Bolshevikkihallinnolta ei voi vaatia mitään, koska se edustaa kansaa ja on kansa ja toimii kansan parhaaksi ja  hirttää kansan tahdosta kansantuomioina.

En tässäkään tarkoita bolshevismilla mitään tiettyä ajatussuuntaa. Haluan välttämättä lukea historiaa samalla tavalla kuin operatiivinen osasto tekee sotahistoriaa. Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä vihollissoltut ajattelevat. Mielipiteitä ei tutkita, tekoja selvitetään. Sillä on kaikki merkitys, paljonko vastapuolella on paukkuja ja kuinka kova komento.

Sellaista kuin useissa arabimaissa ja Jugoslaviassa ei voi tapahtua täällä. Se että jokin eteläinen EU-valtio sortuisi sosiaaliseen rauhattomuuteen (tarkoittaa kapinaa), ei ole meidän murheemme.

Tämä on jokseenkin poikkeukseton mielipide. Eikä mitään tässä mielessä pelottavaa voi tapahtua liioin Yhdysvalloissa tai Venäjällä.

Näin saa tietenkin ajatella ja tällaisia saa puhua. Vuoden1871 jälkeen ei ole ollut merkittäviä kapinoita, sanotaan. No, Kiinassa oli lähes koko 1900-luvun kapina, ja USA törmäsi Vietnamissa kapinaan – ei kommunistien kansainväliseen salajuoneen, ja Neuvostoliitolla oli sama tilanne edessä ensimmäisessä Afganistanin sodassa, joka muuten jatkuu edelleen.

Afrikka ja Etelä-Amerikka on tapana sivuuttaa laajemmissa pohdinnoissa, ja Väli-Amerikka samoin, vaikka sielläkään ei kaikki tuntuisi olevan oikein kunnossa.

Pahaa ilmaa oli pakko ryhtyä levittämään päivän pikku uutisen takia. Kuka olisi uskonut näkevänsä sen päivän, että Yhdysvallat ilmoittaa virallisesti Venäjälle, jonka edellinen nimi siis oli Neuvostoliitto, ettei pahantekijä Snowdeniä tuomita kuolemaa eikä kiduteta, jos hänet luovutetaan kotimaahansa  tuomittavaksi.

Siis Yhdysvallat vakuuttaa Venäjälle, että se ei kiduta, ja tämän asian esiin ottaminen on Guantamon ja vastaavien takia tarpeellista! Yhdysvallat ei vakuuta, että se ei urki ja vakoile liittolaisiaan. Sen ei tarvitse vakuuttaa, koska kukaan ei uskoisi.

Miksi urkinta on niin tärkeää? Virallinen vastaus on kai terrorismin estämiseksi. Mutta liittyisikö asiaan millään tavoin muiden levottomuuksien estäminen?

En minä tiedä. En tunne Amerikkaa. Olen asunut siellä vain vähän ja opin vain yhden asian, nimittäin sen, että kaikki yleistävät väitteet Yhdysvalloista ovat lähtökohtaisesti virheellisiä. Ne 51 osavaltiota ja vielä suurempi määrä erillisalueita – esimerkiksi monet suurkaupungit – ovat todella olemassa, ja niiden asukkaat suhtautuvat aika laajasti toisiinsa perinteisin tavoin, eli pelkäävät ja vihaavat toisiaan.

Tämä toivottavasti oudolta vaikuttava sananjulistus tähtää aivan selkeään väitteeseen. Niin sanottu politiikka on hyvin tärkeää ja niin sanottu talous eli rahoitustoiminta ja tavaroiden ja palvelujen tuottaminen ja vaihdanta ovat hyvin tärkeitä asioita. Mediaa seuraten tuntuu välillä siltä, ettei olemassa olekaan muuta,  paitsi lisäksi urheilu ja sarjakuvat.

Sekä yrityksen että yksityisen kannalta pitäisi olla hyvin selvää, ettei kukaan eikä mikään voi toimia itse määrittelemässään todellisuudessa. Suomessa puhutaan joskus kainosti hymyillen lintukotolaisuudesta. Se tarkoittaa samaa kuin Odysseain lootuksensyöjät – seutua vailla todellisuutta.

Toimintaympäristö ei ole kauppatieteellinen vakio. Irtisanomisiin tai työehtosopimusneuvotteluihin tulee ikävä käänne, jos työläiset tai irtisanotut työläiset esimerkiksi polttavat tehtaan. Sellaista toimintaa ei ole Suomessa nyt näköpiirissä, mutta ajatus ei ole tuulesta temmattu. Tällainen vanha mies – tarkoitan itseäni – on sekä kuunnellut mukana olleiden kertomuksia että lukenut suhteellisenlaajastikin vuoden 1918 tapahtumista, joita muuten nimitettiin puhekielessä kauan kapinaksi. Termi olisi ollut jopa oikeudellisesti osuva, mutta etenkin voittanut osapuoli vierasti sitä pahasti. Minkähän vuoksi? Lapuan liikkeen sanominen kapinaksi olisi epäisänmaallista ja herjaavaa, vaikka sellainen tulkinta on järjellinen, että loppujen lopuksi tapahtumassa oli sotilasvallankaappaus, jollaiset olivat Euroopassa hyvin suosittuja 1930-luvulla.

Mutta meillä ei voi tapahtuu mitään sellaista. Paljon puhuttu 12 prosenttia eli rupusakki ei tee kapinaa. Se ei jaksa eikä osaa. Mutta entä tyhjän päälle pudonnut keskiluokka? Politiikassa ei ole kysymys vain politiikassa, ja mitä innokkaammin poliitikot puhuvat, sitä tarmokkaammin on syytä laskea pöytähopeitaan (jos sellaisia sattuu omistamaan).